Hyppää pääsisältöön

Ryhmä Haun uudet jaksot alkavat ja mukaan tulee Valpas-pentu - kurkista suosikkisarjan äänityksiin

Ryhmä Hau jatkuu sunnuntaina 6.8.2017. Mukana on uusi pentu, chihuahua Valpas. Täällä pääsette tutustumaan sarjan suomalaiseen ääninäyttelemiseen eli dubbaukseen. Toimittajamme kävi vierailulla studiolla.

Haun odotetulla kolmannella kaudella mukaan pentujoukkoon saapuu uusi koira, chihuahua-rotuinen Valpas (Tracker). Valpas asuu viidakossa yhdessä 10-vuotiaan Carlo-pojan kanssa. Carlo on Rikun kirjekaveri, varsinainen seikkailijaluonne.

ryhmä hau
ryhmä hau animaatio

Yle Lapset: Ryhmä Haun uudet jaksot alkavat elokuussa!

Kesäkuisena keskiviikkona Revolver Studion tiloissa Vantaan Tikkurilassa raikavat televisiosta tutut äänet. Käynnissä ovat suositun animaatiosarjan, pelastajakoirien seikkailuista kertovan Ryhmä Haun uusien jaksojen jälkiäänitys- eli dubbaustyöt.

Ryhmä Haun suomalaisen version ohjaaja-kääntäjä Tatu Tiihonen Dub Onilta ja Revolver Studion äänittäjä-miksaaja Asko Ahonen työstävät näyttelijä Pihla Pohjolaisen kanssa tämän tulkitsemia repliikkejä syksyllä nähtäviin kolmannen tuotantokauden jaksoihin. Sarjan koiranpennuilla on vauhti päällä, mutta tunnelma studiolla on rauhallinen, sillä yhden päivän äänityssessiossa on paikalla kerrallaan vain yksi ääninäyttelijä.

Ääninäyttelijä tarvitsee rytmitajua

Maallikon silmiin piirrossarjan hahmon esittäminen vaikuttaa hauskalta ja helpolta työltä, mutta helppous osoittautuu harhaluuloksi. Ääninäyttelijän työ on vaativaa eikä luonnistu monilta ammattinäyttelijöiltäkään.

Tärkeintä tietenkin on, että näyttelijä pystyy pitämään roolinsa loppuun asti: jos aloittaa hahmon tekemisen yhdellä äänellä, ääni ei saa muuttua kesken kaiken toisenlaiseksi.

“Mutta dubbaavalta näyttelijältä vaaditaan myös ehdottomasti hyvää rytmitajua”, sanoo äänittäjä Asko Ahonen. Repliikissä on aina jokin rytmi, ja näyttelijän pitää osata rytmittää sanansa kuvan ja hahmojen liikkeiden mukaan.

Ahosen mukaan ääninäyttelijät ovat poikkeuksetta myös musikaalisia ja laulutaitoisia. Kun on tottunut laulamaan, on tottunut opettelemaan melodioita ja kuuntelemaan, miten joku asia toistetaan.

Hahmo rakennetaan äänen avulla

Ääninäytteleminen on intensiivistä työtä ja vaatii hyvää vireystilaa. Tämän vuoksi dubbaussessiot studiolla kestävät yhden näyttelijän osalta yleensä vain noin kolme tuntia.

Lauluja lukuun ottamatta ääninäyttelijät eivät kovin paljon harjoittele repliikkejään etukäteen. Mitä rutinoituneempi ja kokeneempi näyttelijä on, sitä vähemmän etukäteisharjoittelua tarvitaan. Varsinkin jos sarja on näyttelijälle tuttu, oikeat äänet löytyvät studiossa lyhyen lämmittelyn jälkeen.

Ryhmä Haussa useita sivurooleja esittävä näyttelijä Pihla Pohjolainen kuvaa ääninäyttelijän työtä yllättäen melko fyysiseksi. Mikrofonin edessä paikallaan jököttämällä ei eloisia äänirooleja tehdä, vaan yleensä ääninäyttelijä on koko kehollaan mukana dubbaustilanteessa.

Kun näyttelijä työskentelee teatterin lavalla tai kameran edessä, eleet ja ilmeet ovat tärkeä osa roolia. Sen sijaan dubatessa roolihahmon rakentaminen on täysin äänen varassa. Hahmon sielu ja perusenergia ilmaistaan äänen välityksellä. “Näyttämöllä näytellessään miettii, että miten tää mun roolihahmo ajattelee, dubatessa miettii, että miten se puhuu, millainen sen soundi on ja sitä kautta alkaa pohtimaan sitä hahmoa”, Pohjolainen kuvailee.

Ryhmä Haun tekemiseen osallistuu kaikkiaan yli kymmenen ääninäyttelijää. Jokaiselle koiralle on oma näyttelijänsä, joista muutama tekee koiraroolin lisäksi myös sarjan sivuhahmoja. Lapsinäyttelijöitä Ryhmä Haussa ei käytetä, sillä lapsen ääni erottuisi liikaa ammattilaisten joukosta. Alan yleinen periaate onkin, että jos animaatiohahmo on nuori poika, roolin ääninäyttelee nainen. Esimerkiksi koirakuusikon johtajaa Riku-poikaa esittää naispuolinen ammattinäyttelijä.

Onnistunut yhdistelmä turvallisuutta ja jännitystä

Kanadalais-yhdysvaltalaista tuotantoa oleva Ryhmä Hau (Paw Patrol) kertoo kuuden koiranpennun muodostaman pelastuspartion seikkailuista. Sarjaa on esitetty Suomessa TV2:n sunnuntaiaamuissa loppuvuodesta 2014 lähtien. Kuten muualla maailmassa, myös meillä siitä on tullut lasten suuri suosikki ja muoti-ilmiö kaupoissa myytävine oheistuotteineen.

Lastensarjaksi Ryhmä Haulla on poikkeuksellisen laaja yleisö: Sampan, Rollen, Vainun, Rekun, Toman ja Kajan urotyöt viihdyttävät eri-ikäisiä lapsia 3 - 4-vuotiaista nuoriin koululaisiin. Mihin suomenkielisen version tekijät arvelevat sarjan suosion perustuvan?

“Tässä on onnistuttu tekemään hyvä keitos”, sanoo ohjaaja Tatu Tiihonen. Sarjassa on vauhtia ja jännitystä, mutta turvallinen määrä pienimpiäkin katsojia ajatellen. Turvallisuuden tunnetta sarjaan luo erityisesti toisto. Ryhmä Haussa jaksojen juoni noudattaa tiukkaa kaavaa, jokaisella koiralla on oma persoonallisuutensa ja erikoistaitonsa sekä pelastustehtävissä selkeä roolinsa. Erilaiset koirapersoonat tarjoavat samastumiskohteita erilaisille lapsille.

Lapsia kiehtoo myös vauhdikkuus. Kuten Ryhmä Haun tarttuvassa tunnuskappaleessa lauletaan, koiranpentupoppoolla on “vauhti päällä”. Tarinoissa ei ole suvantoja, vaan jakson alusta loppuun asti tapahtuu koko ajan.

Tiihosen mukaan Ryhmä Haun tärkeä elementti on myös iloisuus. Tapahtumien tiimellyksessä nauretaan paljon, ja kömmähdyksetkin kuitataan aina lopuksi naurulla. Tällaista hyvän meiningin sarjaa on ollut suomalaistekijöiden mielestä erityisen hauska työstää. Sarjan suosiosta päätellen koiramaailman hyväntuulisuus vetoaa myös katsojiin.

Ryhmä Hau sunnuntaiaamuisin TV2:ssa ja Yle Areenassa. Jaksot ovat katsottavissa 14 päivää ensilähetyksestä. Kolmannen tuotantokauden uusia jaksoja nähdään 6.8.2017 alkaen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua