Hyppää pääsisältöön

Cityluonto: Kasteliero on kaupungin innokkain puutarhuri

Kasteliero lätäkössä
Kasteliero lätäkössä Kuva: Sara Vertanen Kastemato

Kastemato eli kasteliero on puutarhurin paras ystävä. Se muokkaa maata ja huolehtii lehtijätteen kompostoinnista. Tavallisen kaupunkipuiston alla voi työskennellä jopa satojen kilojen uuttera biomassa.

Sateen jälkeen kuuluu lits läts, kun kastemadot liiskautuvat kenkien alla. Jos maa on kovin märkä, lierojen täytyy nousta pinnalle hakemaan happea. Sateisina päivinä asvaltilla voi kiemurrella suorastaan matomatto, mikä kielii lierojen määrästä maanpinnan alla.

Jos keskikokoisen kaupunkipuiston nurmen alta kaivettaisiin madot esiin ja punnittaisiin, vaaka näyttäisi satojen tai jopa tuhannen kilogramman lukemia.

– Se on suuri biomassa. Paljon enemmän eläinbiomassaa kuin mitä on kissoja, koiria, puluja, hanhia, hirviä metsässä tai muuten. Tällä biomassalla on hyvin tärkeä merkitys maaperälle, vakuuttaa Helsingin yliopiston professori Heikki Setälä, joka on tutkinut kastematoja jo 30 vuotta.

multainen kasteliero
multainen kasteliero Kuva: Sara Vertanen Kastemato,Kasteliero
Kastelierot saattavat elää jopa kymmenvuotiaiksi

Isoimmat kastelierot kaivautuvat jopa parin metrin syvyyteen, kun taas pienemmät peltolierot viihtyvät lähempänä pintaa ja vaihtavat paikkaa tämän tästä.

– Suurimmat kastelierot voivat painaa viisi grammaa, ja ne saattavat elää Pohjolassa jopa kymmenvuotiaiksi, sanoo Heikki Setälä.

Setälän mukaan kylmän maaperän ansiosta lierot elävät hieman pitempään kuin keskieurooppalaiset sukulaisensa. Vanhimmilla syväkaivajilla on myös isoimmat kolot.

– Ne voivat elää samassa kolossa lähes koko elämänsä ja talvehtia routarajan alapuolella, kertoo Setälä.

Koukkuun laittaminen on madolle epämiellyttävä kokemus

Kastemadot ovat puutarhurien lisäksi myös onkimiehen parhaita kavereita. On tutkittu, että lierot pelkäävät kontiaisen kaivuuääniä. Niinpä jotkut amerikkalaiskalastajat pyytävät lieroja omintakeisella tavalla.

– He iskevät puuvaajan eli paalun maahan ja toisella puulla hankaavat vaajaa. Tällä tavalla maanpinta saadaan värisemään. Värinä muistuttaa kontiaisen kaivuuääntä, jolloin lierot nousevat pintaan, kuvailee Heikki Setälä.

Nykytiede on selvittänyt, että madolla on tuntoaisti. Tiedetään, että koukkuun laittaminen on madolle epämiellyttävä kokemus.

– Jos haluaa olla oikein madon tai lieron ystävä, kannattaa siirtyä onkimaan taikinan tai synteettisten lierojen avulla, neuvoo Heikki Setälä.

Kehikko nurmikolla, johon kaadetaan vettä
Tutkijat pyytävät matoja kehikon ja sinappiveden avulla. Kehikko nurmikolla, johon kaadetaan vettä Kuva: Sara Vertanen Kehikko
Lierot hämmästyttävät tutkijoita yhä enemmän

Töölönlahden puisto Helsingissä on yksi niistä paikoista, joissa tutkijat tarkkailevat mm. kastematojen levinneisyyttä ja miten ilmastonmuutos siihen vaikuttaa. Tällä hetkellä tiedetään, että joitakin lierolajeja löytyy koko Suomesta, mutta osa niistä viihtyy vain Etelä-Suomessa.

Mikä saa professorin innostumaan kastelierojen ihmeellisestä maailmasta vielä kymmenien vuosien jälkeen?

– Varmaan moni muistaa, kun koulukirjoissa puhuttiin tikapuuhermostosta ja että ei niillä madoilla taida aivojakaan olla. Mutta niillä on niin käsittämättömiä käyttäytymispiirteitä, että ne vaan jaksavat meitä tutkijoita hämmästyttää vuosi vuodelta yhä enemmän, vastaa Setälä.

Professori Heikki Setälä, Helsingin yliopisto
Professori Heikki Setälä, Helsingin yliopisto Professori Heikki Setälä, Helsingin yliopisto Kuva: Sara Vertanen Heikki Setälä

Kuuntele juttu kaupunkilierojen elämästä:

  • Jääkuvion synty ja sisiliskon hurja häntä

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Tuusulasta ja Orivedeltä ja näin asiantuntijat vastasivat.

  • Katse ylös! Kaupunkien kiviseinät kertovat monta tarinaa

    Kivieläinretkellä Helsingin keskustassa

    Nautiskeleva sammakko, luikerteleva sisilisko, ylväs karhu...Kaupunkien kiviseinistä löytyy runsaasti eläinkuvia ja yksityiskohtia, joita arjen kiireen keskellä ei välttämättä huomaa.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Avara luonto keväällä 2018

    Avara luonto keväällä 2018

    Avaran luonnon dokumentteja keväällä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.