Hyppää pääsisältöön

Rakkauden kesä, ikuisesti — psykedeelinen musiikki elää ja voi hyvin

Death Hawks band
Suomalaisen nykypsykedelian parhaimmistoa: Death Hawks Death Hawks band Kuva: Sami Sänpäkkilä Death Hawks

Psykedeelinen musiikki elää nykyään rehevää kukoistuskautta. Tämän päivän psykedelia ei ole retroilevaa eskapismia, vaan yhteisöllisyyttä, tapa ymmärtää maailmaa ja jopa muuttaa sitä.

Hiostavana kesäiltapäivänä hytisen Mertsi Murmannin ja Leo Kosolan kanssa varsin tehokkaasti ilmastoidussa Musiikkitalon kahvilassa. Kylmyydestä huolimatta keskustelu alkaa lämmetä ja nousta yhä huimaavampiin korkeuksiin.

“Ihmiset haluavat itse ilman välikäsiä etsiä pyhyyttä, merkitystä ja ehkä myös jotain arkipäiväisen, nähdyn, tylsän, ymmärrettävän ja rationaalisen maailman rikkovaa. Se ei kuitenkaan saa olla yliluonnollista. Sitä ei haluta miettiä pyhänä jumalkokemuksena, vaan välittömän hengellisen suhteen etsimisenä”, Murmann innostuu.

Murmann ja Kosola pitävät Kolmas Korva -blogia, joka keskittyy psykedeeliseen musiikkiin. Puhumme siitä, miksi psykedelia yhä kiehtoo musiikinystäviä vuonna 2017, viisikymmentä vuotta niin sanotun “rakkauden kesän” jälkeen, jolloin vastakulttuuri, hippiliike ja psykedeelinen musiikki räjähtivät kaleidoskooppisena värimyrskynä valtavirtaan.

Nykyään psykedelia elää uutta kukoistuskauttaan. Psykedeelisiä levyjä julkaistaan jatkuvasti, psykedeliayhtyeitä nähdään valtavirran yleisöön vetoavien festareiden lavoilla ja isot poptähdet, kuten Lady Gaga, Lana Del Rey ja Miley Cyrus ottavat psykedeliasta vaikutteita musiikkiinsa. 2010-luvulla yhtyeet, kuten Tame Impala ja MGMT ovat onnistuneet loikkaamaan valtavirtaan.

Tame Impala -yhtyeen moottori ja keulakuva Kevin Parker
Tame Impala alkoi Kevin Parkerin sooloprojektina Tame Impala -yhtyeen moottori ja keulakuva Kevin Parker Kuva: Matt Saville Tame Impala,Kevin Parker

Sellaisten ulkomaillakin kiitosta saaneiden suomalaisten yhtyeiden, kuten Oranssi Pazuzun, K-X-P:n ja Circlen, musiikissa psykedelialla on vankka asema. Esimerkiksi Death Hawks, Mara Balls ja Black Lizard pitävät huolen siitä, että suomalainen psykedeelinen rock on hyvissä kantimissa.

Itse asiassa, kun kuuntelee viime vuosien kiitetyimpiä suomalaisen rockin ja marginaalimusiikin nimiä, kuten Litku Klemettiä, Mikko Joensuuta, Teksti-TV 666:tta tai Draama-Helmiä, voisi melkein väittää, että psykedelia on tavalla tai toisella osa hämmästyttävän monen tämän päivän kiitetyn suomalaisartistin soundia.

K-X-P -yhtye
K-X-P K-X-P -yhtye Kuva: Vilhelm Sjöström K-X-P
Mara Balls -yhtye Sideways 2016 -festivaalilla
Mara Balls Sideways 2016 -festivaalilla Mara Balls -yhtye Sideways 2016 -festivaalilla Kuva: Miikka Varila
Litku Klemetti -yhtye
Litku Klemetti Litku Klemetti -yhtye Kuva: Alt Agency Litku Klemetti

Kuinka tässä näin kävi?

Alkuperäinen psykedeelisen musiikin valtakausi oli lyhyt ja kiihkeä. Kuten tavallista musiikkigenrejen kohdalla, sen alkupistettä on vaikea tarkasti määritellä. Syntyikö psykedelia silloin, kun anarkistinen folkduo The Holy Modal Rounders lauloi vuonna 1964 Hesitation Bluesilla sanan “psycho-delic”? Vai oliko psykedelian lähtölaukaus maaliskuussa 1966 julkaistu The Byrdsin Eight Miles High ja sen mystiset, John Coltranen ja Ravi Shankarin inspiroimat kitarakuviot? Kenties psykedelia sai alkunsa sittenkin siitä, kun teksasilainen The 13th Floor Elevators julisti olevansa psykedeliaa jo lokakuussa 1966 ilmestyneen ensilevynsä The Psychedelic Sounds of the 13th Floor Elevators nimessä.

The Byrds -yhtye
The Byrds Gene Clarkin lähdön jälkeen: David Crosby, Michael Clarke, Chris Hillman ja Roger Mc Guinn The Byrds -yhtye Kuva: Horn/Griner, Sony Music Entertainment David Crosby,The Byrds,Michael Clarke,Chris Hillman,Roger McGuinn

Kyllä ja ei, sillä kuten useimmat kulttuuriset liikkeet, psykedelia sai alkunsa vähitellen monessa eri paikassa ja lopulta yhä kiihtyvällä tahdilla, kunnes se räjähti valtavirtaan vuonna 1967.

“Rakkauden kesän”, hippiliikkeen ja vastakulttuurin nousun vuonna yli 100 000 nuorta matkusti San Franciscoon. Haight-Ashburyn kaupunginosassa pilvi paloi ja LSD laajensi tajuntoja. Vasemmistoradikaalit, anarkistit ja hipit järjestivät mielenosoituksia Vietnamin sotaa vastaan.

Pilvi paloi ja LSD laajensi tajuntoja.

Kesän alkajaisiksi San Franciscon lähistöllä järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäiset rockfestivaalit: KFRC Fantasy Fair and Magic Mountain Music Festival Marin Countyssa ja Monterey International Pop Festival Montereyssa. Niillä esiintyivät psykedeeliset rockyhtyeet, kuten Jefferson Airplane, The Doors, The Grateful Dead, The Jimi Hendrix Experience ja The Byrds.

Vuonna 1967 yhtyeet sekä Yhdysvalloissa että Englannissa julkaisivat monia alkuperäisen psykedeelisen rockin merkkiteoksia. Alle vuoden sisällä ilmestyivät muun muassa Jefferson Airplanen Surrealistic Pillow, The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, Jimi Hendrix Experiencen Are You Experienced, Doorsin The Doors, Pink Floydin The Piper at the Gates of Dawn ja Loven Forever Changes. Tahti oli niin kiivas, että esimerkiksi Jefferson Airplane, Doors ja Jimi Hendrix ehtivät julkaista samana vuonna toisenkin levyn.

Psykedeelinen rock liitettiin vastakulttuuriin, mutta vuonna 1967 se oli myös hyvin suosittua. Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band hallitsi Billboardin albumilistan kärkisijaa heinäkuun alusta lokakuuhun. Myös Jimi Hendrixin Are You Experienced oli valtava myyntimenestys. Psykedeeliset kappaleet, kuten Doorsin Light My Fire, Donovanin Mellow Yellow, Strawberry Alarm Clockin Incense and Peppermints ja Jefferson Airplanen Somebody to Love, olivat isoja hittejä.

Yhdysvaltalainen rock-muusikko Jimi Hendrix soittaa sähkökitaraa Yleisradion "Pop-kontrasteja" -televisio-ohjelman nauhoituksissa 22.5.1967.
Jimi Hendrix Yleisradion "Pop-kontrasteja" -ohjelman nauhoituksissa 22.5.1967. Yhdysvaltalainen rock-muusikko Jimi Hendrix soittaa sähkökitaraa Yleisradion "Pop-kontrasteja" -televisio-ohjelman nauhoituksissa 22.5.1967. Kuva: Johannes Mattila / Yle Jimi Hendrix

Alkuperäinen psykedeelisen musiikin aikakausi kesti kuitenkin vain pari vuotta. Jo vuonna 1968 monet suuret rockyhtyeet siirtyivät joko juurevamman musiikin pariin tai tutkimaan progressiivisen rockin yhä monimutkaisempia, mutta vähemmän spontaaneja maisemia.

Psykedeelisen ajan loppuun liittyi usein myös tragedioita. Toiset matkustivat liian pitkälle sfääreihin palatakseen koskaan täysin maan pinnalle. Esimerkiksi Pink Floydin Syd Barrett, Fleetwood Macin Peter Green, Moby Grapen Alexander “Skip" Spence ja 13th Floor Elevatorsin Roky Erickson alkoivat kärsiä vaikeista mielenterveysongelmista, joiden puhkeamisessa ainakin osasyynä olivat LSD-kokeilut.

Pink Floyd -yhtye
Pink Floyd. Syd Barrett ensimmäisenä vasemmalla. Pink Floyd -yhtye Kuva: © PINK FLOYD MUSIC Pink Floyd

Kesäkuussa 1967 Syd Barrettin johtama Pink Floyd oli julkaissut riemukkaan psykedeelisen singlensä See Emily Play. Vain vuotta myöhemmin Barrett esiintyi Pink Floydin levyllä viimeisen kerran. Ainoa hänen laulamansa kappale A Saucerful of Secrets -levyllä on Jugband Blues. Sen lopussa Barrett kysyy hämmentyneenä ”what exactly is a dream, and what exactly is a joke?”

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku synnyttivät myös käsitteen “27 club”, joka koostui 27-vuotiaina kuolleista rocktähdistä. Useimmat olivat psykedeelisen rockin pioneereja. Vuosina 1969-1971 kerhoon liittyivät Janis Joplin, Jimi Hendrix, Jim Morrison ja Rolling Stonesin psykedeelisille seikkailuille johtanut Brian Jones.

Kuin hyväntahtoinen loinen, psykedelia on muodostanut pysyvän ja antoisan symbioosin populaarimusiikin kanssa.

Psykedelia ei kuitenkaan jäänyt vain yhdeksi lyhyeksi välivaiheeksi rockin historiassa, toisin kuin 1970-luvun alussa olisi voinut luulla. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa punksukupolvi löysi psykedelian uudelleen. Englantilaiset The Soft Boys, The Teardrop Explodes ja Echo and the Bunnymen sekä kalifornialaisen niin sanotun paisley undergroundin yhtyeet, kuten The Rain Parade, The Dream Syndicate, The Bangles ja The Three O’Clock synnyttivät tyylilajin, joka tultaisiin tuntemaan nimellä neo-psychedelia.

1970-luvun lopun jälkeen psykedelia ei ole oikeastaan koskaan hävinnyt populaarimusiikista. Se on ollut välillä sivummalla, välillä keskiössä, mutta aina mukana sekä antamassa vaikutteita ja imemässä niitä itseensä. Psykedelia on ollut mukana lukemattomissa genreissä elektronisesta musiikista indie rockiin ja hip hopista poppiin. Kuin hyväntahtoinen loinen, psykedelia on muodostanut pysyvän ja antoisan symbioosin populaarimusiikin kanssa.

Murmannin ensikosketus psykedeliaan tuli hänen perheensä kautta. “Kun olin teini, mutsi soitti The Doorsin ja Pink Floydin musiikkia. Faija kertoi kokemuksistaan ensimmäisissä Ruisrockeissa ja 60-70-luvun meiningistä.” Hänen 14 vuotta vanhempi isoveljensä oli pyörinyt psykedeliaa, garage rockia ja punkia kuuntelevissa piireissä. Sitä kautta Murmann tutustui uuteen psykedeeliseen musiikkiin.

Ruisrock 1974
Suomalaisen psykedelian mallia Ruisrockissa 1974 Ruisrock 1974 Kuva: Arja Lento / Yle Ruisrock

Kosola puolestaan tutustui psykedeliaan hip hopin kautta. “Kuuntelin nuorena paljon räppiä ja sitä kautta kiinnostuin musiikista, jota räpissä sämplättiin. Sain enoiltani lainaan paljon vinyylilevyjä, ja etsin niiltä biisejä, joita voisin sämplätä omaan musiikkiini. Siellä oli Pekka Strengiä ja Velvet Undergroundia. En ollut niin kiinnostunut siitä musiikista itsessään, mutta se pehmitti maaperää myöhemmälle tutustumiselle.” Tässä tutustumisessa auttoi Murmann, joka tutustutti Kosolan neo-psychedeliaan.

Murmann ja Kosola saivat idean psykedeelistä musiikkia käsittelevästä blogista ollessaan vaihto-oppilaina Hollannissa. “Pääsimme vihdoin pois täältä pohjoisen saarelta, johon mitkään bändit eivät tulleet”, Kosola muistelee. Hollannissa parivaljakko näki psykedeliayhtyeitä livenä. Se oli Kosolan mukaan “muuttava kokemus”.

Mertsi Murmann
Mertsi Murmann Mertsi Murmann Kuva: Markku Kirves
toimittaja leo kosola
Leo Kosola toimittaja leo kosola Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle abitreenit

Murmann ja Kosola huomasivat, että uusia, mielenkiintoisia bändejä syntyi jatkuvasti ja ympäri Eurooppaa alettiin järjestää psykedeeliseen musiikkiin keskittyviä festivaaleja eli psych festejä. Suomessa ei kuitenkaan ollut ilmiöstä kertovia blogeja. “Alkoi olla liikaa hyvää musaa, jota ei pystynyt jakamaan kenellekään. Se oli tosi turhauttavaa”, Murmann muistelee.

Nykyään psykedeelinen musiikki on yhdistynyt ja sekoittunut eri genrejen kanssa, kunnes siitä on tullut keitos, josta on mahdoton tehdä helppoa tiivistelmää.

Tähän vajeeseen Kolmas Korva -blogi pyrkii vastaamaan. Kuten arvata saattaa, Murmann ja Kosola ovat psykedelian suhteen tosiuskovaisia ja innokkaita saarnamiehiä. Etenkin Murmann on taipuvainen innostuneisiin ja rönsyileviin monologeihin. Stereotyyppisiltä psykedeelisiltä friikeiltä tai hipeiltä he eivät näytä. Mainosalalla työskentelevä Murmann ja toimittajan töitä tekevä Kosola ovat pukeutuneet siististi ja heidän hiuksensa ovat lyhyet. Kosolalla on sentään yllään vakosamettihousut.

Nykypäivän psykedeelinen musiikki ja sen ympärille muodostunut kulttuuri eivät olekaan kliseistä 1960-luvun palvontaa ja retroilua, vaan monipuolinen ja alati kehittyvä yhdistelmä erilaisia kulttuurillisia vaikutteita ja virtauksia.

Alusta asti psykedeelisen musiikin määrittely on ollut vaikeaa. 1960-luvun psykedelia ei ollut niinkään tiukasti rajattu tyyli, vaan kokoelma esteettisiä ja musiikillisia piirteitä, levytysteknisiä innovaatioita ja kulttuurillisia vaikutteita, joista syntyi monipuolinen kokonaisuus. Psykedeeliset yhtyeet saattoivat soittaa haaveilevaa folkrockia, harmonista poppia, vaudeville-vaikutteista nostalgiamusiikkia, intialaishenkistä raga rockia, rujoa garagea tai vaikkapa raskasta blues rockia.

Nykyään psykedeelinen musiikki on yhdistynyt ja sekoittunut eri genrejen kanssa, kunnes siitä on tullut keitos, josta on mahdoton tehdä helppoa tiivistelmää. Acid rock, freak folk, space rock, tropicália, krautrock, hypnagogic pop ja stoner rock ovat vain joitain psykedelian muotoja tai genrejä, joiden kanssa se on sekoittunut. Hyvä esimerkki psykedeelisen musiikin laajentumisesta on suomalainen Oranssi Pazuzu, joka yhdistelee musiikissaan psykedeliaa ja black metalia.

Oranssi Pazuzu -yhtye
Oranssi Pazuzu Oranssi Pazuzu -yhtye Kuva: Rainer Paananen Oranssi Pazuzu

Tätä myös Murmann ja Kosola ovat joutuneet pohtimaan tehdessään Kolmas Korva -blogiaan. “Mietimme, puhummeko psykedeelisestä musiikista vai psykedeelisestä rockista. Päädyimme psykedeeliseen musiikkiin, mutta siinä on kertojasta riippuen aina joku rajaus. Emme esimerkiksi tule käsittelemään psytrancea. Se on oma maailmansa”, Murmann kommentoi.

Kuitenkin Murmann ja Kosola näkevät nykyisen psykedeelisen musiikin myös vahvana kokonaisuutena. “Psykedelia oli pitkään sivujuonteena musiikissa. Bändit kokeilivat sitä tai levyllä oli psykedeelinen biisi. Nyt se on taas kokonaisuus, jonka alle menevät metallit, proget, folkit, krautit ja kaikki muut”, Murmann pohtii.

Juuri psykedeelisen musiikin muuntautumiskyky ja avoimuus ovat varmistaneet, että se on pysynyt elinvoimaisena. Kun yhteys vastakulttuuriin, hippiliikkeeseen ja tuon ajan yhteiskunnallisiin mullistuksiin on hävinnyt, psykedelia on Murmannin sanoin “joutunut etsimään uusia aisapareja, uusia rakastajia.”

Murmannille ja Kosolalle psykedelian fanittaminen tarkoittaa kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkää musiikkia. Heille psykedelia on sekä yhteisöllisyyttä että universumin suurien kysymysten pohtimista.

Murmann löysi psykedeliasta itselleen yhteisön silloin, kun tunsi olevansa eksyksissä. “Olin aikuisiän kynnyksellä muuttanut Turusta Helsinkiin ja olin vähän yksinäinen. Etsin paikkaani ja piirejäni”, hän muistelee. Käänteentekeviä tässä etsinnässä olivat suomalais-englantilaisen psykedeelistä folkia soittavan Hexvesselin albumit Dawnbearer ja No Holier Temple. “En halua kuulostaa liian suureelliselta, mutta Hexvessel toi vähän sellaista pyhyyden kokemusta. Yhtye pohdiskeli pokkana luontoa, metsää ja paikkaamme universumissa. Sain siitä paljon voimaa ja ymmärrystä”, Murmann kertoo.

Hexvessel-yhtye
Hexvessel Hexvessel-yhtye Kuva: Tekla Valy

Psykedeelisen musiikin ympärille muodostunut yhteisö on hänen mukaansa hyväksyvä ja suojeleva. “Väitän, että psykedelia on maailman tasa-arvoisin genre. Se on 1960-luvulta asti ottanut suojiinsa ne, jotka ovat saaneet vähän siipeensä. Moni on löytänyt sieltä kodin.”

Murmann uskoo, että ihmiset haluavat kokea individualistisesti, mutta kuitenkin kuulua myös yhteisöön. “He eivät halua olla yksin, vaan tarvitsevat yhteisöllistä paikkaa, koodistoa ja näköalaa, missä asioita voi kokea. Psykedeelinen kulttuuri ja taide ovat mahtavia väyliä siihen.”

Murmannille ja Kosolalle olennaista psykedelian kestävässä suosiossa ja uudessa nousussa on, että se vastaa keskeisiin nykypäivän ihmistä askarruttaviin kysymyksiin. Psykedelia kiehtoo etsijöitä, haaveilijoita ja uteliaita. Se on genre, joka asettuu arkipäiväisen yläpuolelle. Ei ole sattumaa, että se syntyi 1960-luvulla, jolloin länsimaiset ihmiset alkoivat tutkia ajatuksia kristillisen ajattelun ulkopuolella. Vastauksia etsittiin idän uskonnoista, mystiikasta ja vaihtoehtoisista elämäntavoista.

Ihmiset eivät halua olla yksin, vaan tarvitsevat yhteisöllistä paikkaa, koodistoa ja näköalaa, missä asioita voi kokea. Psykedeelinen kulttuuri ja taide ovat mahtavia väyliä siihen.― Mertsi Murmann

Murmannin mukaan psykedelia tarjoaa ihmisille mahdollisuuden pohtia yhä maallistuneemmassa yhteiskunnassa paikkaansa maailmankaikkeudessa, hakea pyhyyttä, merkitystä ja arkipäiväisyyden rikkovia kokemuksia. Näitä etsitään itse, virallisten instituutioiden ja uskontojen ulkopuolelta.

“Halutaan pohtia toismaailmallisuutta, meitä isompia merkityksiä ja myös sietää kosmoksen musertavuutta. Kun meillä ei ole enää Jumalaa tuomassa sitä turvaa tai muita tällaisia kirjanoppineiden ja uskonoppineiden selityksiä, niitä haetaan neurokemiasta, ekstaattisuudesta ja shamanismista. Näitä kysymyksiä pohditaan ilman yhteyksiä Jumalaan. Katsotaan, mitä todellisuudesta voi paljastua, jos sen rajoja vähän venytetään.”

Tähän liittyy Murmannin mukaan myös uusi kiinnostus LSD:tä kohtaan: “1960-luvulla LSD-tutkimuksesta kiinnostuttiin, mutta sitten se näivettyi. Siitä tuli poliittisesti liian kiistanalaista ja kulttuurisesti se homma räjähti käsiin. Nyt siihen on ruvettu taas heräämään.” Nykyään tutkijat ovat kiinnostuneita muun muassa LSD:n mahdollisuuksista masennuksen ja riippuvuuden hoidossa. Microdosing eli pienten LSD-annosten ottaminen tehokkuuden lisäämiseksi ja mielialan kohottamiseksi on trendi, josta ovat kirjoittaneet myös arvostetut aikakauslehdet, kuten New Yorker ja Marie Claire.

Murmann ja Kosola eivät kuitenkaan pidä huumeita välttämättömänä osana nykyistä psykedeliaa. “Huumeet voivat olla sellainen juttu, jonka kautta ihmiset päätyvät psykedeelisen musiikin pariin. Heitä kiehtovat 1960-luvun tarinat, hippiliike ja huumeet. Nykyään meno ei kuitenkaan enää ole sellaista, että jokaisen bändin pitää käyttää LSD:tä. Ei se kuulu siihen enää ollenkaan samalla tavalla”, Kosola pohtii.

Modernin neo-psychedelian tärkeimmäksi yhtyeeksi Murmann ja Kosola nostavat austinilaisen The Black Angelsin. Syynä ei ole ainoastaan vuonna 2006 ensimmäisen levynsä Passover julkaisseen kokoonpanon musiikki, vaan myös se, että Black Angels synnytti nykyiset psykedeelisen musiikin festivaalit eli psych festit. Vuonna 2008 yhtyeen kitaristi Christian Bland ja laulaja Alex Maas järjestivät muutaman ystävänsä kanssa ensimmäisen Austin Psych Festin. Nykyään festivaali on vaihtanut nimensä Levitationiksi ja kasvanut brändiksi, joka on levinnyt Chicagoon, Vancouveriin, Kanadaan ja Angersiin, Ranskaan.

The Black Angels -yhtye
The Black Angels The Black Angels -yhtye Kuva: Alexandra Valenti The Black Angels

Samalla se on inspiroinut ihmisiä järjestämään omia psych festejä ympäri maailmaa, Liverpoolista Lissaboniin ja Sydneystä Malmöön. Ilmiö on rantautunut myös Suomeen. Heinäkuussa Oulussa järjestettiin jo kolmas Uleåborg Festival of Psychedelia. Elokuun 25. päivä 2017 Tampereella puolestaan järjestetään Pakkahuoneella ja Klubilla ensimmäinen Manse Psych Fest.

Vaikka Suomessa järjestetään alan festivaaleja ja tehdään paljon hyvää psykedeelistä musiikkia, kasvuvaraa Murmannin ja Kosolan mukaan kuitenkin olisi. “Ruotsi tuntuu olevan tässäkin asiassa meitä edellä. He ovat osanneet yhdistää elegantisti psykedelian popsuuntauksiin. Hyvä esimerkki on Dungen, joka on tosi suosittu bändi myös Suomessa”, Murmann kuvailee. Psych festejä Ruotsissa on järjestetty jo joitakin vuosia.

Suomalaisista levy-yhtiöistä Murmann ja Kosola nostavat esiin erityisesti turkulaisen Svart Recordsin, jolle ovat levyttäneet muun muassa Hexvessel, Death Hawks ja Oranssi Pazuzu. Suomesta kuitenkin puuttuvat esimerkiksi psykedeeliseen musiikkiin keskittyvät blogit ja radio-ohjelmat. “Joitain hyvin marginaalisia toimijoita on ollut, mutta me olemme sanan varsinaisessa mielessä Suomen ensimmäinen psykeblogi. Pyrimme laajasti tuomaan psykedeelistä musiikkia ihmisten tietoisuuteen”, Murmann sanoo.

Death Hawks -yhtye
Death Hawks Death Hawks -yhtye Kuva: Sami Sänpäkkilä Death Hawks

Psykedelia syntyi yhteiskunnallisten mullistusten ja epävarmuuden aikana. Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin maailma kuohuu jälleen. Mikä siis olisi paremmin aikaansa sopivaa musiikkia kuin psykedelia?

Kesäkuussa Black Angels -yhtyeen johtohahmo Christian Bland kertoi The Quietus -lehden haastattelussa kokevansa, että hänen yhtyeensä yhtenä tärkeänä tarkoituksena on avata ihmisten silmät ympäröivän maailman tapahtumille. Hänelle psykedelia ei ole pelkkää eskapismia.

Yhtyeen tuoreimmalla levyllä Death Song kuullaankin sellaisia kappaleita, kuten kapitalismia kritisoiva Currency ja sokeaa patriotismia käsittelevä I’d Kill for Her. Bland toivoo haastattelussa, että muutkin artistit alkaisivat ottaa enemmän kantaa asioihin.

Psykedeelinen musiikki tarjoaa lohtua ja vaihtoehtoisen maailman, josta ihmiset voivat hakea voimaa.― Mertsi Murmann

Murmann innostuu jälleen, kuten todellisen ilosanoman levittäjän kuuluukin.

“Psykedelia on harmonian, haastamisen, kansalaisvapauksien ja hyvän yhteiselämän perimmäistä musiikkia, joka on lähtenyt kirjaimellisesti kansalaisten tasolta. Toisin kuin jotkut 1800-luvun yhteiskuntatieteilijät ennustivat, emme elä utopiassa edelleenkään, vaan käynnissä on globaalin ympäristötuhon ja talouskriisin kaltaisia massiivisia väkivaltaisia kokonaisuuksia. Ihmiset eivät pysty kunnolla käsittämään niitä. Psykedeelinen musiikki tarjoaa lohtua ja vaihtoehtoisen maailman, josta ihmiset voivat hakea voimaa.”

Psykedeelisen musiikin tulevaisuuteen hän uskoo lujasti. Saahan se voimansa perustavanlaatuisista kysymyksistä.

“Teemat, joista psykedelia ammentaa, ovat sellaisia, jotka askarruttavat ihmisiä. Ehkä sitten, kun ne vastaukset löydetään ja kollektiivinen ajatusmaailma siirtyy uusien haasteiden pariin, on uusien isojen musiikillisten tai taiteellisten suuntausten vuoro. En kuitenkaan usko, että ne yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja musiikilliset pohjavirrat tulevat hetkeen katoamaan.”

Manse Psych Fest järjestetään Tampereen Pakkahuoneella ja Klubilla 25.8., Black Angels esiintyy Helsingin Tavastialla 9.9., Moon Duo puolestaan nähdään Tavastialla 14.11.

Näillä pääset alkuun! Mertsi Murmannin ja Leo Kosolan suosittelemat albumit, joilla voit tutustua neo-psychedelian maailmaan.

  • The Black Angels – Directions to See A Ghost (Light In The Attic, 2008). Psykedeelisen musiikin skenen elvyttäneen teksasilaisbändin kakkoslevy kaikuu pakanallista voimaa. Ikimuistoinen tamburiini käynnistää tummasävyisen tripin.
  • The Growlers - Are You In Or Out? (Everloving, 2009). Sittemmin valtavirtaistunut kalifornialaisbändi viekoittelee omintakeisella soundillaan, jossa surf-rock yhdistyy iskelmään ja auringonpistoksenhuuruiseen psykedeliaan.
  • Dead Skeletons – Dead Magick (Everloving, 2011). Islantilainen kulttialbumi tiivistää elämän ja kuoleman teemat yhdeksi, yhteiseksi rituaaliksi.
  • Hexvessel – No Holier Temple (Svart, 2012). Mestarillinen albumi vie 60- ja 70- luvun psykedelia- ja folksoundit sakeaan, suomalaiseen ikimetsään.
  • Goat – World Music (Rocket, 2012). Ruotsalaisbändin debyyttilevy yhdistää maailmanmusiikin riemukkaaseen psykedeliaan ja afrobeatiin.
  • Moon Duo – Circles (Sacred Bones, 2012). Circles on energisen ja jumputtavan kraut-avaruusrockbändi Moon Duon ehein albumi.
  • Föllakzoid – II (Sacred Bones, 2013). Chileläisbändi ammentaa kosmisen sykkeensä Atacaman autiomaan ylle levittyvästä tähtitaivaasta. Hypnoottinen kakkoslevy vie johonkin ulkoavaruuden rajoille.
  • Death Hawks – Death Hawks (Gaea, 2013). Suomalaisen psykerockin moderni tulkki huumaa ja hurmaa rikkaalla soinnillaan. Death Hawks ansaitsisi enemmän kansainvälistä huomiota.
  • Kikagaku Moyo – Forest of Lost Children (Beyond Beyond is Beyond, 2014). Mielikuvituksellinen japanilaisbändi kuljettaa retkelle taikamaahan, jossa rockin lainalaisuuksista loihditaan korvaan jumittuvia koukkuja.
  • Jane Weaver – The Silver Globe (Finders Keepers, 2014). Melodinen, runsas ja kekseliäs poplevy ponnautti liverpoolilaisen Jane Weaverin eurooppalaisen psykedelian huipulle.

Muokkaus 30.8.2017: Lisätty kuva Pink Floydista.

  • Yöt, päivät, lakkaamatta… Avaruusromua 26.11.2017

    Me ajelehdimme ajassa eteenpäin kuin virrassa.

    Kun Konfutse katseli jokea, hänen kerrotaan sanoneen, että elämä kulkee kuin tuo virta. Yöt, päivät, lakkaamatta. Monet kokevat elävänsä luonnon päättymättömän kierron keskellä. Ehkä se on eräs syy siihen, miksi musiikin tekijät ovat halunneet kuvata suhdettaan luontoon. Suhdettaan siihen suureen virtaan, jonka mukana me ajelehdimme ajassa eteenpäin, tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa. Luonto voi olla mukana musiikissa sekä symbolisesti että konkreettisesti. Avaruusromussa lähdetään liikkeelle luonnosta ja matkataan kohti sisäistyneitä visioita. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tommi Läntinen: Rauhasta pitää laulaa aina!

    Tommi Läntinen arvosteli uutuuskappaleet Levylautakunnassa

    Raadissa istuivat Tommi Läntinen, toimittaja Minna Joenniemi ja musiikkituottaja Juha-Pekka Sillanpää. Tulos ja kommentteja 1. Lohkare: Rauhaa 25 pistettä (Kartsa Huovinen - Pauli Hanhiniemi) Tommi: Kovasti tykkäsin. Tumma ja luomuinen soundi. Hienoja kuvia tekstissä. Puhuttiin isoista asioista, siitä millaisia ristiriitoja kannamme mukanamme.

  • Myös se, mitä siinä ei ole… Avaruusromua 19.11.2017

    Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole.

    ”Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole”. Näin sanoi edesmennyt elektronimuusikko Mika Vainio. Hän sanoi musiikkinsa muodostuvan siten, että mukaan otetaan vain tarvittavat äänet ja kaikki muu jätetään pois. ”Musiikki, oleminen ja soittaminen ovat etsimistä, johon sisältyy toivo uuden löytämisestä”, sanoo rumpali ja säveltäjä Teppo Mäkynen. Näillä ajatuksilla Avaruusromussa lähdetään liikkeelle. Matkan aloittaa Mika Vainiolle omistettu tuore sävellys. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Miljoonasade ja Sam Smith kuuntelussa Levylautakunnassa

    Mikki Kauste arvioi uutuuslevyjä

    Viikon leyuutuuksista löytyy pop-musiikin perusasioita - tunteellisia tarinoita, ajattomia soundeja ja lauluharmonioita. Soppaan heitetään myös etnisiä rytmejä ja kamarimusiikkia. Oman arvioinsa näistä antoivat Mikki Kauste Egotripistä sekä musiikkitoimittajat Tuuli Saksala ja Pekka Laine. Tulokset ja kommentteja 1. The Staves feat.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua