Jani Kareinen sai vieraakseen Ida Paulin ja Kalle Lindrothin, jotka ovat juuri julkaisseet neljännen kappaleensa Kupla. Se sai ensisoittonsa YleX Illassa.
YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa 14. syyskuuta.
YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa Youtubessa ja Yle Areenassa 14. syyskuuta. Sarjan toisella tuotantokaudella kilpailee kuusi monipuolista ja erilaista artistia.
Jälleen trendikkään Paramoren tahtiin aikuistunut Haloo Helsinki! keskittyy oman soundinsa ylläpitoon, ja pudotti ainoan puhtaan rokkibiisin uudelta levyltään.
YleX:n Uuden musiikin ohjelmien musatoimittajat Anne Lainto ja Venla Kokkonen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä viikolla vuorossa on Onni Boi.
YleX Työhaastattelun neljäs hakija Mikael Forsby teki bändeineen Vauhti kiihtyy -jättihitin Matin ja Tepon kanssa. Biisi pysyy Spotify-listakärjessä sitkeästi jo viidettä kuukautta.
Lähetä kuva omasta haaveestasi Yle Olohuoneen lähetykseen!
Unelmat ovat usein henkilökohtaisia ja herkkiä. Niiden lausumista ääneen arastellaan. Ehkä taikauskoisesti pelätään, että unelma katoaa ulottumattomiin, jos sen sanoo ääneen. Tai voi iskeä ujous ja nolous, oma unelma voi tuntua sellaiselta, että se voi vahingoittua ilkeistä ja lannistavista kommenteista. Artistiduo Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat jaksaneet uskoa yhteiseen musiikkiunelmaan vuosien ajan haasteista huolimatta. Mistä unelmoit juuri nyt? Lähetä kuvat siitä hetkestä, johon haluaisit palata tällä hetkellä. Lähetä kuva haaveestasi Yle Olohuoneelle!
YleX Aamun Tommi ja Samuel saivat vieraakseen Kalle Lindrothin. Lähetyksessä keskusteltiin muun muassa Kallen ja Ida Paulin uudesta Parvekkeella -biisistä sekä Slush Music -tapahtumasta.