Oppimisvaikeudet ovat yleisempiä kuin luullaan, mutta ne ovat suurelta osin kuntoutettavissa ja voitettavissa. Usein ne linkittyvät toisiinsa: huono työmuisti hankaloittaa laskemista ja lukemista, samoin hahmotushäiriö. Neliosaisen podcast-sarjan kussakin osassa perehdytään yhteen merkittävään oppimisvaikeuteen, sen ilmenemismuotoihin, kuntoutustapoihin ja mahdollisiin arjen apukeinoihin.
Ohjelmat voi kuunnella allaolevien linkkien kautta suoraan Yle Areenasta tai ne voi tallentaa podcastina omalle laitteelle.
Lukivaikeus voi haitata vielä työelämässäkin
Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus on yleisin oppimisvaikeuksista, ja dysleksia on yksi osa sitä. Lukivaikeudesta voi kärsiä vielä aikuisenakin, vaikka kouluiän kuntoutuksella saadaan hyviä tuloksia.
Erityispedagogiikan professori Leena Holopainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, mitä lukivaikeuden synnystä tiedetään tällä hetkellä ja millaisia apukeinoja sen kanssa arjessa selviytymiseen on.
Lukivaikeus (kesto 24 min)
Dyskalkulia vaikeuttaa muttei estä laskemaan oppimista
Laskemiskyvyn häiriöstä eli dyskalkuliasta kärsivälle perusmatematiikka, kuten esim. yhteen- ja vähennyslaskut tai määrien arvioiminen, tuottaa suuria vaikeuksia. Dyskalkulia vaikuttaa muutenkin koulunkäyntiin, arkipäivään ja jopa ammatinvalintaan.
Matemaattisten oppimisvaikeuksien professori Pirjo Aunio Oslon yliopistosta kertoo, millä tavoin dyskalkulia ilmenee, kuinka sitä voidaan kuntouttaa ja miten sen kanssa tulee toimeen.
Dyskalkulia (kesto 20 min)
Hahmotushäiriö voi vaikuttaa kellon tuntemiseen ja kartanlukutaitoon
Hahmotushäiriöt ilmenevät tilan hahmottamisen, liikkeen ja etäisyyksien arvioinnin tai asioiden välisten suhteiden hahmottamisen vaikeuksina, tai esim. motorisena kömpelyytenä. Koulussa se löytyy usein oppimisvaikeuksien taustalta, erityisesti matematiikassa ja luetun ja kuvallisen materiaalin ymmärtämisessä.
Neuropsykologian erikoispsykologi Pekka Räsänen kertoo, mitä kaikkea hahmotushäiriö voi pitää sisällään ja kuinka sitä voidaan kuntouttaa.
Hahmotushäiriöt (kesto 25 min)
Huono työmuisti hankaloittaa päässälaskua ja muita arkisia toimia
Työmuisti on yksi osa ihmisen muistijärjestelmää, mutta oppimisen kannalta hyvin tärkeä osa. Huono työmuisti näyttäytyy esim. vaikeutena ymmärtää moniosaisia ohjeita tai muistaa mitä pitää tehdä seuraavaksi. Työmuistin vaikeudet voivat johtua erilaisista oppimisvaikeuksista - tai olla oppimisvaikeuksien taustalla.
Erityispedagogiikan dosentti Minna Törmänen Helsingin yliopistosta kertoo huonosta työmuistista ja sen kuntoutusmenetelmistä.
Huono työmuisti (kesto 18 min)