Ville Matilainen
Yle
Henkilökuvassa sekä syvähaastattelussa, joka on tehnyt mittavan määrän viihdettä ja draamaa Ylellä. Niin yksittäisiä pisteohjelmia kuin pitkiä sarjoja. Heikki Luoman kanssa yhteistyössä tehdyt maalaiskomediat ovat katsojien suursuosikkeja. Jukan jäädessä eläkkeelle julkaisemme läksiäislahjana heinäkuun Toivotut-paketissa hänen suosittuja sarjojaan: Matkalaukkukostaja ja Luonnonmukainen rakastaja -sarjat sekä maalaiskomedioina tutuksi tulleet Kuusniemi-sarjat.
Luomurakastajassa ja Matkalaukkukostajassa on jo kovasti mukana maalaiskomedioiden elementtejä. On kotiseudulle paluumuuttajia, rakkautta, hieman erikoisia roolihahmoja ja osin samoja näyttelijöitä kuin maalaiskomedioissa. Maalaiskomediat Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö sekä Turvetta ja timantteja sijoittuvat Kuusniemen kuntaan ja kertovat kunnan vakioasukkaiden ja vierailijoiden vivahteikkaasta elämästä - juoruilusta, kieroilusta, bisneksistä ja rakkauksista.
Kuusniemi-sarjat ovat ikisuosikkeja ja kovasti toivottuja. Niillä on vakiintunut fanikunta, joka muistaa jopa erilliset kohtaukset. Kun Yle julkaisi maalaiskomediat DVD:inä lyhennetyistä versioista, niin uskollisimmat fanit penäsivät puuttuvia kohtauksia. Nyt sarjat julkaistaan Areenassa alkuperäisinä pitkinä versioina.
Toivotut: Maalaiskomediaa
Jukka Mäkisen maalaiskomediat alkuperäisinä lyhentämättöminä versioina
Matkalaukkukostaja-sarja (1991)
Luonnonmukainen rakastaja -sarja (1992)
Vain muutaman huijarin tähden -sarja (1998)
Peräkamaripojat-sarja (2001)
Mooseksen perintö -sarja (2001–2002)
Turvetta ja timantteja -sarja (2006–2007)
Julkaisemme tulevaisuudessa myös Jukan muita sarjoja Toivotut-paketeissa. Esimerkiksi neljän tuotantokauden Pirunpelto jatkaa maalaiskomediaformaattia - eri näyttelijöillä ja tapahtumilla.
Tuorein maalaiskomedia Korpelan kujanjuoksu tulee ulos TV1:n Kotikatsomossa. Ensimmäinen kausi sunnuntaisin 6.8.–10.9., toinen kausi 17.9.–22.10.2017. Kolmannen kauden kuvaukset ovat käynnissä toukokuusta lokakuuhun 2017 ja se nähdään televisiossa syksyllä 2018.
Kymmenen kysymystä Jukalle
Ohjaaja Jukka Mäkinen jäi eläkkeelle 30. huhtikuuta, piti vappupäivän vapaata ja teki saman tien freelancer-sopimuksen Ylen kanssa. Korpelan kujanjuoksun kolmannen kauden kuvaukset ja kakkos- ja kolmoskauden jälkityöt työllistävät vielä vuoden.
Kysyin Jukalta ehtisikö hän vastaamaan muutamaan kysymykseen töistään Ylellä. Sain vielä samana iltana yömyöhällä vastauksen, että tällä hetkellä hän ohjaa Korpelan kolmatta kautta päivisin, iltaisin ja öisin säveltää, soittaa ja miksaa kakkoskauden sound trackiä – “mutta laita kysymykset sähköpostiini, niin vastailen sitä mukaan kuin ehdin ja jaksan.”
Eläkeläisten kiireet ei tunnu olevan mikään myytti, mutta “gramofonineulalla rokotettua” ei tarvinnut sen enempää patistella vastaamaan.
1. Milloin aloitit tv-ohjelmien tekemisen?
TV-hommiin ajauduin jo opiskeluaikana Teatterikorkeakoulun dramaturgi-linjalta. TV-teatterin ohjaaja Jukka Sipilä kävi katsomassa ensimmäisen näytelmäni ja sanoi minulle sen jälkeen, että "sinulla on sellainen kirjoitustyyli, että se voisi soveltua hyvin televisioon. Jos sinulle tulee sellainen idea, joka sopii tv-näytelmäksi, niin lähesty meitä".
Tottahan tuollaisen ammattilaisen sanat tuntuivat rohkaisevilta, mutta ei siinä opiskelun ohessa ehtinyt ajattelemaan mitään sivuprojekteja, koska opiskelupäivät olivat melko pitkiä ja kirjoitustehtävät päälle.
Tilaisuus tekstini saamisesta televisioon tuli hieman mutkan kautta. Seuraavana vuonna TV-teatteri aloitti uuden ohjelmasarjan "Kunnon Kino", jossa nuorille lupaaville ohjaajille annettiin tilaisuus näyttää kyntensä. Ohjaaja Ville Mäkelä halusi ohjata tekstini "Jumalan mustetta". Teatterikorkeassa sama teksti esitettiin Turkan vaatimuksesta nimellä "Hotaa ja Pilsneriä". Niin sain ensimmäisen tekstini televisioon, mutta sehän meni ohi kuin "pieru kirkossa".
Eduskunnassa oli pari päivää ennen ohjelman ulostuloa tehty kysely kiroilun määrästä tv-ohjelmissa. Koska näytelmän pääosassa oleva ketjunselvittäjä Eero Ellonen kiroili kuin rantajätkä, joka hän siis olikin, meni jollakin pupu pöksyyn TV1:ssä. Kuinka ollakaan ohjelmatiedoissa klo 21 esitettäväksi aiottu näytelmä oli esityspäivänä muutettu alkavaksi 23.30.
Eipä tuo televisiourani isoin hurraa-huudoin lähtenyt liikkeelle.
Aake epäili, uskaltaako mennä nakkikioskille, jos ne sketsit joskus esitetään.
Seuraava tilaisuus tv-työhön tuli Ryhmäteatterin taholta. Affe Hällström ja Allu Leppäkoski olivat nähneet näytelmäni "Traktorilla taivaaseen" ja uskoivat minulla olevan riittävästi taitoa käsikirjoittamaan. Heidän kannustavasta asenteestaan huolimatta minulla ei vielä riittänyt näkemystä tai taitoa viemään tv-sarjaa eteenpäin, vaan päävastuu kirjoittamisesta ja improvisoinneista meni vahvojen ja hullunhauskojen näyttelijöiden piikkiin, Kari Heiskasen kantaessa päävastuun. Pyörin mukana avustajana, muusikkona, säveltäjänä ja kirjoitin muutaman sketsinkin, joista Aaken tekemä "Taksikuski" lienee jäänyt mieleen.
Parviaisen ja Affen välirikko vei mahdollisuuteni osallistua sarjan tekoon enemmän, mutta olen kiitollinen Affelle ja koko Ryhmiksen porukalle. Heidän tekemisensä kautta ymmärsin, että tv-ohjelman tekeminen voi olla rentoa ja hauskaa puuhaa. Tosin Maikkarin ohjelmapäällikkö Päiviö Pyysalo ei ollut varma lopputuloksesta, koska kutsui Allun, Affen ja minut puhutteluun eräänä aamuna. Kesken taksimatkan Affe muisti yllättäen jonkin toisen palaverin ja jäi pois kyydistä vanhan Messuhallin luona ja jätti minulle ja Allulle kunnian mennä Pyysalon "uhrilampaiksi".
Pyysalo ei ilmeisesti ollut vakuuttunut ohjelman soveltumisesta Maikkarin yleisölle, koska aloitti tilaisuuden kysymällä: "Onko tämä ohjelma teidän mielestänne hauska?" – sillä seurauksella, että Allu repesi aivan totaalisesti, tippui sohvalle kaksinkerroin ja alkoi nauraa vedet silmissä, eikä naurulta näyttänyt tulevan loppua.
Minä yritin pitää pokkani ja selvittää Pyysalolle miten Tabu ei ollut ehkä aivan sitä mihin Maikkarin viihteessä oli totuttu, mutta ehkä tämänkinlaatuisen huumorin kannattajille löytyisi katsojia - ja löytyihän niitä. Eli ei tuokaan mikään elämäni tähtihetki ollut, mutta sitäkin ikimuistoisempi.
Teatterikorkean kolmantena vuonna sain puhelinsoiton Kari Kyrönsepältä, joka pyysi minua mukaan uuden sketsisarjan käsikirjoittajatiimiin. En ollut aivan varma olisiko minulla mitään annettavaa, mutta päätin mennä tunnustelemaan maaperää. Aloituspalaverissa oli vanhoja tuttuja myös Tabusta eli Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala, jonka olin oppinut tuntemaan Lappeenrannan Kaupunginteatterissa ollessani siellä freelance-muusikkona. Lisäksi vanha bändikaverini Paavo Maijanen Lappenrannan Kristillisen Työväenyhdistyksen torvisoittokunnasta vastasi ohjelman musiikista Bullworkers-yhtyeen kanssa.
Aake epäili, uskaltaako mennä nakkikioskille, jos ne sketsit joskus esitetään.
Ensimmäisessä palaverissa heitin ilmoille ajatuksen kahden romani-hahmon tarinoinnista. Kyrtsi piti ideaa kehityskelpoisena, tosin Aake epäili, uskaltaako mennä nakkikioskille, jos ne sketsit joskus esitetään.
Lähdin toukokuun lopulla New Yorkiin tyttöystäväni Jamien luo ja kirjoitin kaksi ensimmäistä “Manne-sketsiä" pikavauhtia samalla kun katselin televisiosta Stanley cupin loppuotteluita, jossa Edmonton Oilers Gretzkyn ja Kurrin johdolla korjasivat voiton. Lähetin nuo kaksi sketsiä kuriiripostilla Suomeen, että ne ehtisivät ensimmäisten osien nauhoituksiin. Kun palasin Suomeen, olin jo ehtinyt kelata noita sketsejä mielessäni ja soitin Kyrtsille aikomuksenani irrottautua koko hommasta, sillä en oikein jaksanut uskoa jutun kantavuuteen. Yllättäen Kyrönseppä, samoin kuin Seppo Ahti kannustivat jatkamaan, joten pyörsin jo tekemäni päätöksen.
Kirjoitin Valtea ja Arvidia puolisen vuotta, mutta Kyrtsin siirryttyä kaupalliselle kanavalle homma meni liiaksi verbaliikaksi ja karaktäärien alkuperäinen luonne pääsi katoamaan. Lähdin tiimistä muihin kirjoituskiireisiin vedoten.
2. Milloin tulit Yleen ja missä toimituksessa aloitit Ylessä?
Tulin Yleen huhtikuussa 1989. Olli Tola pyysi minua TV2:n Viihdetoimituksen dramaturgiksi. Ohjaaminen kiinnosti minua myös, koska olinhan pyrkinyt Teatterikorkeaan ohjaajalinjalle, mutta tulin valituksi dramaturgilinjalle kirjoitustehtävien perusteella. Olli Tolan kanssa meillä synkkasi hyvin ja pidin todella työstäni Viihteellä. Heti ensimmäisenä vuonna olin mukana suunnittelemassa musiikkiviihdeohjelmaa "Jalat alta" Matti Roswallin ja Esko Leimun kanssa.
Nykyään tuskin lähdetään suunnittelemaan musiikkiohjelmaa sillä ajatuksella, että esitettäväksi valitaan kappaleita, jotka eivät ole hittejä, vaan hienoja lauluja, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi. Ohjelmasta tuli yllättäen Venla-kunniakirja. Oli hieno tehdä käännöksiä mm. Randy Newmanin, Squeezen ja Don Henleyn kappaleista.
Nykyään tuskin lähdetään suunnittelemaan musiikkiohjelmaa sillä ajatuksella, että esitettäväksi valitaan kappaleita, jotka eivät ole hittejä, vaan hienoja lauluja, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi.
Sitten Olli Tola kysyi, olisiko minulla ideaa 15 minuutin ohjelmaslottiin. Toimitukselta oli eri syistä peruuntunut jo kaksi ohjelmaa siltä paikalta. Tarvittiin jotain nopeasti tilalle, ettei ohjelmapaikkaa menetettäisi. Vaatimuksena oli, että sen pitäisi olla "hauskaa, ajankohtaista ja halpaa" eli pienellä budjetilla ja kevyellä miehityksellä tehtyä viihdettä. Mietin asiaa hetken ja mieleen tuli sitten “Hetta-ilmiö”-monologi, jonka olin kirjoittanut TEAK:issa Erkki Hetalle.
Vein seuraavana aamuna kahden sivun mittaisen synopsiksen Olli Tolalle ja siitä parin kuukauden päästä olin jo Rovaniemellä ohjaamassa ensimmäistä minisarjaani.
Vuotta myöhemmin TV2:n Teatteritoimitus ja Viihteen draamalinja yhdistettiin, joten siirryin pelkästään draaman palvelukseen. Seuraava sarjani oli sitcom-tyyppinen "Päin perhettä", joka tehtiin perinteisellä kolmen kameran taltioinnilla, Pekka Lepikkö ohjasi puolet sarjan osista. Itse sain opetella nopeaa dramaturgiaa, koska sarjan tempo oli melko nopea. Sarjan jotkin osat olivat todella alimittaisia. Ei siinä auttanut muu kuin keksiä jokin uusi juonenkäänne, että sai tekstin riittämään puolituntisiin osiin.
Lämmöllä muistan sarjan hienoja näyttelijöitä Antti Litjaa, Outi Mäenpäätä ja Puntti Valtosta, jotka tekivät yöllistä mykkää melodraamaa Shostakovitzin ja Sibeliuksen tahtiin. En pitänyt – enkä pidä vieläkään – itseäni monikameraohjaajana, vaan merkkasin kuvamiksaajalle leikkauskohdat tavun tarkkuudella käsikirjoitukseen valmiiksi, koska olisin saattanut jäädä fiilistelemään näyttelijäntyötä, kun olisi jo pitänyt leikata seuraavaan kuvaan. Tällä työtavalla oppi pitämään kuvallisen rytmin tarkkana ja ikään kuin näkemään kohtauksen etukäteen.
Pidin heti Heikin tavasta kertoa ja sävyttää tekstin lukukokemusta herkullisilla parenteeseilla.
Pian tämän jälkeen pääsin tutustumaan Heikki Luoman teksteihin. Erään kirjailijatapaamisen seurauksena Heikki Luoma lähetti Tolalle romaanimuotoisen käsikirjoituksen "Matkalaukkukostaja", jossa oli mielestäni loistava pohja tv-sarjalle, kunhan se vain sovitettaisiin tv-sarjaksi. Koska kesällä 1990 oli tilaa budjetissa sekä aikataulussa neliosaiselle sarjalle kävimme Ollin kanssa töihin ja dramatisoimme materiaalin neliosaiseksi.
Pidin heti Heikin tavasta kertoa ja sävyttää tekstin lukukokemusta herkullisilla parenteeseilla. Seuraavana kesänä olin Esko Leimun apulaisohjaajana, kun kuvasimme minun tekstiäni "Luonnonmukainen rakastaja".
3. Olet säveltänyt, kirjoittanut, dramatisoinut ja ohjannut. Pystytkö nimeämään, mikä on rakkainta tai keskeisintä? Oletko aina tiennyt olevasi taiteilija?
Alun perinkin minulla oli ollut mielessäni päästä myös ohjaamaan televisioon, olinhan pyrkinyt TEAKiin ohjauslinjalle. Olin nyt matkalla siihen suuntaan, johon alun perin olin halunnutkin. TV2:n Viihteen ohjaajien työnkuvaan kuului tehdä off-line- eli ns. raakaleikkaus itse. Off-line vietiin sitten varsinaiseen online-leikkaamoon. Se oli mielestäni tärkeä vaihe myöhempää uraani ajatellen. Siinä oppi kantapään kautta kuinka tärkeää oikea rytmitys on, ja myös näkemään sen miten fiktiivistä aikaa käsitellään, sekä myös sen, miten tärkeää on kuvakerronnan ekonomia, koska budjetit ja sen myötä myös kuvaus- ja jälkikäsittelyajat ovat rajallisia.
Siinä oppi kantapään kautta kuinka tärkeää oikea rytmitys on.
Tärkeimpiä oppiaikoja oli Pentti Kasurisen ohjaama Matkalaukkukostaja. Lopullisia leikkausversioita väännettiin Penan kanssa Pasilan leikkaamossa aamuun asti - sitten unet junassa ja iltapäiväksi online-editiin Tohlopissa. Pääsin myös Ylen monikameraohjaajakurssille, joka onkin ainut varsinainen kameraohjaukseen liittyvä koulutus, jota minulla on - ja totesin, ettei se todellakaan ole minun alani, vaikka teinkin "Päin perhettä"- ja "Autopalatsi" -sarjat monikameraohjauksina.
Musiikki on aina ollut tärkeällä sijalla elämässäni ja on sitä edelleen.. Ehkä hienointa on yleisön edessä soittaminen, silloin kun soitto todella "lentää". Sen tunteen sisällään ja sen näkee yleisöstä, joko silmistä tai lantion liikkeestä. Siinä on sellaista hetken hurmaa, jota ei saavuta juuri missään muualla. Myös äänitetyn kaman miksaaminen on hienoa, kun voi muokata jo melkein valmista ja hioa sävyjä - se on hyvin lähellä leikkaamista, jossa jo kuvattua materiaalia voi teroittaa ja nostaa tulkinnallisesti, että rytmillisesti parhaita puolia esiin.
Haluan liikuttaa ihmisiä – oli se sitten naurua tai kyyneleitä – herättää tunteita.
En ole vieläkään kokenut olevani "taiteilija", vaan tekijä...tai käsityöläinen. Mielestäni olen edelleen pitänyt kiinni siitä mitä TEAK: in pääsykokeissa vastasin kysymykseen "Mitä haluat kertoa ohjauksillasi?"
Vastasin, että haluan liikuttaa ihmisiä – oli se sitten naurua tai kyyneleitä – herättää tunteita. En todellakaan halua opettaa, vaan herättää ajatuksia - tarjota kertomuksia, joissa ihmiset voivat myötäelää tarinan henkilöiden mukana. Heikki Luoman käsikirjoitusten kautta minulle on ollut mahdollista tehdä se.
4. Oletko tehnyt teatteria?
Olen aina silloin tällöin tehnyt piipahduksia teatterin puolelle. Tein Teatteri Telakalle heidän alkutaipaleellaan Molieren "Lääkäri vastoin tahtoaan" ja Rauman kaupunginteatteriin niinikään Molieren "Don Juanin". Lisäksi olen ohjannut Krapin kesäteatteriin, Teatteri Eurooppa 4:n myös talviteatteri esityksen. Tekoprosessista voisi kirjoittaa kirjan. Sekä minä, että E4 emme enää halua yrittää k.o. taidemuotoa Suomen vaihtelevissa sää-olosuhteissa.
Pyynikin kesäteatteriin olen sovittanut ja ohjannut maalaiskomediat "Vain muutaman huijarin tähden" ja "Mooseksen perintö", jotka ohjasin myös Ouluun Toppilan möljälle,sekä Joensuun Aurinkorinteeseen. Lisäksi sovitin niihin myös kolmannen maalaiskomedian "Turvetta ja timantteja".
Suuritöisin projektini on toistaiseksi ollut "Pirunpellon" sovitus Pyynikin kesäteatteriin. Dramaturgista vääntöä pidän henkilökohtaisena karhunpaininani: tiivistää 1200 sivua tekstiä kahteen ja puoleen tuntiin. Vaikka siinä meni illat ja viikonloput useamman kuukauden ajalta onnistuin mielestäni kohtuullisen hyvin.
Ainoastaan eräs kriitikko valitti, että pysyäkseen juonessa mukana olisi pitänyt nähdä sarja. Sen sijaan sarjaa näkemättömät katsojat pysyivät mukana ja muutama sarjan katsonut on jälkeenpäin ihmetellyt miten siihen oli saatu kaikki neljä kautta mahtumaan jättämättä mitään pois. Ehkä tämä vastaisi kysymykseen "Mitä teet kesälomillasi?".
5. Kun tekee nimelläsi arkistohaun, avautuu noin seitsemän sivua erilaisia ohjelmanimikkeitä. Kerro lisää aihepiireistäsi.
Joku onkin nimittänyt "Kulttuurin moniottelijaksi” ja luultavasti se melko hyvin pitää paikkansa. Varmaan noista määreistä ainakin osa menee Heikki Luoman kanssa yhteiseen piikkiin. On tuotu mielestäni sellaista omaa maailmankuvaa – ainakin näkökulmaa – josta asioita tarkastelemme. Emme ole juosseet uusimpien genrejen perässä, vaan luotu omanlaistamme draamaa, oli se sitten "maalaiskomediaa" tai "maaseutudraamaa".
Musiikin kanssa puuhastelu johtunee siitä, että olen tehnyt sitä koko ikäni eri muodoissaan ja se tuntuu seuraavan koko ajan mukana. Ennen TEAK:iin pääsyä toimin freelancer-muusikkona neljä vuotta Lappeenrannan Kaupunginteatterissa samaan aikaan kun pyöritin Lappenrannan Lasi & Nyrkkeily -nimistä bändiä, jonka toiminta päättyi minun päästessäni opiskelemaan.
Pitäisi pysähtyä miettimään mitä jätämme lapsillemme ja tuleville sukupolville perinnöksi.
Vuodesta 1975 lähtien olin opiskellut musiikkitiedettä Helsingin Yliopistossa, jossa suurin saavutukseni oli sen aikuisen yhtyeeni Sukellusveneen voittama Rockin Suomen mestaruus vuonna 1977, jaettu ensimmäinen sija Jimi Suménin kanssa. Bänditouhut ja musiikin kautta jonkinlainen taju rytmistä – oli kyse ohjauksesta, näyttelemisestä tai dialogin tai kuvien rytmittämisestä – on varmaan tuonut jonkinlaista selkeyttä ja rytmistä jäsentämistä työhön.
Tuo pienen ihmisen puolella olo tuntuu ihan luonnolliselta valinnalta, toisaalta nykyään sekään ei ole ihan itsestäänselvyys, tekeekö sen sydämellään, vai onko se vain sanahelinää. Esimerkkinä vaikka Trump, joka on kaikkien sorrettujen puolella silloin kun ääniä kalastellaan, mutta valtaan päästyään on valmis "kusemaan heitä silmään", etten pahemmin sanoisi.
Viimeaikoina luontoarvojen puolustaminen on noussut yhä tärkeämmäksi teemaksi, koska maailmaa ei voi rakentaa pelkän ahneuden voimalla, vaan pitäisi pysähtyä miettimään mitä jätämme lapsillemme ja tuleville sukupolville perinnöksi. Erityisen iloinen olen Jussi Alangon kanssa tekemästäni sarjasta "Pintaa syvemmällä", josta saimme Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinnon. Ympäristön suojelu on myös "Korpelan kujanjuoksussa" keskeisessä osassa.
6. Milloin ja miten keksit maalaiskomediat tai maalaiskomediaformaatin? Millainen on yhteistyösi ja työmetodisi Heikki Luoman kanssa?
En ole itse keksinyt maalaiskomedia nimitystä, vaan se juontaa juurensa Heikki Luoman "Vain muutaman huijarin tähden" käsikirjoitukseen, joka tuli luettavakseni vain tyylilajin nimellä "Maalaiskomedia", eikä sillä varsinaista nimeä ollutkaan. Ohjelman kuvausten alkuvaiheissa kuvausryhmän kanssa pidetyn äänestyksen voitti sitten tuo "Huijarit"-nimi. TV2:n silloinen johtaja Arto Hoffrén oli kaukaa viisas ja sanoi Olli Tolalle, että teidän kannattaisi pitää tuo maalaiskomedia siinä nimessä.
Yläotsikko on varmaankin tuonut enemmän katsojia, kuin vienyt ja samalla pitänyt "nirppanokat" pois ruudun ääreltä.
Meidän lisäksemme moni muukin suomalainen näkee itseään tärkeänä pitävät huvittavina tai naurettavina.
Yhteistyöni Heikin kanssa on helppoa tai ainakin rentoa. Meillä on samantyyppinen huumorin- ja draamantaju. Lisäksi hahmotamme maailmaa maalaisjärjellä, ilman, että tavoittelisimme jotain "elämää suurempaa". Haluamme tehdä nimenomaan elämänmakuista draamaa, joka koskettaa ja myös naurattaa ihmisiä. Meidän lisäksemme moni muukin suomalainen näkee itseään tärkeänä pitävät huvittavina tai naurettavina. Jostain syystä itseään tärkeänä pitävät eivät kuulu ohjelmiemme suurimpiin faneihin.
Aloittaessamme uutta sarjaa Heikki on yleensä miettinyt viitekehyksen ja draaman keskiössä olevat henkilöt – tai ainakin suurimman osan heistä – valmiiksi. Sitten minä matkustan Heikin luokse Jokioisiin, jossa luen vielä Heikin luonnostelemat sivut. Joskus kohtauksien outlineja ym. Sitten kävelemme Humppilaan asti huikaisevat kaksi kilometriä ja siinä kävelyn aikana käymme läpi ja kehittelemme juonta ja tilanteita lisää, selvennämme juonen linjauksia jne.
Sen jälkeen teemme lisäykset Heikin muistiinpanoihin ja yleensä draaman koko kaari on melko valmis siinä vaiheessa. Minä lähden kotiin ja Heikki meilaa minulle yhteenvedon ja sen jälkeen jatkamme kommentointia sekä lisäyksiä ja käänteitä yms. puhelimitse.
Tätä täydentävää vaihetta jatkuu yleensä parisen viikkoa, eli soittelemme toisillemme aina kun tulee jotain juoneen tai henkilöihin vaikuttavia ideoita tai parannuksia. Kun tämä prosessi on käyty, Heikki kirjoittaa kaiken kuusiosaiseksi sarjaksi, ja lähettää sen minulle. Minä käyn käsikirjoituksen vielä läpi ja muokkaan siitä kuvausversion.
7. Mitkä ovat itsellesi mieluisimmat tuotannot?
Mieluisimpia töitäni ovat olleet Heikki Luoman tekstien kuvaaminen sarjoiksi. Vaikea alkaa nimetä mikä, koska se mikä on parhaillaan päällä tuntuu sillä hetkellä parhaalta. Ratkaisevin oli varmaan "Vain muutaman huijarin tähden", jossa mielestäni löysin oman tavan tehdä, kiitos kuvaaja Jussi Heikkosen, jolla oli samansuuntainen visio kuvakerronnasta ja joka tuki minun kerrontatyyliäni.
Vain muutaman huijarin tähden
Kuusniemen uusi kirkkoherra Matias Pohto poimii muuttomatkalla kyytiinsä sateen kasteleman liftarin. Tyttö on kunnan uusi kulttuurisihteeri Suvi Aaltonen. Suvi vaihtaa kuivaa ylle. Kyläkauppias näkee tilanteen ja huhut kirkkoherran kujeista ovat pappilassa ennen Matiasta. Miten tulokkaat...
8. Hesarin politiikkohaastatteluja lainaten: Mistä voisit puhua yöt läpeensä?
Noin 60%:sti karjalaisena voisin puhua lähes mistä vaan, eri ihmisten kanssa eri asioista. Pelkistetystä kuvakerronnasta, komiikan taimauksesta jne. Ja tietenkin musiikin tekemiseen liittyvistä asioista: äänittämisestä, nauhamikrofoneista, Gibsonin kitaroista ja putkivahvistimista, New Orleansin rumpaleiden "biitin syvyydestä" ja "taimista", intialaisesta musiikista...
Minulla on lukuisia ystäviä joiden kanssa voin keskustella noista eri aiheista samanhenkisessä seurassa. Yleensä on hauska puhua sellaisen kanssa, jolla on tietämystä tai mielipiteitä ja kokemuksia kyseisistä aiheista, kuin luennoida sellaiselle, jota asia ei kiinnosta pätkääkään.
Olen kerran pitänyt käsikirjoittajille esitelmää maalaiskomedioista, näytin myös näytteitä kohtauksista, jonka jälkeen tiedustelin oliko jotain kysyttävää esitetystä kohtauksesta. Yksi käsi nousi ja kysymys kuului: "Onko tuo Kiiskin tukka aito vai onko siinä permanentti?" Olin väärässä paikassa, puhumassa väärille ihmisille vääristä ohjelmista.
9. Mitä emme tiedä sinusta?
Edellisessä vastauksessani jo vilahti intialainen musiikki. Olen harrastanut sitä jo 1970-luvun alusta asti soittamalla sitaria. Kun opiskelin musiikkitiedettä, kiinnostukseni kohde oli tietenkin etnomusikologia, koska olin todella tosissani soittoharrastukseni kanssa. Eräässä oppilaskunnan illanistujaisissa soitin elämäni ehkä parhaimman Raagan ja se vei minut professori Tawaststjernan suosituksilla opintomatkalle Intiaan. Vietin talven 1979–80 Bombayssa opiskellen sitarin soittoa Vilayat Khanin tyylillä.
Olin hyvinkin aktiivinen vielä 80-luvun alkuun asti, mutta tv-töiden ja lasten syntymien myötä sitar jäi sivuun. Reilu vuosi sitten otin asiakseni treenata itseni "esiintymiskuntoon". Olen muutamaa päivää lukuun ottamatta soittanut sitä noin tunnin päivässä ja alan olla hyväksyttävän alarajoilla sen kanssa.
Kaikki sarjassa kuultava musa on syntynyt pienessä kotistudiossani.
Luultavasti kovinkaan suuri osa katsojista ei tiedä, että olen tehnyt myös musiikit eli sound trackin Pirunpelto sarjaan, tosin nimimerkillä "groove m". Kaikki sarjassa kuultava musa on syntynyt pienessä kotistudiossani. Vierailevana solistina on kanadalainen huuliharppuvirtuoosi Carlos del Junco, joka soittaa sarjan tunnarissa ja lopputeemassa. Muut soittimet olen itse soittanut, en ole käyttänyt sekvenseriä, vaan soittanut joka nuotin. Sama pätee "Korpelan kujanjuoksuun". Asia ei ole mikään suuri salaisuus, mutta lopputeksteissä näyttäisi aika hölmöltä, jos siinä on pelkkää Jukka Mäkistä pitkä litania. Ja voihan nimimerkillä säveltää vaikka Euroviisuja – ei tosin kuulu suunnitelmiini.
Suuri innoittajani soundtrackin tekemiseen juonsi juurensa maalaiskomedioiden musiikista, joka oli Esa Kotilaisen säveltämää ja pitkälle sointikuva rakentui hänen haitarinsa ja Mellotronin ympärille. Olen aina arvostanut Esaa muusikkona, mutta maalaiskomedioiden myötä arvostukseni nousi entisestään, sillä Esan musiikki kietoi nuo Kuusniemen tarinat pehmeästi soivaan "villapaitaan".
En ole varma kuinka tietoisia katsojat ovat musiikin merkityksestä noissa sarjoissa, mutta itselleni ne ovat pieniä (tai suuriakin) helmiä, jotka istuvat suomalaiseen maalaismaisemaan täydellisesti; Peräkamaripoikien heavy-vaikutteisesta takaa-ajosta kauniiseen Viola-valssiin, joka on lähes kirjaimellisesti "Metsäkukkia juuret ylöspäin".
Sinihämyinen rakkauteni blues-musiikkiin.
Minulla on myös pimeä puoli... no tai ainakin sinihämyinen, eli rakkauteni blues-musiikkiin on paitsi soittoharrastus, mutta myös" Down Home Kivi" -blues-iltojen järjestäminen ja bändien buukkaminen Kulttuuriravintola Kiveen. Tätä hommaa olen tehnyt jo toistakymmentä vuotta, viime vuosina yhteistyössä Bluesloversin kanssa.
Olen ilokseni saanut kuulla ja siinä ohessa tutustua maamme, Skandinavian ja osin myös maailman huippuihin. Bändihommia teen Wang Dang Dudes-kokoonpanolla ja J.Jyrkänkosken Blues bandissa sekä silloin tällöin myös lappeenrantalaisessa Blue Groove kokoonpanossa yhdessä vaimoni Jamien kanssa.
10. Jäit eläkkeelle Ylestä. Jäätkö ylipäätään eläkkeelle muualta kuin Ylestä? Haluatko paljastaa suunnitelmiasi?
Kun saan Korpelan valmiiksi, niin aion ensinnäkin nukkua. Toiseksi treenata sitaria niin kuin sitä pitäisi treenata eli vähintään 4 tuntia päivässä. Aion myös äänittää ja miksata ja ehkä nyt olisi vihdoin aikaa myös oman levyn tekemiseen.
Maalaiskomedioita ja niiden tekijöitä valokuvissa
Lue lisää:
Maalaiskomedioiden Kuusniemellä eletään ihmisen näköistä elämää
Maalaiskomedia on yhteisnimitys Yleisradiossa vuosina 1998–2006 esitetyille draamasarjoille, joissa seurattiin kuvitteellisen Kuusniemen elämää Hämeessä.
Tähän artikkeliin on koottu jaksojen osia sarjoista Vain muutaman huijarin tähden (1998), Peräkamaripojat (2001) ja Mooseksen perintö (2002) ja Turvetta ja timantteja (2006).
