Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Neljäs kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu 2017 pääkuva

Suomalaisyleisö yllätti lämmöllään

Pianisti Evan Wong
Suomalaisyleisön reiluus ja lämpö yllätti täysin Evan Wongin. Pianisti Evan Wong Kuva: Sandra Saulo Evan Wong

Ensimmäisenä välieräpäivänä kilpailijoiden tunnelmat menivät täyttä vuoristorataa; oli väsymystä, iloa lämpimästä yleisöstä ja kilpailun sallimasta vapaudesta sekä muistinmenetyksiä. - Lue Ylen asiantuntijan pianopedagogi Niklas Pokin arviot ensimmäisen välieräpäivän kilpailijoista.

"Olen iloinen, että se on ohi!"

Eteläkorealainen Hans H. Suh tunnusti olevansa torstaiaamuisen kilpailuesityksen jälkeen todella väsynyt. Oli ensimmäinen kerta, kun Suh'ille lankesi kilpailussa soittovuoro erän ensimmäisenä ja vielä varhain aamulla.

- Se oli todella haastavaa. Yritin vain soittaa ja pitää ajatukseni kirkkaina. Olen iloinen, että se on nyt ohi ja voin mennä kotiin lepäämään!

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Hans H. Suh'in kilpailusivulta.

Pianisti Hans H. Suh
Hans H. Suh ja onnittelija. Pianisti Hans H. Suh Kuva: Sandra Saulo Hans H. Suh

Suomalaisyleisö yllätti

Yhdysvaltalainen Evan Wong iloisi esityksensä jälkeen siitä, että yleisö näytti pitävän hänen soitostaan. Suomalainen yleisö – jota oli torstaiaamuna Camerata-salin täydeltä - oli jotain, mitä pianisti ei ollut osannut odottaa.

- Minä todella rakastin yleisöä! Tuntuu kuin ihmiset olisivat todella reiluja ja lämpimiä - jokseenkin päinvastoin, kuin mitä olin ajatellut ja mitä olin kuullut Suomesta. Oli todella upeata soittaa ihmisille täällä tässä upeassa salissa!

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Evan Wongin kilpailusivulta.

Pianisti Evan Wong
Evan Wong tulossa lavalta. Pianisti Evan Wong Kuva: Sandra Saulo Evan Wong

Black out lavalla

Kysymys menikö kaikki niin kuin piti, saa oululaisen Hannu Alasaarelan puuskahtamaan:

- Ei mennyt! Tiesin kyllä etukäteen, että minun ohjelmistovalintani on tosi riski. Ligetin etydit on ollut toukokuisesta Tampereen pianokilpailuista lähtien semmoinen kummitus päässäni. Siellä minulla tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni sellainen black out lavalla. Nyt täytyy kyllä sanoa, että se sama toistui nyt täällä pari kertaa. Täysin musteni silmissä ja enkä yhtäkkiä muistanut, miten kappale alkaa.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Hannu Alasaarelan kilpailusivulta.

Pianisti Hannu Alasaarela
Hannu Alasaarela tulee lavalta bravo-huutojen saattelemana. Pianisti Hannu Alasaarela Kuva: Sandra Saulo hannu alasaarela

Intohimo ja kirkas ajatus

Välierien kuopus 18-vuotias kiinalainen Tianxu An tuli lavalta tyytyväisenä.
- Minusta tuntuu, etten soittanut kovin intohimoisesti, mutta uskon silti, että ajatus soittaessani oli hyvin kirkas.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Tianxu An’in kilpailusivulla.

Pianisti Tianxu An
Tianxu An tulossa Cameratan lavalta.. Pianisti Tianxu An Kuva: Sandra Saulo Tianxu An

Sävellys Hiroshiman uhreille

Uusiseelantilaisen Jun Bouterey-Ishidon mielestä Maj Lind –kilpailussa on hienoa vapaus.
- Ohjelma antaa paljon vapautta. Se, että sain soittaa oman sävellykseni tai Kaija Saariahon kappaleen.

Kerro omasta sävellyksestäsi?
- Ensimmäinen niistä on omistettu Hiroshiman uhreille. Itse asiassa se perustuu erääseen japanilaisen perhetuttuni runoilijan omakohtaiseen runoon. Hän oli 14-vuotias, kun pommi putosi lähelle.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Jun Bouterey-Ishidon kilpailusivulla.

Pianisti Jun Bouterey-Ishido
Jun Boyterey-Ishido ja onnittelijat. Pianisti Jun Bouterey-Ishido Kuva: Sandra Saulo Maj Lind -pianokilpailu,Jun Bouterey-Ishido

"Rakastan kokkaamista"

Eteläkorealainen So Hyang In kertoo harrastavansa kokkaamista, kun häneltä kysytään, onko elämää pianonsoiton ulkopuolella.

- En kokkaa usein, mutta rakastan ruoanlaittoa. Tykkään kutsua ystäviä luokseni ja tehdä heille korealaista ruokaa. Olen tyytyväinen, kun he tulevat kylläisiksi.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset So Hyang In’in kilpailusivulla.

Pianisti So Hyang In.
So Hyang In opiskelee Münchenissä Antti Siiralan johdolla. Pianisti So Hyang In. Kuva: Sandra Saulo So Hyang In

”Olen kiinnostunut vähän liian monesta asiasta”

Rovaniemeltä kotoisin oleva Väinö Jalkanen valittelee, että on kiinnostunut vähän liian monista asioista pianonsoiton lisäksi.

- Välillä tulee semmoisia kausia, että tulee tehtyä mitä ihmeellisimpiä asioita esim. marin kieli. Oli kausi, kun olisi pitänyt harjoitella Beethovenia, niin minusta oli paljon mielenkiintoisempaa tutustua niittymarin tilanteeseen.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Väinö Jalkasen kilpailusivulla.

Pianisti Väinö Jalkanen ja pianonsoiton opiskelija Emilia Granroth.
Väinö Jalkanen on kiinnostunut siitä, millaista keskustelua lähetysikkunassa on käyty. Pianonsoiton opisklija Emilia Granroth referoi. Pianisti Väinö Jalkanen ja pianonsoiton opiskelija Emilia Granroth. Kuva: Sandra Saulo Väinö Jalkanen

Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi ensimmäisen välieräpäivän kilpailijat

Välierän suhteellisen vapaa ohjelmisto ja tunnin mittainen kesto antaa kilpailijoille mahdollisuuden esitellä oman taitelijuutensa ja ohjelmistonsa vahvuuksia. Jotkut kilpailijat ovat käyttäneet hyväksi mahdollisuuden ottaa ohjelmistoon laajamuotoisia järkäleitä, jotkut taas panostavat pikkukappaleiden värikkääseen kimaraan. Jälkimmäisessä tapauksessa saattaa olla vaarana, että taiteilijakuva ei hirveästi laajene alkuerästä, joka ohjelmistoltaan painottuu lyhyisiin teoksiin. Välierän arviointi ei liene tuomaristolle helppoa – miten vertaillaan näin totaalisesti eri lähtökohdista soitettuja ohjelmistoja, jotka haastavat soittajaa aivan eri asioissa?

Timo Asikainen ja Niklas Pokki Maj Lind -kilpailun katsomossa 2017
Toimittaja Timo Asikainen (vas) ja pianopedagogi Niklas Pokki Musiikkitalon Cameratan katsomossa Maj Lindejä kuuntelemassa. Timo Asikainen ja Niklas Pokki Maj Lind -kilpailun katsomossa 2017 Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Niklas Pokki,timo asikainen

Välierän ensimmäinen soittaja oli eteläkorealainen Hans H. Suh, 27 jolla oli ohjelmistossaan vain kolme teosta: oma sävellys, Sibelius-osuutena Valse Triste, ja Beethovenin valtava Hammerklavier-sonaatti Op. 106. Ohjelman perusteella saattoi odottaa suuret linjat hallitsevaa muusikkoa.

Oli hyvä veto Suhilta ottaa oma sävellys ohjelman alkuun. Teos oli kiinnostava, virtuoosinen, värikäs ja ilmaisultaan selkeä, joskaan ei valtavan omaperäinen. Sibeliuksen Valse triste oli tunnelmallinen ja erittäin taitavasti ja huolellisesti soitettu. Kenties sointimaailma olisi voinut olla monipuolisempi, legato sulavampaa ja unikohtaus huumaavampi.

Pianistiseksi ja musiikilliseksi Mount Everstiksikin joskus sanottu Hammerklavier-sonaatti alkoi vakuuttavan energisesti. Soitto oli teknisesti korkeatasoista, selkeää ja sointi pysyi koko ajan hallittuna. Polyfoniset kohdat toteutuivat kirkkaina ja selkeinä. Ensimmäinen osa oli siis erittäin monessa mielessä moitteeton ja vaikuttava. Ehkä kuitenkin vakuuttavampikin pitkien jännitteiden rakentaminen, etenkin laulavien legatokohtien soinnin muotoilu ja teoksen dramaturgiaan henkilökohtaisesti eläytyminen olisi ollut mahdollista. Toisen osa Scherzo jatkoi samaa korkeatasoista linjaa. Eduksi esitykselle olisivat olleet hiljaisemmat pianosävyt, vielä tarkempi rytmin toteutus ja karakterivaihdosten rajakohtien selkeämpi toteuttaminen.

Pianisti Hans H. Suh
Hans H. Suh. Pianisti Hans H. Suh Kuva: Sandra Saulo Hans H. Suh

Maailmoja syleilevän pitkä ja henkisesti syväluotaava kolmas osa soi kauniisti, kerroksellisesti ja koskettavasti. Esitys teki ainakin minuun syvällisen ja omakohtaisesti eletyn vaikutelman. Toteutus oli laadukas ja nuottikuvalle uskollinen. Modulaatiot olivat hienosti sävytettyjä ja eri sävellajialueet profiloituivat omalla sointivärillään. Karakterit olivat selkeitä, laaja muoto tuntui piirtyvän selkeänä esiin, eikä osa tuntunut ollenkaan niin pitkältä kuin joskus. Samalla kuitenkin vahvistui vaikutelma siitä, että Suh voisi satsata legatolinjojen laulavuuteen ja muotoiluun vieläkin enemmän, joskin on myönnettävä, että Camerata-sali on haasteellinen tässä suhteessa. Suh tuntui lämmenneen kolmannen osan aikana, koska siirtymäjakso viimeisen osan legendaarisen ryteikköiseen fuugaan oli nyt dramaturgian kannalta todella vaikuttava. Fuuga soi graafisen selkeänä ja energisenä. Tämä osa on kaikilla kuviteltavilla tavoilla inhimillisen suorituskyvyn rajoja kolkutteleva. Pelkästään muistisuorituksena sen esittäminen on hatunnoston arvoinen teko. Suhilla ei tuntunut olevan erityisiä vaikeuksia missään suhteessa. Osa rakentui suvereenisti ja sen pakkomielteistä tahdonvoimaa henkivä luonne välittyi vaikuttavasti.

Suh on ilmiselvästi suurten tehtävien pianisti. Tämä oli harvinaisen vaikuttava alku toiselle erälle, ja hieno osoitus kilpailun häkellyttävän korkeasta tasosta.

Yhdysvaltalainen Evan Wong, 27 sai kunnian soittaa ensiesityksen kilpailun tilausteoksesta, Kaija Saariahon sävellyksestä Arabesques et adages. Koska teos on ennen esittämätön, niin on luultavaa, että tuomarit tukeutuvat esityksen arvioinnissa pääasiassa heille toimitetun nuotin ja kilpailijan esityksen vertailuun. Tällöin kilpailijalle on varmasti eduksi soittaa mahdollisimman tarkasti säveltäjän merkintöjen mukaan. Olin itsekin saanut teoksen nuotit käyttööni, ja mielestäni Wong onnistui tulkitsemaan teoksen suhteellisen värikkäästi, nuottitekstille uskollisesti ja tyylikkäästi. Ainoastaan dynamiikkamerkintöjen toteutus ei välittynyt saliin aina täysin vakuuttavasti tai koherentisti.

Pianisti Evan Wong
Evan Wongia janottaa soiton jälkeen. Pianisti Evan Wong Kuva: Sandra Saulo Evan Wong

Seuraavaksi kuultu Schubertin myöhäinen Sonaatti c-molli D.958 on laaja, hiukan beethoveniaaninen teos. Wong soitti ensimmäisen osan vakuuttavasti, pikemminkin osan yhtenäisyyttä kuin sen tuskaista draamallisuutta korostaen. Toinen osa soi kauniin orkestraalisena ja aidosti läpieletyn kuuloisena. Wongin kaunis, pyöreä ja yläsävelrikas sointi pääsi hyvin oikeuksiinsa. Tässä osassa Wong onnistui mielestäni sekä luomaan saumattoman yhtenäisen kokonaisuuden että kuljettamaan musiikin juonta riipaisevasti ja harvinaisen kertovasti. Kolmannen osan hän karakterisoi liikuttavasti. Pehmeäsointinen ja kuin itsestään etenevä tulkinta toi itselleni mielikuvan tietystä salaperäisyyden tai unen verhosta tulkinnan edessä – se mistä nyt kerrotaan, on tapahtunut joskus kauan sitten. Yksi viimeisen osan haasteita on nähdäkseni se, miten pianisti saisi tästä nopeasta osasta esiin sen surulliset ja koskettavimmat puolet. Usein kuulee energisiä virtuoosiesityksiä, jotka kuulostavat rajulta ratsastukselta ja joissa osan tarantellaa muistuttavaa rytmiä vedellään päin kuulijan kasvoja. Wongin esitys puolestaan oli mielestäni suurenmoisen onnistunut. Sointi oli juuri sopivasti intiimi ja runollinen ja osan sisäinen draama liikutti ainakin minua. Vaikuttavaa ja ylevää!

Wongin soiton tenhovoima vain lisääntyi Sibeliuksen Valse tristessä. Hänen poikkeuksellinen kykynsä luoda tunnelmia ja kertoa musiikilla tekivät esityksen alkupuolen tunnelmasta suorastaan maagisen. Hän myös vaikutti tuntevan teoksen tarinan. Vaikutelma Wongista legatosoiton ja sointien hallinnan mestarina vahvistui jälleen. Ainoastaan loppuhuipennuksessa oli mielestäni pientä toivomisen varaa.

Ravelin ensimmäisen maailmansodan jälkeen säveltämän supervirtuoosisen ja värikkään La Valsen tunnelma oli sopivan turmeltunut. Toteutus oli täysin suvereeni, täynnä hienoja sointeja ja vaikuttavaa tyylitajua. Johan olikin vakuuttava välieräesitys!

Hannu Alasaarela, 23 kuului niihin kilpailijoihin, jotka olivat koonneet välieräohjelmistonsa useasta, suhteellisen lyhyestä teoksesta. Tämä tuntuikin sopivan hyvin Alasaarelan soittajapersoonalle. Saariahon tilausteoksen erittäin vakuuttava, ulkoa soitettu, esitys vahvisti kuvaa Alasaarelan poikkeuksellisesta musiikillisesta älykkyydestä ja suuresta osaamisesta nykymusiikin parissa. Nuottikuva oli tutkittu tarkasti ja pianisti reagoi mielestäni edellistä soittajaa uskottavammin säveltäjän dynamiikkamerkintöihin ja karakterisointiohjeisiin. Vinkki säveltäjille: tälle miehelle kannattaisi säveltää teoksia, loistava esitys on taattu!

Sibeliuksen Rêveriessä oli lyyrinen, kuulas sointi ja herkkävaistoinen Alasaarela sai teokseen rikkumattoman tunnelman. Ailahteleva Scherzino oli täynnä elämää ja monipuolinen kosketusten kirjo tuotti ainakin itselleni suurta mielihyvää.

Seuraavaksi numerokseen Alasaarela oli valinnut viisi etydiä György Ligetiltä. Ensimmäinen niistä, Epäjärjestys, soi graafisen selkeästi ja aavistuksen totuttua kevyemmin. Seuraava etydi, Vapaat kielet, loi sulavassa ja taipuisassa lyyrisyydessään hienon kontrastin ensimmäiselle. Fanfaarit Alasaarela soitti hiukan varovaisella soinnilla, mutta toteutus oli silti vakuuttava. Sateenkaaren tulkinnassa oli herkkyyttä ja intensiivisyyttä. Varsovan syksy alkoi soinnilla, jossa tuntui olevan kuumeista kelmeyttä. Tekstuuri kuulosti selkeältä ja jännitteiden rakentelu oli älykkäästi suunniteltua.

Pianisti Hannu Alasaarelaa onnitellaan Maj Lind -kilpailussa
Hannu Alasaarelan onnittelijoiden jonossa mm. suomalaispianistit Fanny Söderström, Ilmo Ranta, Tarmo Peltokoski ja Tatu Eskelinen.. Pianisti Hannu Alasaarelaa onnitellaan Maj Lind -kilpailussa Kuva: Sandra Saulo hannu alasaarela

Debussyn Estampes'ssa kuva herkästä sointivärien mestarista vain vahvistui. Pagodit oli ihastuttavaa pentatonista fantasointia, jossa Alasaarela kykeni taitavasti erittelemään hiljaisia ja vielä hiljaisempia tasoja. Ilta Granadassa viettelevine habanera-rytmeineen oli aistillinen ja taitavasti rakennettu. Äärimmäiset pianissimot pakottivat yleisön kuuntelemaan keskittyneesti. Puutarhat sateessa -osa oli tämän teoksen esityksistä yksi parhaita koskaan kuulemiani. Se todella herätti mielikuvituksen. Lopuksi kuultu Chopinin Balladi g-molli oli ohjelman pisin teos vajaan kymmenen minuutin kestoineen. Myös siinä Alasaarela onnistui luomaan hivelevän hiljaisia ja herkkiä sävyjä ja rakentamaan persoonallisen ja mielekkään kokonaisuuden.

Alasaarela tuntuu olevan omimmassa elementssään soittaessaan herkkyyttä ja pieniä mielenailahduksia sisältävää musiikkia. Hän on toki vakuuttava myös virtuoosisessa tekstuurissa, ja silloin hän yleensä tuntuu pyrkivän eriteltyyn ja graafiseen toteutukseen. Laveaa, paksua tai suuresti resonoivaa sointia häneltä harvoin kuullaan, mutta kaikenlaisia muita sointivärejä sitten sitäkin enemmän. Ensimmäisessä erässä saatu hyvä vaikutelma vain parani välierässä. Alasaarela on upea taiteilija, jolle toivoisi jatkossa paljon konsertteja.

Vasta 18-vuotias kiinalainen Tianxu An häätkähdytti alkuerässä säkenöivällä briljanssillaan ja nopeudellaan. Odotinkin mielenkiinnolla, millaisia uusi puolia hänestä kuullaan välierässä. An aloitti ohjelmansa Sibeliuksen rauhallisilla teoksilla Ekloge ja Im alten Heim. Hänellä on tapana fraseerata hyvin isosti – crescendo-diminuendo -tapahtumat olivat joskus saliin ja teoksiin nähden mielestäni jopa ylimitoitettuja. Tämän huomion poislukien esitykset soivat kauniisti ja An tuntui pääsevän hyvin sisään Sibeliuksen maailmaan.

Kaija Saariahon tilausteoksen An soitti vakuuttavasti, ja hänkin soitti sen ulkoa. Hän sai joka nuotin kuulumaan hämmästyttävän selkeästi ja soitto oli rytmisesti erittäin täsmällistä. Nyanssit oli hyvin skaalattu, mutta aivan kaikki säveltäjän merkitsemät karakterit eivät ehkä aina toteutuneet – marcato-kohdat olivat mielestäni vakuuttavampia kuin esimerkiksi leggiero e giocoso (kevyesti ja iloisesti) -karakterit.

Mozartin laajan ja musiikillisesti vaativan Fantasia c-mollin K.475 An soitti linjakkaasti ja erittäin hallitulla soinnilla. Erityisen kaunis oli nopeahkon F-duurijakson hiljainen nyanssi. Esitys tuntui paranevan loppua kohden, jolloin An alkoi löytää ilmaisuunsa retoriikkaa, jota alkupuolella jäin kaipaamaan. Minua jäi kuitenkin hieman ihmetyttämään, miksi An oli valinnut juuri tämän teoksen välieräohjelmaansa. Vaikka esitys oli erittäin taitavasti suunniteltu ja soitettu, uumoilen silti, että monella muulla teosvalinnalla hän olisi voinut tehdä paremman taiteellisen vaikutelman.

Pianisti Tianxu An
Tianxu An Riikka Holopaisen haastattelussa. Pianisti Tianxu An Kuva: Sandra Saulo Tianxu An

Seuraavaksi kuultiin kaksi teosta Franz Lisztin Sveitsin vaellusvuosilta: Lähteen reunalla ja Myrsky. Lähteen reunalla oli kaunis, joskin nyanssiltaan tällä kertaa hiukan voimakkaahko tunnelmakuva. Myrskyn oktaavitykityksissä An oli odotetusti täysin elementissään.

Anin laajamuotoinen teos välierässä oli Schumannin moniosainen teossykli Karnevaali Op. 9, joka liikkuu naamiaisten maailmassa. Siinä Schumann säveltää musiikillisen muotokuvan esimerkiksi omista sivupersoonistaan Eusebiuksesta ja Florestanista, läheisistään, kollegoistaan ja italialaisen Commedia dell'arten hahmoista, kuten Pierrot'sta ja Harlekiinista. Se on teos, jossa pianisti pääsee todella näyttämään taitonsa karakterisoida erilaisia tunnelma- ja tanssikappaleita.

Sanomattakin lienee selvää, että Anin esitys oli pianistisesti erittäin korkeatasoinen. Erilaiset tanssikarakterit toteutuivat hyvin ja erottuivat toisistaan selvästi. Parhaimmillaan hän oli nopeissa, värikkäissä ja musiikillista valppautta vaativissa osissa, kuten Florestan, Papillons tai Pantalon et Colombine. Hän kykeni myös sisäistyneeseen ja herkkään ilmaisuun, esimerkiksi osissa Eusebius tai Aveu. Rakkauden intohimoa olisi ehkä kaivattu enemmän osassa Chiarina, joka kuvaa Schumannin elämän suurta rakautta Claraa, mutta heti perään romanttinen agitato-muotokuva Chopinista soi ja muotoutui upeasti. Useimmille muille pianisteille hankala Reconnaissance toteutui letkeän tanssillisesti. Pirullisen vaikea Paganini toimi hyvin, mutta ei ehkä ollut vakuuttavin kuulemani. Viimeisessä osassa, Daavidinliittolaisten marssissa filistealaisia vastaan, An rakensi jännitettä erittäin taitavasti ja selvitti vaikeimmatkin kohdat hämmästyttävällä bravuurilla. Osa loppui komeasti. Vaikuttava välierä myös Anilla.

Uusiseelantilainen Jun Bouterey-Ishido aloitti ohjelmansa Beethovenin viimeisellä pianosonaatilla Op. 111, josta kuultiin jo alkuerässä muutamakin varsin hyvä esitys. Bouterey-Ishidon tulkinta oli hyvin erilainen kuin mikään aikaisemmista, mutta sekin mietityn tuntuinen. Hänen lähestymistapansa tuntuu olevan se, että karakterin vaihtuminen yhdistyy usein perustempon vaihtumiseen. Legendaarinen Arthur Schnabel käytti tätä tulkintakeinoa 1900-luvun alkupuolella hienovaraisen mestarillisesti, mutta lähestymistavan vaarana on liiallinen ja jatkuva rubato, joka joskus saattaa pikemminkin hämärtää teoksen kokonaisuutta kuin selkiyttää sitä. Sonaatin ensiosassa, jossa yksi tärkeitä ilmaisullisia elementtejä on osan voimakas liike-energia, Bouterey-Ishidon temponvaihtelut eivät aina tuntuneet omiin korviini täysin perustelluilta. Toinen osa oli osaavasti ja kauniisti soitettu ja kuulosti pitkäjänteisemmältä kuin ensimmäinen osa.

Pianisti Jun Bouterey-Ishido
Jun Boyterey-Ishido esiintymisen jälkeen. Pianisti Jun Bouterey-Ishido Kuva: Sandra Saulo Maj Lind -pianokilpailu,Jun Bouterey-Ishido

Sibeliuksen Valse tristessä Bouterey-Ishido käsitteli valssirytmiä odotetun persoonallisesti ja sai Bösendorferista hienoja tummia ja pehmeitä sävyjä. Bouterey-Ishidon omassa kaksiosaisessa teoksessa In Memoriam and Scherzino à la Gao Ping (2007/2014) kuultiin laajaa väriskaalaa ja pianon sisältä soitettuja efektejä. Teos oli vaikuttavan kuuntelevasti ja inspiroituneesti esitetty.

Lopuksi kuultu Bartókin viisiosainen tanssisarja oli omakohtaisen tuntunen tulkinta, jossa olevat lukuisat, säveltäjän kirjoittamat tempovaihdokset toteutuivat mestarillisesti. Vaikutelmaksi kuitenkin jäi itselleni tietty sisäänpäinkääntyneisyys.

Jun Bouterey-Ishido vaikuttaa minusta soittoonsa eläytyvältä ja fyysisesti ilmeikkäältä taiteilijapersoonallisuudelta, jonka karisma varmasti vetoaa moniin. Hänkin tuntui tänään onnistuvan erittäin hyvin.

Eteläkorealainen So Hyang In oli ottanut ohjelmaansa teoksia, jotka ovat vakavasti otettavan, kypsän pianistin valintoja. Sekä Chopinin f-molli-balladi että Prokofjevin 8. pianosonaatti vaativat esittäjältään määrällisesti ja laadullisesti korkeatasoista soittotekniikkaa, mutta ne ovat ennen kaikkea suurta ja syvällistä musiikkia, jossa vakuuttava lopputulos on mahdollinen ainoastaan teoksen sisällöstä käsin lähtien. Näissä teoksissa, jos missä, soittotekniikan on taivuttava musiikin vaatimuksiin. Paradoksaalista kyllä, monissa ns. virtuoosinumeroissa asia saattaa olla usein lähes päinvastoin.

Kaija Saariahon teoksen esitys noudatti varsin hyvin säveltäjän merkintöjä ja karakterimerkinnät, erityisesti espressivot ja energicot, totetutuivat varsin hyvin. Ilmaisullisesti esitys oli erittäin vakuuttava, mutta akustisesti esitys ei ollut aivan yhtä graafisen selkeä kuin vaikkapa Hannu Alasaarelalla tai Tianxu Anilla. Seuraavaksi In soitti Sibeliuksen pianosarjan Lyyrisiä kappaleita Op. 74, josta kuultiin kaksi osaa Anin soittamana hiukan aiemmin iltapäivällä. So Hyang In soitti Ekloge-osan pidättyvän herkästi, mikä sopi osaan erinomaisesti. Sanfter Westwind (leuto länsituuli) oli nimensä mukainen. In sai flyygelistä ihastuttavan pyöreän ja taipuisan soinnin, ja esityksessä oli pintatason liikkeestä huolimatta sisäistä rauhaa ja rentoutta. Auf den Tanzvergnügen oli elävän tanssillinen esitys, ja koin tulkinnan myös kiinnostavalla tavalla kertovaksi. Onnistuneesti kertovuuteen In satsasi myös viimeisessä osassa Im alten Heim.

Pianisti So Hyang In.
So Hyang In vaihtoi haastattelussa iltapuvun huppariin. Pianisti So Hyang In. Kuva: Sandra Saulo So Hyang In

Chopinin kaikin tavoin haastava Balladi f-molli tuntui olevan Inille erinomainen valinta. Hänen kykynsä kuljettaa musiikillista juonta pitkälinjaisesti yhdistyneenä hienoon sointiaistiin, jossa sali tuntuu soivan flyygelin jatkeena, tuotti erittäin tyydyttävän kuuntelukokemuksen. Inistä paljastui todellinen pianon runoilija.

Prokofjevin 8. pianosonaatti (1944) on kolmas säveltäjän niin kutsutuista sotasonaateista, ja näistä varmaankin jossain mielessä syvämietteisin. Teosta leimaa sodan runtelema mielenmaisema. So Hyang In soitti ensimmäisen osan vaikuttavan laajalla kirjolla tuskan ja ahdistuksen erilaisia puolia. Tulkinta rakentui vaikuttavasti ja intensiteetti pysyi yllä keskeytyksessä. Inin tekniikka on niin hyvä, että kompromisseja ei tarvinnut tehdä missään. Erilaisten sointien spektri oli myös valtava. Toisen osan menuetti keinui värikkään orkestraalisesti ja näennäisen leppoisuuden takana saattoi Inin tulkinnassa aistia peitetyn vaaran. Kolmanteen osaan In heittäytyi valtavalla rytmisellä energialla. Vaikka kolmannen osan esitys ei kokonaisuudessaan kuulostanut aivan niin sairaalta kuin olisin odottanut, vinksahtaneisuutta ja rajua intensiteettiä oli kuitenkin aivan riittämiin teoksen mahtavaan huipentamiseen. Bravo!
Mielestäni So Hyang In on suurenmoinen pianisti ja ennen kaikkea vaikuttava ja kiinnostava taiteilija. Tällaista soittoa toivoisin kuulevani lisää.

Väinö Jalkanen oli valinnut ohjelmaansa teoksia, joihin kaikkiin hänellä vaikuttaisi olevan syvä henkilökohtainen suhde. Kuten Hannu Alasaarelallakin, Jalkasen ohjelma koostui useista suhteellisen lyhyistä teoksista, ellei sitten Ravelin Gaspardia ajattele laajamuotoisena teoksena. Tällaisessa ohjelmasuunnittelussa ei tietenkään ole mitään vikaa, varsinkaan jos soittaa niin hienosti ja monipuolisesti kuin Jalkanen.

Jalkanen aloitti Suomessa harvoin kuullulla Bartókin teoksella Improvisaatioita unkarilaisista talonpoikaislauluista. Jalkanen soitti teoksen värikkäästi ja niin spontaanisti kuin olisi itse säveltänyt sen. Hänellä tuntuu olevan kyky temmata yleisö mukaan omaan taikapiiriinsä. Tällaisen teoksen esittäminen ei varmaan onnistuisi kovin hyvin ilman tällaista kykyä.

Sibeliuksen Kukka-sarjan Iris ja Aquileija oliva ihastuttavan mielikuvituksekkaita ja intiimejä musiikillisia kuvia. Jalkasen kosketus oli hienostunut ja herkkä, ja hän saa tuotua tutuista teoksista esille uusia, kiehtovia puolia.

Pianisti Väinö Jalkanen
Väinö Jalkanen Riikka Holopaisen haastattelussa. Pianisti Väinö Jalkanen Kuva: Sandra Saulo Väinö Jalkanen

Omassa teoksessaan, Vyd ymbalne jәlgәžmaš (2017) (nimi on Marin kieltä ja tarkoittaa Välkähdyksiä vedessä), Jalkanen häikäisi lyyrisillä helinöillä, ihmeellisillä koputuksilla ja pianon sisältä soittamillaan efekteillä. Lopputulos oli kiehtova. Tämä sävellys teki suuren vaikutuksen! Šostakovitšin Preludissa ja fuugassa b-molli Jalkanen pääsi jälleen näyttämään yhtä spesialiteettiaan, polyfonian elävää hallintaa. Hän sai myös luotua esitykseen hienon tunnelman. Lopuksi kuultu Ravelin Yön Gaspard tunnetaan yhtenä pianokirjallisuuden suurista haasteista. Ondine (vedenneito) soi Jalkasen käsissä kevyenä, värikkäänä ja taitavasti pedaloituna. Le Gibet (hirsipuu) vakuutti soinnillaan ja pitkällä linjallaan, mutta olisi ehkä voinut olla kauheampikin. Scarbo (pieni riivattu maahinen, joka ilmaantuu nukkujan uneen) osoitti Jalkasen loistavan sointiväriaistin, joustavan virtuoositekniikan ja erinomaisen dramatiikan tajun.

Jalkasella on poikkeuksellinen kyky mennä sisälle esitykseensä suorastaan shamanistisella tavalla. Tämä ominaisuus vie helposti yleisönkin mukaansa.

  • Virtuoosi Jiyoung, superpianisti Mackenzie ja syvällinen Hyo-Eun

    Maj Lind -pianokilpailun toinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -kilpailun toisessa orkesterifinaalissa kuultiin virtuoosista Jiyoung Kimiä, superpianisti Mackenzie Melemediä sekä introverttiä ja syvällistä Hyo-Eun Parkia. - Lue Ylen asiantuntijan pianopedagogi Niklas Pokin arviot toisen orkesterifinaalin esityksistä. Toisena orkesterifinaali-iltana torstaina 31.8.

  • Yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed voitti Maj Lind -pianokilpailun 2017

    Seuraa kilpailua osoitteessa yle.fi/klassinen

    Yhdysvaltalainen 22-vuotias Mackenzie Melemed on Maj Lind -pianokilpailun voittaja 2017. "Olen sanaton! Oli ihana kilpailla Suomessa. Aion maksaa opintolainojani tällä palkinnolla", totesi Melemed voittajahaastattelussa. Voittajan palkinto on 30.000 euroa.

  • Aito Hannu, karismaattinen Jun ja pianon sankaritar So

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäisessä orkesterifinaalissa kuultiin "aitoa Hannua", karismaattista Jun Bouyterey-Ishidoa ja pianon sankaritarta, So Hyang In'iä. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi ensimmäisen orkesterifinaalin esitykset.

  • Kamarimusiikkifinaali tulvi romanttista tunnetta

    Maj Lind -pianokilpailun kamarimusiikkifinaali.

    Kamarimusiikkifinaalin romanttiseen tunneaaltoiluun eläytyessään unohti viimeistään, että Maj Lindeissä on kysymys ankaran kansainvälisen pianokilpailun loppusuorasta. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi kamarimusiikkifinaalin esitykset.