Pietari Kylmälä
Yle
Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten?
Koko saamelainen painetun kirjallisuuden perinne on vasta sata vuotta vanhaa, siis modernilla ajalla ilmestynyttä. Saamelainen kirjallisuus ei ole kuitenkaan saanut kehittyä rauhassa. Koko kulttuurin selviäminen nationalismin hallitsemasta 1900-luvusta on ollut epävarmaa.
Saamenkielisen kirjallisuuden uudelleensyntymä Suomessa 1960–70-luvuilla tarkoitti koko saamelaisuuden ajattelemista ja löytämistä uudelleen. Pakkosulautettu asuntolasukupolvi joutui opettelemaan uudestaan oman kulttuurisen identiteettinsä äidinkieltä myöten. Näin myös kirjallisuus joutui taistelemaan saamelaisuuden selviämisen puolesta. Kirjallisuuden modernismia on ehkä etsitty liikaa Etelä-Suomen kaupungeista, vaikka katse kannattaisi kääntää pohjoiseen.
Kuuntele podcast
Inger-Mari Aikio on kirjoittanut saamenkielistä runoutta 1980-luvun lopulta alkaen. Runokokoelmien lisäksi hän on ohjannut dokumenttielokuvia. Vaikka hän on kirjoittanut teoksensa pohjoissaameksi, runoilijan työn aloittamiseen liittyi laajempi kieli-identiteetin löytäminen. Tapasin Aikion Helsingissä aikana, jolloin saamenkielet ovat elpyneet vaaranvuosista.
– Ensin opin kirjoittamaan suomeksi, Inger-Mari Aikio sanoo: – En puhunut sanaakaan suomea kun menin kouluun ja siellä ei taas puhuttu saamea.
Saameksi kirjoittaessani tunnen suurimmat onnistumisen tunteet.
Asuntolasukupolvella tarkoitetaan 1960–70-luvuilla koulua pitkien matkojen päässä kotoa käyneitä saamelaisia, jotka joutuivat elämään asuntoloissa suomalaisessa kieliympäristössä. Moni unohti oman kielensä. Aikio muistelee kuinka herääminen pohjoissaamenkieliseen kirjoittamiseen tuli parikymppisenä:
– Muistan kuinka vaikeaa oli alkaa kirjoittaa saameksi. Herääminen oli tosi voimakas, halusin kirjoittaa omalla kielelläni! Aluksi tuntui, että ei irtoa, kun olin tottunut lukemaan vain suomenkielisiä runoja. Mutta kun kaivoin omia tunteitani ja ajatuksiani, totesin yhtäkkiä löytäneeni kotiin. Kirjoitan todella sydämeni kielellä.
Apuna oli myös saamelaisten kansalliskirjailijaksikin kutsuttu Nils-Aslak Valkeapää.
– Kun olin 13 tai 14 vuoden ikäinen, hän tuli kouluun ja luki meille runojaan. Minulle tuli tunne kuin tuntisin hänet ihmisenä, vaikka en tietenkään tuntenut. Hänelle lähetin ensimmäiset kirjoittamani runot juuri sen takia, Inger-Mari Aikio kuvailee.
– Saameksi kirjoittaessani tunnen suurimmat onnistumisen tunteet. Ah, tuntuu vain niin hyvältä, kun saa kirjoittaa omalla kielellä.
Kirjallisuudentutkija Hanna Mattilan mukaan saamelaisten nykyrunoilijoiden runot ovat lähes poikkeuksetta vapaamittaisia ja puheenomaisia. Lisäksi niissä on paljon joiun piirteitä.
Joikuperinne liittää painettuun saamelaisrunouteen myös esittävän runouden piirteitä, eikä ole mitenkään yllättävää, että myös nykyrunoilijoista monet toimivat hyvin poikkitaiteellisessa ympäristössä. Tätä voisi kutsua sellaiseksi esteettiseksi huokoisuudeksi, joka puuttui pitkälti ainakin suomalaisesta sodanjälkeisestä modernismista.
Moni muistaa Nils-Aslak Valkeapään 70-luvun joikaamiskiertueet hotellien yökerhoissa sekä työn kuvataiteilijana.
Inger-Mari Aikion musiikkia ja runoa yhdistävät runoperformanssit ovat perinnetietoisia, mutta samalla täysin omalakisia. Hänen Miro Mantereen kanssa tekemä runomusiikkiteos Aurinko juo kermaa (2014) ammentaa paitsi saamelaisesta joikuperinteestä myös japanilaisen haikun estetiikasta ja modernista luontorunoudesta.
Näen saamelaisen kirjallisuuden tulevaisuuden valoisana niin kauan kuin siellä on sellaisia kuin Niillas Holmberg.
Niillas Holmberg taas on laulaja, lausuja ja kirjoihin painetun runouden kirjoittaja. Myös Holmbergin taiteessa saamelaisen lauletun runouden perinne yhdistyy muihin estetiikkoihin. Pop-musiikki lyö kättä beat-runouden ja joiun kanssa.
Inger-Mari Aikio pitää Niillas Holmbergia jopa koko saamelaisen runouden tulevaisuuden toivona.
– Näen saamelaisen kirjallisuuden tulevaisuuden valoisana niin kauan kuin siellä on sellaisia kuin Niillas Holmberg, Inger-Mari Aikio sanoo, ja lisää: – Vaikka tällä hetkellä ei ole oikein ketään muuta nuorta saamelaista kirjailijaa.
– Silti minulla on sellainen usko, että sieltä on tulossa, koska saamelaislapset saavat nyt käydä saameksi koulua. Saamenkielen taito on paljon vahvempi kuin minulla oli silloin.
Kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Nissilä on tutkinut suomalaisen kirjallisuuden ylirajaisuutta. Hänen mukaansa maahanmuuton myötä Suomessa kirjoitettua kirjallisuutta ei voi enää tulkita pelkästään ahtaan kansalliskielisen kehyksen läpi. Suomalaisen kirjallisuuden rajat ovat muuttuneet häilyvimmiksi.
Saamelaiskirjallisuus taas on ollut ylirajaista jo ennen kuin Suomessa on alettu puhua esimerkiksi maahanmuuttajakirjallisuudesta.
– Kustantajani asuu Ruotsissa, mutta hänen toimistonsa on Norjassa. Itse asun Suomessa, Inger-Mari Aikio sanoo.
Saamenmaa ulottuu neljän valtion alueelle ja sama pätee saamenkielisen kirjallisuuden lukijakuntaan. Inger-Mari Aikio kirjoittaa kaikkein elinvoimaisimmalla saamelaiskielellä, eli pohjoissaameksi, jonka puhujia lasketaan olevan noin 20 000.
Silti saamelainen kielialue on hyvin pieni. Saamenkielisen kirjallisuuden elinvoimaisuus on kuitenkin lisännyt saamelaisalueiden yhteenkuuluvuutta.
– Kirjoittaessani ajattelen ensisijaisesti saamelaista lukijakuntaa, mutta olen onnellinen joka kerta, kun joku haluaa kääntää runojani muille kielille.
Saamenmaan kolonisaation historian käsittely on vasta alussa Suomessa.
Kaikesta edellä sanotusta huolimatta saamelainen kirjallisuus on ehdottomassa marginaalissa Suomen valtion alueella julkaistun kirjallisuuden joukossa. Pienellä kielialueella kritiikit ovat harvassa, eikä saamelaisen kirjallisuuden asiaa ole auttanut saamelaisten viralliseen kansalliseen asemaan liittyvä epävarmuus ja kiistely.
Suomen valtio on suhtautunut nuivasti saamelaisten aseman vahvistamiseen kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen muodossa. Saamenmaan kolonisaation historian käsittely on vasta alussa Suomessa.
– Keskustelu saamelaisuudesta on todella ahdistavaa ja yritänkin olla lukematta saamelaisasioita käsittelevien juttujen kommenttipalstoja, Inger-Mari Aikio sanoo.
Nykypäivän Suomessa saamelainen kulttuuri kohtaa uusia uhanalaisuuden syitä.
"Tunsin kaivosten uhkaavuuden ruumiissani", sanoi näyttelijä Pauliina Feodoroffin ohjaamassa CO2lonialNATION-näytelmässä, jonka esityksen näin vuoden 2017 keväällä.
Saamenmaan vuosisatoja jatkunutta kolonisaatiota käsitellyt näytelmä nosti esiin, kuinka hauras on saamelaisen kulttuurin asema oikeastaan vielä tänäänkin. Uudet uhanalaisuuden syyt pitävät toisaalta yllä saamelaisen taiteen modernia luonnetta ja herkkyyttä.
Saamelainen kirjallisuus on keksinyt oman ilmaisunsa elintärkeän sinnikkyyden avulla.
Jos Nils-Aslak Valkeapää on oikeassa, ja saamelainen kirjallisuus todella on modernimpaa kuin suomalainen, moderni tarkoittaa kolmea asiaa: eloonjäämiskamppailua kolonisoivaa valtakulttuuria vastaan, ylirajaisuutta ja kirjallisuuden keinojen huokoisuutta.
Nils-Aslak Valkeapään tarkoittama modernismi piilee paljon radikaalimmassa uutuuden tunteessa kuin suomenkielisen sodanjälkeisen modernismin ikinä tarvitsi. Siinä missä suomalainen modernismi liittyi kansainvälisten virtausten kiinnisaamiseen, saamelainen modernismi on liittynyt saamelaisen kulttuuriin eloonjäämiseen.
Saamelaisen kulttuurin selviytymisessä on myös auttanut saamelaisten kirjailijoiden ennakkoluulottomuus kirjallisten keinojen suhteen. Saamelainen kirjallisuus on keksinyt oman modernin ilmaisunsa, joka on ollut mahdollista elintärkeän sinnikkyyden avulla.
Niillas Holmberg voi runossaan hyvillä mielin ilkkua väärille ennustuksille “alkuperäiskansalopusta”. Tuhon ennustukset on voitettu ja saamelainen kirjallisuus on kyennyt luomaan oman modernin perinteensä.
