Hyppää pääsisältöön

Yle edistää tasa-arvoa urheilusisällöissään kolmella uudella tavalla

Hibo Mohamed, Janina Orell och Malin Selén med sina lagkamrater i ÅIFK:s damlag i fotboll.
Åbo IFK:n jalkapalloilijoita Hibo Mohamed, Janina Orell och Malin Selén med sina lagkamrater i ÅIFK:s damlag i fotboll. Kuva: Yle/Linus Hoffman Åbo IFK,jalkapallo,naisten jalkapallo

Yle Urheilu ja Yle Sporten päättivät toimenpiteistä tasa-arvon edistämiseksi sisällöissään. Toimet ovat osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan 100 tasa-arvotekoa -hanketta.

“Naisissa ja tytöissä on koko urheiluliikkeen suurin kasvun mahdollisuus. Urheilu liikuttaa valtavaa määrää naisia ja tyttöjä myös Suomessa. Me otamme naisten huippu-urheilun vakavasti ja haluamme olla urheilusta kiinnostuneiden naisten ykkösmedia nyt ja tulevaisuudessa”, kertoo Yle Urheilun toimituspäällikkö Joose Palonen. Hän on yhdessä Yle Sportenin tuottaja Ann-Christine Karhun kanssa vastannut vuodenvaihteessa annetun tasa-arvolupauksen toimeenpanosta Ylessä.

Yksi Ylen jatkuvaan parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä on keväällä 2018 alkava kotimaisen palloilun Mestaruusputki-tv-konsepti. Se nostaa naisten otteluiden tv-näkyvyyden samalle tasolle kuin miesten sarjoissa.

Toiseksi Yle Urheilu ja Yle Sporten ryhtyvät seuraamaan tasa-arvon toteutumista verkkosivustoillaan reaaliaikaisesti. Samalla urheilutoimitukset sitoutuvat vahvistamaan uutisointia naisurheilusta niin määrällisesti kuin laadullisesti.

Kolmantena tasa-arvotekona Yle on päättänyt erityisesti nuorille kohdeyleisölle suunnatuista tarinallisista sisällöistä, joissa nostetaan naisurheilua ja -urheilijoita.

“Toivomme, että nämä toimet innostavat urheiluyhteisöä ja myös mediaa huomioimaan sukupuolinäkökohdat paremmin. Yksin Yle ei saa muutosta aikaan, mutta olemme halukkaita ottamaan tienraivaajan roolia tasa-arvoisemman urheilu-Suomen rakentamisessa”, Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen sanoo.

“Tasa-arvoa edistetään teoilla ja rakennetaan aktiivisesti arjessa. Tässä Ylellä, urheiluliitoilla ja valmentajilla on yhteinen tehtäväkenttä", sanoo Ylen strategiajohtaja Gunilla Ohls, joka on 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunnan jäsen.

Taustalla selvitys Ylen urheilusisällöistä ja tasa-arvosta

Yle selvitti keväällä sukupuolten tasa-arvon toteutumista urheilusisällöissään ja yleisön mielikuvia tarjonnasta.

Valtaosa suomalaisista on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että Ylen urheilusisällöt palvelevat naisyleisöjä hyvin. Vain 23 prosenttia ajattelee, että sisällöt on suunnattu kohdennetummin miehille.

Myös vaikuttajat näkevät Ylen roolin tasa-arvonäkökulmasta positiivisena: Yle seuraa laajasti naisurheilua – kuten voimistelua, taitoluistelua, ratsastusta, naisten palloilua – joita kaupallinen media ei seuraa lainkaan. Ylen urheilutoimituksissa on runsaasti naispuolisia journalisteja ja myös asiantuntijoiksi on valittu yhä enemmän naisia.

Sisällön määrällinen tarkastelu osoitti selkeitä parannuksen paikkoja. Yksilöurheilun määrässä tasa-arvo toteutuu jo nyt kiitettävästi, esimerkiksi yleisurheilussa ja maastohiihdossa naisia on puolet, mutta palloilulajien näkyvyydessä ollaan kaukana tasa-arvosta.

“Vaikka parannettavaa on rutkasti, on meillä lähtötilanne kuitenkin selvästi parempi kuin ruotsalaisilla kollegoilla taannoin, kun he käynnistivät vastaavan projektin”, Pokkinen toteaa.

“Naispalloiluiden heikkoon tilanteeseen on historiallisia ja rakenteellisia syitä, jotka koskevat kaikkia toimijoita. Naisten näkyvyys palloilulajeissa ei merkittävästi parane, ellei asiaan kiinnitetä huomiota systemaattisesti. Tarvitaan sekä tiedolla johtamista että asennemuutoksen läpivientiä”, Panu Pokkinen jatkaa.

Lisätiedot:
Panu Pokkinen, Yle Urheilun päällikkö, panu.pokkinen@yle.fi, p. 050 542 3025

100 tasa-arvotekoa -hanke on Naisjärjestöjen keskusliiton ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan hanke, jolla on kymmeniä kumppaniorganisaatioita. Ylen lisäksi mukana ovat mm. Helsingin kaupunki, poliisi, Suomen Kuntaliitto sekä merkittävä joukko kansalaisjärjestöjä ja naisverkostoja. Hankkeessa tehdään uusia ja konkreettisia tekoja tasa-arvon edistämiseksi ja nostetaan erityisesti naisten näkyvyyttä itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmassa.