Hyo-Eun Park (KOR) | Maj Lind -pianokilpailu 2017

Hyo-Eun Parkin ensimmäinen erä oli musiikillisesti kiinnostava, mutta hiukan epätasainen, toinen erä oli erittäin vakuuttava ja kamarimusiikkifinaali mielestäni suorastaan mestarillinen. Park on tähän asti tehnyt vaikutelman vakavista ja syvällisistä teoksista inspiroituvana taiteilijana.

Välierässä kuullun Brahmsin Op. 118 sisäistyneen ja hiukan introvertin tulkinnan jälkeen odotin mielenkiinnolla Parkin esitystä Brahmsin konsertosta, joka vaatii myös ulospäinsuuntautuneempaa otetta.

Park ja HKO saivat ensimmäisen osan pidettyä varsin hyvin koossa. Soinnillisesti osa onnistui hyvin. Erityisesti hiljaisten ja lyyristen kohtien soinnissa oli kaunis väri. Intensiivisissä karaktereissa Park muotoili väkevästi ja sai pianosta kantavan äänen. Ainoastaan suurimmissa forteissa sointi muuttui tarpeettoman teräväksi. Teknisesti Park selviytyi hienosti, vaikka hetkittäin pianotekstin huimat haasteet kuuluivatkin pienenä rosoisuutena.

Toisen osan alun Park sai soimaan täynnä huolta ja levottomuutta. Muutenkin osa kuulosti emotionaalisesti täysipainoiselta, ja tuntui, että ehkä Park kykeni eläytymään sen maailmaan paremmin kuin ensimmäisen osan tunnelmiin. Myös Anna-Maria Helsingin johtama HKO syttyi intensiiviseen hehkuun tässä osassa.

Kolmannen osan pitkän orkesterialkusoiton jälkeen Park rakenteli osaa pitkälinjaisesti ja rauhassa kuin auki kerien. Osan liikkuvampien ja voimakkaampien kohtien karakterit nousivat luontevasti osan perustunnelmasta. Tässä suhteessa pystyin itse eläytymään Parkin tulkintaan huomattavasti paremmin kuin Bouterey-Ishidon eiliseen tulkintaan.

Neljännen osan tanssillisen alun sointi oli hienosti kuunneltu, ja odottamattoman hiljainen, mikä loi itselleni mielikuvan satumusiikista. Osan hienot ja elävät sointivärit tuottivat minulle kuulijana suurta mielihyvää ja kosketti. Vaikutti siltä, että solistikin nautti erityisesti tästä osasta.

Parkin Brahmsin konsertto oli taiteellisesti vakuuttava ja teknisesti osaava. Tulkintana se ehkä karttoi äärimmäisyyksiä, mutta se tuntui omakohtaisesti koetulta. Sellainen tekee aina vaikutuksen.

Uljas päätös hienolle kilpailulle!

Hyo-Eun Park oli ainoa finalisteista, joka oli valinnut kamarimusiikkiteoksekseen Šostakovitšin viisiosaisen Pianokvinteton g-molli Op. 57. Hän soitti sen Tempera-kvartetin kanssa.

Ensimmäinen osa oli vaikuttava. Kvartetin ja pianistin yhteissointi oli suuri, upeasti soiva ja selkeä, ja muotoilu ja ajankäyttö tuntui loksahtavan kohdalleen harvinaisen hyvin. Osan synkkä ja ristiriitoja täynnä oleva tunnelma välittyi väkevästi.

Toisen osan hitaassa ja omalaatuisen lyyrisessä fuugassa on pitkä jakso ilman pianoa, jonka kvartetti tulkitsi vangitsevasti. Se valmisti pianistille rikkumattoman tunnelman, johon oli hyvä mennä mukaan. Osan tulkinta oli vääjäämättömän pitkälinjainen ja riipaisevan intensiivinen. Piano soi upeasti Parkin käsissä. Fraseerauksessa oli hurja jännite hiljaisissakin kohdissa. Liikutuin.

Repivän Scherzon poljento oli väkevä. Tässä oli tosi kyseessä. Yhteissoitolliset asiat kuten balanssi ja ajoitus olivat erittäin hyvin hallinnassa, joten musiikki pääsi oikeuksiinsa. Tämänkin osan tulkinta vaikutti hyvin – ja yhdessä – suunnitellulta.

Neljäs osa, Intermezzo, loi ison kontrastin hyperintensiiviselle scherzolle. Osa alkoi jälleen pitkällä, vain kvartetin soittamalla jaksolla. Tässä teoksessa pianistin onni oli loistavasti tulkitseva kvartetti, koska tuollaisen alun jälkeen oli epäilemättä helppoa vain sukeltaa mukaan. Park oli selvästi inspiroitunut, sillä hän antoi itsekin upean panoksen osan rakenteluun.

Viides osa puolestaan alkaa pianon soololla. Park muotoili alun elävästi ja onnistui luomaan sopivan omituisen tunnelman. Osan kokonaismuoto hahmottui selkeästi, ja linjakas ja taitavasti karakterisoitu soitto piti otteessaan.

Tämä oli harvinaisen kokonainen, vahva ja vaikuttava esitys Šostakovitšin pianokvintetosta, ja samalla vakuuttava osoitus Parkin muusikkoudesta.

Eteläkorealaisen Hyo-Eun Parkin esitys Kaija Saariahon teoksesta kuulosti hyvin soivalta ja varmalta. Hän soitti teoksen laajalla dynamiikalla ja mielestäni kokonaisen kuuloisesti, mutta säveltäjän merkitsemien karakterimerkintöjen toteutus ei ollut aina tarpeeksi selkeää, jotta se olisi välittynyt salin perälle saakka.

Alkuerässä Parkista saamani kuvan perusteella odotin innolla Brahmsin Kuuden pianokappaleen Op.118 esitystä. Parkin lämmin ja soiva perussointi ja kyky luoda tunnelmia tuntuivatkin sopivan teokseen hyvin.

Ensimmäinen Intermezzo a-molli olisi ehkä hyötynyt vielä intensiivisemmästä musiikillisen liikkeeseen eläytymisestä, mutta osa soi hienosti pienessä pidättyväisyydessäänkin.

Toinen Intermezzo, kuuluisa A-duuri, oli intiimin ja lohdullisen kuuloinen. Sen keskijaksossa Park osoitti mielestäni kykynsä mennä syvälle nuottien takana oleviin merkityksiin. Lopputulos kosketti minua suuresti.

Kolmannen osan, Balladin g-molli, vaikuttavin osuus oli toiveikas välijakso; pääteeman aksenttien parempi toteuttaminen olisi varmaan auttanut luomaan kiinnostavamman rytmisen jännitteen. Intermezzo f-mollin alku soi hauraasti, melkein riskirajoilla, mutta Park sai osan pysymään varsin hyvin koossa.

Romanssissa F-duuri puolestaan oli onnistunut tunnelma mutta hetkittäistä pianistista epäonnea, kun taas viimeinen osa, Intermezzo es-molli kuulosti korviini alusta loppuun sisäistyneeltä, syvälliseltä ja koskettavalta.

Sibeliuksen Op. 76:sta kuultiin neljä osaa. Carillon soi yllättävän mattapintaisesti kun taas Arabesque oli kirkas ja leikkisä. Elegiaco oli epätavallisen hidas, eikä säveltäjän merkintä poco agitato (vähän kiihkeästi) juuri kuulunut tulkinnassa. Cappriccietto oli onnistuneen värikäs ja läikehtivä.

Lisztin Dante-sonaatti on todella kinkkinen tulkittava, sillä siitä on vaikea rakentaa kokonaiselta tuntuvaa tulkintaa.

Hieman yksinkertaistaen – toiset tulkitsijat tuntuvat suhtautuvan siihen pianofantasiamaisesta näkökulmasta, toiset taas ikään kuin teos olisi pianolle kirjoitettu sinfoninen runo, tavallaan siis orkestraalisesta lähtökohdasta.

Ajankäyttö ja tietyt soinnilliset ratkaisut erottanevat eniten nätä kahta lähestymistapaa, joista Park tuntui valinneen ensimmäisen, fantasiamaisuuden.

Teoksen pitkät pisteellisiä rytmejä ja usein myös oktaaveja täynnä olevat jaksot toteutuivat melko usein suhteellisen virtuoosisesti, mutta jännitteen rakentaminen ja ylläpitäminen varsinkin teoksen alkupuolella olisi kannattanut mielestäni suunnitella vielä paremmin.

Lyyristen jaksojen sointi oli kaunis ja hallittu, mutta ne tuntuivat jäävän omiksi erillisiksi saarekkeikseen muun teoksen ryminän keskellä.

Park sai yleisön puolelleen lopun hurjalla heittäytymisellään.

Eteläkorealaisella Hyo-Eun Parkilla oli valtavirrasta poikkeava lähestymistapa Bachin As-duuri-preludiin.

Usein juhlavana, energisenä ja tanssillisena kuultu preludi oli nyt rauhallisempi ja ehkä hiljaisempikin. Parkin kosketus oli varsin kaunis ja yläsävelpitoinen ja kuitenkin irtonainen. Voihan sen näinkin soittaa! Fuugassa oli myös vahva henkilökohtaisesti koettu tunnelma, joka häiriintyi hiukan pienestä muistivirheestä.

Beethovenin Sonaatti F-duuri Op. 10 nro 2 oli ihastuttavan keväinen. Park tuntuu osaavan hyvin luoda tunnelmia. Toisessa osassa kuultiin hätkähdyttävän hienoja hiljaisia hetkiä, ja se piti herpaantumattomasti otteessaan. Viimeinen osa oli elävä, ja sen rytmi tempasi mukaansa, mutta muutamassa juoksutuksessa oli hiukan epäonnea.

Chopinin Etydi Op. 10 nro oli kelpo esitys ja Schumannin hurjan haastava Toccata paitsi soittoteknisesti harvinaisen hieno niin myös musiikillisesti vaikuttava. Park kykeni soittamaan kaksoisäänet tarvittaessa legatomaisesti, soittamaan nopean oktaavikohdan alun hiljaa ja koskettavasti, eikä hänen tarvinnut hidastaa loppujaksossa. Esitys oli myös varsin rikkeetön aivan muutamaa tahtia lukuunottamatta.

Rautavaaran Etydit Op. 42 kuultiin tänään toistamiseen. Parkin taiteilijaluonne pääsi teoksessa hyvin oikeuksiinsa. Hitaissa etydeissä oli vaikuttava tunnelma ja nopeissa hurja jännite ja valtavia sointihyökyjä.

Teknisesti varsin pätevän Ravelin Toccatan alkupuolen nyanssit kuulostivat saliin juuri ja juuri riittävän hiljaisilta, ja kun Park vielä onnistui kasvattamaan soinnin loppua kohden suureksi ja loistokkaaksi, esitys oli vaikuttava.

Seoul National University 2014–
Seoul Arts High School 2011–2014
Yewon School 2008–2011

Hyo-Eun Park (s. 22.5.1995) aloitti pianonsoiton viisivuotiaana. Hän opiskelee Soulin kansallisessa yliopistossa Hie-Yon Choin oppilaana. Hän soitti ensimmäisen resitaalinsa 13-vuotiaana Ewon Cultural Centerissä Soulissa. Kumho Art Hall oli vuorossa 2014. Hän on esiintynyt korealaisen Bucheonin filharmonisen orkesterin solistina 2009. Tämän vuoden Epinalin kansainvälisessä pianokilpailussa Ranskassa hän sijoittui toiseksi. Hän on voittanut palkintoja useissa kansallisissa kilpailuissa. Hyo-Eun Park on valmistunut Soulin taidekoulusta ja Yewon Schoolista, jossa hänen opettajansa oli Jung-Ae Sohn.

KILPAILUOHJELMA

Alkuerä

J. S. BACH Preludi ja fuuga As-duuri (WTK I)
BEETHOVEN Sonaatti nro 6 F-duuri op. 10/2
CHOPIN Etydi cis-molli op. 10/4
SCHUMANN Toccata op. 7
RAVEL Le tombeau de Couperin: VI Toccata
RAUTAVAARA Etydit op. 42: Terssit, Septimit, Tritonukset, Kvartit, Sekunnit, Kvintit (1969)

Välierä

SAARIAHO Arabesques et adages
BRAHMS Kuusi pianokappaletta op. 118: Intermezzo a-molli, Intermezzo A-duuri, Ballade g-molli, Intermezzo f-molli, Romanze F-duuri, Intermezzo es-molli
SIBELIUS Opus 76: III Carillon, IX Arabesque, X Elegiaco, XII Capriccietto
LISZT Dante-sonaatti Après une lecture de Dante: Fantasia quasi sonata

Finaali

ŠOSTAKOVITŠ Pianokvintetto op. 57
BRAHMS Pianokonsertto nro 2 op. 83