Hyppää pääsisältöön

Äänioikeus toteutui Meidän festivaalilla

Melko tarkkaan sata ja puoli vuotta sitten, maaliskuussa vuonna 1907 pidettiin Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit. Kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa äänioikeus oli annettu myös naisille – ja ensimmäisenä maana maailmassa naiset olivat vuoden 1907 Suomen eduskuntavaaleissa myös vaalikelpoisia. Suomen ensimmäiseen eduskuntaan valitut 19 naispuolista kansanedustajaa olivat maailman ensimmäiset naispuoliset kansanedustajat.

Sopraano Kaisa Ranta ja pianisti Tiina Karakorpi Ainolassa Meidän festivaalilla
Sopraano Kaisa Ranta ja pianisti Tiina Karakorpi harjoituksissa Ainolassa Meidän festivaalilla Sopraano Kaisa Ranta ja pianisti Tiina Karakorpi Ainolassa Meidän festivaalilla Kuva: Ville Komppa / Yle Ainola

Kun Meidän festivaalin johtajat, Pekka Kuusisto ja Johanna Råman ystävineen pohtivat tämän vuoden festivaalinsa teemaa, selvää oli, että satavuotiasta Suomea pitäisi jollain tavalla kunnioittaa. Sibelius-juhlavuonna kaksi vuotta sitten he tekivät festivaalin Aino Sibeliukselle. Tänä vuonna, 2017, ratkaisuna oli kunnioittaa Suomen satakymmenenvuotiasta eduskuntaa, ja erityisesti noita 19 maailman ensimmäistä kansanedustajaa, jotka olivat avaamassa tietä naisille oikeuteen käyttää ääntään, vaikuttaa, osallistua päätöksentekoon ja tulla kuulluksi.

Meidän Festivaalin ennakkomainonnassa, lehdistötiedotteissa ja ohjelmissa tämä tehtiin selväksi: että haluttiin kunnioittaa satavuotiaan Suomen kansanedustuslaitosta ja vuoden 1907 ensimmäisiä naispuolisia parlamentaarikkoja. Tietoisesti vaiettiin siitä että tämä kunnioitus ilmaistaan festivaalilla, jonka kaikki esiintyjät ja säveltäjänimet ovat naisia – aivan kuten läpi vuosisatojen on annettuna otettu ja mainitsematta jätetty se, että ääneen ovat päässeet vain ne, jotka ovat miehinä tähän maailmaan tulleet.

Sopraano Kaisa Ranta ja pianisti Tiina Karakorpi Meidän festivaalilla
Kaisa Ranta ja Tiina Karakorpi konsertissa Ainolassa. Sopraano Kaisa Ranta ja pianisti Tiina Karakorpi Meidän festivaalilla Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali Ainola

Hiphop-tutkija Inka Rantakallio kirjoitti kuka.io-yhteisössä pari viikkoa sitten suomalaisista hiphop-festivaaleista, joiden esiintyjät ovat tänäkin vuonna – ja ilmeisesti vuosi toisensa perään – valkoisia miehiä. Vaikka hiphopin pitäisi olla vähemmistöjen kulttuuria, ja vaikka Suomessa on nykyisellään useita naispuolisia ja myös niin sanotusti rodullistettuja eli suhteessa valkoisuuteen toiseutetuksi tulleita rap- ja hiphop-artisteja, on äänioikeus suomalaisilla hiphop-festareilla annettu vain valkoisille miehille.

Suomalaiset hiphop-festivaalit eivät kuitenkaan mainosta itseään valkoisten miesartistien festivaaleina. Aivan samoin ei klassisen musiikin kentälläkään rummuteta sitä, että tänään soitetaan vain miesten säveltämää musiikkia, että tämän konsertin kapellimestari ja usein myös solistit ovat miehiä, tai että – kuten Wienin filharmonikoissa vielä 20 vuotta sitten, kaikki orkesterin muusikot ovat miehiä. Tätä taustaa vasten on ehkä ymmärrettävä Meidän festivaalinkin ratkaisu olla rummuttamatta sitä, että tänä vuonna, äänioikeuden ja noiden 19 maailman ensimmäisen kansanedustajanaisen kunniaksi, Meidän festivaaleilla esiintyy ainoastaan naisia.

Tämän toki lehdistö ja sosiaalinen media huomasi viimeistään pari viikkoa ennen Meidän festivaalia – ennakkomateriaaleja ei tarvinnut kauan tutkia tämän seikan huomatakseen. Sitä ei kuitenkaan huomattu, että myös kaikki festivaalin musiikki oli naisten säveltämää.

ihan miehen puhetta alusta loppuun― Sulho Ranta, 1935

Ratkaisullaan Meidän festivaali astuikin askeleen pidemmälle. Vaikka joitakin raikkaita poikkeuksia on tarjolla – kuten pian Meidän festivaalin jälkeen Hämeenlinnassa vietettävä Kokonainen festivaali – klassisen musiikin festivaalit, yhtyeet ja toimijat ylipäätään esittävät edelleen lähes sataprosenttisesti miesten säveltämää musiikkia. Miesten säveltämä musiikki muodostaa klassisen musiikin kaanonin, ja tuohon kaanoniin on naisten – menneiden aikojen naisten tai nykysäveltäjienkään – vaikea murtautua. Uusimmassa musiikissa on otettu onneksi merkittäviä edistysaskelia, esimerkkeinä vaikkapa Kaija Saariaho tai Lotta Wennäkoski, joiden musiikki soi perinteisimmilläkin kansainvälisillä areenoilla. Mutta on olemassa suuri määrä vanhempaa musiikkia, joka jää edelleenkin soittamatta vain siksi, että omana aikanaan sen säveltäjiin on suhtauduttu vähätellen.

Kuten Ernst Pingoud sanoi Helvi Leiviskälle tämän vielä opiskellessa 1920-luvulla: ”kahteen asiaan nainen ei pysty, säveltämään sinfoniaa eikä kirjoittamaan filosofista teosta. Ja juuri Helvi Leiviskä oli se, jonka teosten ”miehistä luonnetta” tuoreeltaan ihmeteltiin. Esimerkiksi Sulho Ranta kirjoitti Ilta-Sanomiin arvion Leiviskän ensimmäisestä, vuoden 1935 sävellyskonsertista, ”jossa feminiinisestä hentomielisyydestä tai jostakin naissäveltäjään niin helposti yhdistettävästä miniatyyrimäisyydestäkään ei ollut tietoakaan. Päinvastoin […] oli ihan miehen puhetta alusta loppuun”.

Vuonna 1935 naisen säveltämää musiikkia verrattiin miehen säveltämään, ja nainen saattoi saada menestystäkin miehisinä pidettyjen ominaisuuksiensa kautta. Vuonna 2017 Meidän festivaali voi kuitenkin rakentaa ohjelmansa tekemättä vertauksia naisen ja miehen välillä ja keskittyä naisten säveltämään musiikkiin ilman pelkoa siitä, että tuon musiikin ja sen säveltäjien suhdetta mieheen tai miehiin olisi korostettava.

Naisella voi olla myös nämä ulottuvuudet― Pirkko Siltala, 2017

Kuten psykoanalyytikko ja tutkija Pirkko Siltala toteaa Meidän festivaalin konsertin yhteydessä tehdyssä haastattelussa: ”Naisella voi olla myös nämä ulottuvuudet, mutta naisellisena ilmaisuna. Nyt onkin päästy tässä ajassa siihen, että niin miehen kuin naisen todellisuus ovat molemmat esillä moniulotteisena, monisävyisenä, ja niillä on vuorovaikutusta keskenään.”

Pianotaiteilija Tiina Karakorpi toteaa samassa haastattelussa: ”Ehkä äänioikeuden voisi ajatella näin, että onhan se totta ettei näistä asioista tarvitsisi nykypäivänä puhua, koska on päästy jo niin pitkälle tasa-arvossa musiikkimaailmassakin. Mutta jotta ymmärrämme niitä sanattomia sisältöjä, mitä muun muassa Helvi Leiviskän tai Alma Mahlerin musiikki sisältää, näistä asioista on hyvä puhua ja sanoittaa – ei millään tavalla syyllistäen eikä uhriutuen mutta ymmärtäen.” Pirkko Siltala jatkaa, että sanoittamista tarvitaan, jotta ymmärrämme ”mitä tarkoittaa kiellossa eläminen, ja mitä merkitsee murtautuminen kiellosta pois ja uuden tilan löytäminen itselle.”

Meidän festivaali vahvisti käsitystäni tasa-arvoisesta, tasaveroisesta äänioikeudesta. Se tarkoittaa mahdollisuutta itsemääräämiseen, vallankäyttöön, äänen kuulluksi saamiseen, ilman sukupuoleen tai muuhun ihmisestä itsestään riippumattomaan ominaisuuteen liittyvää ennakkorajoitusta, reunaehtoa, syrjintää tai vertailua. Antamalla äänioikeuden näille säveltäjille ja taiteilijoille Meidän festivaali poistaa heidän yltään ne vaatimukset vertailusta, kyvykkyyden ja pätevyyden osoittamisesta, jotka naisiin yleisesti kohdistetaan – suhteessa miehiin.

Itse koin – hyvin vahvasti – että samalla kun sukupuolivertailun vaatimus poistui taiteilijoiden yltä, se poistui myös kuulijoiden yltä. En kuullut naistaiteilijoiden esittämää naissäveltäjien luomaa musiikkia, vaan ylipäätään musiikkia. Sen ominaisuudet, olivat ne sitten herkkyyttä, rajuutta, moni- tai yksiulotteisia, olivat sen omia, ja samalla sellaisia, joihin saatoin samastua. Kuulin musiikkia 1800-luvulta, 1900-luvulta ja 2000-luvulta erinomaisten esittäjien tulkitsemana. Kuulin keskusteluja musiikista ja elämästä, elämäntarinoita, kohtaloita, ajankohtaisista, omakohtaisista ja hyvin koskettavistakin asioista, jotka kietoutuivat musiikkiesityksiin välittömässä kontrapunktissa.

Meidän festivaali 2017 oli minulle itselleni voimaannuttava, koskettava, monitaiteinen, -puolinen ja -ulotteinen kokemus, jollaisena se säilyy mielessäni ja sydämessäni läpi elämäni.

Kuuntele Konsertti "Tiina Karakorpi ja Pirkko Siltala - diagnoosia ja musiikkia Meidän festivaalilla" 3.8.2017, toimittajana Ville Komppa.

  • Maj Lind –kilpailun 2017 suomalaispianistit: Justas Stasevskij

    Kuusi suomalaista hyväksyttiin Maj Lind -pianokilpailuun.

    Justas Stasevskij on yksi kuudesta suomalaisesta kansainväliseen Maj Lind –pianokilpailuun 2017 hyväksytystä pianistista. Hän on syntynyt Tallinnassa 1989 ja opiskellut pianonsoittoa mm. Sibelius-Akatemiassa ja Wienin taidekorkeakoulussa. ”On sellaisia maagisia hetkiä, kun tuntee, että jokainen korvapari siinä salissa kuuntelee mun tekemistä,” Justas Stasevskij kertoo.

  • Maj Lind –kilpailun 2017 suomalaispianistit: Hannu Alasaarela

    Kuusi suomalaista hyväksyttiin Maj Lind -pianokilpailuun.

    Hannu Alasaarela on yksi kuudesta suomalaisesta kansainväliseen Maj Lind –pianokilpailuun 2017 hyväksytystä pianistista. Hän on syntynyt Oulunsalossa 1994 ja opiskellut pianonsoittoa Oulunsalon taidekoulussa ja Sibelius-Akatemiassa. ”Haaveilin säveltämisestä, ihailin kaikkia suuria säveltäjiä ja tein kokoajan sellaisia pienimuotoisia kappaleita,” Hannu Alasaarela muistelee alkuaikojaan pianon äärellä.

  • Maj Lind –kilpailun 2017 suomalaispianistit: Tarmo Peltokoski

    Kuusi suomalaista hyväksyttiin Maj Lind -pianokilpailuun.

    Tarmo Peltokoski on yksi kuudesta suomalaisesta kansainväliseen Maj Lind –pianokilpailuun 2017 hyväksytystä pianistista. Hän on syntynyt Vaasassa 2000 ja opiskellut pianonsoittoa Vaasan Kuula-opistossa ja Helsingin konservatoriossa. ”Jos mä vaan istun omaksi ilokseni pianon ääreen, niin mä en todellakaan soita minkäänlaisia asteikkoja, mä improvisoin,” Tarmo Peltokoski kertoo.

  • Maj Lind –kilpailun 2017 suomalaispianistit: Fanny Söderström

    Kuusi suomalaista hyväksyttiin Maj Lind -pianokilpailuun.

    Fanny Söderström on yksi kuudesta suomalaisesta kansainväliseen Maj Lind –pianokilpailuun 2017 hyväksytystä pianistista. Hän on syntynyt Helsingissä 1993 ja opiskellut pianonsoittoa Itä-Helsingin musiikkiopistossa, Sibelius-Akatemiassa ja Berliinissä. ”Isäni pisti minut soittamaan Beethovenin sinfonioita leikin varjolla, kun olin 11-12-vuotias,” muusikkoperheen lapsi Fanny Söderström kertoo.