Hyppää pääsisältöön

Uusi Mestaruusputki nostaa kotimaisen palloilun tv-näkyvyyden uudelle tasolle

Spelare sparkar bollen.
Spelare sparkar bollen. Kuva: Yle/ Patric Westerlund

Yle ja lajiliitot ovat sopineet kotimaisten talvipalloilusarjojen uudesta tv-konseptista: tavoitteena on palloilukevään huipennuksena televisioida mestaruuden ratkaiseva ottelu joka päivä yli kuukauden ajan.

Mestaruusputki tuo kotimaisten palloilusarjojen ratkaisevat ottelut suomalaisiin kotikatsomoihin: tavoitteena on näyttää Yle TV2:ssa joka päivä huhtikuun alusta toukokuun lopulle asti ottelu, jonka panoksena on mestaruus.

“Pohdimme, miten voisimme parhaalla mahdollisella tavalla palvella sekä urheiluyleisöjä että eri lajeja. Yksittäisten sarjaotteluiden sijaan haimme mallia, jossa jokaisella ottelulla olisi mahdollisimman kova, yleisöä kiinnostava lataus”, toimituspäällikkö Sasha Ikonen Yle Urheilusta kertoo.

Pohdinnasta syntyi malli, jossa eri palloilulajien finaalisarjojen ottelut pelattaisiin limittäin eri päivinä. Samana päivänä ei olisi päällekkäisiä mestaruusotteluita, vaan yksi mestaruus olisi jaossa kerrallaan.

“Joka päivä on katkolla yksi mestaruus, toisaalta yhtenäkään pelipäivänä ei enempää kuin yksi. Näin finaalisarjat eivät kilpaile huomiosta keskenään, vaan yksi mestaruusjuhla kerrallaan kerää huomion. Samalla parannamme huomattavasti myös naispalloilun näkyvyyttä”, Ikonen jatkaa.

Yle löysi lajiliittojen kanssa mallista yhteisymmärryksen nopeasti. Yle Urheilulle Mestaruusputki on osa uudistushanketta, jolla tavoitellaan parempaa vaikuttavuutta yksittäisten urheilutapahtumien välittämiseen.

Runsas lajikirjo täydentyy jatkossa

Mukana Mestaruusputki-konseptissa ovat niin naisten kuin miestenkin osalta lentopallon Mestaruusliiga, Korisliiga, Futsal-Liiga, käsipallon SM-liiga sekä SM-sarja, Naisten Liiga jääkiekossa ja Mestis. Myös salibandyn Superfinaalit on aikataulutettu osaksi Mestaruusputkea.

Finaalisarjojen aikataulut on laadittu tiiviissä yhteistyössä lajiliittojen kesken. Upea palloilukokonaisuus loksahti paikoilleen eri lajien luonnollista finaalirytmiä mukaillen.

“Hienoa, että suomalaispalloilut lähtivät malliin innokkaasti mukaan. Tässä systeemissä ei ole kuin voittajia: urheilufani saa jännittävämpiä otteluita ja laji saa vaikuttavampien otteluiden ja lähetysten ansiosta parempaa näkyvyyttä sekä nais- että miesurheilulle”, Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen sanoo.

Syksy lähtee liikkeelle Kauden avauksilla

Mestaruusputken lisäksi kotimainen palloilu saa näkyvyyttä syksyn Kauden avaus -viikonlopuissa. Syyskuun puolivälistä alkaen jokainen viikonloppu on omistettu yhdelle palloilulajille.

“Kauden avaukseen rakennetaan latausta esimerkiksi siten, että peräkkäisinä päivinä vastakkain ovat edellisen kauden sekä miesten että naisten finaalijoukkueet”, Sasha Ikonen kertoo.

Syksyn Kauden avaus -viikonloppujen ja kevään Mestaruusputken tarkempi ohjelma, lajikokonaisuus sekä tv-aikataulut täydentyvät alkusyksyyn mennessä.

Lisätiedot:
Panu Pokkinen, Yle Urheilun päällikkö, panu.pokkinen@yle.fi, p. 050 542 3025

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.

  • Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut – lue puolison koskettava kirje

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut.

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut. Lindahl kuoli 21.3.2017. Hänen kuolemastaan ei ole tätä ennen kerrottu julkisuudessa lähiomaisten toiveesta, myöskään kuolinilmoitusta ei julkaistu. Muutama viikko sitten kävi ilmi, että Lindahlin puoliso Martti Kirsitie oli kirjoittanut kirjeen kuolleelle puolisolleen. KulttuuriCocktail sai kirjeen luettavakseen ja luvan julkaista sen.

  • Knalleja, sateenvarjoja, loitsuja ja olviretkeä - radiodraamaa keskikesän juhlaan

    Radiodraaman juhannuspaketissa useita toivekuunnelmia

    Hellii juhannuksena helle tai piinaa sade ja savuava grilli, voivat radiodraaman ystävät uppoutua kuunnelmien maailmaan. Seikkaile Knallin ja sateenvarjon kanssa New Yorkin alamaailmassa, noitien kera juhannustanhuvilla ja selvitä hukkuneen miehen kohtalo komisario Vahtosen kanssa.