Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa pääkuva

YleX Nosteessa: Esittelyssä Emily Frost, joka haaveilee kansainvälisestä musiikkiurasta

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien musatoimittajat Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä viikolla vuorossa on Emily Frost.

Emily Frost haluaisi päästä lämppäämään Almaa. // Kuva: Promokuva

Emily Frost tekee tarttuvaa, kasarivaikutteista elektropoppia.

YleX:n Uuden musiikin aamu- ja iltavuoron juontajat Anne Lainto ja Ida Karimaa kommentoivat:

- Emily Frost vaikuttaa lupaavalta paketilta. Junkyard vakuuttaa tarttuvuudellaan ja leikkisyydellään ja mimmi vaikuttaa olevan promokuvia myöten kunnianhimoinen artisti. Kevyet kasarifiilikset tanssittavat, vaikka biisin tunnelma on turhautunut. Emily Frostin ääni on kiehtova yhdistelmä vahvaa ja suoraviivaista laulua, joka tuo mieleen isot laulajadiivat, mutta jossa kuulee samalla nykypäivän modernia R&B-leikittelyä. Junkyard on kiehtova kokonaisuus, josta tulee paikoin mieleen Marina & The Diamonds.

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

- Aloin tehdä omia biisejä, kun minut pistettiin 7-vuotiaana pianotunneille. Päätin saman tien, että musta tulee säveltäjä, enkä ole muusta ammatista unelmoinutkaan tähän päivään asti.

Mistä artistinimesi tulee?

- Olisin voinut keksiä ties minkälaisen oudon ja taiteellisen artistinimen, mutta olen päätynyt siihen tulokseen, että käytän yksinkertaisesti vain omaa nimeäni.

Mitkä ovat tähänastisen uran suurimmat saavutukset?

- Junkyard pääsi aika monelle viralliselle Spotify-soittolistalle, ja se sai ihan kivasti kuunteluja, mikä on tällaiselle artistin alulle aika kova juttu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä YleX -haastattelu on ehdottomasti suurin saavutus!

Oletko jo keikkaillut? Jos olet, mitä keikkaa jännitit eniten?

- Sooloartistina olen ehtinyt vetää yhden keikan livebändini kanssa On the Rocksissa, mutta mulle on kertynyt aika paljon esiintymiskokemusta mun alternative rock -bändin SKYCRY:n myötä. Jännittävin keikka oli varmaankin meidän sinkun julkkarikeikka Gloriassa.

Mitä bändiä tai artistia haluaisit päästä lämppäämään? Miksi?

- Kotimaisista artisteista haluaisin päästä lämppäämään Almaa, sillä hänellä on mieletön lauluääni ja karisma. Jos puhutaan kansainvälisistä tekijöistä, niin olisi upeaa päästä Future Islandsin, Sky Ferreiran tai Phantogramin lämppäriksi, sillä he ovat genreltään lähempänä musatyyliäni ja arvostan heitä aivan hulluna.

Mistä sanoituksesta olet erityisen ylpeitä ja miksi?

- Tykkään _A Miracle -_biisin sanoista, erityisesti tästä pätkästä, joka kertoo kaipuusta ja tukahdetuista tunteista:

”Every day I'm living in the past

hoping that everything in life could last

My skin is ice but my heart burns in a way that makes me want to get close”

Jos Junkyard soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

- Kohtauksessa pariskunta riitelisi ja heittelisi tavaroita toistensa päälle. Tai sitten kyseessä voisi olla Elämäni seinäruusuna -elokuvan tyyppinen kohtaus, jossa nuoret kruisailevat moottoritiellä.

Miten kappale syntyi?

- Olin tosi ärsyyntynyt yhteen tyyppiin, joten purin nämä kuumentuneet tunteet tekemällä Junkyardin. Heti kun sain biisin valmiiksi, tuntui paljon paremmalta.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita sinulla on?

- Haaveenani olisi kansainvälinen ura, jonka myötä pääsisin keikkailemaan aktiivisesti ulkomailla, ja tehdä biisejä muillekin artisteille.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!