Hyppää pääsisältöön

Rakkauden kesä 1967 toi kukkaishipit myös suomalaisten ällisteltäviksi

Psykedeelisen valaistusefektin päällä hippie-aiheisia suomalaisia lehtiotsikoita vuosilta 1967-1970.
Suomalaisia lehtiotsikoita hippie-ilmiöstä. Psykedeelisen valaistusefektin päällä hippie-aiheisia suomalaisia lehtiotsikoita vuosilta 1967-1970. Kuva: Yle Elävä arkisto hipit,hippiliike,psykedelia,1967,1968,1969,1970,vastakulttuurit

Amerikkalaisen kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan hylännyt hippisukupolvi pulpahti maailman tietoisuuteen vuonna 1967. Rakkauden sanoma kiiri San Franciscosta kylmään pohjolaan nopeasti, ja Ylen toimittajilla oli pian haastateltavinaan kotimaisiakin "hippiäisiä".

1960-luvun puolivälissä syntynyt vastakulttuuriliike, jonka keskukseksi muodostui San Franciscon Haight-Ashbury, oli jatketta 1950-luvun beat-liikkeelle. Sen kuvaan kuuluivat itämaiset uskonnot, yhteisasuminen, väkivallattomuus eli "flower power", yleismaailmallinen rakkaus, tajunnan laajennus, vapaa seksuaalisuus sekä psykedeelinen musiikki ja taide. Media alkoi kutsua sen edustajia "hippieiksi" ja "kukkaislapsiksi". "Rakkauden kesänä" 1967 on arvioitu sadantuhannen hippiaatteiden innostaman ihmisen ahtautuneen San Franciscoon.

Yle teki ensimmäiset radiojuttunsa aiheesta jo heinä-elokuussa 1967. Toimittaja Sauvo Puhtila selosti reportaasissaan melko myötämielisesti hippien ajatusmaailmaa ja elämänmuotoa Vancouverissa, San Franciscossa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa pääsee nuorten ohella ääneen myös vanhempi väestönosa, jossa hippien tavat, epäsiisti olemus ja huumeiden käyttö herättivät hämmästystä, närkästystä ja suoranaista vihaa.

Kesän kuluessa sanomalehdet kertoivat virtauksen rantautuneen jo Suomeenkin, ja elokuun lopulla 1967 radiotoimittaja Juha Virkkunen lähti etsimään ”hippiäisiä” Helsingistä. Vastaan kävelikin ryhmä suitsukkeita polttelevia ja tiukuja helkytteleviä koulutyttöjä Lontoosta ostettuine "Make love, not war" -rintanappeineen. Alkuvaiheessa uuden liikkeen edustajista käytettiin Suomessakin yleensä englanninkielistä hippie-nimitystä.

Ei vihata toisiaan eikä tehdä pahaa vaan hyvää – rakastetaan.― Jukka Kuoppamäki hippien ajatuksista Jatkoajassa 1967

Myös maineikkaan Jatkoaika-ohjelman avausjaksossa syyskuussa 1967 haeskeltiin pääkaupungin hippejä pitkätukkanuorison suosimalla Perunatorilla. Kuinka ollakaan, väkijoukosta löytyy "sattumalta" kaulanauhoihin ja kukkaisvaatteisiin pukeutunut laulaja Jukka Kuoppamäki. Popsuosikin esittämä Kukkasen valta on aikaansa nähden harvinaisen liberaali: laulu yrittää tyynnytellä kannabishuumeiden synnyttämää mediakohua muistuttamalla, että kahvi ja tupakkakin olivat aikanaan kiellettyjä.

Jatkoaika päivitteli uutta ilmiötä syksyllä 1967 parissakin ohjelmassa. Konservatiivisen tv- ja radiolegendan Niilo Tarvajärven poika Jaakko Tarvajärvi hätkähdytti juontajia toteamalla, ettei hipeissä ei ollut mitään vikaa. Hän lupasi kuitenkin, ettei palaisi Kaliforniasta kukkahousut jalassaan. USA:ssa asuva kohujulkkis Tabe Slioor oli jopa osallistunut hippien uudenvuodenjuhliin ja kehui heitä kovin avuliaiksi.

Myönteisten kommenttien lisäksi hipit saivat tietysti osakseen myös paheksuntaa ja ivaa. Nuorisokulttuurin ilmiöitä käsittelevä Pii-ohjelma kritisoi jo varhaisessa vaiheessa aatteen muuttumista kaupalliseksi muodiksi. Parodisessa kuvaelmassa takametsien mies muuttuu vaatekaupassa ehdaksi hipiksi Marimekon paidan ja kaulariipusten avulla.

Hippiliike on kuollut, mutta Jukka Kuoppamäki voi hyvin.― Jatkoajan juontaja Aarre Elo lokakuussa 1967

Haight-Ashburyssa ja muissa hippiyhdyskunnissa todellisuus oli muuttunut tällä välin yhä karummaksi. Niissä koettiin huumekuolemia, ryöstöjä, pahoinpitelyjä ja muita tyypillisiä slummien ongelmia.

Radikaali Diggers-järjestö järjestikin ironiset hautajaiset ("Death of Hippie") 6. lokakuuta 1967, joissa kuopattiin median luoma ja ruokkima kuva San Franciscon vastakulttuurista. Jatkoajan juontaja Aarre Elo saattoi seuraavan illan ohjelmassaan lausua hippiliikkeen kuolinsanat kukkavaasi kädessään.

Kirjeenvaihtaja Pasi Rutasen mukaan valtava julkisuus ja kaupallisuus syrjäyttivät hippien alkuperäisen sanoman. Kukkaislasten kansoittamille alueille tunki siinä määrin epäaitoja, "muovisia" viikonloppuhippejä, psykopaatteja ja suoranaisia rikollisia, että suuri osa alkuperäisistä hipeistä aloitti joukkopaon maaseutukommuuneihin.

Elämää kuoleman jälkeen

Hippiajattelun leviäminen jatkui tietysti liikkeen kuolinjulistuksesta huolimatta. Vain muutama päivä sen jälkeen Jyväskylässä pidettiin hippitanssiaiset, joissa tunnelmaa tavoiteltiin puunoksilla ja sattumanvaraisiin ruumiinkohtiin kiinnitetyillä kukkasilla. Samoihin aikoihin televisioidussa viihdeohjelmassa esiteltiin hippeinä joukko värikkäästi pukeutuneita nuoria Lahdesta. "Te ette pistä minkäänlaista painoa pukeutumiseen, vai mitä", ihmettelee taikuri Reijo Salminen heidän asujaan.

Talon porraskäytävä ei paljastanut vielä erikoista, mutta jokaisen oven takaa löytyy omalaatuinen ilmapiiri.― Toimittaja Eero Metsälä Kabulin hippitalossa 1969

Yhdysvaltain ulkopuolelle syntyi pieniä mutta sitkeitä hippisiirtokuntia. Kööpenhaminan purkutaloihin oli vuonna 1968 ehtinyt muodostua tiivis yhteisö, josta Anssi Mänttäri kävi tekemässä radio-ohjelman. Hippitalon isäntä sanoo ohjelmassa hasiksen jo vaihtuneen joogaan, mutta tarkka reportteri huomaa, että hänen poistuttuaan haastateltavat kaivavat esille isot piiput. "Eikö jooga riittänytkään?"

Eero Metsälä kertoo Kabul-reportaasissaan eurooppalaisista ja amerikkalaisista hipeistä, jotka ovat valinneet asemapaikakseen Afganistanin (kohdasta 12:42 alkaen). Maassa varjeltiin vanhoillista islamia ja rajoitettiin naisten oikeuksia, mutta huumeita sai siellä helposti. Ohjelman mukaan monet hankkivat toimeentulonsa huumekaupalla tai prostituutiolla.

Mitä työ on? Saako sitä kaupasta, voiko sitä syödä?― Mattijuhani Koponen tv-haastattelussa 1969

Suomessa hippiaatteiden yhdeksi näkyvimmäksi edustajaksi nousi undergroundyhtye The Spermin keulakuva Mattijuhani Koponen, joka joutui viranomaisten ja oikeuslaitoksen kanssa konfliktiin mm. irtolaisuuden sekä alastomuutta ja seksuaalisuutta sisältävien esitystensä johdosta. Radiotoimittaja Jorma Elovaarasta tuli hippisukupolven guru mystiikkaa ja okkultismia käsittelevällä ohjelmallaan Vesimiehen aika.

Jo vuonna 1967 ensi-iltansa saanut hippimusikaali Hair toteutettiin Suomessa pari vuotta myöhemmin peräti kahdella eri taholla – Tampereen Popteatterissa suomeksi, Svenska Teaternissa ruotsinkielisenä versiona. Radikaalimmat vastakulttuurin edustajat pitivät Hairia kaupallisena, ja vuodelta 1969 säilyneessä tv-katkelmassa anarkistilehti Ultran toimittaja Claes Olsson väitteleekin Svenskanin Hår-näyttelijöiden kanssa yhteiskunnan muuttamisesta..

Ilman joukkotiedotusvälineitä ei hippiliikkeellä olisi ollut kovinkaan suurta vaikutusta.
― Toimittaja Jorma Karimo 1969

Toimittaja Jorma Karimo teki keväällä 1969 yhteenvedon "hippie-liikkeeksi kutsutusta metafyysisestä sirkuksesta", joka oli nyt pyörinyt Yhdysvalloissa useamman vuoden. Hän selostaa liikkeen yhteiskunnallista taustaa, juuria ja historiaa, itämaisiin oppeihin perustuvaa filosofiaa, maanalaisen lehdistön syntyä ja psykedeelisen taiteen muotoja. Karimo tähdentää valtamedian keskeistä roolia hippeyden levittämisessä, kaavamaistamisessa ja iskusanojen keksimisessä. Ohjelma loppuu synkkään kuvaukseen Haight-Ashburyn sairaista ja aliravituista, huumeharhoista ja paranoiasta kärsivistä hippinuorista.

Suomen oloissa ei monikaan heittäytynyt kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta hippikulttuurin monet ilmentymät – kuten pukeutumistyyli, huumeet, kokeileva rockmusiikki ja vapaamielinen asenne seksiin – jäivät vaikuttamaan pysyvästi. "Flower powerin" tapaiset käsitteet tosin unohtuivat menneisyyteen, vaikka kukkaisvalta-termi pulpahtikin Hair-henkisesti esiin vielä vuonna 1971 Anja-Maija Leppäsen ohjaamassa tv-musikaalissa Bändi.

Hippi, kukapa muukaan – ainainen riesa tän päivän Stadissa!― Mats, Z-Salamapartio 1998

Hippi-nimitys on jäänyt elämään arkikielessä, ja populaarikulttuurikin on palannut asiaan aika ajoin. Kari Peitsamon Tahdon olla hippi -laulelmasta tehtiin Hepskukkuu-ohjelmaan vuonna 1980 ironisen glamourhenkinen viihdesovitus isolle orkesterille ja smokkiasuiselle solistille. Hippejä – noita "Kekkosen duunia vaikeuttavia hihhuleita" – muisteltiin pari vuosikymmentä myöhemmin myös Studio Julmahuvi -sarjan 1970-luvulle sijoittuvissa Z-Salamapartio-seikkailuissa.

Kommentit
  • Se aito oikea Andy McCoy – The Real McCoy on fiktiota ja dokumenttia yhdistävä elokuva maamme yhdestä tunnetuimmasta rokkarista

    The Real McCoy on mieleenpainuva kertomus Andy McCoysta.

    Pikimustat hiukset, kirjavia huiveja ja hattuja. Röyhelöä, koruja ja kajaalia. Suuri rakkaus musiikkiin sekoitettuna kyltymättömään rock-asenteeseen – kyseessä on tietysti Andy McCoy. Pekka Lehdon ohjaamassa The Real McCoy -elokuvassa (1999) kuvataan kiistatta Suomen yhden tunnetuimman rock-muusikon elämää dokumentaation ja fiktion kautta.

  • Luotsi on merten henkivartija

    Luotsiveneet ovat elintärkeitä merellä työskennellessä.

    Vuonna 1994 julkaistu Meri työmaana -dokumentti käy läpi luotsien historiaa aina 90-luvulle asti. Dokumentin ovat toimittaneet Bosse von Willebrand ja Rikard Thölix.

  • Karvian ourat – uniikki saariryhmä Selkämerellä

    Ohjelma vuodelta 1971.

    Vuonna 1971 valmistuneessa tunnelmallisessa dokumentissa Karvian Ourat tutustutaan Ouran saaristoon ja asukkaisiin. Ourat on ainutlaatuinen saaristo avomeren tuntumassa. Selkämerellä sijaitseva, sadoista saarista ja luodoista koostuva säpäleinen kokonaisuus on maisemallisesti poikkeuksellisen merkittävä. Pirunpellot ja louhikko luovat saariryhmälle ominaisen maiseman.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Se aito oikea Andy McCoy – The Real McCoy on fiktiota ja dokumenttia yhdistävä elokuva maamme yhdestä tunnetuimmasta rokkarista

    The Real McCoy on mieleenpainuva kertomus Andy McCoysta.

    Pikimustat hiukset, kirjavia huiveja ja hattuja. Röyhelöä, koruja ja kajaalia. Suuri rakkaus musiikkiin sekoitettuna kyltymättömään rock-asenteeseen – kyseessä on tietysti Andy McCoy. Pekka Lehdon ohjaamassa The Real McCoy -elokuvassa (1999) kuvataan kiistatta Suomen yhden tunnetuimman rock-muusikon elämää dokumentaation ja fiktion kautta.

  • Suomen presidentit – tasavallan ensiaskeleita ja vallan vaiheita

    Presidentit kautta aikain kuvina ja äänessä.

    Elävän arkiston kooste esittelee Suomen presidentit Ståhlbergista Niinistöön arkistofilmien, tv-ohjelmien ja audioiden kautta. Varhaisimmistakin presidenteistä löytyy liikkuvaa kuvaa, sillä filmille on aikoinaan taltioitu muun muassa virkaanastujaispuheita. Ja mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän löytyy myös epävirallisempaa kuvamateriaalia – presidentit ovat tulleet lähelle kansaa television välityksellä ja esitelleet niin harrastuksiaan kuin lemmikkejään.

  • Luotsi on merten henkivartija

    Luotsiveneet ovat elintärkeitä merellä työskennellessä.

    Vuonna 1994 julkaistu Meri työmaana -dokumentti käy läpi luotsien historiaa aina 90-luvulle asti. Dokumentin ovat toimittaneet Bosse von Willebrand ja Rikard Thölix.

  • Karvian ourat – uniikki saariryhmä Selkämerellä

    Ohjelma vuodelta 1971.

    Vuonna 1971 valmistuneessa tunnelmallisessa dokumentissa Karvian Ourat tutustutaan Ouran saaristoon ja asukkaisiin. Ourat on ainutlaatuinen saaristo avomeren tuntumassa. Selkämerellä sijaitseva, sadoista saarista ja luodoista koostuva säpäleinen kokonaisuus on maisemallisesti poikkeuksellisen merkittävä. Pirunpellot ja louhikko luovat saariryhmälle ominaisen maiseman.

  • Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

    Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

    Viettelevien postikorttimaisemien ohella osa saaristoromantiikan lumoa on eristäytyneisyys ja meren mahdin edessä nöyrtyminen. Kaukaiset luodot ja autiot majakat eivät lakkaa kiehtomasta venematkailijoita, mutta millaista on syrjäinen saaristolaiselämä paikallisväestön silmin? Nosta ankkuri ja lähde Elävän arkiston luotsaamalle merimatkalle Suomenlahdelta Perämerelle saaristoaiheisten dokumenttien parissa.

  • "Se oli satumaisen kaunis kesä" – Maitopojan muisteluita vuodelta 1955

    Bosse von Willebrandin muistelmia kesältä 1955.

    Vuonna 1955 toimittaja Bosse von Willebrand vietti ison osan kesästään soutuveneessä Espoon Suvisaariston selkää taittaen. Tuolloin 14-vuotias nuorimies toimitti maitoa ja muita tarpeita lähiseudun mökkiläisille veneellä. Miehen itse toimittama ja ohjaama Minns du sommaren -55? (1994) on tarina nuoruuden kesästä ja silloisen Suomen tapahtumista.

  • "Saaren ihmisen tulee aina tietää, mitä tekee" – Dokumenttipari kuvaa elämää autioituvassa Tammion saaressa 1970-luvulla

    Dokumenttipari kuvaa Tammion kalastajasaaren karua elämää.

    "Kun pohjatuuli tuivertaa ja ulkona on 26 astetta pakkasta, henkeä ei voi ulkona vetää", kuvailee Katri Suomalainen Tammion kalastajasaaren talvea. Esko Tommolan, Reijo Pasin ja Riitta-Sisko Jukkala-Benischin toimittamat dokumentit Saariston silmä sammuu (1970) ja Saariston silmä syttyy (1971) pureutuvat saaren viimeisten asukkaiden työntäytteiseen arkeen. Dokumenttien keskiössä on pariskunta Katri ja Vilho Suomalainen, jotka ovat asuneet saarella vuosikymmenien ajan.

  • Trunsön Ulla – kalastajaelämää sähköttömässä ulkosaaristossa

    Dokumentti sopeutumisesta 80-luvun saaristolaiselämään.

    Anna-Maija Eräkankaan ohjaama Trunsön Ulla on 1980-luvun puoliväliin sijoittuva aikalaisdokumentti nuoren kaupunkilaispariskunnan sopeutumisesta eristäytyneeseen saaristolaiselämään ja suppeisiin elinkeinomahdollisuuksiin.

  • Majakka – tarinoita Suomen kaukaisimmalta luodolta

    Lyhytdokumentti Majakka kertoo Märketin majakanvartijasta.

    Hurmaava Ragnar Eriksson kertoo 21-vuotisesta taipaleestaan Märketin majakanvartijana kaukaisella pikkuluodolla keskellä Ahvenanmerta. Heikki Aarvan ja Matti Ijäksen ohjaama lyhytdokumentti valmistui 1976 – vuonna, jona Märket oli viimeisen kerran miehitettynä.