Anni Alatalo
Yle
Riina Hosio on tanssija ja tanssinopettaja, jolle laihdutus on turvakeino ja tapa laittaa elämä järjestykseen. Peili on Riinalle hyvän tai huonon päivän mittari. Riina haluaisi oppia rennompaa suhtautumista elämään ja itseensä. Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorva antaa Riinalle vinkkejä ja harjoituksia liiallisen kontrolloinnin tunnistamiseen liittyen.
Riinan tarina
“Ensimmäiset ajatukset väärästä vaakalukemasta koin jo kymmenvuotiaana, jolloin olisin halunnut mahtua neljä vuotta vanhemman serkkuni farkkuihin, mutta en mahtunut. Tuosta tapahtumasta asti olen seurannut aina painoani jollain tavalla.
Perheeni ei ole koskaan antanut ymmärtää, että minun pitäisi pudottaa painoani tai että en kelpaisi tällaisena kuin olen. Päinvastoin he kannustivat ja tekivät selväksi, että olen hyvä sellaisena kuin olen. Mutta äitini lapsuuden perheessä oli toisenlaista ja äitini, vaikka ei koskaan sanonutkaan sitä ääneen, ei ollut tyytyväinen itseensä, tarkkaili painoaan ja oli erilaisilla dieeteillä.
En tiedä, onko minulle ollut tärkeää laihtua vai onko tärkeää ollut tehdä ja toteuttaa ylipäänsä jotain ollakseen olemassa, ja olen vain valinnut siihen laihduttamisen ja painon tarkkailun. Olen kuitenkin ollut koko elämäni normaalipainoinen tai jopa laiha.
Olen ammatiltani tanssija ja valmistun tänä keväänä tanssinopettajaksi. Koska olen pitkä näinen, melkein 180-senttinen, on minun ollut kansantanssijana vaikeaa löytää omaan pituuteeni sopivaa paria. Olen aina ihaillut pikkuruisia naisia, jotka suorastaan lentävät parin käsivarsilla.
Tanssi on lajina vaikea, koska keho, sen visuaalisuus on niin iso osa sitä. Kun aloitin tanssija-opinnot kahdeksan vuotta sitten, painoni putosi lähes kymmenen kiloa. Söin tarpeeksi ja treenasin säännöllisesti eli painonpudotus oli järkevää. Laskin ehkä liiankin huolellisesti kokonaiskulutuksen ja liikunnan määrän. Rehellisesti sanottuna olin kuitenkin tyytyväinen, kun laihduin. Lihominen on minulle edelleen kauhistus.
En omista vaakaa, mutta tarkistan edelleen useita kertoja päivässä peilistä vartaloani. Tanssijana kiinnitän huomiota lonkan kulmaan tai lantion oikeaan asentoon kuin huomaamatta, mutta samalla pidän silmällä sitä, olenko lihonnut vai laihtunut. Peili kertoo, onko hyvä vai huono päivä.
Jos koen oloni turvattomaksi turvaton tai olen uudessa tilanteessa, alan laskemaan hiilareita, päivässä syötyjen kasvisten määrää tai kuluttamiani kaloreita. Voin laskea ja järkeillä syömisiäni ja liikkumistani loputtomiin. Se on turvakeino ja tuntuu, ettei se aina ole ihan vapaaehtoista, vaan olen laskemisen vanki.
Joskus väsyneenä syömisen kontrollointi saattaa mennä niin pitkälle, että pyörin kaupassa osaamatta ostaa mitään. Murehdin ostettavien tuotteiden hiilareiden lisäksi ekologisuutta ja hiilijalanjälkeä niin, etten saa ostoksia tehtyä.
Olen huomannut, että kontrollointitarpeeni ei liity vain syömiseen, vaan olen altis kontrolloimaan muitakin tekemisiäni.
Olen huomannut, että kontrollointitarpeeni ei liity vain syömiseen, vaan olen altis kontrolloimaan muitakin tekemisiäni. Jos vaikka sähköpostin lähettäminen ei jostain syytä onnistu aamulla kuten olin suunnitellut, on koko päivä mennyt pilalle. Tuntuu, ettei mitään kannata enää aloittaa tai enintään uuden mahdollisuuden voi saada vaikka vasta seuraavana tasatuntina.
Olen kyllästynyt tarkkailemaan syömisiäni ja tuntemaan siitä syyllisyyttä. Nykyään herkkujen syöminen on enemmän tapahtuma muiden päivän tapahtumien joukossa, mutta ennen se oli merkittävä tapahtuma, josta saatoin tuntea syyllisyyttä vielä illalla. Silti käyn edelleen pingispallomaisen keskustelun kakkupalan edessä: "Onko se epäterveellistä? No on!, Pah, saan syödä mitä haluan. Jaahas, onko tämä tapa vältellä tosiasioita?"
Haluaisin oppia rentoa suhtautumista elämään ylipäätään. Pelkään epäonnistumista ja olen tanssin kautta luonut elämääni tiukat raamit.Tiedän, että maailma on paljon muutakin kun minä ja mun pään sisäiset asiat, ja pystyn tämän järkeistämään, pystyn puhumaan tämän kelle tahansa muulle, mutta en itselleni. Kun se tulee omalle kohdalle, en ihan usko sitä."
Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorva kommentoi
"Valmensin Riinaa kahden puhelun verran. Oli heti selvää, että keskiöön ja työstämisen kohteeksi nousee erityisesti Riinan kontrollin tarve. Pidimme puheluiden välillä tarkoituksella muutaman viikon tauon, jotta Riina pääsi kokeilemaan ja harjoittelemaan sovittuja asioita.
Kontrolli on normaalia ja sillä on selkeä psykologinen tehtävä.
Riina koki monessa asiassa kaipuuta rentouteen ja halua päästä irti kontrollin tarpeesta. Riina oli hyvin tiedostanut, että joustavuus lisäisi hyvinvointia, mutta ei löytänyt keinoja päästä asiassa eteenpäin. Kontrolli näkyi monella elämänalueella, mutta miten siitä irti pääsemistä alkaisi oppia?
Kontrollin tarve on hyvin yleistä ja ymmärrettävää, sillä kontrollilla on selkeä psykologinen tehtävä. Kontrolli auttaa varautumaan. Mieli pyrkii varautumaan, jos sitä on sattunut tai se on joutunut kokemaan häpeää tai pelkoa. Kontrollintarve pyrkii suojelemaan mieltä. Mieli varautuu - tai siis ylivarautuu. Riinalle häpeästä keskusteleminen tämän aihepiirin yhteydessä oli uusi ja avaava tulokulma aiheeseen. Riina koki, että häpeän tunteiden havainnointi varmasti avaa syvemmin kontrollin tarpeen tematiikkaa jatkossakin.
Päädyimme yhteisesti siihen, että antaa mielen rauhassa miettiä tätä.
Kontrollista kohti joustavuutta.
Joustavuutta on mahdollista oppia, jopa kuukausissa. Yksi hyvä tapa on lähteä tasapainottamaan sisäistä puhetta eli tuomaan “kriitikon” rinnalle lempeämpää ja asiaa monipuolistavaa puhetta. Ihminen voi rauhassa kuunnella sisäisen kriitikon kommentit ja jatkaa “toisella äänellä”, joka vaikkapa kommentoi, että “väsyneenä mun mieli on näemmä negatiivisempi. Kaikki on hyvin”.
Toinen hyvä keino lisätä tasapainoa ja joustavuutta on tehdä asiaa tasapainottavia tekoja. Jos siis olet vaikkapa kovin järkevä ja hyödyllinen aina, ole välillä vastuuton. Ensin vaikka ihan pienesti. Riina esim. alkoi hemmotella itseään toisinaan irtojogurteilla. Niihin kulminoituu monta Riinan tyypillisen kontrolliminän vastaista ajatusta (sokeri, hinta ja ekologisuus). Yhden jogurttipurkin ostaminen lähti Riinan kohdalla siis rikkomaan jumittavaa kontrollintarvetta. Teot muuttavat minuutta ja maailmankuvaa: rentous tekoina luo rentoutta tunteisiin ja tajuntaan - myös minäkuvaan.
Aikamme kontrolloiva ulkonäkökeskeisyys on opittua ja se on opittu syvästi jo lapsuudessa. Halu rentouteen on avain: Haluatko parantua? Sisäinen puhe muuttaa mieltä, rakentaa uutta suhtautumista itseen ja elämään. Näe ensin jotain (!) kaunista itsessäsi. Näe sitten jotain kaunista myös sisimmässäsi. Sano ääneen näitä. Sano myös normaaleja asioita: “Tänään näytän turvonneelta ja mä tykkään musta.” tai “Tänään näytän väsyneeltä ja olen siksi lempeä tänään mulle.”
Riina sai kotitehtäväksi löytää viisi ihanaa asiaa itsessä. Näitä miettiessä Riina teki tärkeän havainnon: Väsyneenä on vaikea olla myötätuntoinen. Riina on ammatissaan oppinut, että keho tietää valtavasti vastauksia. Ja nyt hän oppi, että niin tietää mielikin. Ihminen on enemmän psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus kuin monikaan meistä uskaltaa antautua olemaan. Siis harjoitellaan.
