Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Neljäs kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu 2017 pääkuva

Evan Wong (USA) | Maj Lind -pianokilpailu 2017

27-vuotias yhdysvaltalainen Evan Wong on opiskellut Hannoverin taidekorkeakoulussa vuodesta 2014 Matti Raekallion ja Ewa Kupiecin oppilaana, sekä vuodesta 2016 Northwestern-yliopistossa Alan Chow’n oppilaana. Katso kilpailuvideot ja lue arviot.

Niklas Pokin arvio välierästä

Yhdysvaltalainen Evan Wong sai kunnian soittaa ensiesityksen kilpailun tilausteoksesta, Kaija Saariahon sävellyksestä Arabesques et adages.

Koska teos on ennen esittämätön, niin on luultavaa, että tuomarit tukeutuvat esityksen arvioinnissa pääasiassa heille toimitetun nuotin ja kilpailijan esityksen vertailuun. Tällöin kilpailijalle on varmasti eduksi soittaa mahdollisimman tarkasti säveltäjän merkintöjen mukaan.

Olin itsekin saanut teoksen nuotit käyttööni, ja mielestäni Wong onnistui tulkitsemaan teoksen suhteellisen värikkäästi, nuottitekstille uskollisesti ja tyylikkäästi. Ainoastaan dynamiikkamerkintöjen toteutus ei välittynyt saliin aina täysin vakuuttavasti tai koherentisti.

Seuraavaksi kuultu Schubertin myöhäinen Sonaatti c-molli D.958 on laaja, hiukan beethoveniaaninen teos. Wong soitti ensimmäisen osan vakuuttavasti, pikemminkin osan yhtenäisyyttä kuin sen tuskaista draamallisuutta korostaen. Toinen osa soi kauniin orkestraalisena ja aidosti läpieletyn kuuloisena.

Wongin kaunis, pyöreä ja yläsävelrikas sointi pääsi hyvin oikeuksiinsa. Tässä osassa Wong onnistui mielestäni sekä luomaan saumattoman yhtenäisen kokonaisuuden että kuljettamaan musiikin juonta riipaisevasti ja harvinaisen kertovasti.

Kolmannen osan hän karakterisoi liikuttavasti. Pehmeäsointinen ja kuin itsestään etenevä tulkinta toi itselleni mielikuvan tietystä salaperäisyyden tai unen verhosta tulkinnan edessä – se mistä nyt kerrotaan, on tapahtunut joskus kauan sitten.

Yksi viimeisen osan haasteita on nähdäkseni se, miten pianisti saisi tästä nopeasta osasta esiin sen surulliset ja koskettavimmat puolet. Usein kuulee energisiä virtuoosiesityksiä, jotka kuulostavat rajulta ratsastukselta ja joissa osan tarantellaa muistuttavaa rytmiä vedellään päin kuulijan kasvoja.

Wongin esitys puolestaan oli mielestäni suurenmoisen onnistunut. Sointi oli juuri sopivasti intiimi ja runollinen ja osan sisäinen draama liikutti ainakin minua. Vaikuttavaa ja ylevää!

Wongin soiton tenhovoima vain lisääntyi Sibeliuksen Valse tristessä. Hänen poikkeuksellinen kykynsä luoda tunnelmia ja kertoa musiikilla tekivät alkupuolen esityksen tunnelmasta suorastaan maagisen. Hän myös vaikutti tuntevan teoksen tarinan. Vaikutelma Wongista legatosoiton ja sointien hallinnan mestarina vahvistui jälleen. Ainoastaan loppuhuipennuksessa oli mielestäni pientä toivomisen varaa.

Ravelin ensimmäisen maailmansodan jälkeen säveltämän supervirtuoosisen ja värikkään La Valsen tunnelma oli sopivan turmeltunut. Toteutus oli täysin suvereeni, täynnä hienoja sointeja ja vaikuttavaa tyylitajua.

Johan olikin vakuuttava välieräesitys!

Pianisti Evan Wong
Kiitos soitosta, Evan! Pianisti Evan Wong Kuva: Sandra Saulo Evan Wong
Pianisti Evan Wong Lotta Emanuelssonin haastattelussa.
Toimittaja Lotta Emanuelsson haastattelee. Pianisti Evan Wong Lotta Emanuelssonin haastattelussa. Kuva: Sandra Saulo Evan Wong
Voi ei, en kuule kenenkään muun esitystä tästä kappaleesta!

Evan Wong oli ensimmäinen välikilpailun soittaja, joka esitti pakollisen Kaija Saariahon teoksen.

"Juttelin ystäväni kanssa ja totesin, että voi ei, en kuule kenenkään muun esitystä tästä kappaleesta. Toivon todella, ettei se ollut ihan hakuammuntaa. Yritin soittaa niin kuin nuotteihin oli kirjoitettu ja toivottavasti se oli ok."

Haastattelussa Evan kertoo myös millaisena hän koki Camerata-salin yleisön, kuinka hän päätyi ajatukseen yhdistää Sibeliuksen Valse triste ja Ravelin La valse ja onko hän ehtinyt tutustua Helsinkiin.

Lopuksi hän kiittää vanhempiaan kiinaksi.

Haastattelijana Lotta Emanuelsson.

Niklas Pokin arvio alkuerästä

Kokenut yhdysvaltalainen Evan Wong, 27 vakuutti korkeatasoisella viimeistelyllään, hienolla soinnillaan ja tasapainoisten tulkintojen rakentelullaan.

Teosten väliset tyylilliset ja soinnilliset erot hahmottuivat kuulijalle poikkeuksellisen selvästi. Wongin ohjelmansa loppuun säästämä Beethovenin viimeinen pianosonaatti c-molli soi koskettavasti, ylevänä ja traagisena.

Tätä soittoa ei voi muuta kuin ihailla.

Evan Wong alkueräsoittonsa jälkeen Camerata-salin aulassa.
Evan Wong alkueräsoittonsa jälkeen Camerata-salin aulassa. Aulan screenillä voi seurata kilpailuesityksiä. Evan Wong alkueräsoittonsa jälkeen Camerata-salin aulassa. Kuva: Laila Kangas / Yle Maj Lind -pianokilpailu,Evan Wong

Tietolaatikko Evan Wong

Northwestern University 2016–
Hochschule für Musik, Theater und Medien Hannover 2014–
The Juilliard School 2012–2014
New England Conservatory, Boston 2005–2012

Evan Wong (s. 1.3.1990) on opiskellut Hannoverin taidekorkeakoulussa vuodesta 2014 Matti Raekallion ja Ewa Kupiecin oppilaana, sekä vuodesta 2016 Northwestern-yliopistossa Alan Chow’n oppilaana. Hän opiskeli 2012–2014 Juilliardissa Matti Raekallion ja Jerome Lowenthalin opissa sekä Uuden-Englannin konservatoriossa Yhdysvalloissa 2005–2012 opettajanaan Wha Kyung Byun. Hän sijoittui kärkeen Sendain kansainvälisessä musiikkikilpailussa 2016. Hän on esiintynyt säännöllisesti mm. Verbierin, Luzernin, Ravinian and Aspenin festivaaleilla. Hän on soittanut mm. Sendain filharmonikkojen, Orchestre Royal de Chambre de Wallonien sekä World Civic Orchestran solistina. Kuluvana vuonna hänellä on kiertueet Japanissa, Taiwanissa ja Saksassa. Hän valmistelee parhaillaan tohtorintutkintoa Northwestern-yliopistossa.

KILPAILUOHJELMA

Alkuerä

J. S. BACH Preludi ja fuuga g-molli (WTK II)
BEETHOVEN Sonaatti nro 32 c-molli op. 111
CHOPIN Etydi e-molli op. 25/5
LISZT Konserttietydi ”Waldesrauschen”
BARTÓK Etydi op. 18/3
LEON KIRCHNER Interlude II (2003)

Välierä

SAARIAHO Arabesques et adages
SIBELIUS Valse triste op. 44/1
SCHUBERT Sonaatti c-molli, D. 958
RAVEL La valse

Finaali

SCHUMANN Pianokvintetto op. 44
BRAHMS Pianokonsertto nro 1 op. 15

#majlind2017

  • Virtuoosi Jiyoung, superpianisti Mackenzie ja syvällinen Hyo-Eun

    Maj Lind -pianokilpailun toinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -kilpailun toisessa orkesterifinaalissa kuultiin virtuoosista Jiyoung Kimiä, superpianisti Mackenzie Melemediä sekä introverttiä ja syvällistä Hyo-Eun Parkia. - Lue Ylen asiantuntijan pianopedagogi Niklas Pokin arviot toisen orkesterifinaalin esityksistä. Toisena orkesterifinaali-iltana torstaina 31.8.

  • Yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed voitti Maj Lind -pianokilpailun 2017

    Seuraa kilpailua osoitteessa yle.fi/klassinen

    Yhdysvaltalainen 22-vuotias Mackenzie Melemed on Maj Lind -pianokilpailun voittaja 2017. "Olen sanaton! Oli ihana kilpailla Suomessa. Aion maksaa opintolainojani tällä palkinnolla", totesi Melemed voittajahaastattelussa. Voittajan palkinto on 30.000 euroa.

  • Aito Hannu, karismaattinen Jun ja pianon sankaritar So

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäisessä orkesterifinaalissa kuultiin "aitoa Hannua", karismaattista Jun Bouyterey-Ishidoa ja pianon sankaritarta, So Hyang In'iä. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi ensimmäisen orkesterifinaalin esitykset.

  • Kamarimusiikkifinaali tulvi romanttista tunnetta

    Maj Lind -pianokilpailun kamarimusiikkifinaali.

    Kamarimusiikkifinaalin romanttiseen tunneaaltoiluun eläytyessään unohti viimeistään, että Maj Lindeissä on kysymys ankaran kansainvälisen pianokilpailun loppusuorasta. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi kamarimusiikkifinaalin esitykset.