Hyppää pääsisältöön

Cityluonto: Kasteliero on kaupungin innokkain puutarhuri

Kasteliero lätäkössä
Kasteliero lätäkössä Kuva: Sara Vertanen Kastemato

Kastemato eli kasteliero on puutarhurin paras ystävä. Se muokkaa maata ja huolehtii lehtijätteen kompostoinnista. Tavallisen kaupunkipuiston alla voi työskennellä jopa satojen kilojen uuttera biomassa.

Sateen jälkeen kuuluu lits läts, kun kastemadot liiskautuvat kenkien alla. Jos maa on kovin märkä, lierojen täytyy nousta pinnalle hakemaan happea. Sateisina päivinä asvaltilla voi kiemurrella suorastaan matomatto, mikä kielii lierojen määrästä maanpinnan alla.

Jos keskikokoisen kaupunkipuiston nurmen alta kaivettaisiin madot esiin ja punnittaisiin, vaaka näyttäisi satojen tai jopa tuhannen kilogramman lukemia.

– Se on suuri biomassa. Paljon enemmän eläinbiomassaa kuin mitä on kissoja, koiria, puluja, hanhia, hirviä metsässä tai muuten. Tällä biomassalla on hyvin tärkeä merkitys maaperälle, vakuuttaa Helsingin yliopiston professori Heikki Setälä, joka on tutkinut kastematoja jo 30 vuotta.

multainen kasteliero
multainen kasteliero Kuva: Sara Vertanen Kastemato,Kasteliero
Kastelierot saattavat elää jopa kymmenvuotiaiksi

Isoimmat kastelierot kaivautuvat jopa parin metrin syvyyteen, kun taas pienemmät peltolierot viihtyvät lähempänä pintaa ja vaihtavat paikkaa tämän tästä.

– Suurimmat kastelierot voivat painaa viisi grammaa, ja ne saattavat elää Pohjolassa jopa kymmenvuotiaiksi, sanoo Heikki Setälä.

Setälän mukaan kylmän maaperän ansiosta lierot elävät hieman pitempään kuin keskieurooppalaiset sukulaisensa. Vanhimmilla syväkaivajilla on myös isoimmat kolot.

– Ne voivat elää samassa kolossa lähes koko elämänsä ja talvehtia routarajan alapuolella, kertoo Setälä.

Koukkuun laittaminen on madolle epämiellyttävä kokemus

Kastemadot ovat puutarhurien lisäksi myös onkimiehen parhaita kavereita. On tutkittu, että lierot pelkäävät kontiaisen kaivuuääniä. Niinpä jotkut amerikkalaiskalastajat pyytävät lieroja omintakeisella tavalla.

– He iskevät puuvaajan eli paalun maahan ja toisella puulla hankaavat vaajaa. Tällä tavalla maanpinta saadaan värisemään. Värinä muistuttaa kontiaisen kaivuuääntä, jolloin lierot nousevat pintaan, kuvailee Heikki Setälä.

Nykytiede on selvittänyt, että madolla on tuntoaisti. Tiedetään, että koukkuun laittaminen on madolle epämiellyttävä kokemus.

– Jos haluaa olla oikein madon tai lieron ystävä, kannattaa siirtyä onkimaan taikinan tai synteettisten lierojen avulla, neuvoo Heikki Setälä.

Kehikko nurmikolla, johon kaadetaan vettä
Tutkijat pyytävät matoja kehikon ja sinappiveden avulla. Kehikko nurmikolla, johon kaadetaan vettä Kuva: Sara Vertanen Kehikko
Lierot hämmästyttävät tutkijoita yhä enemmän

Töölönlahden puisto Helsingissä on yksi niistä paikoista, joissa tutkijat tarkkailevat mm. kastematojen levinneisyyttä ja miten ilmastonmuutos siihen vaikuttaa. Tällä hetkellä tiedetään, että joitakin lierolajeja löytyy koko Suomesta, mutta osa niistä viihtyy vain Etelä-Suomessa.

Mikä saa professorin innostumaan kastelierojen ihmeellisestä maailmasta vielä kymmenien vuosien jälkeen?

– Varmaan moni muistaa, kun koulukirjoissa puhuttiin tikapuuhermostosta ja että ei niillä madoilla taida aivojakaan olla. Mutta niillä on niin käsittämättömiä käyttäytymispiirteitä, että ne vaan jaksavat meitä tutkijoita hämmästyttää vuosi vuodelta yhä enemmän, vastaa Setälä.

Professori Heikki Setälä, Helsingin yliopisto
Professori Heikki Setälä, Helsingin yliopisto Professori Heikki Setälä, Helsingin yliopisto Kuva: Sara Vertanen Heikki Setälä

Kuuntele juttu kaupunkilierojen elämästä:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto