Hyppää pääsisältöön

Niillas Holmbergin kahdeksan vinkkiä saamelaiskirjallisuuteen

Näyttelijä Niillas Holmberg, Arktinen Odysseia, kansallisteatteri, 7.3.2017.
Runoilija Niillas Holmberg Näyttelijä Niillas Holmberg, Arktinen Odysseia, kansallisteatteri, 7.3.2017. Kuva: Jari Kovalanen / Yle arktinen odysseia

Niillas Holmberg on Kirjojen Suomen runoileva ovimies saamelaiseen kirjallisuuteen. Hän on saamelainen nuoren polven runoilija, muusikko, näyttelijä sekä kansalaisaktivisti. Tutustu Holmbergin kirjavinkkeihin!

Monet ovat nostaneet Utsjoella vuonna 1990 syntyneen Niillas Holmbergin saamelaisen nykykirjallisuuden tulevaisuuden toivoksi. Holmbergin taiteelliseen repertoaariin kuuluu työskentely näyttelijänä, muusikkona ja lyyrikkona. Holmberg on julkaissut viisi runokokoelmaa.

Lue kahdeksan tärppiä saamelaiskirjallisuuteen

Saamelaiset ovat EU:n ainoa alkuperäiskansa, mutta mitä me valtaväestöön kuuluvat tiedämme saamelaisesta kirjallisuudesta? Kirjojen Suomi pyysi Niillas Holmbergia valitsemaan kirjat, jotka jokaisen suomalaisen tulisi lukea. Holmbergin tärpeissä on mukana seitsemän kaunokirjallista teosta ja yksi tietokirja.

Perustelut ovat Holmbergin itsensä kirjoittamat.

1. Nils-Aslak Valkeapää: Aurinko, isäni

Nils-Aslak “Ailu” Valkeapää aina ensimmäisenä mielessä. Kutkuttaa tokaista, että niin on aina ollut, niin on aina oleva. Ailu on kiistatta saamelaiskirjallisuuden tärkein nimi. Aurinko, isäni (Beaivi Áhčážan, Dat, 1988) on yksi niistä teoksista joiden kohdalla on selvää, että runoilija on ladannut työhön koko olemuksensa. Kyseessä on vienosti eeppinen kuvaus Saamenmaasta ja saamelaisista, jossa lukija viedään maailman alusta maailman loppuun.

Kertojan voi nähdä milloin shamaanina, milloin taiteilijana – lähinnä kuitenkin jonkinlaisena poikkeusyksilönä. Alkuperäiskansoille ominainen syklinen aikakäsitys valkenee lopussa, kun maailman tai elämän loppu paljastaakin kaiken loputtomuuden.

Teos valittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi 1991. Suomennos julkaistiin seuraavana vuonna. Vaikka runojen kieli on pohjoissaamen kielen sointuisuuden ilotulitusta, olisi vaikeaa kuvitella paremmin onnistunutta suomennosta, kiitos Pekka Sammallahden.

2. Kerttu Vuolab: Valon airut

Kuten saamelaiskulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola on todennut, saamelainen kirjallisuus on tulosta kahden perinteen, oman suullisen sanankäytön ja eurooppalaisen kirjallisuuden, risteämisestä. Kerttu Vuolabin Valon airut (Bárbmoáirras, Davvi Girji, 2008) on tuhti esimerkki saamelaisen tarinankerronnan metamorfoosista kirjalliseen muotoon.

Kirja onnistuu sisältämään tarinoinnin moniulotteisuuden kolmessa tasossa edeten. Luonnonilmiöt saavat osakseen personifikaatioiden värittämän vuorovaikutussuhteen. Niiden rinnalla kulkee seikkailun täyteinen tarina sisaruksista. Kolmannen tason muodostavat kirjailijan suvultaan kuulemat tarinat.

Siinä missä Valkeapään Aurinko, isäni toimii osuvana runokuvauksena saamelaiskulttuurista, tämä on erinomainen vastine proosaa. Vuolab on kotoisin Tenojoen yläjuoksulta, jossa puhuttu pohjoissaame on ehkä koko Saamenmaan rikkainta, ja hänet tunnetaankin isoäitimäistä kielikylpyä vastaavasta läsnäolosta. Hänen kielenkäytön kirjavuutta voisi rinnastaa teoksen kuvitukseen, josta vastaa kirjailija itse. Valon airut voitti vuonna 2017 ensimmäistä kertaa myönnetyn Lapin kirjallisuuspalkinnon.

3. Runoantologia En laske, en koskaan (toim. Kaija Anttonen)

Kahden eri kulttuurin parissa kasvamista voisi äkkiseltään pitää etuoikeutena. Asia ei kuitenkaan ole aina niin yksinkertaista; joskus voi käydä niin, että vieraat ihmiset päättävät laittaa ikimuistoiset kotiseutusi veden alle, opettaa väkipakolla häpeämään omia vanhempiasi ja kaikkea mikä heidän elämään liittyy. Joskus käy niin, että kestävän luontosuhteen sijaan sinua kannustetaan kuluttamaan, kilpailemaan ja ajattelemaan bemariasi. Sodanjälkeinen saamelaisrunous on lähes kauttaaltaan kaiken tämän ilmentämistä.

Runoilijat ovat kantaneet poikkeuksellisen suurta vastuuta saamelaisten kirjallisesta tuotannosta. Mistä tahansa se juontuukin, Kaija Anttosen toimittama ja kääntämä runoantologia on juuri siksi suurimpia suomenkielisiä ikkunoita saamelaiskirjallisuuteen. Antologiaan valikoituneet runoilijat ovat Rawdna Carita Eira, Sara Margrethe Oskal, Rose-Marie Huuva, Inghilda Tapio, Synnøve Persen, Rauni Magga Lukkari ja Nils-Aslak Valkeapää. Käännökset ovat ilahduttavan tasapainoista ja huolellista jälkeä. Kirjassa on myös tutkija Hanna Mattilan artikkeli saamelaisrunoudesta.

4. Niilo Aikio: Tanssi paholaiselle

Jávrri-Juhán Niillas eli Niilo Aikio toi esikoisromaanillaan Tanssi paholaiselle (Dánsa birui, Davvi Girji, 2014) kaivatun tuulahduksen saamelaiseen proosakirjallisuuteen. Aikion mukaansatempaava ja tunnelmaltaan vivahdeikas romaani sijoittuu noin sadan vuoden takaiseen Tenojokilaaksoon ja sen tuntureihin. Tanssi paholaiselle kertoo nuoren naisen ja tämän aviottoman lapsen selviytymistarinaa maailmassa, jonne syntisen luonnonkansan pelastukseksi myyty lestadiolaisuus ilmenee lähinnä karvat pystyyn nostattavana kaksinaismoralismina.

Kirja tuntuu salakavalasti alleviivaavan sitä tosiasiaa, että sama konservatiivisuus vallitsee alueittain vielä tänäkin päivänä. Kirjan tapahtumat ovat perua Aikion mummoltaan kuulemista kertomuksista. Lapsuuden tarinatuokioista on varmasti lähtöisin myös kirjailijan rikas mutta samalla lukijaa miellyttävä kevyt kielenkäyttö. Esikoisromaania seurasi pian novellisarja Niga, jonka jatko-osakin on jo tuloillaan.

5. Inger-Mari Aikio: Aurinko juo kermaa

Ruotsin saamelainen runoilija Paulus Utsi kirjoitti laidunmaitten hävittämisestä useita vuosikymmeniä sitten. Samaa laulua ovat kailottaneet lähes kaikki sen jälkeiset merkittävät saamelaisrunoilijat. Yksi runoilija kuitenkin erottuu; Inger-Mari "Ima" Aikio on oman tiensä kulkija.

Vuosituhannen alkumetreillä hän oli Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana runoteoksellaan Maailmalta tähän, joka käsittelee raskautta ja esikoisen ensi vuosia. Aikion kasvu runoilijana ilmeni itsen vaikenemisena. Äitiys-kokoelmaa seurannut Suonet oli selkeä askel kohti persoonatonta aistintaa, ja tuorein teos, Aurinko juo kermaa, (Beaivváš čuohká gaba, Dat, 2014) ilmentää samaa kehitystä.

Runojen haikua muistuttava rakenne, vuodenaikasidonnaisuus sekä minästä vapaa tyyli tekevät Japani-vertauksen luontevaksi, mutta tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole syytä mennä merta edemmäs kalaan. Yhtäläisyys johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kuten kaukoidän kansojen niin myös saamelaisten maailmankatsomukseen on kuulunut perusajatus siitä, että ihminen on vain osa organismia, jota kutsutaan luonnoksi. Esimerkiksi saamelaiset joiut ovat sanalliselta ilmaisultaan useimmiten niukkaa ympäristön havainnointia.

Aurinko juo kermaa on itseasiassa runomusiikkiteos, koska se sisältää kirjan lisäksi äänilevyn. Ima lukee runojaan luontoäänimaisemaan, joka tämän tästä sulautuu suomalaisen livelooppauksen urantuurtajan, Miro Mantereen, musiikilliseen antiin.

6. Veikko Holmberg: Tuuru-karhu ja eläinlääkärin lasku

Veikko Holmbergin Tuuru-karhu ja eläinlääkärin lasku (Duvro-guovža ja šibitdoaktára rehket, Davvi Girji, 1995) on saamelaisen lastenkirjallisuuden helmiä ja ainoita suomennoksia. Se on yhteiskuntakriittinen kertomus karhusta, jonka pentu sairastuu syötyään metsään hylätyn kumisaappaan. Tuuru-karhu on pinteessä, koska sillä ei ole varaa eläinlääkärin palveluksiin, eikä se tahdo lyöttäytyä sirkukseen ihmisten pällisteltäväksi.

Tarina on täynnä heijastuksia varsin tutusta dilemmasta. Saamelaiset eivät monien muiden vähemmistökansojen tavoin valinneet modernia elämää osakseen, vaan heidät pakotettiin siihen missä vähin erin, missä silmänräpäyksessä. Teollisen yhteiskunnan oravanpyörään osallistuminen, tavalla tai toisella, on yhä monien mielestä täysin kelvoton ja vääristynyt elämäntapa, mutta kun siihen lapsesta asti ohjelmoidaan, niin selviäminen ilman täyttä omistautumista saattaa tuntua mahdottomalta.

Tämä selittää osin alkuperäiskansojen alkoholisoitumista ja pöyristyttäviä itsemurhatilastoja. Siinä muuten ajateltavaa niille, jotka kritisoivat kaivoksia vastustavia saamelaisia kännyköiden omistamisesta.

Holmbergin lasten tarinan jatko-osa, Duvro-guovža ja skohtermáđii, julkaistiin 2014, mutta sitä ei ole suomennettu. Tuuru-karhu ja eläinlääkärin lasku on Marja Helanderin kuvittama.

7. Johan Turi: Kertomus saamelaisista

Ruotsin saamelainen Johan Turi on saamelaisen kirjallisuuden uranuurtaja ja kulttuurihistoriallisesti tärkeimpiä saamelaisia. Kertomus saamelaisista (Muitalus sámiid birra, 1910) on ensimmäinen saamelaisen kirjoittama kirja.

Turi kirjoittaa esipuheessaan: "Minä olen saamelainen. Olen tehnyt kaikkia saamelaisten töitä ja minä tunnen saamelaisten olot läpikotaisin." Hän kuvaa muun muassa poronhoitoa ja jutaamista, metsästystä, perinteistä terveydenhoitoa ja mytologiaa. Hän jakaa myös suullista perimätietoa, joka sisältää esimerkiksi varsin kohtalokkaan kohtaamisen ensimmäisen uudisasukkaan kanssa.

Mainittakoon vielä Kertomus Lapinmaan tuntemattomista eläimistä, joka kuvaa saamelaisten ja Ruotsin kuningaskunnan välistä kanssakäyntiä. Kertomus saamelaisista sisältää myös Turin piirtämiä kuvia monista kirjan aiheista. Kirja on merkittävä lähde saamelaiskulttuurin ja alkuperäinkansojen tutkimuksessa. Samuli Aikion suomennos julkaistiin vuonna 1979.

8. Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiskiista

Sortaako Suomi alkuperäiskansaansa? Tähän kysymykseen saamelaiskulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola pyrkii Suohpanterrorin kuvittamalla pamfletillaan vastaamaan.

Jännitys sikseen, totuus on kiistaton. Katsoo sitä sitten kansainvälisten sopimusten, alkuperäiskansain oikeuksien tai miksei vaikka Suomen perustuslain vinkkelistä, niin sortaahan se. Saamelaiskiista on erinomainen, selkokielinen kuvaus siitä, miten rakenteellisella disinformaatiolla saadaan aikaan hämmennystä ja epäselvyyttä, johon vedoten hallitus toisensa perään jättää surullisenkuuluisan ILO-sopimuksen ratifioimatta.

Teos luotaa ja analysoi myös parin vuoden takaisen saamelaiskäräjälakiesityksen tuomaa polemiikkia saamelaismääritelmästä niin päätäntävallassa kuin yleisessä keskustelussakin. Saamelaisten itsemääräämisoikeudesta ei ole tietoakaan. Kun saamelaiskulttuurin elinvoimaisuudesta neuvotellaan, pääsevät asianomaiset kuultaviksi joskus. Lehtolan johtavaksi kysymykseksi muotoutuukin se, miksi saamelaiset nähdään Suomessa jääveinä omissa asioissaan.

Nillas Holmbergin kotisivut
Perjantai-dokkari: Näpit irti saamenpuvusta
Niillas Holmberg Youtubessa
Niillas Holmberg Vimeossa

Niillas Holmberg on hieman kiukkuinen
Niillas Holmberg ja Yle Kulttuuri / #kulttuurinvälikysymys:

  • Kriisien, uppoamisten, surujen ja ilojen 1990-luku - lue vuosikymmenen klassikot e-kirjoina!

    Lukulista 1990-luvulle

    1990-luvun alussa Suomessa oli maan historian pahimpia lamakausia ja ennennäkemätön suurtyöttömyys. Neuvostoliitto hajosi, Euroopan kartta meni uusiksi ja Jugoslaviassa syyllistyttiin kansanmurhiin. Teknologian, kännyköiden ja pöytätietokoneiden kehitys synnytti www-tietoverkon ja auttoi Suomen lamasta. 90-luvulla kotimaiset romaanit nostivat esiin monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten ihmisten pahoinvoinnin, huolen Suomen asemasta Euroopassa sekä jatkuvan kasvun ideologian mahdottomuudesta. Afrikan ongelmista, nälästä, pakolaisuudesta, rikollisuudesta ja terrorismista kirjoitettiin 2000-luvun kriisejä ennakoiden, mutta ilmastomuutoksesta ei vielä oltu tietoisia.

  • Kirjojen Suomen vuoden 2017 kirja "Mennään jo naapuriin" kuvaa monikulttuurista Suomea

    Kirja, joka kuvaa kuluvaa vuotta 2017

    Politiikan murros, Turun puukotustragedia, ilmastonmuutos - mitä muistamme itsenäisyytemme juhlavuodesta 2017? Kirjojen Suomi valitsi luettavaksi yhden kirjan jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Viimeisenä listalle pääsee oman aikamme, vuoden 2017 osuvimmin taltioiva teos. Se on Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen monikulttuurista Suomea kuvaava lastenkirja Mennään jo naapuriin. Toimittaja Seppo Puttonen kertoo valintansa taustoista.

  • Kirjabloggarit: Vuotta 2017 kuvaa osuvimmin Ossi Nymanin Röyhkeys

    Ossi Nymanin Röyhkeys kuvaa aikaamme.

    Kirjojen Suomessa on luettu kirja kultakin Suomen itsenäisyyden vuodelta. Haastoimme bloggarit mukaan valitsemaan listan viimeistä kirjaa: teosta, joka kuvaa parhaiten omaa aikaamme, vuotta 2017. Kirjabloggarit äänestivät ajankohtaisimmaksi Ossi Nymanin romaanin Röyhkeys (2017). Röyhkeys sai eniten mainintoja myös Kirjojen Suomelle tulleissa ehdotuksissa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Kirjojen Suomi