Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Siittä sitten, kirjailija sanoi ja loi taivaan ja maan ja insinööri-Suomen

Sini-punainen kuva esseen toimittajasta Pietari Kylmälästä
Sini-punainen kuva esseen toimittajasta Pietari Kylmälästä Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,pietari k

Juha Sipilä on paras pääministeri Suomelle, sillä jokaisessa suomalaisessa asuu pieni insinööri ja lestadiolainen. Tyyppisuomalaisen oikealla hartialla insinööri paasaa tehokkuutta ja vasemmalla maallikkosaarnaaja mumisee ikuisesta elämästä. Tästä vuoropuhelusta syntyy käsitys siitä, miten yhteisiä asioita pitää hoitaa.

Herätysliikkeistä lähtee suora historiallinen linja nykyiseen yrittäjyyttä arvostavaan kansantalousideaaliin. Jostain Nokia-mission ja Antti Hyryn välimaastosta ponnistaa Juha Sipilän yrittäjyyteen tukeutuva poliittinen ihanne.

1800-luvulla kehittyvä kansallisuusaate tarvitsi esimerkkejä henkisestä yhtenäisyydestä, ja niitä löydettiin helposti herätysliikkeistä. Ne muodostavat voimakkaan akanvirran Suomen verkkaisessa maallistumiskehityksessä. Jumala on läsnä.

Lukua helpottaja vinjetti
Lukua helpottaja vinjetti Kirjojen Suomi,pietari k

Vielä 1800-luvun puolivälissä suomalainen eliitti epäili herätysliikkeitä. Vähitellen asenteet näitä oman aikansa protestiliikkeitä kohtaan alkoivat pehmetä, ja herätysliikkeet sulautuivat kirkkoon.

Fennomaaninen liike huomasi, että herätysliikkeet itse asiassa tarjosivat aivan toisenlaisen kansalaisuuden mallin, kuin mihin eliitti oli tottunut. Seurojen pitäminen, nöyryys ja jumalanpelko olivat juuri sitä, minkä varaan kansalaisyhteiskuntaa haluttiin rakentaa.

Herätysliikkeiden piirissä alkoi syntyä omia lehtiä ja kirjoja, jotka oli mahdollista ottaa osaksi fennomaanista valistusprojektia. Tästä prosessista kertoo hienosti muun muassa Ilkka Huhdan väitöskirja Täällä on oikea Suomenkansa – körttiläisyyden julkisuuskuva 1880–1918 (2007).

Juhani Ahon kirjoituskokoelmassa Heränneitä (1894) hengellinen herääminen yhdistyy kansalliseen heräämiseen. Juhani Aholle herännäisyys eli körttiläisyys edusti aitoa suomalaisuutta.

Kokoelman kertomukset kertovat tyypillisesti yläluokkaisesta henkilöstä, papista, ylioppilaasta tai taiteilijasta, joka löytää jumalan ja samalla sovittaa suhteensa vanhempiinsa ja “kansaan”.

Viimeistään vuoden 1918 sisällissota tarkoitti herännäisyyden hyväksymistä osaksi suomalaisuutta.

Herännäisyys koettiin alkujaan uhaksi kirkon asemalle ja sen vaalimalle uskon tulkinnalle. Konventikkeliplakaatti oli laki, joka kielsi heränneiden seurojen pitämisen 1700-luvulla. Konventikkeliplakaatin kaikuja kuului pitkälle 1800-luvulle, jolloin herännäisyys leimattiin varsinkin eliitin piirissä hihhuloinniksi ja jopa kumoukselliseksi toiminnaksi.

Juhani Ahon Heränneitä oli monen muun 1800-luvun lopun kirjoituksen ohella merkki siitä, että herännäisyyttä oli lakattu hyljeksimästä. Uskonnollinen sovitus on Heränneissä kauttaaltaan kansallinen ja poliittinen hengellinen tapahtuma, joka sitoo kyräilevää, eriarvoista ja takapajuista Suomen väestöä yhteen.

Viimeistään vuoden 1918 sisällissota tarkoitti herännäisyyden hyväksymistä osaksi suomalaisuutta. Valkoisen Suomen propagandassa sotaa oli käyty venäläisiä valloittajia vastaan kristinuskon puolesta. Herännäiden yhtenäiset körttipuvut sointuivat hyvin sotaisaan uskonkäsitykseen.

Ensimmäisiä esimerkkejä herännäisyyden valkopesusta ovat V. A. Koskenniemen Nuori Anssi, Runoelma Suomen sodasta 1918 sekä Kyösti Wilkunan Kun kansa nousee. Herännäisyydestä oli tullut osa suomalaisuutta.

Lukua helpottaja vinjetti
Lukua helpottaja vinjetti Kirjojen Suomi,pietari k

Kahdeksankymmentä vuotta sisällissodan jälkeen Suomessa oli Nokia ja Nokia-missio. Oulun ja Espoon lähiöissä hurskaat miehet ja naiset työskentelivät vauraamman Suomen hyväksi tietotekniikkayhtiöissä ja rukoilivat välillä jumalaa.

Hannu Raittililan romaani Ei minulta mitään puutu kertoo yhdestä päivästä Suomen suurimmilla suviseuroilla. Se on kuvaus niin lestadiolaisesta kesätapahtumasta kuin analyysi suomalaisen hengellisyyden "teknisestä" luonteesta.

Kirjan yhteiskuntafilosofia tiivistyy lukuun, jossa kerrotaan teoksen päähenkilön isoisän, Leinosen papan, toimista sähköinsinöörinä 1920-luvun Pohjanmaalla.

Papan kertomuksessa sähkö saa teologisen luonteen. Sähköä ei voi nähdä, vaikka se saa aikaan suuria asioita. Sitä ei myöskään saa tuhlata. Romaanin päähenkilö pohtii, että hänen isoisässään kiteytyy protestantismin ja teollisen vallankumouksen suhde.

Sama suhde jatkuu suviseuroilla, joka on ennen kaikkea valtava tekninen ponnistus. Raittila selostaa lestadiolaisleirin rakentamista, jättitelttojen fysiikkaa ja sähkögeneraattoreiden ongelmia niin tarkasti, että lukijan on helppo alkaa uskoa tekniikkaan.

Kun hurskaus ja insinöörijärki paiskasivat kättä, syntyi ainutlaatuinen Suomen malli.

Raittilan romaanissa tekninen järki ja kristinusko yhdistyvät nimenomaan lestadiolaisessa mielessä, mutta kirjailija analysoi myös suomalaisen edistyksen luonteenlaatua. Näin Raittila asettuu samaan linjaan Juhani Ahon ja muiden herätysliikkeiden ja suomalaisen kansanluonteen yhdistäjien kanssa.

Hannu Raittilaa on usein kuvattu insinöörikirjailijaksi, koska hän on kiinnostunut tekniikasta ja rakentamisesta. Tosiasiassa Raittilan teokset parodioivat varsinaista insinööriproosaa, kuten Antti Hyryn rakentamisesta viehättynyttä, mutta lestadiolaisen harrasta kirjoitusta.

Ei minulta mitään puutu -romaanin suviseurakuvaus pitää sisällään sosiologisen analyysin protestanttisen etiikan ja insinööritaidon hyveiden yhdistymisestä lestadiolaisessa mielessä. Kun hurskaus ja insinöörijärki paiskasivat kättä, syntyi ainutlaatuinen Suomen malli.

Lukua helpottaja vinjetti
Lukua helpottaja vinjetti Kirjojen Suomi,pietari k

Ilkka Huhta kirjoittaa, että samalla, kun herätysliikkeitä on tulkittu kansallisen kehyksen läpi, niiden julkikuvasta on siivottu pois sopimattomia aineksia.

Esimerkiksi naisten hurmoksellisuus on koettu epäsopivaksi edustamaan kansallista uskonnollisuutta siitä huolimatta, että Suomessa on ollut kristillis-hengellisiä naisjohtajia ainakin 1700-luvun puolivälistä alkaen. 1800–1900-lukujen nationalismi vaikeni naisten historiasta.

Riikka Pelon romaanissa Taivaankantaja (2006) kiinnitetään huomio naisten marginalisoituun herännäisyyteen. Nuori Vendla-tyttö asuu isoäitinsä kanssa syrjäisellä kylällä äärimmäisessä köyhyydessä. Vendla ei puhu muille kuin isoäidilleen ja talon ainoalle lehmälle.

Hiljaisuudesta nousee kuitenkin näkyjä, jotka teoksen edetessä kasvavat kollektiivisiksi kokemuksiksi. Vendlasta kasvaa eräänlainen noita, joka kävelee vetten päällä ja ennustaa kuolemaa.

Vendlan voima kumpuaa ulkopuolisuudesta ja hylkimisestä. Hän on ulkopuolinen modernisoituvassa ja teknistyvässä yhteiskunnassa. Köyhyys, uskonto, koulutuksen puute ja pienen paikkakunnan sosiaaliset paineet kokoontuvat Vendlan ympärille eräänlaiseksi verkoksi, jossa nuori tyttö pyristelee parhaansa mukaan. Vendlan rikas sisäinen maailmaa pintautuu ajoittain näkyinä ja ihmetekoina.

Naisten hurmoksellisuus on koettu epäsopivaksi edustamaan kansallista uskonnollisuutta.

Myös Pauliina Rauhalan paljon keskustelua herättänyt romaani Taivaslaulu (2013) nostaa esiin naisten kokemuksia uskonnollisessa yhteisössä, tällä kertaa lestadiolaisten piirissä.

Journalistisestikin tehokas Taivaslaulu kertoo lestadiolaisesta perheestä, jonka äiti masentuu alituisten raskauksien ja vanhemmuuteen liittyvien yhteisöllisten paineiden alla. Romaani on kuvaus siitä kuinka lestadiolainen herännäisyys marginalisoi naiset ehkäisykiellon avulla.

Naisten aseman käsittely kietoutuu Taivaslaulussa kysymykseen sananvapaudesta uskonnollisessa yhteisössä: kenellä on oikeus puhua seurakunnan edessä, ja miten vaietut asiat tulevat silti esille.

Perheen isä purkaa vaikeita kokemuksiaan anonyymien blogikirjoitusten kautta. Blogi toimii eräänlaisena venttiilinä kaikelle sille tukahtuneelle ahdistukselle, jota yhteisön tiukat normit herättää.

Siinä missä Riikka Pelon näkyjä näkevä Vendla jää teknistyvän yhteiskunnan ulkopuolelle, Taivaslaulussa lestadiolaisen naisen kokemukset pääsevät esiin nimenomaan tietotekniikan avustuksella. Enää ei tarvitse houria, vaan internetistä tulee foorumi myös kaikkein yksityisimmille kokemuksille.

Ei ehkä ole mitään sattumaa, että kaikki tämä tapahtuu Pohjois-Pohjanmaalla, joka on sekä tietoteknisen osaamisen että lestadiolaisuuden keskus.

Jumala lymyää julkisen keskustelun hiljaisessa keskipisteessä.

Tässä niitä aineksia hyvään suomalaisuuteen sitten on: uskonnollisuus, insinöörimieli, tasa-arvo…

Jos kuuntelee viime vuosina eduskunnassa käytyä moraalikeskustelua homojen asemasta, avioliitosta tai vaikka kauppojen aukioloajoista, siellä vedotaan juuri näihin, eli tehokkuuteen, ihmisoikeuksiin ja – maallistumisen olosuhteissa ehkä hieman yllättäen – jumalaan.

Suomalaisten maallistuminen on johtanut siihen, että herätysliikkeillä ei enää pitkään aikaan ole ollut roolia kansallisen kertomuksen rakentajina, mutta kristillinen jumala lymyää silti julkisen keskustelun hiljaisessa keskipisteessä.

Suomalaisen pietismin perinne on arvostanut ahkeruutta, rehellisyyttä ja vaatimattomuutta. Suomalaisen tietotekniikkayrittäjyyden vahva asema Pohjois-Pohjanmaalla on ymmärrettävää juuri siksi.

Juha Sipilä on pitkälle maallistuneen mutta samalla salaa uskonnollisen insinööri-Suomen oma messias. Hän on hieman hajuton ja mauton, luo politiikkaa prosessikaavioiden kautta eikä mielellään mainosta omaa syvää uskoaan. Sipilä on hypännyt keskuuteemme kuin vielä kirjoittamattoman Hannu Raittilan romaanin sivuilta.

Lukua helpottaja vinjetti
Lukua helpottaja vinjetti Kirjojen Suomi,pietari k

Lue e-kirjoja!

  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi

  • Viha vaihtui sopuun 1920-luvulla

    Lukulista 1920-luvun kirjallisuuteen

    Perheitä, kyliä ja kaupunkeja rikki repinyt veljesviha näkyi suomalaisissa kirjoissa 1920-luvun alussa. Molemminpuolinen vihakirjoittelu oli kaunokirjoissa kovempaa kuin nykyajan sosiaalisessa mediassa. Kaupunkielämä vilkastui, ikkunoita auottiin Eurooppaan ja naisihanne muuttui maaseutuemännästä kaupunkilaiseksi jazztytöksi.

  • Nämä kirjat muuttivat elämäni – tutustu tarinoihin

    Riku Rantala, Maija Vilkkumaa ja Sanna Stellan kertovat

    Kirjat korvasivat Antti Tuurille perheen, mullistivat Riku Rantalan elämän 6-vuotiaana ja Maija Vilkkumaa löysi Saima Harmajasta sielunsisaren teini-iässä. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille.