Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on tarjonnut unohtumattomia elämyksiä jo viidenkymmenen vuoden ajan. Yle Teema onnittelee puolen vuosisadan ikäistä festivaalia ja esittää synttäreiden kunniaksi kahden mestaripelimannin henkilökuvat sekä ohjelman festivaalista vuodelta 1972.
Teema maanantaina 10.7. klo 12.00, torstaina 13.7. klo 22.35 ja perjantaina 14.7. klo 14.45
Kansanmuusikon elämä on melkoista kituuttamista, tulot tulevat päivätyöstä ja pienistä keikkapalkkiosta. Apurahoista ei kannata edes uneksia, todetaan mestaripelimannien Urho Myllymäen ja Tauno Krossin henkilökuvissa. Henkilökuvien lisäksi Teemalla nähdään myös kriittisiäkin kommentteja tarjoava ohjelma vuodelta 1972. Raportti Kaustiselta -dokumentissakin on kuitenkin pääosassa musiikki ja sen tuoma hyvä mieli ja meininki.
Mestaruus velvoittaa työskentelemään entistä lujemmin
Tauno Krossi soittaa haitaria ja kertoo pelimannien kulttuurityön haasteista. Henkilökuvaa on kuvattu Krossin kotikylässä Laihian Potilassa vuosi mestaripelimannin arvonimen myöntämisen jälkeen ja vain reilu vuosi ennen Krossin kuolemaa.
Nimitys mestaripelimanniksi vuonna 1976 toi mukanaan kuuluisuutta. Krossi itse näki, että mestaruus velvoitti häntä työskentelemään kansanmusiikin hyväksi jakamalla tietoisuuttaan ja opettamalla uusia soittajia. Lisäksi piti kehittyä jatkuvasti itse muusikkona.
Mestaripelimannin syysmietteitä, Tauno Krossin henkilökuva
Pelimannin leipä oli pieninä muruina maailmalla
Mestaripelimannien arki oli taloudellisesti kovin karua. Musiikilliset tienestit tulivat lähinnä esiintymispalkkioina, eikä apurahoista sopinut edes uneksia. Päivätöitä oli tehtävä, soittaminen ei elättänyt.
"Kerjurin osa se on ainakin mun elämäni osa ollut tähän saakka", mestaripelimanni Urhoi Myllymäki sanoo.
Myllymäki kuuluu eteläpohjalaisen kansanmusiikin merkittävimpiin taitajiin. Hänen isänsä Iisakki Myllymäki eli Hiskin Iikkoo oli myös tunnettu pelimanni ja poikansa Urhon opettaja. Isä ja poika Myllymäki voittivat molemmat suomenmestaruuden pelimannimusiikissa ja menestyivät myös muissa kilpailuissa. Urho Myllymäki sai mestaripelimannin arvonimen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 1971.
Mestaripelimanni Urho Myllymäki
Raportti Kaustiselta -ohjelmassa vuodelta 1972 kuullaan paljon musiikkia, mutta taustalla esitetään mielipiteitä ja kritiikkiäkin juhlien luonteesta.