Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  kuva, osa 19
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan kuva, osa 19 Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,pietari K. kävi täällä, osa 19

Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin.

Tämä on esseesarjani sisäänpäin tussahtava loppuhuipennus, jossa nostetaan vihdoin kissa pöydälle. Se sanoo miau, hyvä Suomi!

Suomen satavuotisjuhlallisuudet ovat osoittaneet kuinka hajallaan Suomi on. En halua osallistua tämän asian voivotteluun, sillä hajaannus on oikeastaan hyvä asia ja näyttää lopulta sen, että 1900-luvun nationalismista kekkosineen, ajopuuteorioineen ja kansakunnan linjoineen vähitellen toivutaan. Vuonna 2017 Suomi alkaa vihdoin vapautua pakostaan ja pakkomielteestään olla “Suomi”.

Suomesta on tullut suomioletettu, eli hahmo, joka on vihdoin ymmärtänyt, ettei sen identiteetti ole fiksattu. Onko näin ollut aina? Ehkä, mutta #Suomi100 on sen ajankohtainen symboli.

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  vinjetti, osa 19
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan vinjetti, osa 19 Kirjojen Suomi,pietari K. kävi täällä, osa 19

Suomen hajallaanolosta todistavat poeettisesti kolme vuoden mittaan ilmestynyttä kirjaa. Jörn Donnerin SuomiFinland©, Jyrki Lehtolan Suomi 100 ja Petri Tammisen Suomen historia kertovat kaikki fragmentaariseen tyyliin siitä, mitä Suomi todella on.

Näiden kolmen teoksen perusteella voi hyvin väittää, että Suomen poeettinen muoto vuonna 2017 on fragmentti. Kaikki kolme teosta koostuvat kukin omalla tavallaan pienistä pätkistä ja huomioista siitä, millaiseksi Suomi on tullut. Donnerin, Lehtolan ja Tammisen teoksissa historia ja nykyhetki koostuvat yksittäisistä analyyseista ja havainnoista, jotka yhdessä muodostavat eräänlaisen suomalaisuuden mood boardin.

Sodan kokenut sukupolvi halusi unohtaa traumansa ja rakentaa tulevaisuuttaan uudelta pohjalta.

Äitini muistelee joskus puoliahdistuneena lapsuuttaan 50- ja 60-lukujen sovinnaisessa Suomessa. Hän jaksaa kuitenkin aina muistuttaa lapsuutensa Suomen syvästä optimismista, joka jatkui lähes keskeytyksettä läpi 60- ja 70-lukujen modernien aikojen. Maata rakennettiin, resursseja otettiin käyttöön ja demokratiaa laajennettiin, eikä kenellekään tullut mieleen kyseenalaistaa historian suuntaa: se meni eteenpäin.

Petri Tammisen Suomen historia on kokoelma oikeiden ihmisten muistoja ja anekdootteja Suomen itsenäisyyden varrelta. Kirja koostuu lyhyistä kertomuksista itsenäisen Suomen eri vuosilta. Vuotta 1950 muistellaan aikana jolloin ei ”ollut erikseen sisäistä ja ulkoista todellisuutta”. Kirjan nimetön muistelija sanoo, ettei puhuttu mistään sisäisestä henkisyydestä (“ainakaan meidän kylällä”), vaan kaikki oli niin kuin näytti.

Nykyään kaikessa on muistelijan mukaan ”tasoja”. Ennen ”mennä pöhkötettiin”, muistelija jatkaa. Myös äitini muistoihin 50-lukuun liittyy turhia murehtimaton eteenpäin menemisen tunne. Sodan kokenut sukupolvi halusi unohtaa traumansa ja rakentaa tulevaisuuttaan uudelta pohjalta.

Nyt vuonna 2017 liike on pysähtynyt. Petri Tammisen kirjassa vuosi 2017 on lähinnä muistelemiseen varattu staattinen ja turvallinen tila. Vuosi 2017 ja #Suomi100 merkitsevät tilinpäätöstä.

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  vinjetti, osa 19
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan vinjetti, osa 19 Kirjojen Suomi,pietari K. kävi täällä, osa 19

Siinä missä Petri Tammiselle vuosi 2017 on hienovaraisen muistamisen perusta, Jyrki Lehtolalle se on hienovaraisen tai vaihtoehtoisesti karkean vittuilun hetki. Lehtolan pisteliäs tyyli on kaikkein tutuin hänen iltapäivälehtikolumniensa lukijoille. Suomi 100 on kokoelma tuttuja pakinan- ja kolumninpätkiä, jotka imitoivat sarkasmin keinoin kaikkien tunnistamia Suomi-kliseitä ja suomalaisia.

Jyrki Lehtolan ”Suomi” on sellaisen pilkkaavan hiekkalaatikkomatkimisen kohde, jonka kaikki muistavat lapsuudestaan. Jokainen maininta Suomen satavuotisjuhlista on Lehtolan kirjassa varustettu “wuhuu!” -huudahduksella, jonka toistuvuus on yhtä väsyttävää kuin Suomi100-juhlien pituus. Huudahduksen uuvuttavuus johtuu siitä, että se tapahtuu koko ajan tässä ja nyt.

Jyrki Lehtolan nykyhetkeä on helppo imitoida, vaikka tähän tapaan:

Jyrki hei, Suomen historia on kuin se sun itkevää ja räkää valuva pikkuveli lapsuuden hiekkalaatikolla, se jolle sä et osannut sanoa mitään muuta kuin “yhyy yhyy”, vaikka oikeesti sua itseäskin itketti. Sä verhosit Jyrki sun surun sellaseen sarkastiseen matkimiseen, ja sä toivoit ettei sun oma itku olis kuulunut sieltä alta. Sun pikkuveljen olis pitänyt sanoa sulle sillon ja sen pitäis sanoa sulle nyt, että älä vittu jaksa Jyrki, kyllä sun nyyhkytys kuuluu.

Lehtolan Suomi 100 on ikuisen nykyhetken kirjallisuutta. Preesens on kolumnistin aikamuoto. Kolumnisti ei muistele, vaan ilveilee historialle, matkii sen kliseisyyttä ja hyppää asiasta toiseen. Ikuisen nykyhetken irvailijana Jyrki Lehtolan Suomi 100 on paras lahja itsenäiselle Suomelle, eräänlainen nykyhetken monumentti.

Eteenpäin menon tunne on vuonna 2017 laantunut ja suurimmat Suomeen liittyvät uutuudentunteet liittyvät menneisyyteen.

Vaikka Petri Tammisen ja Jyrki Lehtolan teokset ovat tunnelmaltaan ja tyyliltään lähestulkoon vastakkaisia, niiden fragmentaariseen tyyliin liittyy jotain samaa. Vuonna 2017 ei nimittäin voi kirjoittaa alusta loppuun yhtenäistä kertomusta Suomesta. Suomi on kasvanut tämän vaiheen yli ja malttaa hyvin mielin olla hajanainen ja pysähdyksissä.

Eteenpäin menon tunne on vuonna 2017 laantunut ja suurimmat Suomeen liittyvät uutuudentunteet liittyvät menneisyyteen.

Petri Tammisen Suomen historia päättyy hienoon kuvaan siitä, kuinka langattoman reitittimen asentaminen saa kertojan kaivelemaan satavuotiaan talon välipohjan eristeitä. Kertoja hypistelee pieniä lastuja, ”kuin ihan juuri pikkuruisella puukolla veistettyjä”. Historian lastu säilyy tuoreena, kun sen tarkastelemiseen käytetään tarpeeksi energiaa.

Ei ole varmaa onko Suomi pieni lintu, joka syö madon, vai mato joka tulee syödyksi, vai kärpänen joka ehkä pääsee hyökkäystä pakoon.

Jörn Donnerin pitkä essee SuomiFinland© on oikeastaan kertomus vanhenemisesta ja periksiantamisesta. SuomiFinland© on jaaritteleva ja hajanainen pieni kirja; taas kokoelma anekdootteja kirjoittajan elämästä, hänen sairauksiaan ja pieniä poliittisia analyyseja. Analyysi Suomen historiasta liudentuu osaksi Donnerin omaa elämää, jota hän kirjoittaa auki kruununhakalaisessa asunnossaan.

Eräässä kappaleessa Donner pohtii, että Suomessa on varmaan kaikista maista eniten liputuspäiviä. “Kalvakka ristilippu liehuu salossa mitä järjettömimpien tilaisuuksien kunniaksi”, Donner kirjoittaa ja lisää, että “joskus minua hävettää olla tämän maan kansalainen”.

Jörn Donnerin SuomiFinland©-teoksen motto on, että “Suomi on pieni lintu, mato tai kärpänen maailman myrskyissä”. Tämä “tai” on tärkeä. Ei ole varmaa onko Suomi pieni lintu, joka syö madon, vai mato joka tulee syödyksi, vai kärpänen joka ehkä pääsee hyökkäystä pakoon. Donnerille Suomi on sattumanvarainen paikka, johon ihminen on sattunut syntymään. Ei muuta.

Minulle tulee sellainen tunne, kuin Donnerille Suomi itsessään on eräänlainen fragmentti: sattumanvarainen katkelma Euroopan pohjoisreunalla, jonkinlainen erehdyksen ja onnenkantamoisen yhdistelmä. Sen itsenäisyyden juhliminen tapahtuu kuin ohimennen, johtaa jaaritteluun ja selittämättömään riidanhaastamiseen kavereiden kanssa.

SuomiFinland© purkaa sellaisen Suomen myyttejä, jonka myytit on oikeastaan jo purettu. Kekkonen on kuollut, Mannerheim haudattu, Suomen luonto näyttää suurin piirtein samalta kuin Ruotsin, eikä Natoon liittymisestäkään oikein tule mitään (”ei nyt eikä myöhemmin”). Näin 60-luvulta tuoksuva radikaali ajattelu (ja Suomen satavuotisjuhlinta siinä sivussa) muuttuu melankoliseksi ja haaleaksi.

Minä henkilökohtaisesti toivon, että #Suomi100 ei lopu koskaan. Tämä on ollut hyvää aikaa.

Niin erilaisia kuin keskenään ovatkin, yhdessä Donner, Lehtola ja Tamminen kykenevät fragmentaarisuuksiensa kautta purkamaan Suomen identiteettiin liittyviä jatkuvuuksia. Historia on päättynyt (taas) ja Suomi on pysähtynyt ikuiseen nykyhetkeen.

Minä henkilökohtaisesti toivon, että #Suomi100 ei lopu koskaan. Tämä on ollut hyvää aikaa. Oma pätkätyöläisyyteni on lähestynyt niin paljon vakituista työsuhdetta kuin mahdollista. Minulle #Suomi100 tarkoittaa sitä, että vuoden aikana minulla on ollut neljä työsopimusta samaan työhön. Se on jatkuva ilmassa roikkuva nykyhetki, josta selviytyminen on synonyymi elämässä menestymiselle.

Suomesta on tullut niin kypsä, ettei sen tarvitse enää tukeutua suureen kertomukseen omasta historiastaan. Aivan hyvin riittää se, että ravintolapäivänä joku myy kadunkulmassa Suomen itsenäisyyttä juhlistavia fajitaksia ja Alkon edessä joku toinen tarjoaa pöllimänsä Suomi100-valkkarit ohikulkijoille Daruden Sandstormin soidessa puhelimen kaiuttimesta.

Seuraavana päivänä krapula on kohtuullinen, aurinko paistaa, eikä sote-ratkaisua ole vieläkään tehty.

Pietari K. kävi täällä -esseesarjan  vinjetti, osa 19
Pietari K. kävi täällä -esseesarjan vinjetti, osa 19 Kirjojen Suomi,pietari K. kävi täällä, osa 19
  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi

  • Lapsen kurittaminen ei kannata, sen tiesi jo Teuvo Pakkala

    Lapsen kurittaminen ei kannata, sen tiesi jo Teuvo Pakkala

    Koivuniemen herra on jo Suomessa pantu eläkkeelle, mutta lapsia kasvatetaan edelleen kurittamalla. Ei kannattaisi. Sen osoittavat nykytutkimus ja Teuvo Pakkalan lapsinovellit, jotka hän kirjoitti 1800-luvun lopussa.

  • Kahtiajakautunut maa matkalla uuteen sotaan – lue 30-luvun klassikoita e-kirjoina

    Lukulista 30-luvulle.

    Kirjojen Suomi on kertomus satavuotiaasta Suomesta ja sen vaiheista. Nyt matkamme kulkee läpi dramaattisen 30-luvun. Vuosikymmen jätti jälkeensä monia klassikoita: Toivo Pekkasen työläisromaanin Tehtaan varjossa ja Hella Wuolijoen näytelmät. Runoilija Saima Harmaja kirjoitti koko tuotantonsa 30-luvulla. Olavi Paavolainen kuvasi esseissään ajan henkeä ja F.E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

  • Nämä kirjat muuttivat elämäni – tutustu tarinoihin

    Riku Rantala, Maija Vilkkumaa ja Sanna Stellan kertovat

    Kirjat korvasivat Antti Tuurille perheen, mullistivat Riku Rantalan elämän 6-vuotiaana ja Maija Vilkkumaa löysi Saima Harmajasta sielunsisaren teini-iässä. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille.

  • "Romaani kuvaa sitä, kuinka vaikeaa on nuorena naisena vaeltaa" - Maija Vilkkumaan verkkolukupiirissä keskusteltiin sukupolvista ja selviytymisestä

    Maija Vilkkumaan verkkolukupiirin loppukeskustelu

    Muusikko Maija Vilkkumaan vetämässä verkkolukupiirissä on luettu Anja Kaurasen (nyk. Snellman) romaani Sonja O. kävi täällä (1981). On loppuyhteenvedon aika: mitä ajatuksia kirja herätti niissä, jotka lukivat sen vuosien jälkeen uudestaan ja niissä, jotka tarttuivat siihen ensi kerran? Keskusteluun voi edelleen osallistua!

  • Kuka saa kirjallisuuden Nobelin 2017?

    Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan klo 14

    Ruotsin akatemia ilmoittaa torstaina klo 14 tämänvuotisen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan. Kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen esittelee ennakkosuosikkeja ja pohtii, mitkä seikat vaikuttavat valintaan.

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Kirjoitan päälauseita. Timo Soini kirjoittaa päälauseita. Uskottavat miehet kirjoittavat niin.

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja essee lukeville

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja esseesarja lukeville ihmisille. Jos Suomen historiasta haluaa sanoa jotain painavaa, kirkasta ja samalla moniselitteistä, on käytettävä koivuklapeja: kovia ja lämpöarvoltaan suuria lauseita. Se lisää kirjoittajan uskottavuutta, mutta on riittävän moniselitteistä. Samalla kommentoija saa sytykettä omalle itserakkaudelleen.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Johannes Ekholm: Ratkaisu ahdistukseen on kollektiivinen tai sitä ei ole

    Opittu kuva työn sankarista on vahingollinen ja vaarallinen.

    Emme tarvitse enempää työtä ja pitempiä ansioluetteloita, vaan enemmän ajan haaskausta, tehottomuutta, huolettomuutta ja huolimattomuutta! Enemmän kiusallisia hiljaisuuksia, katkoksia flowhun, jumitusta ja yhteistyöstä kieltäytymistä, kirjoittaa Johannes Ekholm kolumnissaan.

  • Kirjojen Suomi – elämyksiä lukemalla

    Valitsimme kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta

    Kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan. Suurin osa kirjoista on luettavissa e-kirjoina vuoden 2017 loppuun saakka. Mitkä kirjat olisit itse valinnut?

  • Lukemista vailla? Anna Kirjakoneen auttaa!

    Pääset lukemaan sinulle sopivan teoksen suoraan täältä.

    Ylen Kirjakone auttaa löytämään luettavaa melkein sadan kotimaisen kirjan joukosta. Kirja on luettavana suoraan sivuilta.

  • Ahneus ja pahuus hiipivät kirjoihin – näihin teoksiin kiteytyy 1980-luku

    Seppo Puttosen suositukset luettavissa e-kirjoina

    John Lennonin murha löi karmaisevalla tavalla leiman alkaneelle vuosikymmenelle. Mies, joka oli 1960-luvulta alkaen laulanut ja puhunut rakkauden puolesta ja sotaa vastaan, surmattiin kadulle New Yorkissa. Usko maailman ja ihmisten hyvyyteen oli murentunut. Ahneus ja pahuus olivat hiipineet ihmisten sisään. Tutustu 1980-lukuun ja lue nämä kymmenen teosta e-kirjana suoraan Kirjojen Suomen verkkosivuilta.

  • Poimi e-hömppäkirja luettavaksesi täältä

    Jaa kesän parhaat kirjat hashtagilla #hömppäkirjalista

    Ei syytä paniikkiin, vaikka olisit nalkissa mökillä ilman luettavaa. Voit lukea Kirjojen Suomen e-kirjoja! Nämä kirjat viihdyttävät ja saavat suupielet kohoamaan, vaikka viikonloppu ei hellisikään helteillä. Kirjojen Suomella on käynnissä pro hömppä -liike.

  • Pentti Saarikoski, Paul Auster ja tahto nähdä tulevaan

    Paul Auster, Pentti Saarikoski ja maailman tila

    Amerikkalaiskirjailija Paul Auster vieraili Suomessa syyskuun alussa. Samana viikonloppuna muistettiin runoilija Pentti Saarikoskea, joka olisi täyttänyt 80 vuotta. Sekä Austerin että Saarikosken tekstit osuvat poliittisiin murroskohtiin, joissa voi nähdä paljon samankaltaisuutta.

  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Mikä on Kirjojen Suomi?

    Mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme?

    Kirjojen Suomi on Ylen monikanavainen kirjallisuuskokonaisuus, joka tutkii mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjojen Suomi on osa Suomi 100-hanketta, ja kestää koko juhlavuoden 2017.

  • Kirjojen Suomen kumppanit

    Yle ja parikymmentä muuta tahoa ovat lukemisen asialla.

    Kirjojen Suomi on Ylen suursatsaus kotimaiseen kirjallisuuteen vuonna 2017, ja sen toteutumiseen on tarvittu laajaa yhteistyötä. Kiitos kaikille kumppaneille!