Hyppää pääsisältöön

Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

Puistonpenkillä kaksi rakastavaista
Puistonpenkillä kaksi rakastavaista Kuva: Yle / Sara Vertanen Rakastavaiset puistonpenkillä

Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa.

Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue. Satavuotiaisiin lehmuksiin on viritetty köysiä, puista kuuluu sahausta, ja vähän väliä oksia putoaa alas.

– Leikkaamme vanhoja katupuita. Poistamme kuivat oksat, teemme tilaa liikennemerkeille ja valotolpille, jotta valo pääsee maahan asti. Muuten pyrimme rauhoittamaan puut mahdollisilta leikkauksilta, selittää Helsingin kaupungin arboristi Saija Asikainen.

Arboristi Saija Asikainen kiipeää lehmukseen
Arboristi Saija Asikainen työmaallaan. Arboristi Saija Asikainen kiipeää lehmukseen Kuva: Yle / Hilkka Nevala Arboristi Saija Asikainen

Puunhoitajilla on Asikaisen tapaan valjaat, kypärä ja käsisaha roikkuu valjaiden vyöstä. Arboristit kiipeävät jopa latvassa asti.

– Ensin hoidetaan sivuoksat, sen jälkeen lähdetään vaeltamaan oksalinjoja pitkin ja tiputellaan kuivat alas. Sen mukana työ etenee kohti latvaa. Nämä puut ovat yllättävän hyvässä kunnossa, kertoo Saija Asikainen.

Lehmukset ovat suosittuja puita katualueilla. Ne kestävät yllättävän hyvin saasteita, juuristoalueiden vaurioita ja runkovaurioita.

– Kasvupaikka- ja alusta ovat tosi rankkoja systeemejä kaupunkialueilla. Pyrimme kuitenkin hoitamaan puuvanhuksia arvokkaasti, sanoo Asikainen.

Puistot ovat helsinkiläisten yhteisiä olohuoneita

Erikoisissa paikoissa kasvavat puut ovat tulleet monelle hyvin tärkeiksi, ovathan pääkaupungin puistot helsinkiläisten yhteisiä olohuoneita. Mechelininkadulla kasvaa ajoradan tuntumassa lehmus, jonka runko on suojattu korkein laudoin, jottei puuvanhus vahingoittuisi ympärillä olevien rakennustöiden aikana.

Mechelininkadun ajoradalla kasvava lehmus on suojattu rakennustöiden ajaksi.
Mechelininkadun lehmusvanhus on hyvin suojattu. Mechelininkadun ajoradalla kasvava lehmus on suojattu rakennustöiden ajaksi. Kuva: Yle / Anna-Kaisa Brenner mechelininkadun lehmus

Toinen näkyvästi suojattu puu sijaitsee Lasipalatsin kulmalla ydinkeskustassa. Edellinen puu, 173-vuotiaaksi elänyt kaupunkilaisten rakastama salava, kaatui myrskyssä. Sen kohtalo suretti kaupunkilaisia niin paljon, että samaan paikkaan istutettiin uusi salava - vanhan puun pistokkaista kasvatettu.

Lasipalatsin salava
Lasipalatsin salava Lasipalatsin salava Kuva: Yle / Sara Vertanen Lasipalatsin salava

Mechelininkadulla kaadettiin kesällä 2017 pitkältä matkalta vanha puukuja kokonaan, ja se suututti ja suretti kaupunkilaisia, jotka toivat kantojen juureen jopa hautakynttilöitä. Jäljellä olevia puita hyvästeltiin värikkäin huivein.

– On tietysti aina harmillista, että kerralla häviää kokonainen bulevardi, mutta puut eivät olisi kestäneet tulevia rakennustöitä. Niistä olisi tullut supervaarallisia tai ne olisivat ränsistyneet ja kuolleet seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jos ei kerta kaikkiaan pystytä tekemään tekniikkaa maan alle muuten kuin poistamalla puut, niin poistetaan ja istutetaan saman tien uudet, niin saadaan kerralla siisti koko alueesta, sanoo Saija Asikainen, jonka työhön kuuluu mm. Töölön alueen puiden kunnossapito.

Mechelininkadun lehmuksiin on sidottu huiveja hyvästelemään pian kaadettavat puut.
Mechelininkadun kaadettavat lehmukset hyvästeltiin värikkäin huivein. Mechelininkadun lehmuksiin on sidottu huiveja hyvästelemään pian kaadettavat puut. Kuva: Yle / Anna-Kaisa Brenner huivit mechelininkadun lehmuksissa
Poppeleista kasvaa valtavia

Lehmus on ollut kadunvarsien suosikkipuu jo yli sata vuotta. Aiemmin kaupunkikuvassa on näkynyt enemmän myös poppeleita. Itse asiassa arvellaan, että Pohjoismaista juuri Helsingissä on eniten poppeleita.

Nopeasti kasvavat puut ovat aiheuttaneet sittemmin harmia, koska niillä on voimakas juuristo.

– Poppeleista kasvaa valtavia, siksi ne sopivat parhaiten puistoihin, ei katualueille, selvittää Saija Asikainen.

Helsingissä kokeillaan myös uusia kaupunkeihin soveltuvia puulajeja, tällaisia koekatualueita on mm. Viikissä.

Puussa pystyy keskittymään

Mikään puu ei kestä mitä tahansa. Rungon kolhut altistavat lahottajasienelle, ja esimerkiksi sydänten tai nimikirjainten kaivertaminen puuhun heikentää ravinteiden liikkumista, jos puunkuorta näin vaurioitetaan. Jotkut puut pärjäävät kuitenkin kaupunkioloissa muita paremmin.

Puun runkoon on kaiverrettu nimikirjaimet ja sydän
Puun runkoon on kaiverrettu nimikirjaimet ja sydän Kuva: Yle / Sara Vertanen Kaiverrus puunrungossa

– Lehmukset ovat kaupunkipuiden selviytyjiä. Ne ovat myös omia suosikkejani, paljastaa arboristi Saija Asikainen.

Luulisi, että fyysisesti rankka työ vilkkaan kaupungin keskustassa väsyttää, mutta Asikainen viihtyy kaupungin vilinässä - puunlatvassa.

– Puussa pystyy keskittymään. Tämä on terapeuttista vähän kuin mustikoita keräisi metsässä itsekseen. On itsensä kanssa puussa, mutta saa samalla tehdä työtä, josta tykkää ihan hirveästi. Onhan se tosi mahtavaa, sanoo Asikainen.

Kuuntele juttu arboristin työstä.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.