Hyppää pääsisältöön

Tytti Shemeikka ihmiskokeessa: "Aion olla sheivaamatta, nyppimättä ja vahaamatta koko kesän."

Toimittaja Tytti Shemeikka poseeraa Tytillä on asiaa -kolumnikuvassa
Toimittaja Tytti Shemeikka poseeraa Tytillä on asiaa -kolumnikuvassa Kuva: Markku Nurminen tytti shemeikka

Mainokset tuputtavat kuluttajille kesän kynnyksellä erittäin paljon karvanpoistovälineitä ja vakuuttavat karvojenpoiston lisäävän itsevarmuutta. Vaakakapinan toimittaja Tytti Shemeikka toteuttaa kesän aikana ihmiskokeen, jossa testataan, millaisia ajatuksia karvojenpoiston lopettaminen aiheuttaa.

Olin yhdeksänvuotias, kun ajelin ensimmäistä kertaa säärikarvani. Sain idean luokkakaveriltani, joka kertoi sheivanneensa säärien lisäksi myös “ällöttävän pitkät” käsikarvansa. Siitä saakka olen säännöllisen epäsäännöllisesti trimmannut kehoni karvoitusta.

Olen käyttänyt karvojenpoistoon kertakäyttöhöyliä, kylmävahaliuskoja, kuumavahaa, sokerointia, epilaattoreita, valoimpulssihoitoja, erilaisia karvanpoistogeelejä… Olen ollut siis varsinainen mainostajien ihannekuluttaja, joka on halunnut testata kaikki mahdolliset karvanpoistokeinot.

Olen kuitenkin pysähtynyt miettimään, miksi poistan karvojani. Teenkö niin omasta tahdostani vai siksi, että minun naisena kuuluu tehdä niin?

Niin kauan kuin muistan, on naisia kehotettu olemaan lähes karvattomia. Ainoastaan tuuheat ja kiiltävät hiukset ovat luonnollista karvoitusta naisoletetuille. Muualla vartalossa karvoja saa olla vain vähän, mieluiten ei ollenkaan. Kainalokarvat juuri ja juuri käyvät, mutta vain jos ne ovat glitteröidyt tai shokkivärjätyt, ja jos niiden kasvattaja on muutenkin räväkkä tyyppi.

Jos nainen on ajelematta karvojaan, on se rohkeaa ja suorastaan ennennäkemätöntä! Ja anonyymien nettikirjoittelijoiden mielestä oksettavaa, luonnotonta ja vastenmielistä.

Milloin suhtautumisemme kehomme karvoitukseen on muuttunut näin oudoksi? Karvoja kuitenkin kasvaa jokaisella, eikä niiden kasvamisessa pitäisi olla mitään eriskummallista.

Olen tullut siihen tulokseen, että oma sheivaamiseni johtuu totutusta tavasta ja ympärilläni olevista kauneuskäsityksistä. 20 vuoden sheivaamisen jälkeen karvojenpoisto on jo arkipäivää, ja mainoksetkin vakuuttavat minun löytävän sisäisen jumalattareni, kun ajelen säärikarvani.

Haluan tietää mitä tapahtuu, jos en noudatakaan mainostajien kehotuksia ja pyristelen irti totutusta tavasta ja kauneusihanteista.

Olen päättänyt aloittaa koko kesän kestävän ihmiskokeen: Aion olla sheivaamatta, nyppimättä ja vahaamatta koko kesän.

Kauhistuttaa.
Mitä muut ajattelevat rehottavista kainaloistani ja tummakarvaisista sääristäni?

Ihmiskokeeni on alkanut itseasiassa jo kesäkuun alussa. Jouduin välittömästi lipsumaan sheivaamattomuudestani, koska kesäkuun puolivälissä nousin burleskilavalle - ajattelin esiintymisen olevan hyväksytty syy ajella sääri- ja kainalokarvat.

Päätin myös, että muut karvat saavat rehottaa, mutta kulmakarvat pysyvät trimmattuina. Parin päivän pohtimisen jälkeen kuitenkin pyörsin päätökseni: epämukavuusalueelle on mentävä ja kulmakarvatkin pysyvät koskemattomina.

Haluan tietää, olenko ihan oikeasti itsevarmempi silkkisillä säärillä ja täydellisillä kulmakarvoilla. Tahdon myös tietää, miten muut reagoivat ajelemattomiin karvoihini.

Edellisestä sheivaamisestani on kulunut nyt 17 päivää. Kainalokarvani erottuvat hieman, nilkkoihini ja polviini on kasvanut tummia karvoja. Olen nauttinut kesästä hihattomissa paidoissa ja shortseissa, mutta kukaan ei ole kommentoinut ulkonäköni muuttumista millään tavalla. Ehkä karvoitukseni ei olekaan niin suuri juttu kuin olen antanut itseni ymmärtää?

Mielenkiinnolla odotan millaisia ajatuksia seuraavien viikkojen aikana herää ja muuttuuko suhtautumiseni karvoitukseeni kun jätän sen poistamatta. Kehotan muitakin liittymään karvakapinaan ja testaamaan, kuinka suuri vaikutus ihokarvoilla on omaan elämään.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina