Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  kuva, osa 17
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan kuva, osa 17 Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Pietari K. kävi täällä osa 17

Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla.

Yleensä kaupunkilaisten patologinen maaseutukaipuu iskee kesällä ja erityisesti juhannuksen aikoihin. Kaipuuseen liittyy kyllästymistä moderniin elämänmenoon ja harhaisia muistoja 50-luvun Suomi-filmeistä.

Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva ja Hella Wuolijoen Niskavuoren leipä sekä Heikki Turusen Simpauttaja näyttävät meille millaista on maalainen moderni kiihdytys. Siihen liittyy ihmissuhteiden määrittyminen omistussuhteiden kautta, perinteisten arvojen jatkuva uudelleenarviointi sekä tiukka yrittäjyyden eetos.

Kaupunkilaisten käsitykseen maaseudusta liittyy myös populaari ajatus arjen hidastamisesta. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. ”Paluumuutto maaseudulle ja oma perunamaa” on aikakauslehtien vakiintunut juttutyyppi, jonka avulla kaupunkilaiset yrittävät kestää omaa kiihtyvää työelämäänsä, asuntovelkojaan ja hajanaisia ihmissuhteitaan.

1900-luvun maaseutuelämä on pitänyt sisällään suurempia kiihdytyksiä kuin 1950-luvun maaseutuelokuviin tottunut kansallinen muisti tajuaakaan. Kapitalismin laajentuminen, uudet innovaatiot ja elämän yhdenmukaistuminen ovat pitäneet huolen siitä, että suomalainen maaseutu on epäromanttinen paikka.

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  vinjetti, osa 17
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan vinjetti, osa 17 Kirjojen Suomi,pietari k

Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmien sarja on luonut kuvaa suomalaisesta maaseudusta ehkä enemmän kuin mikään muu kulttuurituote. Varsinkin näytelmä Niskavuoren leipä (1939) luo suorastaan myyttistä kuvastoa omaan maahansa kiinnittyvistä maalaisista. Sitä pidettiin ilmestyessään 30-luvun Suomessa jopa saksalais-kansallissosialistisen Blut und Boden -ideologian mukaisena, koska Niskavuoren vanhan emännän Loviisan edustama kotipaikkakunnia ja -tunne on siinä niin voimakas.

Näytelmässä Niskavuoren talon perijä Aarne on muuttanut kaupunkiin pakoon maaseudun ahdasmielisyyttä. Hänen vaimonsa Ilona on kylän entinen opettajatar, ja Aarne on jättänyt niin entisen vaimonsa kuin synnyinkotinsa Ilonan vuoksi. Niskavuoren entinen miniä Martta on kuitenkin jäänyt Niskavuorelle asumaan. Hänen avioliiton kautta taloon tuomansa myötäjäisrahat pitävät hänet kiinni Niskavuoren nurkissa ja kamarassa.

Ihmisten välisessä ja maahan suuntautuvan rakkauden toteutumisessa ei ole mitään romanttista - pelkkää velvollisuutta ja liiketoimintaa.

Voi siis hyvin sanoa, että Niskavuoren talo on Aarnen, Ilonan ja Martan kolmiodraaman osa.

Niskavuoren leipä kertoo Niskavuoren vanhanemännän Loviisan operaatiosta, jossa hän ensin perustelee ja sitten juonittelee Aarnen palaamaan takaisin sukunsa tilaa viljelemään. Talon jatkuvuus on asia, josta Loviisa ei ole valmis neuvottelemaan.

Vaikka Loviisa sanoo, että Niskavuori on “jotain muuta mitä rahalla saadaan”, hän joutuu kuitenkin toimimaan päinvastaisella tavalla. Niskavuori lunastetaan takaisin rahalla ja luovutetaan perinnetapojen mukaiselle perijälle eli Aarnelle. Vaikka Loviisa puhuu paljon Niskavuoren kivien ylisukupolvisuudesta ja Niskavuoren leivän symbolisesta voimasta, kaikilla näillä ”henkisillä” arvoilla on myös taloudellinen päämääränsä.

Loviisa toimii kuin liikenainen ja lunastaa entisen miniänsä ulos talosta, kauppaa ja säätää. Rakkaudet, avioliitot ja tunteet taipuvat talon jatkuvuuden ja liiketoimien edessä. Ihmisten välisessä ja maahan suuntautuvan rakkauden toteutumisessa ei ole mitään romanttista - pelkkää velvollisuutta ja liiketoimintaa.

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  vinjetti, osa 17
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan vinjetti, osa 17 Kirjojen Suomi,pietari k

Maria Jotunin näytelmä Tohvelisankarin rouva (1924) kuulostaa nimensä perusteella tyhjänpäiväiseltä maalaisfarssilta, mutta se on tiukka analyysi kapitalismin kehityksestä ja siihen liittyvästä kiihtyneestä ihmiskuvasta 1920-luvun Suomessa. Näytelmä oli kuoliaaksi naurattamisensa takia jopa eduskunnan käsittelyssä. Kansanedustajat olivat suuttuneet siitä niin paljon, että Kansallisteatterin valtionavun oikeutusta pohdittiin aivan tosissaan.

Näytelmässä maalaiselämä kiteytyy varakkaan isännän Justuksen tulevan ja oletetun perinnön odottamiseen. Näytelmän kolmas näytös on suomalaisen näytelmäkirjallisuuden huikeimpia saavutuksia. Leviää sana, että Justus on kuollut. Justuksen veli Aadolf ja hänen vaimonsa Juulia päättävät perinnöstä iloissaan vihdoin erota ristiriitaisesta avioliitostaan. Miljoonaperintö mahdollistaa perinteisiin sosiaalisiin instituutioihin kiinnittyneiden halujen pääsemisen valloilleen.

Sosiaaliset konventiot ja ruumiilliset halut menevät perusteellisesti sekaisin.

Päätetään järjestää juhlat, jotka ovat sekä Justuksen hautajaiset että Aadolfin ja Juulian erojuhlat. Vainajaoletetun viinavarasto tyhjennetään, kaikki ovat humalassa ja tunnustavat elämänsä salaisuudet. Paljastuu, että Aadolfin tytär Piia on kihlautunut äitipuolensa Juulian rakastetun Veijon kanssa. Kuvaelmassa ”taide” ja ”luonto”, eli sosiaaliset konventiot ja ruumiilliset halut menevät perusteellisesti sekaisin. Aadolf on niin humalassa, että myös hän haluaa kokeilla haudatuksi tulemista ja sammuu arkkuun.

Tohvelisankarin rouvan kolmas näytös huipentuu kohtaukseen, jossa Justus herää kuolleista. Hän on ryypännyt itsensä tainnoksiin virolaisella pirtulla eivätkä ruumista katsomaan tulleet seurakuntalaisetkaan erota kuolemaa välikuolemasta. Lopulta ollaan sellaisessa tilanteessa, että hautajaiset on peruttu, äitipuoli on menettänyt niin perintönsä kuin rakastettunsa ja Aadolf parantelee krapulaansa.

Tohvelisankarin rouvan hienous ja moderni piirre on, että se laittaa henkilöiden sosiaaliset roolit niin monella tavalla uusiksi. Itse asiassa kaikki 1920-luvun isänmaalliset ihanteet heittävät näytelmässä kuperkeikkaa. Avioliitto osoittautuu vain taloudelliseksi suhteeksi ihmisten välillä. Kodin jatkuvuus on kroonisesti uhattuna. Itse isänmaa muuttuu Tohvelisankarin rouvassa halujen temmellyskentäksi, jossa mikään ei pysy paikallaan.

Juulian viimeinen repliikki “elämä onkin vallan naurettavaa, jos sen vakavasti ottaa” kiteyttää sen mikä jää jäljelle, kun kaikki mihin elämässä on uskonut, haihtuu ilmaan.

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  vinjetti, osa 17
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan vinjetti, osa 17 Kirjojen Suomi,pietari k

Heikki Turusen romaanissa Simpauttaja (1973) ollaan jo siinä vaiheessa Suomen modernisaatiota, että ollaan alettu keskustella maaseudun tulevaisuudesta oikein tosissaan. 1960-luvun maaseudun ylituotanto on johtanut siihen, että tuotannosta on tullut yhä kannattamattomampaa.

Ihmiset ovat alkaneet muuttaa joukoittain maalta kaupunkiin, monet Ruotsiin tai kauemmaksikin. Myös romaanin päähenkilö Imppa haaveilee kaupunkiin muuttamisesta sen jälkeen kun välirikko isän kanssa on ajanut hänet kotoa. Helsingin sijasta Imppa päätyy naapuritaloon työmieheksi. Hänen työkaverinsa on Simpauttaja, ammatillisesti ja seksuaalisesti ylivoimainen voimahahmo.

Maaseutu on Simpauttajassa omalakinen mutta aika surullinen paikka, johon joko jäädään vastoin omaa tahtoa tai josta lähdetään pakoon. Romaanin ainoa maaseudulle palaaja on Jomppa, alkoholisoitunut ja potkut saanut toimittaja, joka kykenee enää kiljuntekoon. Jompalla on kaupunkilaisena tarve selittää, miksi suomalainen maaseutu tyhjenee. Kiljupäissään ryyppyporukassa kaverinsa Hemmon sukutilan autioituneessa päärakennuksessa, Jomppa luettelee syitä sillä seurauksella, että rakennus syttyy palamaan.

Itsepäinen maanviljelijä ja maalainen on syy ja seuraus maaseudun alasajosta.

Simpauttaja taas on sekatyömies, joka kiertää ojankaivuussa ja sekahommissa ympäri Pohjois-Karjalaa. Simpauttaja on itsenäinen työmies, freelancer, joka tuntee ansaittua ylemmyydentuntoa muita ihmisiä kohtaan. ”Minä olen kaikkien teidän yläpuolella”, Simpauttaja sanoo Jompalle ja Hemmolle baarissa kaverusten yrittäessä päteä tiedoillaan maaseudun tulevaisuudesta. Seuraa tappelu, jossa Simpauttaja kellistää vastustajansa. ”Jumalauta toi jätkä osaa judoo”, seurue kauhistelee.

Jompan maaseutuanalyysin mukaan itsepäinen maanviljelijä ja maalainen on syy ja seuraus maaseudun alasajosta. Itse asiassa koko Suomen maaseudun historia on “kun semmonen vähä yksinkertanen mutta pirun sisukas jätkä olis aina tullut tuuripäälle ja puskenu päänsä honkaan juu”. Yrittämisen henki on Jompan, kaupunkilaisen nuoren alkoholistin analyysissä niin maaseudun pelastus kuin sen tuhokin.

Suomalainen maaseutu on paljon suomalaisia kaupunkeja enemmän mielikuvien vanki.

Suomalainen maaseutu on paljon suomalaisia kaupunkeja enemmän mielikuvien vanki. Suomalaisuutta on rakennettu maalaiselämään liittyvien ihanteiden varaan niin itsenäisyyden alkutaipaleella kuin nykypäivänäkin. Omavaraisuus ja itsellisyys ovat niitä kliseisiä arvoja, joiden varaan hyvää maalaisuutta on ihanteissa rakennettu.

Jotunin, Wuolijoen ja Turusen teokset kuitenkin osoittavat, että maaseutu on muuttuva paikka, joka ei pelkästään imitoi kaupunkilaista moderniutta muoteineen, nuorisokulttuureineen ja palvelutuotteineen, vaan luo aivan omat muutoksen puitteensa.

Tämä tulee hyvin esille myös nykyaikaisessa politiikassa, jossa biotalous on ladannut suomalaiseen maaseutuun aivan uusia odotuksia kansakunnan tulevaisuudesta. Niskavuorelainen maahenki on vaihtunut biotalousyrittäjän unelmaan Suomesta tulevaisuuden öljyvaltiona.

Jotta suomalainen maaseutu kykenisi vastaamaan kaikkiin odotuksiin uudesta biotaloudesta, innovaatioista ja energiantuotannosta, sen on pidettävä kiinni modernista valmiudestaan uudistaa itseään. Maria Jotunin kyky laittaa sosiaaliset roolit uusiksi on käyttökamaa myös nykyään, kun toivotaan että mikään ei ole pysyvää paitsi muutos.

Mutta minä aion jatkaa maaseutu-unelmointia, koska usein tuntuu siltä, että kaupunkilaisena se on kaikki mitä minulla on.

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  vinjetti, osa 17
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan vinjetti, osa 17 Kirjojen Suomi,pietari k
  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi

  • Kahtiajakautunut maa matkalla uuteen sotaan – lue 30-luvun klassikoita e-kirjoina

    Lukulista 30-luvulle.

    Kirjojen Suomi on kertomus satavuotiaasta Suomesta ja sen vaiheista. Nyt matkamme kulkee läpi dramaattisen 30-luvun. Vuosikymmen jätti jälkeensä monia klassikoita: Toivo Pekkasen työläisromaanin Tehtaan varjossa ja Hella Wuolijoen näytelmät. Runoilija Saima Harmaja kirjoitti koko tuotantonsa 30-luvulla. Olavi Paavolainen kuvasi esseissään ajan henkeä ja F.E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

  • Nämä kirjat muuttivat elämäni – tutustu tarinoihin

    Riku Rantala, Maija Vilkkumaa ja Sanna Stellan kertovat

    Kirjat korvasivat Antti Tuurille perheen, mullistivat Riku Rantalan elämän 6-vuotiaana ja Maija Vilkkumaa löysi Saima Harmajasta sielunsisaren teini-iässä. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille.

  • "Romaani kuvaa sitä, kuinka vaikeaa on nuorena naisena vaeltaa" - Maija Vilkkumaan verkkolukupiirissä keskusteltiin sukupolvista ja selviytymisestä

    Maija Vilkkumaan verkkolukupiirin loppukeskustelu

    Muusikko Maija Vilkkumaan vetämässä verkkolukupiirissä on luettu Anja Kaurasen (nyk. Snellman) romaani Sonja O. kävi täällä (1981). On loppuyhteenvedon aika: mitä ajatuksia kirja herätti niissä, jotka lukivat sen vuosien jälkeen uudestaan ja niissä, jotka tarttuivat siihen ensi kerran? Keskusteluun voi edelleen osallistua!

  • Kuka saa kirjallisuuden Nobelin 2017?

    Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan klo 14

    Ruotsin akatemia ilmoittaa torstaina klo 14 tämänvuotisen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan. Kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen esittelee ennakkosuosikkeja ja pohtii, mitkä seikat vaikuttavat valintaan.

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Kirjoitan päälauseita. Timo Soini kirjoittaa päälauseita. Uskottavat miehet kirjoittavat niin.

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja essee lukeville

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja esseesarja lukeville ihmisille. Jos Suomen historiasta haluaa sanoa jotain painavaa, kirkasta ja samalla moniselitteistä, on käytettävä koivuklapeja: kovia ja lämpöarvoltaan suuria lauseita. Se lisää kirjoittajan uskottavuutta, mutta on riittävän moniselitteistä. Samalla kommentoija saa sytykettä omalle itserakkaudelleen.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Johannes Ekholm: Ratkaisu ahdistukseen on kollektiivinen tai sitä ei ole

    Opittu kuva työn sankarista on vahingollinen ja vaarallinen.

    Emme tarvitse enempää työtä ja pitempiä ansioluetteloita, vaan enemmän ajan haaskausta, tehottomuutta, huolettomuutta ja huolimattomuutta! Enemmän kiusallisia hiljaisuuksia, katkoksia flowhun, jumitusta ja yhteistyöstä kieltäytymistä, kirjoittaa Johannes Ekholm kolumnissaan.

  • Kirjojen Suomi – elämyksiä lukemalla

    Valitsimme kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta

    Kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan. Suurin osa kirjoista on luettavissa e-kirjoina vuoden 2017 loppuun saakka. Mitkä kirjat olisit itse valinnut?

  • Lukemista vailla? Anna Kirjakoneen auttaa!

    Pääset lukemaan sinulle sopivan teoksen suoraan täältä.

    Ylen Kirjakone auttaa löytämään luettavaa melkein sadan kotimaisen kirjan joukosta. Kirja on luettavana suoraan sivuilta.

  • Ahneus ja pahuus hiipivät kirjoihin – näihin teoksiin kiteytyy 1980-luku

    Seppo Puttosen suositukset luettavissa e-kirjoina

    John Lennonin murha löi karmaisevalla tavalla leiman alkaneelle vuosikymmenelle. Mies, joka oli 1960-luvulta alkaen laulanut ja puhunut rakkauden puolesta ja sotaa vastaan, surmattiin kadulle New Yorkissa. Usko maailman ja ihmisten hyvyyteen oli murentunut. Ahneus ja pahuus olivat hiipineet ihmisten sisään. Tutustu 1980-lukuun ja lue nämä kymmenen teosta e-kirjana suoraan Kirjojen Suomen verkkosivuilta.

  • Poimi e-hömppäkirja luettavaksesi täältä

    Jaa kesän parhaat kirjat hashtagilla #hömppäkirjalista

    Ei syytä paniikkiin, vaikka olisit nalkissa mökillä ilman luettavaa. Voit lukea Kirjojen Suomen e-kirjoja! Nämä kirjat viihdyttävät ja saavat suupielet kohoamaan, vaikka viikonloppu ei hellisikään helteillä. Kirjojen Suomella on käynnissä pro hömppä -liike.

  • Pentti Saarikoski, Paul Auster ja tahto nähdä tulevaan

    Paul Auster, Pentti Saarikoski ja maailman tila

    Amerikkalaiskirjailija Paul Auster vieraili Suomessa syyskuun alussa. Samana viikonloppuna muistettiin runoilija Pentti Saarikoskea, joka olisi täyttänyt 80 vuotta. Sekä Austerin että Saarikosken tekstit osuvat poliittisiin murroskohtiin, joissa voi nähdä paljon samankaltaisuutta.

  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Mikä on Kirjojen Suomi?

    Mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme?

    Kirjojen Suomi on Ylen monikanavainen kirjallisuuskokonaisuus, joka tutkii mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjojen Suomi on osa Suomi 100-hanketta, ja kestää koko juhlavuoden 2017.

  • Kirjojen Suomen kumppanit

    Yle ja parikymmentä muuta tahoa ovat lukemisen asialla.

    Kirjojen Suomi on Ylen suursatsaus kotimaiseen kirjallisuuteen vuonna 2017, ja sen toteutumiseen on tarvittu laajaa yhteistyötä. Kiitos kaikille kumppaneille!