Die Antwoord repi Provinssissa suomalaisyleisön riekaleiksi mahdollisesti viimeisen kerran.
Come to the dark side, Die Antwoordin naissolisti Yolandi Visser huutaa Provinssin päälavan uumenista.
Huudahdus sopii hetkeen älyttömän hyvin: torstai-illan aurinko on laskenut festaria ympäröivien puiden latvojen tasolle.
Sitäkin paremmin huuto soveltuu Die Antwoordin täysin poikkeukselliseen meininkiin. Se on yhtye, joka tekee juuri sellaisia asioita kuin haluaa, vaikka ne olisivat vähän pimeitä. Hyviä esimerkkejä ovat yhtyeen Fatty Boom Boom -biisin musiikkivideo, jolla Lady Gagaa esittävä mies synnyttää torakan sekä bändin viimeisin Fat Faded Fuck Face -video, jolla näytetään lähikuvaa vaginasta. Videota ei luonnollisesti löydy YouTubesta.
Omalaatuisen meininkinsä lisäksi Yolandi Vasserin, Ninjan ja DJ Hi-Tekin − joka käyttää nykyään taiteilijanimeä God − muodostama yhtye tunnetaan hurjan energisisitä ja villeistä keikoista, joihin sisältyy vaatteidenvaihtoa, vähäpukeisuutta, anarkismia − ja sellaista tunnelmaa, että on vain ihan pakko hyppiä muiden mukana.
Keikan aluksi Die Antwoord -kolmikko on pukeutunut isoihin oransseihin collegehousuihin ja oransseihin huppareihin. Bändi aloittaa esityksen We Have Candy -kappalella, jossa muun muassa dissataan Starbucks-kahvilaketjua. Ninja tanssii lavan keskellä olevien videodekkien päällä. 42-vuotiaan Ninjan holtittomat tanssimuuvit ja energia saavat aikaan sellaisen tunteen, että hän ei esiinny yleisölle, vaan bailaa yhdessä yleisön kanssa.
"Finland! I want to eat you!"
- Finland! I want to eat you, Ninja huutaa.
- My name is Ninja. I’m from Africa, hän jatkaa.
Niin, Die Antwoord on kotoisin Etelä-Arfikasta ja on maan tunnetuin yhtye. Bändi on luokitellut musiikki- ja elämäntyylikseen zefin. Zef on eteläafrikkalainen slangisana, joka kuvastaa yleensä valkoihoista alempaa keskiluokkaa. 32-vuotias Yolandi Visser on kuvaillut zefin tarkoittavan sitä, että olet köyhä, mutta tyylikäs. Käytännössä zef merkitsee Die Antwoordille sitä, ettei välitetä muiden mielipiteistä ja ollaan juuri sellaisia kuin halutaan olla.
Die Antwoordin keikoilla tyylikkyys ja zef tarkoittavat muun muassa vähäpukeisia tanssijoita, vaatteiden vaihtumista noin joka toisen kappaleen jälkeen sekä videoanimaatioita, joissa näytetään muun muassa smurffimaisia piirrettyjä hahmoja, joilla on suunnattomat penikset. Välillä videoilla näkyy vääristyneen näköisiä ihmisiä, joilla on vain kaksi hammasta. Materiaali tuntuu ajoittain häiritsevältä, ja se on taatusti tarkoituskin.
Keikkaa ovat tulleet katsomaan espoolaiset 21-vuotias Ira Killinen ja 20-vuotias Alexander Stuster, jotka ovat pukeutuneet Die Antwoordin fanihuppareihin.
- Die Antwoord on omaperäinen ja erilainen. Itsekin tykkään olla erilainen ja erottua massasta, Killinen sanoo.

Bändi todellakin erottuu massasta ja musiikillisesti, sillä kovin harva menestynyt bändi yhdistelee teknoa, ravea ja räppiä biiseillään.
"Tämä on todennäköisesti festarikesän ainoa keikka, kun lavalla nähdään twerkkaavia Pokémon-hahmoja."
Yhtyeen tänä vuonna julkaistun Love Drug -biisin aikana sekä Ninja, Yolandi että tanssijat ovat pukeutuneet Pikachu-asuihin. Tämä on todennäköisesti festarikesän ainoa keikka, kun lavalla nähdään twerkkaavia Pokémon-hahmoja. Tällainen ajatus tuskin tulisi kovin monella artistille edes mieleen. Ja vaikka tulisi, se voisi olla vaikeaa myydä yleisölle. Niin olisi myös rakkikoiranaamioon ja kaulapantaan pukeutuminen, mutta ne Ninja laittaa ylleen Pitbull Terrier -hitin ajaksi.
Die Antwoordin ei tarvitse tällaisia asioita miettiä, sillä muiden mielipiteet eivät heitä kiinnosta. Ehkä juuri siksi heidän ihanan outo meininkinsä toimii.
Ninja ja Yolandi ovat kauniita yhdessä
Keikan aikana videoscreeneillä näkyy ajoittain kuvia videoscreeneillä näkyy kuvia Ninjan ja Yolandin yhteisestä lapsesta, Sixteen Jonesista.
Kyllä, kaksikolla on yhteinen vuonna 2006 syntynyt lapsi, jonka huotajuuden he jakavat. Ninja ja Yolandi eivät kuitenkaan ole olleet romanttisessa suhteessa vuoden 2009 jälkeen. He vaikuttavat kuitenkin olevan paljon enemmän kuin pelkät bändikaverit.
Ensimmäisenä encore-kappaleena esitetyssä I Don’t Care -biisissä lauletaan näin:
Even if it's raining, and the wind is blowing
Even if we're far from home, even if it's snowing
I know that our love is forever, our love will protect us
Yes, even if the whole wide world turns against us
Kappaleen aikana Ninja ja Yolandi tanssivat keskenään keskellä lavaa. On varmaa, että he laulavat toisilleen. Biisi päättyy siihen, kun Ninja halaa Yolandia takaapäin. Tuntuu oudolta, että Die Antwoordin keikalla koetaan herkkä hetki: on kulunut vain muutama minuutti siitä, kun keikkayleisö huusi Ninjan kanssa Happy Go Freaky Sacky -biisin kohtaa, jossa toistetaan lausetta f*ck your rules, f*ck f*ck your rules.
Toisena ja viimeisenä encorena kuullaan Die Antwoordin debyytti- ja trademark-hitti Enter the Ninja. Yleisö laulaa mukana ja Ninja näyttää, että häntä eivät säännöt kiinnosta. Lavan reunalla on kieltomerkki, jonka mukaan yleisömeren päällä ei saa crowdsurfata, mutta Ninjahan surffaa. Hän tekee juuri kuten itse haluaa.
Ninja ja Yolandi ovat paljon enemmän kuin pelkät bändikaverit.
Kokonaisuudessaan Die Antwoordin historian toinen Provinssi-keikka on astetta rauhallisempi kuin yhtyeen vuoden 2014 esiintyminen Helsingin Flow Festivaalilla. Keikan aikana kuullaan käytännössä bändin kaikki hitit Cookie Thumperista Ugly Boy -biisiin ja Banana Brainiin. Silti se tuntui perinteisen musakeikan sijaan hyvällä tavalla myös taide- tai teatteriesitykseltä, sillä Ninja, Yolandi ja taustatanssijat pukeutuivat keikan aikana useisiin eri asuihin. Yolandi nähtiin keikan aikana ainakin sekä oransseissa kollareissa, kirjavassa hupparissa ja pikkuhousuissa, punaisessa mekossa, Pikachu-asussa, valkoisessa hupparissa, mustassa t-paidassa sekä lyhyessä topissa että lyhyissä shortseissa. Lisäksi ennen encorea kaikki lavalla olleet henkilöt eli Ninja, Yoland, God sekä kaksi taustatanssijaa tulivat lavan etuosaan ja kumarsivat yli minuutin ajan yleisölle ollen polviseisonnassa. Hetki oli teatraalinen, jopa haikea.
Die Antwoord on lopettelemassa musiikillista uraansa. Yhtye julkaisee syksyllä uuden albumin, joka jäänee bändin viimeiseksi. Die Antwoord ei kuitenkaan ole loppumassa, vaan se aikoo ilmeisesti jatkossa keskittyä enemmän tv-sarjoihin ja elokuviin. Yhtyeellä on parhaillaan työn alla South African Ninja -niminen live action -tv-sarja.
Jos tämä oli Die Antwoordin viimeinen keikka Suomessa, se päättyi siihen näkyyn, joka nähtiin myös yhtyeen aiemmalla Provinssi-keikalla vuonna 2015: Ninjan paljaaseen takamukseen.