Hyppää pääsisältöön

Rakkauden kesä 1967 toi kukkaishipit myös suomalaisten ällisteltäviksi

Psykedeelisen valaistusefektin päällä hippie-aiheisia suomalaisia lehtiotsikoita vuosilta 1967-1970.
Suomalaisia lehtiotsikoita hippie-ilmiöstä. Psykedeelisen valaistusefektin päällä hippie-aiheisia suomalaisia lehtiotsikoita vuosilta 1967-1970. Kuva: Yle Elävä arkisto hipit,hippiliike,psykedelia,1967,1968,1969,1970,vastakulttuurit

Amerikkalaisen kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan hylännyt hippisukupolvi pulpahti maailman tietoisuuteen vuonna 1967. Rakkauden sanoma kiiri San Franciscosta kylmään pohjolaan nopeasti, ja Ylen toimittajilla oli pian haastateltavinaan kotimaisiakin "hippiäisiä".

1960-luvun puolivälissä syntynyt vastakulttuuriliike, jonka keskukseksi muodostui San Franciscon Haight-Ashbury, oli jatketta 1950-luvun beat-liikkeelle. Sen kuvaan kuuluivat itämaiset uskonnot, yhteisasuminen, väkivallattomuus eli "flower power", yleismaailmallinen rakkaus, tajunnan laajennus, vapaa seksuaalisuus sekä psykedeelinen musiikki ja taide. Media alkoi kutsua sen edustajia "hippieiksi" ja "kukkaislapsiksi". "Rakkauden kesänä" 1967 on arvioitu sadantuhannen hippiaatteiden innostaman ihmisen ahtautuneen San Franciscoon.

Yle teki ensimmäiset radiojuttunsa aiheesta jo heinä-elokuussa 1967. Toimittaja Sauvo Puhtila selosti reportaasissaan melko myötämielisesti hippien ajatusmaailmaa ja elämänmuotoa Vancouverissa, San Franciscossa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa pääsee nuorten ohella ääneen myös vanhempi väestönosa, jossa hippien tavat, epäsiisti olemus ja huumeiden käyttö herättivät hämmästystä, närkästystä ja suoranaista vihaa.

Kesän kuluessa sanomalehdet kertoivat virtauksen rantautuneen jo Suomeenkin, ja elokuun lopulla 1967 radiotoimittaja Juha Virkkunen lähti etsimään ”hippiäisiä” Helsingistä. Vastaan kävelikin ryhmä suitsukkeita polttelevia ja tiukuja helkytteleviä koulutyttöjä Lontoosta ostettuine "Make love, not war" -rintanappeineen. Alkuvaiheessa uuden liikkeen edustajista käytettiin Suomessakin yleensä englanninkielistä hippie-nimitystä.

Ei vihata toisiaan eikä tehdä pahaa vaan hyvää – rakastetaan.― Jukka Kuoppamäki hippien ajatuksista Jatkoajassa 1967

Myös maineikkaan Jatkoaika-ohjelman avausjaksossa syyskuussa 1967 haeskeltiin pääkaupungin hippejä pitkätukkanuorison suosimalla Perunatorilla. Kuinka ollakaan, väkijoukosta löytyy "sattumalta" kaulanauhoihin ja kukkaisvaatteisiin pukeutunut laulaja Jukka Kuoppamäki. Popsuosikin esittämä Kukkasen valta on aikaansa nähden harvinaisen liberaali: laulu yrittää tyynnytellä kannabishuumeiden synnyttämää mediakohua muistuttamalla, että kahvi ja tupakkakin olivat aikanaan kiellettyjä.

Jatkoaika päivitteli uutta ilmiötä syksyllä 1967 parissakin ohjelmassa. Konservatiivisen tv- ja radiolegendan Niilo Tarvajärven poika Jaakko Tarvajärvi hätkähdytti juontajia toteamalla, ettei hipeissä ei ollut mitään vikaa. Hän lupasi kuitenkin, ettei palaisi Kaliforniasta kukkahousut jalassaan. USA:ssa asuva kohujulkkis Tabe Slioor oli jopa osallistunut hippien uudenvuodenjuhliin ja kehui heitä kovin avuliaiksi.

Myönteisten kommenttien lisäksi hipit saivat tietysti osakseen myös paheksuntaa ja ivaa. Nuorisokulttuurin ilmiöitä käsittelevä Pii-ohjelma kritisoi jo varhaisessa vaiheessa aatteen muuttumista kaupalliseksi muodiksi. Parodisessa kuvaelmassa takametsien mies muuttuu vaatekaupassa ehdaksi hipiksi Marimekon paidan ja kaulariipusten avulla.

Hippiliike on kuollut, mutta Jukka Kuoppamäki voi hyvin.― Jatkoajan juontaja Aarre Elo lokakuussa 1967

Haight-Ashburyssa ja muissa hippiyhdyskunnissa todellisuus oli muuttunut tällä välin yhä karummaksi. Niissä koettiin huumekuolemia, ryöstöjä, pahoinpitelyjä ja muita tyypillisiä slummien ongelmia.

Radikaali Diggers-järjestö järjestikin ironiset hautajaiset ("Death of Hippie") 6. lokakuuta 1967, joissa kuopattiin median luoma ja ruokkima kuva San Franciscon vastakulttuurista. Jatkoajan juontaja Aarre Elo saattoi seuraavan illan ohjelmassaan lausua hippiliikkeen kuolinsanat kukkavaasi kädessään.

Kirjeenvaihtaja Pasi Rutasen mukaan valtava julkisuus ja kaupallisuus syrjäyttivät hippien alkuperäisen sanoman. Kukkaislasten kansoittamille alueille tunki siinä määrin epäaitoja, "muovisia" viikonloppuhippejä, psykopaatteja ja suoranaisia rikollisia, että suuri osa alkuperäisistä hipeistä aloitti joukkopaon maaseutukommuuneihin.

Elämää kuoleman jälkeen

Hippiajattelun leviäminen jatkui tietysti liikkeen kuolinjulistuksesta huolimatta. Vain muutama päivä sen jälkeen Jyväskylässä pidettiin hippitanssiaiset, joissa tunnelmaa tavoiteltiin puunoksilla ja sattumanvaraisiin ruumiinkohtiin kiinnitetyillä kukkasilla. Samoihin aikoihin televisioidussa viihdeohjelmassa esiteltiin hippeinä joukko värikkäästi pukeutuneita nuoria Lahdesta. "Te ette pistä minkäänlaista painoa pukeutumiseen, vai mitä", ihmettelee taikuri Reijo Salminen heidän asujaan.

Talon porraskäytävä ei paljastanut vielä erikoista, mutta jokaisen oven takaa löytyy omalaatuinen ilmapiiri.― Toimittaja Eero Metsälä Kabulin hippitalossa 1969

Yhdysvaltain ulkopuolelle syntyi pieniä mutta sitkeitä hippisiirtokuntia. Kööpenhaminan purkutaloihin oli vuonna 1968 ehtinyt muodostua tiivis yhteisö, josta Anssi Mänttäri kävi tekemässä radio-ohjelman. Hippitalon isäntä sanoo ohjelmassa hasiksen jo vaihtuneen joogaan, mutta tarkka reportteri huomaa, että hänen poistuttuaan haastateltavat kaivavat esille isot piiput. "Eikö jooga riittänytkään?"

Eero Metsälä kertoo Kabul-reportaasissaan eurooppalaisista ja amerikkalaisista hipeistä, jotka ovat valinneet asemapaikakseen Afganistanin (kohdasta 12:42 alkaen). Maassa varjeltiin vanhoillista islamia ja rajoitettiin naisten oikeuksia, mutta huumeita sai siellä helposti. Ohjelman mukaan monet hankkivat toimeentulonsa huumekaupalla tai prostituutiolla.

Mitä työ on? Saako sitä kaupasta, voiko sitä syödä?― Mattijuhani Koponen tv-haastattelussa 1969

Suomessa hippiaatteiden yhdeksi näkyvimmäksi edustajaksi nousi undergroundyhtye The Spermin keulakuva Mattijuhani Koponen, joka joutui viranomaisten ja oikeuslaitoksen kanssa konfliktiin mm. irtolaisuuden sekä alastomuutta ja seksuaalisuutta sisältävien esitystensä johdosta. Radiotoimittaja Jorma Elovaarasta tuli hippisukupolven guru mystiikkaa ja okkultismia käsittelevällä ohjelmallaan Vesimiehen aika.

Jo vuonna 1967 ensi-iltansa saanut hippimusikaali Hair toteutettiin Suomessa pari vuotta myöhemmin peräti kahdella eri taholla – Tampereen Popteatterissa suomeksi, Svenska Teaternissa ruotsinkielisenä versiona. Radikaalimmat vastakulttuurin edustajat pitivät Hairia kaupallisena, ja vuodelta 1969 säilyneessä tv-katkelmassa anarkistilehti Ultran toimittaja Claes Olsson väitteleekin Svenskanin Hår-näyttelijöiden kanssa yhteiskunnan muuttamisesta..

Ilman joukkotiedotusvälineitä ei hippiliikkeellä olisi ollut kovinkaan suurta vaikutusta.
― Toimittaja Jorma Karimo 1969

Toimittaja Jorma Karimo teki keväällä 1969 yhteenvedon "hippie-liikkeeksi kutsutusta metafyysisestä sirkuksesta", joka oli nyt pyörinyt Yhdysvalloissa useamman vuoden. Hän selostaa liikkeen yhteiskunnallista taustaa, juuria ja historiaa, itämaisiin oppeihin perustuvaa filosofiaa, maanalaisen lehdistön syntyä ja psykedeelisen taiteen muotoja. Karimo tähdentää valtamedian keskeistä roolia hippeyden levittämisessä, kaavamaistamisessa ja iskusanojen keksimisessä. Ohjelma loppuu synkkään kuvaukseen Haight-Ashburyn sairaista ja aliravituista, huumeharhoista ja paranoiasta kärsivistä hippinuorista.

Suomen oloissa ei monikaan heittäytynyt kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta hippikulttuurin monet ilmentymät – kuten pukeutumistyyli, huumeet, kokeileva rockmusiikki ja vapaamielinen asenne seksiin – jäivät vaikuttamaan pysyvästi. "Flower powerin" tapaiset käsitteet tosin unohtuivat menneisyyteen, vaikka kukkaisvalta-termi pulpahtikin Hair-henkisesti esiin vielä vuonna 1971 Anja-Maija Leppäsen ohjaamassa tv-musikaalissa Bändi.

Hippi, kukapa muukaan – ainainen riesa tän päivän Stadissa!― Mats, Z-Salamapartio 1998

Hippi-nimitys on jäänyt elämään arkikielessä, ja populaarikulttuurikin on palannut asiaan aika ajoin. Kari Peitsamon Tahdon olla hippi -laulelmasta tehtiin Hepskukkuu-ohjelmaan vuonna 1980 ironisen glamourhenkinen viihdesovitus isolle orkesterille ja smokkiasuiselle solistille. Hippejä – noita "Kekkosen duunia vaikeuttavia hihhuleita" – muisteltiin pari vuosikymmentä myöhemmin myös Studio Julmahuvi -sarjan 1970-luvulle sijoittuvissa Z-Salamapartio-seikkailuissa.

  • Noita Nokinenä toi särmää juhlapyhien pumpulinpehmeään idylliin

    Noita Nokinenä ihastutti radiossa

    Näyttelijä Marja Korhosen esittämä Noita Nokinenä oli käsikirjoittaja Toini Vuoriston luoma rakastettu hahmo Ylen lastenkuunnelmissa. Noita Nokinenän seikkailuja kuultiin radiossa ensimmäisen kerran jo vuonna 1963 osana Pikkuväen satujoulu -ohjelmaa. Omana ohjelmanaan Noita Nokinenä viihdytti kuuntelijoita vuosien 1970–1985 pääsiäisinä, juhannuksina sekä jouluisin.

  • ”Joutui hyppäämään avantoon, että kamerat käy ja kukaan ei neuvonut" – Outi Popp teki tv-debyyttinsä Tuubissa

    Toimittaja–kirjailija muistelee aikaansa Tuubi-sarjassa.

    Outi Popp liittyi Tuubi-musiikkisarjan toimittajakaartiin vuonna 1983. Hectorin ja Freemanin lisäksi juontotehtävissä nähtiin myös Tapio Liinoja. Popp muisteli vaiheitaan musiikkisarjassa Elävälle arkistolle vuoden 2017 syksyllä. Vuonna 1979 käynnistyneessä musiikkisarjassa nähtiin sen alkuvuosien tapaan edelleen varsin rockpainotteista musiikkivideotarjontaa.

  • Isien sota -sarja nosti esiin sotilaiden lasten selviytymistarinat

    Palkittu dokumenttisarja vuodelta 2011

    Millaista oli elää perheessä, jonka isän sota oli suistanut raiteiltaan? Tai miten hyväksyä se, ettei sodan takia tiennyt isästään mitään? Miksi sota pääsi arpeuttamaan jopa useaa sukupolvea? Maija Kaipaisen vuonna 2011 ohjaama, palkittu dokumenttisarja kertoi kuusi hätkähdyttävää tarinaa sotilaiden lasten näkökulmasta.

  • Aarre Karénille ajatteleminen on näyttelemistä ja näytteleminen ajattelemista

    Suosittu näyttelijä kertoo ajatuksiaan näyttelijäntyöstä

    Näyttelijä Aarre Karén syntyi Tokiossa vuonna 1932. Japanista hän uskoo saaneensa "nopeat jalat", jatkuvan liikkeellä olemisen perinnön. Satoja rooleja tehneen näyttelijän debyyttirooli radiossa oli Suomisen perheen Matti. Radiossa on näyteltävä niin, että ihminen kuuntelemalla näkee.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto