Hyppää pääsisältöön

Teeman syksyn 2017 elokuvat

Kollaasi Teeman syksyn 2017 elokuvista: L'avventura, Miestä ei voi raiskata, Lokakuu, Julieta
Ylhäältä vasemmalta myötäpäivään: L'avventura, Miestä ei voi raiskata, Lokakuu, Julieta Kollaasi Teeman syksyn 2017 elokuvista: L'avventura, Miestä ei voi raiskata, Lokakuu, Julieta teeman elokuvat

Syksyn 2017 elokuvateemoja ovat mm. Jacques Tati, Saksa, Viro, Lokakuun vallankumous ja Stanley Kubrick.
Elokuvia nähdään Teemalla kuutena päivänä viikossa, tiistaista sunnuntaihin.

Syyskuussa Teema juhlii Rakkautta ja anarkiaa -festivaalia, joka järjestetään 30. kerran. Teeman Areena-kanavalla julkaistaan taas upea paketti: Jacques Tatin kaikki elokuvat tulevat katsottaviksi 9.10., ja ne ovat Areeanssa vuoden loppuun asti. Saksalaisen elokuvan lokakuussa nähdään muun muassa harvinaisuus Muuttolintu, yksi natsi-Saksan unelmatehtaan viimeisistä elokuvista, Fritz Langin M ja Mabuse-sarja sekä Fassbinderin Maria Braunin avioliitto. Kino Klassikko esittää syys–lokakuussa Stanley Kubrickin elokuvia. Loppusyksystä klassikkoteemana ovat varhaisen Neuvostoliiton vallankumousaiheiset elokuvat.

Teeman elokuvafestivaalin ajankohta on tällä kertaa maaliskuussa 2018.

Kino Suomi esittää mm. komediaharvinaisuuksia ja itsenäisen Suomen historiallisia klassikoita.

Elokuvaohjelmisto täydentyy vielä, ja muutokset ovat mahdollisia.

tiistai 29.8. klo 22.00 Badding (12) Areenassa 7 päivää
(2000) Fiktiivinen elokuva todellisesta henkilöstä Rauli Badding Somerjoesta. O: Markku Pölönen. N: Janne Reinikainen, Peter Franzén, Karoliina Blackburn.

tiistai 29.8. klo 23.40 Pieniin päin (16) Areenassa 7 päivää
(Un heureux evenement, Ranska 2011) Viehättävä, mutta myös vilpitön ja suorasukaisen avoin draamakomedia nuoren rakastuneen naisen odottamattomasta ensiraskaudesta. O: Rémi Bezancon. N: Louise Bourgouin, Pio Marmai.

keskiviikko 30.8. klo 23.00 Café de Flore (12) Areenassa vain suorana
(Ranska/Kanada 2011) Kahteen aikakauteen ja paikkaan - 1960-luvun nostalgisen Pariisin kujille ja nykypäivän Montrealin kuplivaan musiikkimaailmaan - sijoittuvat tarinat, joita aito rakkaus yhdistää. O: Jean-Marc Vallée.

perjantai 1.9. klo 21.00 All Is Lost (16) Areenassa vain suorana
(USA 2013) Yhden hengen sanaton seikkailudraama Intian valtamerellä purjehtivasta miehestä, joka herää onnettomuuden jälkeen vuotavassa purjeveneessään ja joutuu kamppailemaan meren voimia vastaan. O: J. C. Chandor. N: Robert Redford.

lauantai 2.9. klo 20.00 Teemalauantai: The Beatles!
The Beatles: Eight Days A Week – The Touring Years Areenassa 30 päivää
(USA 2016) Ron Howardin ohjaama, elokuvateattereissakin kiertänyt, kiitetty ja palkittu elokuva Eight Days A Week (2016) kertoo The Beatlesin keikkailuvuosista ja Amerikan-valloituksesta. Ainutlaatuinen, huolella restauroitu arkistomateriaali herättää henkiin nuo taruhohtoiset vuodet 1962–66 ja sen tärkeimmän: yhtyeen musiikin.
Sgt. Pepper’s Musical Revolution Areenassa 30 päivää
(Britannia 2017) BBC:n upouusi dokumentti Sgt. Pepper’s Musical Revolution (2017) jatkaa tarinaa siitä, mihin keikkailu päättyi: se käsittelee 50 vuotta sitten maailmaan ilmestynyttä, monen ihmisen maailman ja elämän muuttanutta albumia Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band. Beatlesin musiikkiin meidät johdattelee säveltäjä Howard Goodall.

lauantai 2.9. klo 22.45 Frances Ha (7) Areenassa 7 päivää
(USA 2012) Komedia newyorkilaisesta naisesta, joka viettää päiviään unelmoiden ja tanssin parissa puuhastellen, kunnes joutuu 27-vuotiaana pohtimaan, olisiko aika aikuistua. O: Noah Baumbach. N: Greta Gerwig.

sunnuntai 3.9. klo 12.00 Etäisten laaksojen mies (12) Areenassa vain suorana
(Shane, USA 1953) Jykevä lännenklassikko vaiteliaasta asesankarista, joka puolustaa maanviljelijän perhettä kiistassa rikkaan maanomistajan kanssa. O: George Stevens. N: Alan Ladd, Jean Arthur, Van Heflin, Jack Palance.

tiistai 5.9. klo 22.00 Kivenpyörittäjän kylä (7) Areenassa 7 päivää
(1994) Heikki Turusen romaaniin perustuva elokuva yhdestä elokuun päivästä maalaiskylässä 1970-luvulla. O: Markku Pölönen.

tiistai 5.9. klo 23.30 The Beatles: Eight Days a Week – The Touring Years Areenassa 30 päivää
Uusinta lauantailta 2.9.

keskiviikko 6.9. klo 21.00 Saint Laurent (16) Areenassa 30 päivää
(Ranska 2014) Yves Saint Laurent kuului suuriin haute couturen uudistajiin. Gaspard Ulliel pääosassa tulkitsee YSL:n suuruuden ajan 1967–1976 sekä muotinäytösten että levottoman elämän kautta. O: Bertrand Bonello.

torstai 7.9. klo 21.00 Barbarella (12) Areenassa vain suorana
(Ranska 1968) Psykedeelisessä avaruusoopperassa astronautti Barbarella etsii oudoilta planeetoilta pahamaineista tiedemiestä Durand Durandia. O: Roger Vadim. N: Jane Fonda, John Phillip Law, Anita Pallenberg.

perjantai 8.9. klo 21.00 Väliäkö 20 vuotta (12) Areenassa 14 päivää
(20 ans d'écart, Ranska 2013) Pirteä komedia nelikymppisestä muotilehden toimittajasta, joka saa kuulla että nuori rakastaja Twitterissä vasta muodikasta onkin - ja tietää hyvää myös urakehitykselle. O: David Moreau.

lauantai 9.9. klo 12.00 Syyssonaatti (12) Areenassa 14 päivää
(Ruotsi, 1978) Kuuluisa konserttipianisti Charlotte (Ingrid Bergman) ja hänen tyttärensä Eva (Liv Ullman) eivät ole tavanneet seitsemään vuoteen. Äidin ja tyttären kohtaamisesta tulee jännittynyt. Ohjaaja: Ingmar Bergman.

lauantai 9.9. klo 19.55 Song of Lahore Areenassa 30 päivää
(USA 2015) Musiikki ei tunne rajoja! Dokumenttielokuva siitä mitä tapahtui, kun Lahoressa toimiva Sachal Studios eli pakistanilaisen klassisen musiikin taiturit tekivät traditionaalisilla soittimillaan suurenmoisen version Dave Brubeckin jazzklassikosta Take Five ja jakoivat sen netissä.

tiistai 12.9. klo 22.00 Harjunpää ja kiusantekijät (12) Areenassa 30 päivää
(1993) Rikospoliisi Harjunpää ja hänen työtoverinsa Onerva selvittävät outoa häirintää. Vartiointiliikkeen mies piinaa nuorta, menestyvää avioparia. N: Kari Heiskanen, Riitta Havukainen, Mats Långbacka. O: Åke Lindman.

tiistai 12.9. klo 23.35 Song of Lahore Areenassa 30 päivää
Uusinta lauantailta 9.9.

keskiviikko 13.9. klo 22.00 Lapsuuden loppu (16) Areenassa 30 päivää
(The Reflecting Skin, Britannia 1990) Aavan preerian peltojen keskelle sijoittuva kauhutarina pienestä pojasta, vampyyreistä, ydinkokeista ja seksuaalisesta heräämisestä. Hätkähdyttävän kaunis, painajaismainen elokuva lapsuuden lopusta 1950-luvun Amerikassa. N: Viggo Mortensen, Lindsay Duncan, Jeremy Cooper. O: Philip Ridley.

torstai 14.9. klo 21.00 Peli on menetetty (12) Areenassa vain suorana
(The Killing, USA 1956) Stanley Kubrickin ensimmäinen merkkiteos oli dokumentaarinen rikosjännäri sekalaisen konnajoukon pikkutarkasta suunnitelmasta ryöstää laukkaradan rahat. N: Sterling Hayden, Coleen Gray.

perjantai 15.9. klo 21.00 Herttuatar (12) Areenassa 14 päivää
(The Duchess, Britannia 2008) 1700-luvulle sijoittuva värikäs melodraama aatelisnaisesta, joka ei alistu ajan tavanomaisiin moraali- ja naiskäsityksiin. O: Saul Dibb. N: Keira Knightley, Ralph Fiennes, Charlotte Rampling.

Ateria bordellissa. Kuva Lina Wertmüllerin elokuvasta Rakkautta ja anarkiaa (1973).
Rakkautta ja anarkiaa. Ateria bordellissa. Kuva Lina Wertmüllerin elokuvasta Rakkautta ja anarkiaa (1973). Italialainen elokuva,Lina Wertmüller,Rakkautta ja anarkiaa

lauantai 16.9. klo 20.00 Teemalauantai: Rakkauden ja anarkian vuodet
Lina Wertmüller ja valkoiset lasit Areenassa 30 päivää
(Dietro gli occhiali bianchi, Italia 2014) Dokumenttielokuva aina omia teitään kulkeneesta, lasikattoja rikkoneesta elokuvaohjaajasta. Mukana mm. Martin Scorsese, Harvey Keitel, Sophia Loren ja Giancarlo Giannini. O: Valerio Ruiz, Italia 2015.
Rakkautta ja anarkiaa Areenassa 7 päivää
(Film d'amore e d'anarchia, Italia 1973) Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin 30. vuoden kunniaksi: 1970-luvun kulttiohjaajan Lina Wertmüllerin elokuva Mussolinia väijyvän naiivin anarkistin vaiheista. N: Giancarlo Giannini, Mariangela Melato.

sunnuntai 17.9. klo 12.00 Armoton ase (12) Areenassa vain suorana
(3:10 to Yuma, USA 1957) Jännittävä western tilallisesta, joka vie rosvojoukon vangittua johtajaa erämaan halki juna-asemalle lainsuojattomien vaaniessa heitä. O: Delmer Daves. N: Glenn Ford, Van Heflin.

tiistai 19.9. klo 22.00 Jäähyväiset presidentille (16) Areenassa 30 päivää
(1987) Jännityselokuva yli-ihmisajatuksia vaalivasta psykopaatista, joka aikoo ampua Suomen presidentin. N: Hannu Lauri, Antti Litja, Laila Räikkä, Aake Kalliala, Tarmo Manni. O: Matti Kassila.

keskiviikko 20.9. klo 22.00 Leviathan (12) Areenassa 14 päivää
(Leviafan, Venäjä 2014) Kuolan niemimaan perukoilla kaksi miestä ottavat toisistaan mittaa, ja oikeudesta saada olla kuten haluaa. Korruptio, viina, väkivalta ja huikeat maisemat säestävät mittelöä. O: Andrei Zvjagintsev.

torstai 21.9. klo 21.00 Kunnian polut (12) Areenassa vain suorana
(Paths of Glory, USA 1957) Sodanvastainen klassikko, jossa kolme ranskalaista sotilasta joutuu I maailmansodassa sotaoikeuteen pelkuruudesta syytettynä. O: Stanley Kubrick. N: Kirk Douglas, Ralph Meeker, Adolphe Menjou.

perjantai 22.9. klo 21.00 The Butler (12) Areenassa 7 päivää
(USA 2013) Elokuva Valkoisen talon mustasta hovimestarista, joka 8 presidentin ja 30 vuoden aikana näkee maan monet muutokset. O: Lee Daniels. N: Forest Whitaker, Oprah Winfrey, John Cusack, Jane Fonda, Robin Williams.

lauantai 23.9. klo 20.00 Teemalauantai: Etsijöitä ennen ja nyt
Etsijät (12) Areenassa vain suorana
(The Searchers, USA 1956) Suuri lännenklassikko miehestä, joka vuosien ajan etsii intiaanien sieppaamaa veljentytärtään. O: John Ford. N: John Wayne, Jeffrey Hunter, Vera Miles, Natalie Wood. HD-kopion ensiesitys.
Les Cowboys (12) Areenassa 30 päivää
(Ranska 2015) Lännenklassikko Etsijöiden innoittama elokuva isästä ja pojasta, jotka vuosien ajan etsivät perheen teini-iässä muslimiksi kääntynyttä ja maailmalle kadonnutta tytärtä. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yleisöäänestyksen voittaja 2016. O: Thomas Bidegain.

sunnuntai 24.9. klo 12.00 Gilda (12) Areenassa vain suorana
(USA 1946) Etelä-Amerikkaan sijoittuva klassikko kasinonomistajan verevästä vaimosta, jonka entinen rakastaja ilmestyy maisemiin. O: Charles Vidor. N: Rita Hayworth, Glenn Ford, George Macready.

tiistai 26.9. klo 21.55 Natalia (S) Areenassa vain suorana
(1979) Arto Paasilinnan aiheen pohjalta tehty komedia luvatta rajan yli Suomeen tulleen Natalia-lehmän palauttamisesta Neuvostoliittoon. O: Matti Kassila. N: Kauko Helovirta, Saara Ranin ja Helge Herala.

keskiviikko 27.9. klo 22.00 Phoenix (12) Areenassa 14 päivää
Saksa 2014. Ohjaaja Christian Petzoldin suosikkinäyttelijä Nina Hoss esittää noir-maisessa draamassa keskitysleiriltä selviytynyttä naista, joka palaa kohdatakseen rakastajansa, joka ilmiantoi hänet.

torstai 28.9. klo 21.00 Tri Outolempi (12) Areenassa vain suorana
(Dr. Strangelove, Britannia/USA 1964) Stanley Kubrickin mustassa komediassa amerikkalainen kenraali sekoaa ja lähettää ydinpommeja kuljettavat lentokoneet kohti Neuvostoliittoa. N: Peter Sellers, George C. Scott.

perjantai 29.9. klo 21.00 Elämäni Liberacen kanssa (12) Areenassa vain suorana
(Behind the Candelabra, USA 2013) Elokuva show-pianistin viimeisten vuosien suhteesta nuoremman miehen kanssa, niin oman kuuluisuutensa kuin seksuaalisuutensa vankina. O: Steven Soderbergh. N: Michael Douglas, Matt Damon.

lauantai 30.9. klo 20.00 Teemalauantai: Kun muisti katoaa
Glen Campbell: I'll Be Me Areenassa 7 päivää
(USA 2014) Kaunis, hauska ja riipaisevan surullinen kuvaus countrymusiikin supertähden pitkästä jäähyväiskiertueesta ja kamppailusta Alzheimerin taudin kanssa. Campbell kuoli 8.8.2017. O: James Keach. (U)
Edelleen Alice (S) Areenassa 14 päivää
(Still Alice, USA 2014) Julianne Moore sai Oscarin koskettavasta roolityöstään professorina, jolla todetaan varhainen Alzheimerin tauti. N: Alec Baldwin, Kristen Stewart. O: Richard Glatzer, Wash Westmoreland.

Rudolf Klein-Rogge eli tohtori Mabuse naamioituneena. Kuva Fritz Langin elokuvasta Tri Mabuse – ihmispeto (1922).
Tri Mabuse – ihmispeto. Rudolf Klein-Rogge eli tohtori Mabuse naamioituneena. Kuva Fritz Langin elokuvasta Tri Mabuse – ihmispeto (1922). Tri Mabuse – ihmispeto,Fritz Lang,mykkäelokuvat,Saksalainen elokuva,Rudolf Klein-Rogge

sunnuntai 1.10. klo 12.00 Tri Mabuse – ihmispeto Areenassa 60 päivää
(Dr. Mabuse, der Spieler, Teil 1, Saksa 1922) Fritz Langin Mabuse-elokuvan ensimmäinen osa kertoo psykoanalyytikosta, joka porvarillisen elämänsä kulissien takana viettää kaksoiselämää rikollisjärjestön johtajana. Nimiosassa Rudolf Klein-Rogge. Elokuva avaa saksalaisen elokuvan lokakuun Teemalla.

tiistai 3.10. klo 221.55 Piilopirtti (S) Areenassa 30 päivää
(1978) Ville ja Masa ovat keski-ikäisiä miehiä, jotka ovat joutuneet tienhaaraan elämässään. Ohjaus Seppo Huunonen. N: Leo Lastumäki, Erkki Liikanen, Ritva Valkama.

keskiviikko 4.10. klo 21.30 Tunnustukset Areenassa 30 päivää
(Le confessioni, Italia 2016) Trilleri talousmahtien huippukokouksesta, jonne kansainvälisen valuuttarahaston johtaja on kutsunut munkin tunnustaakseen syntinsä. Eräänä aamuna pankkiiri löydetään murhattuna. N: Toni Servillo, Daniel Auteuil, Connie Nielsen. O: Roberto Andò.

torstai 5.10. klo 21.00 2001: Avaruusseikkailu (7) Areenassa vain suorana
(2001: A Space Odyssey, Britannia 1968) Arthur C. Clarken kirjoittama tieteiselokuvan suuri, salaperäinen klassikko, jossa ihmiskunta alkaa tavoitella paikkaansa maailmankaikkeudessa. O: Stanley Kubrick.

perjantai 6.10. klo 21.00 1944 (16) Areenassa 7 päivää
(Viro/Suomi 2015) Kun puna-armeija murtautuu saksalaisten puolustuslinjan läpi, virolaiset pakkovärvätyt kummallakin puolella huomaavat taistelevansa omia maanmiehiään vastaan. O: Elmo Nüganen.

Jacques Tati lyhytelokuvassa Koomikkojen iltakoulu (1967).
Koomikkojen iltakoulu. Jacques Tati lyhytelokuvassa Koomikkojen iltakoulu (1967). Jacques Tati,elokuvaohjaajat,näyttelijät,koomikot,Teemalauantai,lyhytelokuvat,Koomikkojen iltakoulu

lauantai 7.10. klo 21.00 Teemalauantai: Komedian mestari Jacques Tati
Playtime (S) Areenassa 31.12. asti
(Ranska 1967) Mestarikoomikko Jacques Tatin klassikko herra Hulot'n vaelteluista huippumodernin Pariisin toimisto- ja yöelämässä, missä hän luo kaaosta pelkällä läsnäolollaan.
Koomikkojen iltakoulu (S) Areenassa 31.12. asti
(Cours du soir, Ranska 1967) Playtimen lavasteissa kuvatussa lyhytfilmissä Jacques Tati opettaa orastaville koomikoille pantomiimin alkeita mm. tupakoinnin, kompastumisen ja ratsastuksen kautta. O: Nicolas Rybowski.
Suurenmoinen Tati Areenassa 30 päivää
(The Magnificient Tati, Britannia 2009) Dokumenttielokuva kaikkien aikojen suurimpiin koomikoihin kuuluneen Jacques Tatin elämästä ja elokuvista. Mukana moderneja tekijöitä ja ainutlaatuista arkistomateriaalia. O: Michael House.

sunnuntai 8.10. klo 12.00 Tri Mabuse – rikosten pyörteissä Areenassa 60 päivää
(Dr. Mabuse, der Spieler, Teil 2: Inferno, ein Spiel von Menschen unserer Zeit, Saksa 1922) Fritz Langin kaksiosaisen elokuvaklassikon toisessa osassa masentunut kreivi Told hakeutuu tohtori Mabusen hoitoon, ja Mabuse käyttää tilaisuutta hyväkseen.

maanantai 9.10. Jacques Tati -paketti Areenassa 31.12. asti
Teeman Areena-kanavalla ovat katsottavana Jacques Tatin kaikki elokuvat – ja lisäksi muutama postuumi teos – vuoden loppuun asti: Lystikäs kirjeenkantaja (Jour de fete, 1949), Riemuloma Rivieralla (Les vacances de M. Hulot, 1952), Enoni on toista maata (Mon oncle, Ranska 1958), Playtime (1967), Trafic – liikenne (Trafic, 1971), Parade (Ranska/Ruotsi 1974), Illusionisti (L'illusioniste, 2010), Etsitään kovanaamaa (On demande une brute, 1934), Rattoisa sunnuntai (Gai dimanche, 1935), Varo vasentasi (Soigne ton gauche, 1936), Kirjeenkantajien koulu (L’ecole des facteurs, 1947) Koomikkojen iltakoulu (Cours du soir, 1967) Talon maistiaiset (Degustation maison, 1978) Juhliva saari (Forza Bastia, 1978/2002).

tiistai 10.10. klo 21.55 Varjoja paratiisissa (7) Areenassa vain suorana
(1986) Aki Kaurismäen elokuva roskakuskin ja valintamyymälän kassan rakkaudesta. Työläistrilogian ensimmäinen osa. Pääosissa Matti Pellonpää ja Kati Outinen.

keskiviikko 11.10. klo 22.00 Fritz Lang ja M – murhan jäljllä Areenassa 90 päivää
(Fritz Lang, Saksa 2016) Gordian Mauggin ohjaamassa draamaelokuvassa Fritz Lang yrittää päästä sarjamurhaajan pään sisään elokuvaansa M valmistellessaan. Langia näyttelee Heino Ferch.

torstai 12.10. klo 21.00 M – kaupunki etsii murhaajaa Areenassa 30 päivää
(M, Saksa 1931) Klassinen pelon ja paranoian kuvaus sarjamurhaajasta, jota myös ammattirikolliset alkavat etsiä kun ajojahti häiritsee alamaailman toimintaa. O: Fritz Lang. N: Peter Lorre, Gustaf Gründgens.

perjantai 13.10. klo 21.00 Kuningatar (S) Areenassa 14 päivää
(The Queen, Britannia 2006) Helen Mirrenille Oscar-palkinnon tuonut henkilökuva kuningatar Elisabet II:sta prinsessa Dianan tapaturmaisen kuoleman jälkimainingeissa. O: Stephen Frears. N: Helen Mirren, Michael Sheen.

lauantai 14.10. klo 21.00 Teemalauantai: Saksa sotien välissä
Caligarista Hitleriin Areenassa 30 päivää
(Von Caligari zu Hitler: Das deutsche Kino im Zeitalter der Massen) Saksalainen elokuva massojen aikakaudella: upeista elokuvanäytteistä koottu kertomus sotienvälisestä Saksasta. O: Rüdiger Suchsland.
Tohtori Mabusen testamentti Areenassa 30 päivää
(Das Testament des Dr. Mabuse, Saksa 1933) Fritz Langin viimeinen ohjaustyö Saksassa ennen natsien valtaannousua oli itsenäinen jatko-osa Mabusen tarinaan. Nerokas mestaririkollinen Mabuse toteuttaa juoniaan mielisairaalasta käsin. N: Rudolf Klein-Rogge, Otto Wernicke.

tiistai 17.10. klo 22.00 Ariel (12) Areenassa vain suorana
(1988) Aki Kaurismäen vakava komedia pohjoisesta Helsinkiin muuttavasta nuoresta miehestä. Työläistrilogian toinen osa. N: Turo Pajala ja Susanna Haavisto. T: Villealfa Filmproductions Oy.

keskiviikko 18.10. klo 22.00 Ristituulessa Areenassa 30 päivää
(Risttuules, Viro 2014) Aikalaistodistajan päiväkirjoihin perustuva kuvaus yhden virolaisperheen pakkosiirrosta Siperiaan kesän 1941 suurissa puhdistuksissa. O: Martti Helde.

torstai 19.10. klo 21.05 Sala-ampuja Areenassa vain suorana
(The Sniper, USA 1952) Realistinen jännärihelmi ja Likaisen Harryn edeltäjä, kuvaus poliiseista, jotka San Franciscossa jäljittävät uhrejaan sattumanvaraisesti valitsevaa sala-ampujaa. O: Edward Dmytryk.

perjantai 20.10. klo 21.00 Suljettu piiri (12) Areenassa vain suorana
(Closed Circuit, Britannia 2013) Lontoossa oikeusjuttu terroristia vastaan tuo kaksi puolustusasianajajaa yhteen tunteiden, paranoian ja salaliittojen merkeissä. O: John Crowley. N: Eric Bana, Rebecca Hall, Ciaran Hinds.

lauantai 21.10. klo 12.00 Voittajat (12) Areenassa vain suorana
(The Victors, USA 1963) Poikkeuksellinen sotaelokuva muutaman amerikkalaisen sotilaan tiestä Euroopan taistelukenttien halki Berliiniin, palkintoinaan vain tappajan luonne ja uusi kylmän sodan aikakausi. O: Carl Foreman.

lauantai 21.10. klo 21.00 Teemalauantai: Natsien unelmatehdas
Hitlerin Hollywood Areenassa 30 päivää
(Hitlers Hollywood: Das Deutsche Kino im Zeitalter der Propaganda 1933–1945, Saksa 2017) Rüdiger Suchslandin uusi komea dokumenttielokuva jatkaa siitä, mihin Caligarista Hitleriin päättyi: se kertoo Hitlerin Saksan elokuvista ja natsipropagandan ajasta, unelmatehtaasta kuoleman voimien käytössä.
Muuttolintu Areenassa vain suorana
(Opfergang, Saksa 1944) Veit Harlanin natsi-Saksassa ohjaama värielokuva, jossa pääosaa esitti kolmannen valtakunnan suuri elokuvatähti Kristina Söderbaum. Uhrautumisen ja kuoleman teemoja käsittelevä melodraama oli Hitlerin Hollywoodin viimeisiä elokuvia. Se sai ensi-iltansa joulukuussa 1944.

tiistai 24.10. klo 22.00 Tulitikkutehtaan tyttö (12) Areenassa vain suorana
(1990) Aki Kaurismäen työläistrilogian päätösosa kertoo tehtaantytöstä, jota kaikki riistävät. Pääosassa Kati Outinen, muissa rooleissa Elina Salo, Esko Nikkari, Vesa Vierikko, Silu Seppälä, Outi Mäenpää.

keskiviikko 25.10. klo 22.00 Surma vaanii vuorilla (16) Areenassa 30 päivää
(Must alpinist, Viro 2015) Ryhmä opiskelijoita patikoi talvisesssa Siperiassa. Kauhutapahtumat jotka alkavat vuoristossa seuraa heitä burjaattikylään asti. Perustuu neuvostoajan tositarinaan. O: Urmas Eero Liiv.

torstai 26.10. klo 21.00 Serpico – kadun tiikeri (16) Areenassa vain suorana
(Serpico, USA 1973) Tosipohjainen rikoselokuva rehellisestä newyorkilaispoliisista, joka joutui hengenvaaraan paljastaessaan poliisien parissa rehottavan korruption. O: Sidney Lumet. N: Al Pacino.

perjantai 27.10. klo 21.00 Philomena (7) Areenassa vain suorana
(Britannia 2013) Draamakomediassa journalisti liittyy iäkkään irlantilaisnaisen matkaan tämän etsiessä häneltä vuosikymmeniä sitten vietyä ja Amerikkaan kaupattua poikaansa. O: Stephen Frears. N: Judi Dench, Steve Coogan.

lauantai 28.10. klo 21.00 Teemalauantai: Saksan sodan jälkeen
Olipa kerran... Maria Braunin avioliitto Areenassa 90 päivää
(Il était une fois... Le Mariage de Maria Braun, Ranska 2016). Elokuvadokumenttisarjan jakson aiheena Rainer Werner Fassbinderin elokuva sodanjälkeisestä Saksasta.
Maria Braunin avioliitto Areenassa 30 päivää
(Die Ehe von Maria Braun, Saksan Liittotasavalta 1978) Rainer Werner Fassbinderin komeiden naiselokuvien sarjan käynnisti Saksan sodanjälkeisen talousihmeen syntyjä syviä luotaava melodraama sotilaan vaimon noususta teollisuusmaailman huipulle. Pääosissa Hanna Schygulla, Klaus Löwitsch, Ivan Desny, Gottfried John, Gisela Uhlen.

sunnuntai 29.10. klo 12.00 Tri Outolempi (12) Areenassa vain suorana
Uusinta torstailta 28.9.

tiistai 31.10. klo 22.00 Lunastus (16) Areenassa vain suorana
(1997) Olli Saarelan elokuva kappalaisesta, joka vuonna 1918 joutuu pienen itäsuomalaisen kylän opettajana keskelle sodan sekasortoa ja ristiriitoja. N: Kari Heiskanen.

keskiviikko 1.11. klo 22.00 Suite française (12) Areenassa 30 päivää
(Ranska 2014) Koskettava tarina ranskalaisnaisen ja saksalaissotilaan kielletystä rakkaudesta natsimiehityksen aikana. Elokuva perustuu Auschwitzin keskitysleirillä kuolleen kirjailija Irène Némirovskyn teokseen. N: Michelle Williams, Kristin Scott Thomas, Matthias Schoenaerts. O: Saul Dibb.

torstai 2.11. klo 21.00 Arsenal (12) Areenassa 30 päivää
(Neuvostoliitto 1929) Rohkean kokeellinen elokuva ukrainalaisesta sotamiehestä, joka palaa maailmansodan rintamilta Kiovaan vain joutuakseen mukaan itsenäisyyskamppailuun ja sisällissotaan. O: Aleksandr Dovzhenko.

Aiemmin tälle paikalle ilmoitetun Ajojahti-elokuvan esitys lykkäytyy toistaiseksi esityskopion teknisten ongelmien takia! Pahoittelemme tilannetta.

perjantai 3.11. klo 21.00 Submarine (12) Areenassa 14 päivää
(Britannia 2010) 15-vuotias Oliver ei anna periaatteiden häiritä kun hän pyrkii päämääriinsä: kauniin Jordanan poikaystäväksi ja äidin entisen rakastajan häätöön naapurista. O: Richard Ayoade. N: Craig Roberts.

lauantai 4.11. klo 21.00 Teemalauantai: Naisten kesken
The Duke of Burgundy (12) Areenassa 14 päivää
(Britannia 2015) Rakkautta, valtapelejä, erotiikkaa, outoutta ja järisyttävän tyylikästä elokuvaa: Cynthia ja Evelyn syventyvät perhostutkimuksen lomassa hienostuneisiin domina-leikkeihinsä, mutta kuka lopulta hallitsee ketä? O: Peter Strickland. N: Sidse Babett Knudsen, Chiara D'Anna.
Seremonia (7) Areenassa 30 päivää
(Ceremonin, Ruotsi/Ranska 2014) Tyylikäs dokumenttielokuva rakkaudesta, vallasta, rituaaleista ja sadomasokismista. Pääosassa Ranskan tunnetuin domina Catherine Robbe-Grillet, ikä 85. O: Lina Mannheimer. (U)

tiistai 7.11. klo 22.00 Mommilan veriteot 1917 (12) Areenassa 30 päivää
(1973) Sisällissodan aattona venäläisen matruusijoukon kyydityksessä surmansa saaneen Alfred Kordelinin dramaattinen tarina. N: Reino Kalliolahti, Hannu Kahakorpi. O: Jotaarkka Pennanen.

keskiviikko 8.11. klo 22.00 Thérèse D. (12) Areenassa 7 päivää
(Thérèse Desqueyroux, Ranska 2012) Nuori Thérèse naitetaan rikkaalle miehelle 1920-luvun Ranskassa. Hän pyrkii pois palkintovaimon asemasta dramaattisin seurauksin. N: Audrey Tautou, Gilles Lelouche. O: Claude Miller.

torstai 9.11. klo 21.00 Lokakuu (12) Areenassa 30 päivää
(Oktjabr, Neuvostoliitto 1927) Monumentaalinen kuvaus Pietarista Venäjän vallankumouksen aikana tsaarinvallan kukistumisesta aina bolsevikkien vallankaappaukseen. O: Sergei Eisenstein.

perjantai 10.11. klo 21.00 Lukija (12) Areenassa 14 päivää
(The Reader, USA 2008) Ralph Fiennes ja Kate Winslet sodanjälkeiseen Saksaan sijoittuvassa draamassa, jossa lakiopiskelija kohtaa entisen rakastettunsa oikeudenkäynnissä sotarikoksista syytettynä. O: Stephen Daldry.

lauantai 11.11. klo 21.25 Teemalauantai: Jack Nicholson
Nyt tai ei koskaan (S) Areenassa vain suorana
(The Bucket List, USA 2007) Kaksi syöpään kuolevaa miestä, miljardööri (Jack Nicholson) ja autonasentaja (Morgan Freeman) lähtevät toteuttamaan unelmiaan, kun vielä on elämää jäljellä. O: Rob Reiner.
Korppi Areenassa 30 päivää
(The Raven, USA 1963) Legendaarisen halpistuottajan Roger Cormanin ohjaama komediallinen kauhuelokuva perustuu etäisesti Edgar Allan Poen kuuluisaan runoon. N: Vincent Price, Peter Lorre, Boris Karloff, Jack Nicholson.

sunnuntai 12.11. klo 12.00 Turksib (S) Areenassa 14 päivää
(Neuvostoliitto 1929) Harvinainen dokumenttielokuva Turkmenistanin ja Siperian välisen junaradan rakentamisesta todistaa neuvostoajan mykkäelokuvan huikeaa elokuvallista voimaa mutta myös kykyä kaunistella todellisuutta.

tiistai 14.11. klo 22.00 Miestä ei voi raiskata (12) Areenassa vain suorana
(1978) Märta Tikkasen romaaniin perustuvassa elokuvassa raiskattu nainen päättää kostaa miehelle samalla mitalla. Vastaako miehen nöyryytys naisen kokemaa tuskaa? O: Jörn Donner. Pääosassa Anna Godenius.

keskiviikko 15.11. klo 22.00 Kaksi päivää, yksi yö Areenassa 14 päivää
(Deux jours, une nuit, Belgia 2014) Marion Cotillard näyttelee Sandraa, joka on menettämässä työpaikkansa tehtaassa, jos hän ei voita työtovereitaan puolelleen. O: Luc & Jean-Pierre Dardenne.

torstai 16.11. klo 21.00 Pietarin viimeiset päivät Areenassa 30 päivää
(Konets Sankt-Petersburga, Neuvostoliitto 1927) Kuuluisa vallankumouksen juhlaelokuva kertoo talonpojasta, joka saapuu Pietariin etsimään töitä mutta päätyy vankilan kautta sotarintamalle. O: Vsevolod Pudovkin.

perjantai 17.11. klo 21.00 Please Give (12) Areenassa 14 päivää
(USA 2010) Draamakomedia tarkkailee kahden manhattanilaisperheen kautta elämänkulkua avioliitosta teinien kasvatukseen ja isovanhempien hoivaamiseen. O: Nicole Holofcener. N: Catherine Keener, Oliver Platt, Rebecca Hall.

lauantai 18.11. klo 21.15 Teemalauantai: Kamarimusiikkia
A Late Quartet (7) Areenassa vain suorana
(A Late Quartet, USA 2012) Kun maailmankuulun jousikvartetin vanhin jäsen ilmoittaa lopettavansa, nousevat egot ja vuosia kätketyt mielihalut esiin. N: Philip Seymour Hoffman, Christopher Walken, Catherine Keener, Mark Ivanir, Imogen Poots. O: Yaron Zilberman.
Jousikvartettia etsimässä Areenassa 30 päivää
(Kvartett i kubik, Ruotsi 2014) Camilla Lundberg tutustuu jousikvartettien maailmaan ja tapaa mm. nuoren Dahlkvist-kvartetin, vanhan Amadeus-sellistin sekä dekkarikirjailijan. Dokumentissa pohditaan jousikvartetin olemusta ja dynamiikkaa monelta kantilta ja käsitellään myös elokuvaa A Late Quartet.

tiistai 21.11. klo 22.00 Likainen tarina (7) Areenassa 7 päivää
(1984) Kuvaus suuren yrityksen ikääntyvästä johtajasta, joka tapaa viehättävän nuoren naisen. Pääosissa Erland Josephson, Charlotta Larsson ja Nils Brandt. Ohjaus: Jörn Donner. Jörn Donner Productions.

keskiviikko 22.11. klo 22.00 Pirullinen pariisitar Areenassa 30 päivää
(Connasse, princesse des coeurs, Ranska/Belgia 2015) Kolmekymppinen Camilla saa päähänsä, että hän olisi juuri sopiva puoliso Britannian kuninkaalliselle prinssille. Komedia perustuu ranskalaisen sketsisarjan hahmoon. O: Éloïse Lang, Noémie Saglio. N: Camille Cottin.

torstai 23.11. klo 21.00 Kaksi naista (12) Areenassa 14 päivää
(La ciociara, Italia 1960) Sophia Loren voitti Oscarin roolistaan leskinaisena, joka teinityttärensä kanssa yrittää paeta sodan vaaroja maaseudulle. Perustuu Alberto Moravian romaaniin. O: Vittorio de Sica. Miespääosassa Jean-Paul Belmondo.

perjantai 24.11. klo 21.00 Viimeinen rakkaus (S) Areenassa vain suorana
(Mr. Morgan's Last Love, Saksa 2013) Ikääntynyt opettaja löytää elämänkipinänsä nuoren pariisittaren seurassa ja alkaa opetella elämää, kumppanuutta ja perheen merkitystä. O: Sandra Nettelbeck. N: Michael Caine.

lauantai 25.11. klo 21.00 Teemalauantai: Samuraimeininkiä
Samurai Rauni Reposaarelainen (12)
Teeman elokuvafestivaali siirtyy marraskuun lopulta 2017 maaliskuuhun 2018, jolloin elokuvat jälleen valtaavat kanavan viideksi päiväksi. Muistumana viime vuodelta ja enteenä ensi vuodelle tarjoamme marraskuun viimeisenä lauantaina kotimaista samuraimeininkiä. Teeman elokuvafestivaalin 2016 kommentaattoripari Mika Rättö ja Sami Sänpäkkilä esiintyvät nyt tekijäparina. Rätön, Sänpäkkilän ja Moderni Kanuuna -työryhmän filosofinen toimintaelokuva Samurai Rauni Reposaarelainen saapui valkokankaille syksyllä 2016 ja saa nyt tv-ensi-iltansa. Elokuvan lisäksi teemaillassa esitetään dokumentit Kuka liikuttaisi vuorta – näin syntyi Rauni Reposaarelainen ja Rättö – Porin Samurai.

sunnuntai 26.11. klo 12.00 Kaksi naista (12)
Uusinta torstailta 23.11.

tiistai 28.11. klo 22.00 Talvisota (12) Areenassa 7 päivää
(1989) Antti Tuurin romaaniin perustuva suurelokuva lakeuden miesten taistelusta Taipaleenjoella monikymmenkertaista vihollista vastaan. N: Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Timo Torikka. O: Pekka Parikka.

keskiviikko 19.11. klo 22.00 Mommy Areenassa 14 päivää
(Kanada 2014) Kuvitteellisessa lähitulevaisuudessa Kanadaan säädetään laki, joka sallii ongelmanuorten sijoittamisen pakkohoitoon vanhempien päätöksellä. Köyhä yksinhuoltaja Diane joutuu valitsemaan, pitääkö väkivaltainen poikansa kotona vai sulkeako hänet laitokseen. O: Xavier Dolan. N: Anne Dorval, Antoine Olivier Pilon.

torstai 30.11. klo 21.00 Seikkailu Areenassa 30 päivää
(L'avventura, Italia 1960) Modernin elokuvan klassikko, jossa nainen katoaa veneretkellä Välimerellä. Etsintöjen aikana naisen rakastettu ja paras ystävä ihastuvat toisiinsa. N: Monica Vitti, Gabriele Ferzetti. O: Michelangelo Antonioni.

lauantai 2.12. klo 21.00 Teemalauantai: Anneli Sauli auf Deutsch
Lontoon kuolleet silmät
Kostaja Lontoosta
Kaksi superharvinaisuutta! Lontoon kuolleet silmät (Die toten Augen von London, 1961) ja Kostaja Lontoosta (Der Hexer, 1964) ovat 1960-luvulla suuren suosion saavuttaneita saksalaisia jännityselokuvia, joka perustuivat Edgar Wallacen dekkareihin. Elokuvat ohjasi Alfred Vohrer. Suomalaisittain kiinnostavinta näissä elokuvissa on sivuosanäyttelijä Ann Savo – eli Anneli Sauli.

tiistai 5.12. klo 22.00 Tuntematon sotilas (12) Areenassa vain suorana
(1985). Kolmella Jussilla palkittu elokuvaversio Väinö Linnan sotaromaanista. O: Rauni Mollberg. Rooleissa mm. Risto Tuorila, Pirkka-Pekka Petelius, Paavo Liski, Pertti Koivula ja Kari Väänänen.

torstai 7.12. klo 21.00 8 1/2 (S) Areenassa 14 päivää
(Otto e mezzo, Italia 1963) Federico Fellinin omaelämäkerrallinen mestariteos elokuvaohjaajasta, joka lepokodissa kohtaa elämänsa naiset, neuroosit, unet ja muistot. Oscar-voittaja. N: Marcello Mastroianni, Anouk Aimée.

perjantai 8.12. klo 21.00 Maahanmuuttaja (12) Areenassa 14 päivää
(The Immigrant, USA 2014) Kaksi puolalaista sisarusta saapuu vuonna 1921 New Yorkiin etsien amerikkalaista unelmaa, tai pelkkää paikkaansa maailmassa. O: James Gary. N: Marion Cotillard, Joaquin Phoenix, Jeremy Renner.

lauantai 9.12. klo 21.25 Teemalauantai: Vampyyrihistoriaa
Nosferatu
Dracula, pimeyden prinssi (12)
Saksalaisen F.W. Murnaun ja englantilaisen Terence Fisherin vampyyrielokuvat Nosferatu, eine Symphonie des Grauens ja Horror of Dracula ovat lajinsa klassikoita. Vuoden 1922 Nosferatu-vampyyriä esittää nimeään myöten unohtumaton Max Schreck, ja varsin vakuuttava on myös Christopher Lee vuoden 1958 väriversion Draculana.

tiistai 12.12. klo 22.00 Täällä Pohjantähden alla (12) Areenassa 30 päivää
(1968) Väinö Linnan romaaniin perustuva elokuva. O: Edvin Laine. N: Aarno Sulkanen, Titta Karakorpi, Risto Taulo, Anja Pohjola, Kalevi Kahra, Rose-Marie Precht, ja Matti Ranin.

keskiviikko 13.12. klo 22.00 Ystävät hämärän jälkeen (16) Areenassa 30 päivää
(Låt den rätte komma in, Ruotsi 2008) Kasvukipuja, lähiömelankoliaa ja vampyyreitä: 2000-luvun parhaisiin elokuviin kuuluva tiheätunnelmainen kauhu- ja rakkaustarina. O: Tomas Alfredson.

torstai 14.12. Matteuksen evankeliumi Areenassa vain suorana
(Il vangelo secondo Matteo, Italia 1964) Jopa kaikkien aikojen parhaana pidetty elokuva Kristuksen elämästä ja opetuksista, Matteuksen evankeliumiin pohjalta ja neorealismin perinteellä. O: Pier Paolo Pasolini.

perjantai 15.12. klo 21.00 12 vuotta orjana (16) Areenassa vain suorana
(12 Years a Slave, USA 2013) Kolmella Oscarilla palkittu tositarina tummaihoisesta miehestä, joka siepataan orjaksi Louisianaan. O: Steve McQueen. N: Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Benedict Cumberbatch, Brad Pitt.

tiistai 19.12. klo 22.00 Akseli ja Elina (12) Areenassa 30 päivää
(1970) Elämää Pentinkulmalla 1920-luvulta 40-luvulle. Akseli palaa vankileiriltä, Lapuanliike on voimissaan ja maailmansota syttyy. O: Edvin Laine. N: Aarno Sulkanen, Ulla Eklund.

keskiviikko 20.12. klo 22.00 Julieta (12) Areenassa 30 päivää
(Espanja 2016) Pedro Almodóvarin elokuva perustuu Alice Munron novelleihin. Nimihenkilö Julieta ryhtyy etsimään tytärtään johon ei ole ollut yhteydessä vuosikausiin. N: Emma Suárez, Adriana Ugarte.

perjantai 22.12. klo 21.00 Tahraton mieli (12) Areenassa 14 päivää
(Eternal Sunshine of the Spotless Mind, USA 2004) Yllätyksellinen tarina naisesta, joka antaa tyhjentää muistinsa rakkaussuhteen päätyttyä. O: Michel Gondry. N: Jim Carrey, Kate Winslet, Kirsten Dunst, Elijah Wood.

Listaa täydennetty joulukuun osalta 7.9.2017.

  • Kun urheilijat rahan perään lähtivät

    Vellu Ketola ja Hexi Riihiranta? Hehän pelaavat rahasta!

    Yle Teemalla on käynnissä upea 10-osainen Urheilu Suomi -sarja. Siinä käydään kattavasti läpi maamme merkittävimmät urheiluhenkilöt, saavutukset ja ilmiöt urheilun ympärillä. Teeman Elävä arkisto komppaa kolmella ohjelmalla, joissa nousevat esiin suomalaisille rakkaat urheilulajit. Historiallinen urheilupaketti Teemalla: Torstaina 23.11. klo 22.45, perjantaina 24.11.

Yle Teema

  • Bruce Springsteen katsoo taakseen

    40 Springsteen-keikkaa nähnyt Jukka Kuosmanen kirjoittaa.

    "Olen täysin jäävi fanipohjani takia sanomaan dokumentin kohteesta Bruce Springsteenistä yhtään mitään, mutta kyseisen dokumentin katsomiseen olen pätevöitynyt 30 viime vuotta." Toimittaja Jukka Kuosmanen kirjoittaa Teemalla 18.11.2017 ensi-iltansa saavasta dokumenttielokuvasta Bruce Springsteen omin sanoin.

  • Lokakuun vallankumous Teeman elokuvissa ja dokumenteissa syksyllä 2017

    Neuvostoliiton varhaistaidetta, tsaarien Venäjän historiaa

    Teema esittää syksyllä 2017 varhaisen Neuvostoliiton elokuvia sekä dokumentteja tsaarien Venäjän historiasta ja bolševikkien vallan alkuvuosien taiteesta. Lokakuun vallankumous mullisti Venäjän ja muutti koko maailmanhistorian suuntaa sata vuotta sitten. Teemalla alkaa kumouksen vuosipäivän alla sarja dokumentteja ja elokuvia, jotka piirtävät kuvaa Venäjästä ennen ja jälkeen vallankumouksen.

  • Elokuvan vallankumous

    Varhainen neuvostovalta antoi taiteilijoille tilaa kokeilla

    Varhainen Neuvostoliitto antoi taiteilijoilleen tilaa kokeilla, ja tuloksena oli mullistavaa elokuvaa, vaikka vapaus jäikin lyhytaikaiseksi.

  • Venäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Veneäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Täällä Moskova ja Punainen tori. Kommunistisen puolueen johto ja sotilaskomentajat ovat juuri nousseet Leninin mausoleumin päälle. Kremlin kellot kajauttavat kymmenen lyöntiä ja juhlamenot voivat alkaa. Näin käynnistyivät Venäjän vallankumouksen 70-vuotisjuhlat vuonna 1987 ja selostajana oli Yleisradion pitkäaikainen ja ansioitunut kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä.

  • Fritz Lang pahuuden voimien kuvajaana

    Saksalaisen elokuvan lokakuussa Mabuset ja M

    Teeman saksalaisen elokuvan lokakuun keskeinen ohjaaja on Fritz Lang. Kuukauden aikana nähdään Langin Tohtori Mabuse -elokuvat vuosilta 1922 ja 1933 sekä M – kaupunki etsii murhaajaa. Mielenkiintoisen näkökulman Langiin antaa Gordian Mauggin vuonna 2016 valmistunut tosipohjainen draama ohjaaja Langista sarjamurhaajan jäljillä.

  • Teema tuo Jacques Tatin koko tuotannon loppuvuodeksi Areenaan!

    Tatin koko tuotanto Teeman Areena-kanavalla 9.10. alkaen

    Lokakuun 9. päivänä Jacques Tatin syntymästä tulee kuluneeksi 110 vuotta. Samana päivänä Teeman Areena-kanavalla julkaistaan Jacques Tatin koko säilynyt tuotanto ja paljon muuta tätä koomikkoneroa sivuavaa ohjelmistoa. Teemalauantai ottaa varaslähdön jo 7.10. klo 21.

  • Teeman syksyn 2017 elokuvat

    Elokuvia tiistaista sunnuntaihin

    Syksyn 2017 elokuvateemoja ovat muun muassa Jacques Tati, Saksa Mabusesta Hitleriin, Viro, Lokakuun vallankumous, Stanley Kubrick ja itsenäinen Suomi.

  • Ysärillä lama kouraisi ja syvältä - kunnes noustiin taas

    90-luku alkoi Suomen putoamisella syvään talouslamaan.

    90-luvun suuri lama ja suurtyöttömyys olivat Suomen sodanjälkeisen historian totisimpia paikkoja. Teeman Elävän arkiston paketissa nähdään kylmäävä dokumentti talouskriisiin ajautumisesta sekä omalaatuista viihdettä ysärin lopulta, jolloin oltiin jo Nokian siivittämässä nousukiidossa.

  • Batman

    Batkanava on Teema ja Bat-aika perjantai klo 19

    Vaviskaa Gotham Cityn konnat ja Batmanin arkkiviholliset! Batman valtaa Teeman. Vuoden 2017 aikana nähdään sarjan 1. ja 2. tuotantokausi! Joka perjantai kaksi jaksoa kerrallaan samaan lepakkoaikaan samalla lepakkokanavalla.
    perjantaisin klo 20.00

  • Pyhä hallusinaatio mikä Batman-albumi!

    Katso upea valokuvakooste suomalaisia Batmanejä ennen ja nyt

    Pyhät bikinit! Suomi on täynnä viittasankareita. Katsojat lähettivät meille omia Batman-kuviaan vuosilta 1966–2015. Toinen toistaan hienompia valokuvia on jo liki 150. Katso ja hämmästy!

  • Oi maamme!

    Tee oma videosi arkistofilmeistä

    Yle kutsuu kaikki suomalaiset tekemään arkistofilmeistä uusia lyhytelokuvia ja videotaidetta. Katsojien videoita julkaistaan pitkin vuotta Areenassa, ja syksyllä 2017 parhaista videoista koostetaan ohjelmasarja Teemalle. Oi maamme! on osa Ylen Suomi 100 -ohjelmistoa. Katso täältä ohjeet ja ryhdy leikkaamaan!