Hyppää pääsisältöön

Riimit takaisin runouteen – tilaa on!

Jani Tanskanen
Jani Tanskanen. Jani Tanskanen Kuva: Milka Räisänen Jani Tanskanen,toimittaja jani tanskanen

Kaipaatko riimittelevää runoutta? Se on aivan ok, ja riimejä on varmasti luvassa. Nykyrunous taipuu moneksi, kunhan se ei jähmety nurkkakuntaiseksi.

Kaikki lukijat eivät syty nykyrunoudesta. Ja heillä on siihen nähdäkseni oikeus. Samalla tavalla heillä on oikeus innostua sellaisesta runoudesta, jota runouden sisäpiirit pitävät vanhanaikaisena. Aina en ole ajatellut näin, vaan päinvastoin olen sortunut ylenkatsomisiin ja paimentamisiin.

Annan esimerkin. Olin vuonna 2012 erään runoraadin tuomarina. Järjestäjät tituleerasivat "kulttuurivaikuttajaksi", millä lie ansioilla mukamas. Tuomaristoon kuului myös fyysikko. Muuten kirjallisuuden asiantuntijoista koostuvassa raadissa hän selvästi edusti niin sanottua maallikon ääntä, sellaista ihmistä, jolle runous ei ole erityisen tuttu asia. Tuomarina hän ihmetteli Henriikka Tavin runoa, joka luettelee perhosten nimiä ja herkuttelee kielellä. Hänelle Tavin teksti ei ollut runo lainkaan.

Runoraadin fyysikon reaktiot saivat minut suunniltani

Nykyrunouden sijaan raadin fyysikko oli innoissaan Ilmari Kiannon hyvin perinteikkäästä ja poljennollisesta Nälkämaan laulusta. Minulle se oli ikävystyttävä isänmaallinen rallatus vuodelta 1911. Fyysikko puolestaan hihkui, että tässä nyt on sitä kotimaista runoutta, sellaista jota voisi esitellä vaikka Suomessa vieraileville ulkomaalaisille. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa!

Runoraadin fyysikon reaktiot saivat minut suunniltani. Ilmari Kiannon Nälkämaan laulu ei ollut edustanut kotimaisen runouden tilaa yli sataan vuoteen. Sitä ei maassa vieraileville luettaisi kotimaisen runouden taidonnäytteenä! Paheksuin ja pöyristyin ja ojensin omassa puheenvuorossani, ja kadun sitä jälkikäteen. Mikä oikeus minulla muka kirjallisen maailman edustajana on sanella, millaista kirjallisuutta muiden tulisi digata ja millaista dissata?

Jos ihmiset kaipaavat oikein perinteistä riimittelyä ja mitallisuutta, niin tarjottakoon sitä heille!

Sinänsä toivon edelleen, että runoraadin fyysikko olisi edes yrittänyt antaa tilaa nykyrunoudelle. Mutta ainakaan paheksuntani ei varmaan kannustanut häntä avartamaan käsityksiään runoudesta. Pahimmillaan sain ehkä koko runouden kentän näyttämään nurkkakuntaisten mielensäpahoittajien joukolta. Mitä runouspiirit eivät todellakaan ole! Minä olin mäntti, toivoakseni muut eivät ole.

Ehkä tuolta runoraadin fyysikolta voisi oppia jotain? Ehkä hänen kokemukselleen voisi herkistyä? Jos ihmiset kaipaavat oikein perinteistä riimittelyä ja mitallisuutta, niin tarjottakoon sitä heille! Heidän kaipuunsa pitäisi olla aivan fine ja ok. Tietenkään runouden ei tarvitse vastata massojen tahtoon, runouden ei tarvitse heittäytyä viihteeksi, mutta entä jos runous voisi olla niin elinvoimaista ja niin monipuolista, että tilaa olisi sillekin runoudelle, jota runouden sisäpiirit pitävät vanhanaikaisena?

Ja toivoa muuten on. Vaikka moderni runous 1900-luvulla hylkäsi riimit ja mitat, uusi nykyrunous on entistäkin monipuolisempaa. Riimejä ja perinteisiä säekuvioita ei toki kovin yleisesti esiinny, mutta virkistäviä poikkeuksia on olemassa. Ainakin Teemu Manninen ja Olli Heikkonen ovat kirjoittaneet säemuodossa, ja he tekevät sen huolella ja taiten. Äärimmäisen harvinaista meidän ajassamme ja siksi erityisen kiinnostavaa!

Eli riimit takaisin runouteen – ei runouden hallitsevaksi ominaisuudeksi mutta kaiken muun runouden oheen! Ei joko–tai vaan sekä–että.

Kommentit
  • Kuinka eri kielet vaikuttavat ajatteluun ja maailmankuvaan?

    Kieli vaikuttaa mailmankuvaan

    Ruotsi ei ehkä ole enää entisensä, mutta voiko ruotsin kielen oppiminen olla vahingoksi suomalaiselle ajattelulle? Vaarantuuko kaurismäkeläinen olemuksemme, jos omaksumme liikaa ruotsalaista tapaa hahmottaa maailmaa? Jokaisessa ruotsalaisessa kun taitaa asua pieni ystävällinen prinsessa Victoria.

  • Avaruusromua: Keskellä ei mitään!

    Hän kulkee omia polkujaan, trendeistä piittaamatta.

    Hän voitti "Vuosisadan lappilainen" -yleisöäänestyksen. Hän on vuosikymmenien mittaan ollut mukana monenlaisissa musiikillisissa projekteissa. Hän on kulkenut omia polkujaan, trendeistä piittaamatta. Häntä on kuvailu muun muassa sanoilla: erilainen, outo, sydämellinen, tinkimätön ja rehellinen. Viime vuosina hän on tehnyt rankan elektronisia soololevyjä. Hän on Veli-Matti O Äijälä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • “Puhhuu niin ko ei olis poskilihoja ollenkhaan.”

    Suomalaiset käyttävät valehtelusta värikkäitä ilmaisuja.

    Elämme ehkä totuuden jälkeistä aikaa, mutta suomalaiset osaavat mainiosti erottaa, mikä on valetta. Valehtelulle on myös monia värikkäitä ilmauksia, toiset suorempia ja toiset kohteliaampia. Niitä on ehkä jopa enemmän kuin eduskunnassa, jossa toista ei saa syyttää valehtelijaksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tanssiva karhu

instagram #tanssivakarhu

Runoutta Twitterissä

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kuinka eri kielet vaikuttavat ajatteluun ja maailmankuvaan?

    Kieli vaikuttaa mailmankuvaan

    Ruotsi ei ehkä ole enää entisensä, mutta voiko ruotsin kielen oppiminen olla vahingoksi suomalaiselle ajattelulle? Vaarantuuko kaurismäkeläinen olemuksemme, jos omaksumme liikaa ruotsalaista tapaa hahmottaa maailmaa? Jokaisessa ruotsalaisessa kun taitaa asua pieni ystävällinen prinsessa Victoria.

  • “Äärioikeistolla on parhaat bileet” ‒ vasemmistoajattelijat selittävät liberalismin kriisin, trollioikeiston menestyksen ja vasemmiston surkeuden

    Uusoikeisto haluaa olla kapinallinen kuin vanha vasemmisto.

    Vasemmisto voitti kulttuurisodan, mutta muuttui kapitalismin juoksupojaksi ja keskittyy nyt vahtimaan sitä, mitä saa sanoa. Sillä aikaa äärioikeisto brändäsi itsensä kapinalliseksi ja alkoi mellastaa netissä. Pontus Purokurun ja Veikka Lahtisen mukaan uusi äärioikeisto on ymmärtänyt saman, minkä 1960-luvun vasemmistoradikaalit: jotta voi vallata politiikan, on ensin oltava hyvä meininki ja kulttuurista annettavaa.

  • Avaruusromua: Keskellä ei mitään!

    Hän kulkee omia polkujaan, trendeistä piittaamatta.

    Hän voitti "Vuosisadan lappilainen" -yleisöäänestyksen. Hän on vuosikymmenien mittaan ollut mukana monenlaisissa musiikillisissa projekteissa. Hän on kulkenut omia polkujaan, trendeistä piittaamatta. Häntä on kuvailu muun muassa sanoilla: erilainen, outo, sydämellinen, tinkimätön ja rehellinen. Viime vuosina hän on tehnyt rankan elektronisia soololevyjä. Hän on Veli-Matti O Äijälä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Humaani älykaupunki perustuu luottamukseen

    Mitä älykkäät kaupungit merkitsevät asukkaiden kannalta?

    Älykkäät kaupungit ovat tulossa! Toistaiseksi älykaupunki näyttää ulospäin sellaiselta kuin esimerkiksi Helsinki, jossa on mainiosti toimivia kaupunkipyöriä. Ratikan kulkua voi seurata älypuhelimella, koska raitiovaunujen sijainti on avointa dataa.

  • Eurooppalaisen elokuvan mestari Agnès Varda kulkee yhä omia teitään

    Teemalauantaissa kaksi Vardaa: Kasvot, kylät ja Onnen hetket

    Elokuvaohjaaja Agnès Varda on oman tiensä kulkija ja edelläkävijä, jonka visiota ei ikä ole hämärtänyt. Uusi Kasvot, kylät -elokuva seuraa Vardan ja nuoren katutaiteilijan JR:n kiehtovaa yhteisötaiteellista valokuvaprojektia ympäri Ranskaa. Lisäksi Teemalauantaissa esitetään Ranskan uuden aallon merkkiteos Onnen hetket, jonka Varda ohjasi hehkuvissa väreissä vuonna 1965.

  • “Puhhuu niin ko ei olis poskilihoja ollenkhaan.”

    Suomalaiset käyttävät valehtelusta värikkäitä ilmaisuja.

    Elämme ehkä totuuden jälkeistä aikaa, mutta suomalaiset osaavat mainiosti erottaa, mikä on valetta. Valehtelulle on myös monia värikkäitä ilmauksia, toiset suorempia ja toiset kohteliaampia. Niitä on ehkä jopa enemmän kuin eduskunnassa, jossa toista ei saa syyttää valehtelijaksi.

  • Avaruusromua: Ihmisen ääni, sähkökitara ja kirkkourut

    Soitin joka meillä on aina mukanamme.

    Maailman vanhin instrumentti. Soitin, joka meillä on aina mukanamme. Se on ihmisääni. Tutkijat sanovat, että ihmisäänen kehittyminen nykyisenlaiseksi on kestänyt noin 200 000 vuotta, joten kyllä tämän instrumentin kehittelyyn on jokin aika mennyt. Laulaminen on eräs parhaista keinoista rauhoittua ja keskittyä, sanovat musiikkiterapeutit. Laulaminen rentouttaa. Ihmisääni vaikuttaa. Avaruusromussa ihmisäänen lisäksi muun muassa sähkökitara ja kirkkourut. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Testaa kuinka kauhee akka olet?

    Kuka "hankala" mytologinen naishahmo olet?

    Oletko kuullut Raamatun Aatamin ex-vaimosta Lilithistä? Siitä, joka karkasi bilettämään demonien kanssa. Kauhee akka -radiosarja tutustuu “hankaliin” mytologisiin naishahmoihin. Testaa, kuka ja kuinka kauhee akka itse olet.

  • Astrid Lindgrenin elämän kipein vaihe muuttui elokuvaksi – suhde pomoon ja lapsen luovuttaminen sijaiskotiin

    Draamaelokuva seuraa tarkkaan tositapahtumia

    Tanskalaisen Pernille Fischer Christensenin ohjaama Nuori Astrid -elokuva poimii aiheekseen lastenkirjailijan elämän kipeimmän tapahtumasarjan. Astrid Lindgren (tuolloin Ericsson) ryhtyi suhteeseen keski-ikäisen naimisissa olevan miehen kanssa. Hän synnytti aviottoman lapsen 18-vuotiaana ja ajautui suuriin vaikeuksiin. Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Peppi Pitkätossua ja Lindgrenin lastenkirjailijauraa.