Hyppää pääsisältöön

Sulkavalla on soudettu kilpaa jo 50 vuotta

Yksinäinen soutuvene on paitsi runollinen myös vertauskuvallinen kuvituskuva.
Yksinäinen soutuvene on paitsi runollinen myös vertauskuvallinen kuvituskuva. Kuva: Yle kuvapalvelu soutuveneet,Yle Elävä arkisto

Suomalaiset ovat saunahulluja, se tiedetään, mutta meissä on paljon myös soutuhulluja. Heinäkuun toisena viikonloppuna tuhannet suomalaiset pakkaavat soutuveneen auton katolle tai traileriin, ja sitten lähdetään kohti kaunista Itä-Savoa.
Teema maanantaina 3.7. klo 12, torstaina 6.7. klo 22.45 ja perjantaina 7.7. klo 14.55

Sulkavan suursoudut täyttää tänä vuonna komeat 50 vuotta. Ensimmäisissä soutukisoissa oli mukana 38 soutajaa. Nykyisin nelipäiväisiin soutuihin osallistuu vuosittain noin 8 000 soutajaa. Kannustusjoukot ja muut turistit mukaan lukien kisat tuovat Sulkavalle yhtenä viikonloppuna noin 20 000 kesävierasta. Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä mukaan otettiin kirkkoveneet, mikä lisäsi soutajien määrää.

Maaliin tultiin kädet rakoilla, miehet ilman paitaa ja naiset rintaliiveissä.

Tuas souvetaan on lämminhenkinen dokumentti Sulkavan souduista vuodelta vuodelta 1975. Silloinkin soudettiin tosissaan mutta ei vakavissaan. Lähdössä polteltiin viimeiset tupakit ja tarkastettiin kylmälaukkujen sisältö. 60 kilometrin jälkeen oli kädet rakoilla, lakki järvessä ja vitsit vähissä, mutta maaliin tultiin, miehet ilman paitaa ja naiset rintaliiveissä. Vuonna 1975 tehdyssä ohjelmassa lähes kolmesataa savolaismallista puuvenettä osallistui Partalansaaren ympärisoutuun Saimaalla.

Tuas souvetaan

Sulkavalle saavutaan kerran kesässä kahdella kulkuvälineellä, autolla ja veneellä.

Toinen dokumenttimme on vuodelta 1992. Miss' soutaen tuulessa - Suomi, soutu ja Sulkava -ohjelmassa tönäistään vene vesille ensin tukinuitto- ja tervankuljetustarkoituksessa ja seurataan Sulkavan lisäksi muun muassa olympiavoittaja Perttti Karppisen soutu-uraa. Ohjelmassa kerrotaan myös soutuveneiden tekemisestä ja soutamisen historiasta sekä ollaan mukana Sulkavan souduissa, jotka kesällä 1992 soudettiin 25:nnen kerran.

Miss' soutaen tuulessa - Suomi, soutu ja Sulkava

Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa