Hyppää pääsisältöön

Yle Tieteen kesäkalenteri: Miksi heinäsirkka sirittää?

Kuvituskuva: heinäsirkka.
Kuva: Public Domain / Pixabay Kuvituskuva: heinäsirkka. heinäsirkat,kesäkalenteri

Yle Tiede etsii vastauksia kesäisiin pohdintoihin heinäkuun jokaisena päivänä. Katso kaikki: Yle Tieteen kesäkalenteri.

#kesäkysymys: MIKSI HEINÄSIRKKA SIRITTÄÄ?

Siritys syntyy, kun heinäsirkka hankaa takajalkoja siipien reunoihin. Tarkemmin ottaen pitkien, voimakkaiden takareisien sisäpinnassa on nystyrivi, josta syntyy korkea ääni, kun se hankautuu etusiiven paksuja suonia vasten.

Sirittämällä heinäsirkka kertoo olevansa valmis panemaan alulle uusia viuluniekkoja. Monilla heinäsirkkalajeilla käynnissä on sekahaku: aikeistaan ilmoittelevat sekä koiraat että naaraat.

Heinäsirkkojen ohella Suomessa soittelevat myös hepokatit. Hepokattiheikkien kosiskelu tulee kovempaa ja korkeammalta kuin heinäsirkkojen – niin korkealta, että meistä herkkäkorvaisimmatkin kuulevat deitti-ilmoituksista vain matalimmat taajuudet.

  • Kuusi syytä, miksi kiroilu on §@#&*:n hyvä tapa

    Kiroilijat voivat paremmin ja ovat luotettavampia ystäviä.

    Ruokkoamattomia puheita kannattaa sietää, sillä niiden laukoja voi tutkimusten mukaan kaikin puolin paremmin. Hän on lisäksi myös luotettavampi ystävä.

  • Houston, meillä on podcast – He valloittivat Kuun

    Apollo 11 vei ensimmäiset ihmiset Kuuhun.

    50 vuotta sitten, heinäkuussa 1969 ensimmäiset ihmiset laskeutuivat Kuun pinnalle. Podcast-sarja He valloittivat Kuun kertoo heistä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän yhden ihmiskunnan suurista seikkailuista.

  • Haluatko olla luova? Kävele pätkittäin

    Tällainen kävely lisää luovuutta.

    Jos näet ihmisen kävelemässä hassusti pätkittäin, kysymys saattaa hyvinkin olla luovan työn tekijästä työn touhussa. Tutkijat ovat selvittäneet, millainen käveleminen ruokkii parhaiten luovuutta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

Uusimmat sisällöt - Tiede