Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Neljäs kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu 2017 pääkuva

Aasialaisen kilpailijan takaa paljastui suomalainen maestro

Pianotaiteilija Teppo Koivisto ja pianisti Anthony Hartono
Pianotaiteilija ja -pedagogi Teppo Koivisto tuli kuuntelemaan oppilaansa Anthony Hartonon kilpailuesitystä Musiikkitalon Camertaan sunnuntai-iltana. Pianotaiteilija Teppo Koivisto ja pianisti Anthony Hartono Kuva: Sandra Saulo Teppo Koivisto,Anthony Hartono

Indonesialainen Anthony Hartono on yksi kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun kovatasoisista osallistujista, joiden taustalla vaikuttaa yllättäen suomalainen pedagogi, Hartonon kohdalla Teppo Koivisto. Kolmantena alkueräpäivänä suomalaispianisteista vuorossa oli Väinö Jalkanen. - Lue Ylen asiantuntijan pianopedagogi Niklas Pokin arviot kolmannen alkueräpäivän kilpailijoista.

Indonesialaisen Anthony Hartonon opettaja on suomalainen Teppo Koivisto. Venäläinen Ruslan Strogiy on tullut Helsinkiin opiskelemaan Erik T. Tawaststjernan johdolla. Eteläkorealainen Hans H. Suh on ollut Matti Raekallion oppilaana ja Raekallion johdolla opiskelee tällä hetkellä yhdysvaltalainen Fifi Zhang. Kaikesta päätellen suomalaisilla pianopedagogeilla on arvokasta annettavaa kansainvälisille, teknisesti äärimmäisen taitaville oppilailleen.

Väinö Jalkaselta meni lavalla ajantaju

Kuudesta suomalaispianistista oli viimeisenä soittovuorossa sunnuntai-iltana Väinö Jalkanen.

- Ajantaju meni kokonaan! Jalkanen henkäisee. Ohjelmani kaikkiin teoksiin liittyy joku muisto lapsuudesta. Haaveilin pienenä, että oppisin soittamaan Chopinin e-molli etydin.

Pianisti Väinö Jalkanen
Väinö Jalkanen tulossa suoraan Cameratan lavalta. Pianisti Väinö Jalkanen Kuva: Sandra Saulo Väinö Jalkanen

Väinö Jalkanen tunnetaan, ei vain pianistina, vaan myös laaja-alaisena muusikkona, joka haluaa toimia yhteiskunnallisesti ja vaikuttaa konserttielämään.

- Musiikki on kieli, jota lapsi ymmärtää ennen kuin oppii puhumaan ja toisaalta se on läsnä myös ihmisen kuolinvuoteella, kun hän ei enää reagoi puheeseen.

Ulkomailta Suomeen palannut Jalkanen on perustanut mm. Outokummun vanhaan kuparikaivokseen monitaiteellisen Kaivos-festivaalin. Onko Jalkasen pääpaino pianonsoitossa vai kulttuurivaikuttamisessa?

- En näe, että pianonsoitto ja toiminta kulttuurin laveammalla kentällä sulkisi toisiaan pois. Jos haluaa viedä musiikkia vanhojen rakenteiden ulkopuolelle, pitää se tehdä itse.

International Maj Lind Piano Competition
Huojentunut Väinö Jalkanen tervehtii onnittelemaan tullutta pianopedagogi Antti Hottia. International Maj Lind Piano Competition Kuva: Sandra Saulo/Yle Maj Lind -pianokilpailu

Berliinissä ja Budapestissa asunut rovaniemeläinen pianisti haluaisi, että Suomessa olisi elävää kaupunkikulttuuria.

- Haavekuva olisi, että ihmiset voisivat mennä mitä erilaisimpiin tapahtumiin ja että taide olisi mahdollisimman korkeatasoista.

- Toimin Rovaniemellä nykyäänkin hyvin paljon, minulla on siellä vuodessa viisi, kuusi omaa konserttia tai projektia, Jalkanen kertoo.

Tässä kisassa ei ole huonoja pianisteja!

- Tää on oikein hauskaa, emme ole aiemmin tällaisessa hommassa olleet, Sibelius-Akatemian maisteriopiskelijat, pianistit Tatu Eskelinen ja Janne Oksanen kertovat.

Katse tiiviisti tietokoneen ruutuun kohdistettuna he jakavat omaa tietouttaan Maj Lind -kilpailun Ylen lähetysikkunan keskusteluvirrassa suorien striimien aikana. Ajatustenvaihto onkin käynyt vilkkaana ja monipuolisena.

Pianisti Tatu Eskelinen
Tatu Eskelinen opiskelee Sibelius-Akatemiassa Erik T. Tawaststjernan oppilaana. Pianisti Tatu Eskelinen Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Tatu Eskelinen

- Meiltä voi mielellään kysyä, jos vain jokin asia kappaleessa tai soitossa kiinnostaa, Eskelinen innostaa.

- Jaamme taustatietoa, mutta annamme kuitenkin enemmän tilaa katsojien ja kuulijoiden keskustelulle, Oksanen selittää.

Sekä Eskelisellä että Oksasella on kisateosten perustieto hyvin hallussa.

- Mulla on laaja ohjelmistotuntemus, siitä on aika paljon hyötyä tällaisessa hommassa, Oksanen myöntää.

Janne Oksanen on yksi lähetysikkunan pianistiopiskelijoista.
Janne Oksanen tekee Sibelius-Akatemiassa maisteriopintoja Risto-Matti Marinin johdolla. Janne Oksanen on yksi lähetysikkunan pianistiopiskelijoista. Kuva: Laila Kangas / Yle Maj Lind -pianokilpailu,Janne Oksanen

Lähetysikkunakommentoinnin tiimellyksessä molemmat pianistit ehtivät kuuntelemaan kisasuorituksia myös paikan päälle Camerata-saliin.

- Tilantuntu on tietenkin erilainen, monesti sävyjen kirjo on laajempi, kun sen kuulee itse salissa, Eskelinen sanoo.

- Esiintymisiä on miellyttävä kuunnella striiminkin kautta. Äänitystilanteessa ei toki saa toisinnettua akustiikkaa ja sointia samalla tavalla, Oksanen selventää.

Molemmat chättääjät ovat kilpailun tasosta häkeltyneitä.

- Näissä kilpailuissa ei kyllä huonoa pianistia ole! Eskelinen ällistelee.

Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi kolmannen alkueräpäivän kilpailijat

Uusiseelantilainen Jun Bouterey-Ishido, 27 aloitti päivän varmaotteisesti ja eläytyen. Unkarilaisen pianokoulun vaikutus oli mielestäni selvästi kuultavissa rytminkäsittelyssä vaikkapa Bachin fuugassa ja eräissä Beethovenin Bagatellien osissa sekä laulavien melodioiden soinnissa ja kauniissa muodonnassa. Bouterey-Ishidolla tuntuu olevan tapana alleviivata tärkeinä pitämiään musiikillisia asioita hidastamalla, mikä parhaimmillaan tuottaa emotionaalisesti vaikuttavan tuloksen, mutta saattaa joskus myös katkoa pitkää linjaa tai estää musiikillisen liikkeen vapaan virtauksen. Esityksen päätti intensiivinen muttei täysin ongelmaton tulkinta Schumannin haastavasta Toccatasta.

Norjalaisen Joachim Carrin, 29 esityksen miellyttävin ja samalla leimallisin piirre oli lyyrinen luontevuus ilman turhia kikkailuja. Musiikki virtaili hengittävästi ja vapautuneella soinnilla. Sujuvasorminen Carr olisi mielestäni voinut tuoda sävellysten tyylillisiä ja soinnillisia eroja vielä selkeämmin esiin, koska nyt esimerkiksi Schubertin ja Chopinin sointimaailma oli melko samankaltainen. Schumannin Toccatan esitys oli kunnioitettava suoritus, kuten myös nuoteista soitettu Ligetin Varsovan syksy -etydi. Värikäs, kuulosteleva ja taitavasti esitetty Tristan Murailin teos jätti hyvän mielen väliajalle mentäessä.

Kanadalainen Isabelle David, 27 aloitti ohjelmansa upean monitasoisella ja mukaansatempaavalla Crumb-esityksellä, joka sisältää myös pianon sisältä kieliltä soitettavia efektejä. Tämä oli hyvä veto – ensinnäkin sillä sai taatusti kiinnitettyä yleisön huomion ja toisekseen soittaja sai mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen kehon käyttöön ja tiettyyn tulkinnan vapauteen heti esityksen aluksi. David on hyvin energinen ja vikkelä soittaja, mikä oli eduksi Beethovenin sonaatissa Op. 2 nro 3, joskin etenkin ensimmäisessä osassa energian olisi ehkä voinut säännöstellä paremminkin – hetkittäin musiikki tuntui etenevän hiukan raskaasti ja turhan lyhyin yksiköin. Bach puolestaan oli ilmava ja fuuga mukavan tanssillinen. Pätevästi soitetun etydiosaston helmi oli Stravinskyn Fis-duuri-etydi. Taidokkaasti suunniteltu, vaihteleva ohjelmisto teki kuuntelukokemuksesta miellyttävän.

Sivistyneellä ja tarkalla kosketuksella ohjelmansa soittanut näppäräsorminen ja varma israelilainen Natanel Grinshtein, 22 oli valinnut saman Bachin kuin edellinen soittaja. Lähestymistapa erityisesti fuugaan oli nyt äärimmäisen erilainen, eikä Grinshtein tuonut esiin teeman mahdollisia bourrée -barokkitanssista juurensa juontavia piirteitä, vaan pikemminkin tuntui haluavan osalle yhtenäisyyttä ja objektiivisuutta karsimalla korostukset ja dynamiikkaerot minimiin. Beethovenin Waldstein-sonaatti oli laadukas ja nuottiuskollisesti soitettu. Toisessa osassa - joka on oikeastaan kolmannen osan johdanto - olisi ollut mielestäni paikallaan soittaa filosofisemmin ja pohtivammin. Kolmannen osan tulkinta vakuutti, ja sen hurjat vaikeudet Grinshtein selvitti kuin leikiten. Ligetin Fanfares oli poikkeuksellisen nopea ja selkeä. Vaikuttava Bardanashvilin Fantasian esitys osoitti, että Grinshteinilla on myös sydänverellä tulkitsemiseen kykenevä puolensa. Lopuksi kuulluissa kahdessa etydissä soittaja tuntui jo täysin vapautuneelta. Chopinin a-molli-etydi soi romanttisesti ja Saint-Saensin Etydi valssin muodossa oli todellista virtuoosista herkuttelua.

Kirkas sointi ja täsmällinen, vääjäämättä etenevä pulssi, jotka luovat soittoon jalon ja ylvään perusvireen, vaikuttaisivat olevan saksalaisen Knut Hanßenin soiton tunnusmerkkejä. Bachin D-duuri-preludi ja -fuuga soivat kirkkaina ja elävinä. Chopinin oktaavietydi oli nopea, selkeä ja lähes vaivaton, ja Rahmaninovin fis-molli-etydi oli poikkeuksellisen selkeä ja muotoiltu, joskaan ei niin temperamenttinen kuin millaisena se yleensä kuullaan. Pätevää ja tyylikästä neuvostojazzia kuultiin Kapustinin konserttietydissä, joka olisi ehkä antanut mahdollisuuksia ilahduttaa yleisöä vaihteeksi toisenlaisella kosketustavalla, kuin mitä muissa teoksissa oli kuultu. Ohjelman helmeksi nousi Beethovenin sonaatti, joka oli täynnä iloa, riehakkuutta ja huumoria ja jonka viimeistely oli korkeaa tasoa. Vaikutti siltä, että Hanßenillä on selkeä omakohtainen näkemys tämän sonaatin sisällöstä ja merkityksistä. Varsinkin toisesta osasta eteenpäin esitys oli mielestäni kerrassaan fantastinen. Ohjelman päätti Liebermannin Gargoyles, jonka Hanßen soitti taiturillisesti ja värikkäästi.

Indonesialainen Anthony Hartony osaa luoda tunnelmia, jotka herättävät kuulijan mielikuvituksen ja luovat vaikutelman psykologisista syvämerkityksistä nuottien takana. Bachin D-duuri-fuugan (DWK II) koskettava, toiveikkaan-harras tunnelma ja Beethovenin Appassionata-sonaatin ensiosan arvoituksellinen odottavuus ja peitetty räjähdysalttius ovat vain muutamia esimerkkejä. Tällaisten monimerkityksisien karakterien luominen on muusikolla yhtä hieno kuin harvinainenkin ominaisuus. Etydi-osaston vakuuttavin osuus oli minun korviini Hartonon vastaanpanemattomalla rytmisellä energialla soittama Rahmaninovin Etydikuva D-duuri Op. 39 nro 9. Indonesialaisen Ananda Sukarlanin Rapsodia Nusantara oli hyvin valittu lopetus, jossa Hartonolta kuultiin nyt mystisten sävyjen lisäksi myös kirkkaita ja viiltäviä sointeja. Vaikka Hartonon ensimmäinen erä ei ehkä ollut kilpailun teknisesti kiillotetuimpia, niin hänen soitossaan oli sellaisia taiteellisia ominaisuuksia, joita soisin kuulevani kilpailuissa ja konserteissa useamminkin.

Eteläkorealainen So Hyang In aloitti ohjelmansa Bachin vaativalla Preludilla ja Fuugalla cis-molli (DWK I). Preludin hän soitti tavattoman kauniilla ja yläsävelrikkaalla soinnilla ja kykeni yhdistämään loure-barokkitanssista vihjaavan tanssillisuuden pitkälinjaiseen ajatteluun ja vakuuttavaan kokonaisuuden rakentamiseen. Tulos oli vaikuttava. Arkaaisen fuugan nyanssit vaikuttivat punnituilta ja äänenkuljetus kuului selkeästi. Haydnin C-duuri-sonaatissa kuultiin lisää hallittua sointia ja linjakasta musisointia, nyt taitavalla retoriikalla ja herkullisilla sävynvaihdoilla höystettynä. Tämä tulkinta todella sai allekirjoittaneen kuuntelemaan herpaantumattomana ja unohtamaan täysin, että nyt ollaan kilpailussa. Chopinin ja Rahmaninovin etydit In soitti taiturillisesti, temperamenttisesti ja hehkuvalla, avoimella soinnilla ja Debussyn kromaattinen etydin kuviot hurisivat pikkuriikkisinä sävelpyörteinä. Liebermannin Gargoyles oli teknisesti ja soinnillisesti suvereeni lopetus ohjelmalle. Vaikka In käytti ensimmäisessä erässään voittopuolisesti suurta ja koko salin resonoimaan saavaa soittotapaa - mikä on Camerata-salissa varsin haastavaa - hän kykeni myös taitavasti vaihtelemaan soittonsa tyyliä ja formaattia teoksen mukaan. Aika tuntui menevän siivillä tätä esitystä kuunnellessa.

Väinö Jalkanen, 28 aloitti ohjelmansa Tristan Murailin La Mandragorella, jonka hän tulkitsi keskittyneesti, kuuntelevasti ja pianon sointivärimahdollisuuksia tutkaillen. Mozartin pianistisesti ja musiikillisesti haastava myöhäinen F-duuri-sonaatti K.533 virtaili luontevasti ja selkeästi. Jalkasella on kadehdittavan laadukas sormitekniikka, jonka avulla hän sai ensiosan polyfonian toteutumaan elegantisti, elävästi ja täysin vaivattomasti. Puhutteleva toinen osa sai ainakin tämän kuulija liikuttumaan. Kolmannen osan karakterisoinnit tuntuivat harvinaisen osuvilta. Tässä meillä on mainio Mozart-soittaja! Jalkasen tulkinta Bachin preludista ja fuugasta Es-duuri (DWK I) ei kalvennut hiukkaakaan Mozart-soitolle, pikemminkin kuva teosten tyylit ja taustat tarkasti tutkivasta, suvereenista pianistista vain vahvistui. Myös etydeitä Jalkanen tuntui lähestyvän musiikin sisältä käsin, ja Chopinin e-molli-etydi Op. 25 sai kerrankin koskettavan ja nuottikuvan merkinnöistä uskollisesti ammentavan tulkinnan. Ligetin Vertige toi ohjelmaan uusia sointimaailmoja ja Skrjabinin dis-molli-etydissä Jalkanen täydensi taiteilijakuvansa näyttämällä olevansa tarvittaessa myös täysverinen romantikko. Tätä olisi totisesti kuunnellut enemmänkin!

  • Virtuoosi Jiyoung, superpianisti Mackenzie ja syvällinen Hyo-Eun

    Maj Lind -pianokilpailun toinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -kilpailun toisessa orkesterifinaalissa kuultiin virtuoosista Jiyoung Kimiä, superpianisti Mackenzie Melemediä sekä introverttiä ja syvällistä Hyo-Eun Parkia. - Lue Ylen asiantuntijan pianopedagogi Niklas Pokin arviot toisen orkesterifinaalin esityksistä. Toisena orkesterifinaali-iltana torstaina 31.8.

  • Yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed voitti Maj Lind -pianokilpailun 2017

    Seuraa kilpailua osoitteessa yle.fi/klassinen

    Yhdysvaltalainen 22-vuotias Mackenzie Melemed on Maj Lind -pianokilpailun voittaja 2017. "Olen sanaton! Oli ihana kilpailla Suomessa. Aion maksaa opintolainojani tällä palkinnolla", totesi Melemed voittajahaastattelussa. Voittajan palkinto on 30.000 euroa.

  • Aito Hannu, karismaattinen Jun ja pianon sankaritar So

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäisessä orkesterifinaalissa kuultiin "aitoa Hannua", karismaattista Jun Bouyterey-Ishidoa ja pianon sankaritarta, So Hyang In'iä. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi ensimmäisen orkesterifinaalin esitykset.

  • Kamarimusiikkifinaali tulvi romanttista tunnetta

    Maj Lind -pianokilpailun kamarimusiikkifinaali.

    Kamarimusiikkifinaalin romanttiseen tunneaaltoiluun eläytyessään unohti viimeistään, että Maj Lindeissä on kysymys ankaran kansainvälisen pianokilpailun loppusuorasta. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi kamarimusiikkifinaalin esitykset.