Hyppää pääsisältöön

Plura soolona Allsång på Skansenissa

Plura Jonsson
Plura Jonsson Kuva: Yle/ Sofie Gammals Allsång på Skansen

Ruotsalaisartisti Plura Jonsson, joka tunnetaan yhtyeestä Eldkvarn, esiintyy Allsång på Skansenissa 8. elokuuta klo 21, poikkeuksellisesti Yle Teemalla.

Plura esiintyy Allsång på Skansenissa kolmatta kertaa. Aikaisemmat kerrat hän on esiintynyt Eldkvarn-yhtyeensä kanssa, mutta tänä vuonna hän astuu lavalle yksin.

"Seison omilla jaloillani ensimmäistä kertaa, 65-vuotiaana", Plura toteaa nauraen.

Plura on sanoittaja, laulaja ja kitaristi, mutta hänet tunnetaan myös muusta. Mies on intohimoinen ruoanlaittaja; hän on julkaissut useita keittokirjoja ja juontanut ruokaohjelmia Ruotsissa.

"Mutta juuri nyt kaikki ruoanlaittoon liittyvä on jäissä ja keskityn musiikkiin. Syksyllä minulla on esitys Scalateaternissa Tukholmassa, johon liittyy sekä puhe että musiikki."

Aiotko kiertueelle tänä kesänä?

"En aio, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Olen lomalla miltei koko kesän. Mutta kirjoitan musiikkia syksyn esitystä varten. Olen kesämökilläni, viljelen kasviksia ja nautin."

Mikä on suosikkisi yhteislaulukappaleista?

"Kenties Lasse Berghagenin En kväll i juni. Mutta saan tuskin esittää kappaletta. Artisti saa valita neljästä viiteen kappaletta, jonka jälkeen järjestäjät tekevät lopullisen valinnan.

Plura kertoo, että ohjelmassa on Cornelis Vreeswijk -teema ja todennäköisesti hän laulaa Vreeswijkin kappaleen Somliga går med trasiga skor.

Oletko Cornelis-fani? "Ehdottomasti, kuka ei olisi? Hänhän on Ruotsin suurimpia artisteja, sanoittajia ja laulajia."

Plura kehottaa suomalaisia katsomaan Allsång på Skanseni ja päättää haastattelun lausumalla ”kiitos”.

Suomenkielinen selostaja Hanna Pakarinen

Suorat Allsång på Skansen -lähetykset selostaa suomeksi laulaja Hanna Pakarinen. Ohjelmaa voi seurata alkuperäiskielellä valitsemalla lähetyskieleksi ruotsin.

Viikon jakso lähetetään poikkeuksellisesti Yle Teema-kanavalla klo 21.05. Vieraita ovat myös Jack Vreeswijk, Janice, The Sounds sekä Lisa Ekdahl & Adam Pålsson.