Hyppää pääsisältöön

Nuori Martin Sheen ensi kertaa valkokankaalla kulttifilmissä

Kuva elokuvasta Välikohtaus
Kuva elokuvasta Välikohtaus Kuva: Twentieth Century Fox International Television The Incident,teeman elokuvat

Kulttijännäri kahdesta nuoresta kovanaamasta, jotka alkavat terrorisoida metrovaunun matkustajia New Yorkissa.
Teema torstaina 3.8. klo 21.00. Areenassa vain suorana. Pikauusinta lauantaina 5.8. klo 23.25.

Vuonna 1967 valmistunut Välikohtaus (The Incident) on todellinen kulttielokuva, jokseenkin ainutlaatuinen harvinaisuus, jota ei löydy edes useista yleisimmistä hakuteoksista. Sen pääosissa Martin Sheen, Tony Musante ja Beau Bridges tekevät ensimmäisiä tärkeitä filmiroolejaan.

Lähes reaaliajassa tapahtuva trilleri kertoo sekalaisesta matkustajajoukosta New Yorkia halkovassa paikallisjunassa. Noin viidentoista matkustajan joukossa on vanhuksia, nuoria rakastavaisia, sotilaita ja aviopareja, kuin lähes missä tahansa sattumanvaraisesti kootussa ryhmässä, useimpien vain odottaessa pääsyä kotiasemalle.

Bronxissa vaunuun nousee kuitenkin kaksi nuorta kovanaamaa, jotka alkavat huvitella matkustajia piinaamalla. Kukaan ei halua auttaa kiusattuja, peläten joutuvansa vuorollaan uhatuksi tai väkivallan kohteeksi. Toisaalta kovanaamat eivät ainna kenenkään poistua vaunusta ja tilanne käy aina vain uhkaavammaksi.

Larry Peercen ohjaama sekä teemoiltaan että kuvaukseltaan tummasävyinen elokuva julkaistiin Suomessa nykyisin kovin harhaanjohtavalla nimellä Terroristit.

  • Välikohtaus (The Incident), USA 1967. O: Larry Peerce. N: Martin Sheen, Tony Musante, Beau Bridges, Ruby Dee, Donna Mills.

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Yle Teema