Hyppää pääsisältöön

George Gentlyn tutkimukset – suositun brittidekkarin päätöskausi

Suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset nähdään kahdeksas ja samalla viimeinen kausi.
George Gently (Martin Shaw) ja John Bacchus (Lee Ingleby). Suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset nähdään kahdeksas ja samalla viimeinen kausi. George Gentlyn tutkimukset,yle tv1

TV1 lauantaisin 25.5. - 1.6.2019 klo 21.55 - 23.25, Areenassa 30 päivää

Karismaattinen komisario George Gently palaa rikostutkimusten pariin vielä kerran. Suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset 812) nähdään uusintana kahdeksas ja samalla viimeinen tuotantokausi. Luvassa on kaksi puolitoistatuntista jaksoa.

Yhteiskunnallisia muutoksia ilmassa

Päätöskauden tarinat sijoittuvat vuoteen 1970. Ilmassa on suuria yhteiskunnallisia muutoksia, kun Britanniassa naisten vapautusliike ja toisaalla konservatiivinen poliittinen liike nostavat päätään.

Ensimmäisessä tarinassa Gently tekee uhkarohkean siirron ja avaa vanhan rikosjutun, jota Bacchus on ollut aikanaan tutkimassa. Pystyykö hän paljastamaan väärän tuomion vai vaarantaako tinkimätön komisario oman maineensa?

Jälkimmäisessä tarinassa Gently kohtaa vanhat, hyytävät vihollisensa.

Suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset nähdään kahdeksas ja samalla viimeinen kausi.
Rachel Coles (Lisa McGrillis) Suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset nähdään kahdeksas ja samalla viimeinen kausi. Kuva: © Mark Bourdillon yle tv1

Tuttu työpari jatkaa

Viisaan ja paljon nähneen komisario George Gentlyn (Martin Shaw) rinnalla jatkavat ylikonstaapeli John Bacchus (Lee Ingleby) sekä tunnollinen konstaapeli Rachel Coles (Lisa McGrillis).

Päätöskauden rooleissa nähdään myös Anamaria Marinca (Seksiorjat), Victoria Bewick (Hakekaa kätilö), Richard Harrington (Syrjäinen maa, Poldark), Adam Levy ja Steven Robertson (Being Human).

Sarjan pilotista kymmenen vuotta

Martin Shaw´n esittämä komisario Gently aloitti pilottijaksossa kymmenen vuotta sitten. Sarjan viimeisen kauden kuvauksiin Shaw valmistautui onnellisena siitä, että on voinut olla mukana pitkäikäisessä sarjassa.

”On ollut suuri ilo työskennellä tiiviin työyhteisön kanssa. On hienoa saada suositulle sarjalle arvoisensa päätös”, tähtinäyttelijä kertoi kahdeksannen kauden kuvausten alla.

Brittiläinen dekkarisarja perustuu Alan Hunterin rikosromaaneihin, ja sen alkuperäinen käsikirjoittaja on Peter Flannery.

George Gently. Tuotanto: Company Pictures / BBC, Britannia, 2017. Sarjan päätöskausi on esitetty Ykkösellä edellisen kerran 2017.

Keskustele