Muun muassa Bad and Boujee -hitistä tunnetun Migosin keikalla oli aivan poikkeuksellinen tunnelma.
Quavon, Offsetin ja Takeoffin muodostama amerikkalainen rap-yhtye Migos oli yksi Blockfestien odotetuimmista esiintyjistä. Suosittu yhtye halusi varta vasten telttaan, vaikka se olisi varmasti kerännyt stadionillekin enemmän yleisöä kuin moni muu perjantaina esiintynyt artisti. Tent Stagella oli toki tunnelma katossa, mutta se oli liian pieni areena näin suositulle bändille.
2009 perustettu Migos nousi suuren yleisön tietoisuuteen Versace-biisillään vuonna 2013. Pari vuotta myöhemmin tuli Look At My Dab, joka opetti ihmisille uuden tanssin, dabin, josta tuli maailmanlaajuinen ilmiö.
Räppifaneille Migos on ollut jo pidemmän aikaa se tärkein bändi, mutta erityisesti tänä vuonna triosta on tullut tunnettu muillekin kuin rap-faneille, sillä Migos fiittaa yhdellä tämän vuoden isoimmalla pophitillä eli Katy Perryn Bon Appétit -biisillä. Lisäksi Migos on keikkaillut Justin Bieberin lämppärinä ja poppoon “rain drop, drop top” -laini on tuttu juttu meemeistä.
Yksi perjantain kohokohdista
Tunnelma on sähköinen ja odottava. Ennen keikan alkua turvajärjestelyistä kuulutetaan useita kertoja: kielletään tavaroiden heittäminen lavalle ja käsketään ottamaan pari askelta taaksepäin. Lopulta eturivistä haluaakin pois muutama fani kesken keikan, sillä puristus on liian kova ääriään myöten täynnä olevassa teltassa.
Fanit huutavat “Mi-gos, Mi-gos, Mi-gos” ja taputtavat. Ensimmäisen 20 minuutin ajan lavalla on ainoastaan Migosin DJ Durel, joka huudattaa yleisöä ennen Quavon, Offsetin ja Takeoffin saapumista lavalle. DJ kehuu yleisöä usein ja huutaa jatkuvasti “Finland”.
Bileet käynnistyvät välittömästi. Lavalle on vaikea nähdä, koska jengi on tullut keikalle tanssimaan ja somettamaan show’n parhaat hetket. Kädet pysyvät ilmassa koko keikan ajan. Muun muassa hitit Fight Night ja Bad and Boujee saavat fanit laulamaan täysillä mukana.
- Kiitos Suomi, Migos päättää huikean vetonsa, kun jengi valuu kohti päälavaa katsomaan **Wiz Khalifaa.
Blockfest järjestetään Tampereella 18.-19. elokuuta. YleX on tapahtuman päämediayhteistyökumppani.
Lue myös:
Blockfest 2017: Suomen sympaattisin rap-yhtye Gasellit sai kesän päätteeksi äänekkäimmän yleisönsä