Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Neljäs kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu 2017 pääkuva

Mackenzie Melemed valloitti uusia suomalaisystäviä

Pianistit Maria Hämäläinen ja Mackenzie Melemed
Nuori suomalainen pianisti Maria Hämäläinen onnittelee yhdysvaltalaista kilpailijaa Mackenzie Melemediä tämän välieräsuorituksen jälkeen. Pianistit Maria Hämäläinen ja Mackenzie Melemed Kuva: Sandra Saulo pianisti Mackenzie Melemed

Toisena välieräpäivänä ei Ylen lähetysikkunassa haikailtu enää välierästä pudonneiden suosikkien perään, vaan spekuloitiin jo, ketkä kuusi pianistia jatkavat finaaliin. Arvailuissa - suomea puhuva - yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed oli yksi vahvimmista ehdokkaista. - Lue Ylen asiantuntijan pianopedagogi Niklas Pokin arviot toisen välieräpäivän kilpailijoista.

"Viimeiset kymmenen minuuttia olin uupunut"

Eteläkorealainen Jiyoung Kim oli soittovuorossa toisena välieräpäivänä heti aamulla kymmeneltä.

- Olen noin 80-prosenttisesti tyytyväinen soittooni, hän kertoi Riikka Holopaiselle suorassa livestream-haastattelussa esityksensä jälkeen.
Kokonaisen tunnin mittainen välieräohjelma vei 21-vuotiaan pianistin voimat.
- Viimeiset kymmenen minuuttia olin melko uupunut. Mutta olen iloinen, että se on nyt ohi!

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Jiyoung Kimin kilpailusivulta.

Pianisti Jiyoung Kim
Jiyoung Kim rentoutuu kilpailun alkueriin osallistuneen Jun Ho Kimin seurassa välieräsuorituksensa jälkeen. Pianisti Jiyoung Kim Kuva: Sandra Saulo Jiyoung kim

Pariisin nautintoja

Etekäkorealainen Yedam Kim kertoo asuneensa jo pidemmän aikaa Pariisissa. Harrastuksistaan hän kertoo nauttivansa pariisilaisista konditorioista.

- Käyn mielelläni syömässä kakkuja. Siellä on aivan ihastuttavia leivonnaisia mm. macarone-leivoksia. Se on hyvä tapa rentoutua ja poistaa stressiä, Yedam Kim hymyilee.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Yedam Kimin kilpailusivulta.

Pianisti Yedam Kim
Yedam Kim on saamaisillaan onnitteluhalauksen. Pianisti Yedam Kim Kuva: Sandra Saulo Yedam Kim

Venäjä – elämäni paras päätös

Espanjalainen Enrique Lapaz Lombardo on opiskellut pianonsoittoa Venäjällä, Pietarin Rimski-Korsakov-konservatoriossa.

- Espanjassa koulutussysteemi on todella huono, mutta Venäjällä opetuksen ja opettajien taso on korkea. Moni kysyi, miksi en mene Amerikkaan tai Eurooppaan, jonnekin miellyttävämpään maahan, varsinkin kun venäjän kieli on erityisen vaikea espanjalaiselle.
- Uskon kuitenkin, että se oli paras päätös elämässäni, koska olen oppinut niin paljon. Pelkästään sen ansiosta olen täällä.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Enrique Lapaz Lombardon kilpailusivulta.

Pianisti Enrique Lapaz Lombardo
Enrique Lapaz Lombardo saa onnitteluhalauksen. Pianisti Enrique Lapaz Lombardo Kuva: Sandra Saulo Enrique Lapaz Lombardo

Jalkapallofani

Pianonsoiton lisäksi ukrainalaisen Roman Lopatynskyin sydän sykki jalkapallolle.

- Pidän todella paljon jalkapallosta. Pelasin kahdeksan vuotta, mutten pelaa enää. Lempijoukkueeni on Kiovan Dynamo, tietenkin, koska olen syntynyt Kiovassa.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Roman Lopatynskyin kilpailusivulta.

Pianisti Roman Lopatynskyi
Roman Lopatynskyi ja onnittelija. Pianisti Roman Lopatynskyi Kuva: Sandra Saulo Pianisti Roman Lopatynskyi

Lempikieleni suomi

Yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed antoi haastattelunsa suomeksi, onhan hän opiskellut suomea Columbian yliopistossa jo kolme vuotta.

- Opiskelen suomen kieltä, se on minun lempikieleni, Melemed hymyilee.

Milloin tulet seuraavan kerran Suomeen?

- En vielä tiedä, mutta toivottavasti pian. Minulla on paljon ystäviä Turun lähellä. He ovat täällä kannustamassa minua. On kiva, että minulla on niin hyviä ystäviä täällä.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Mackenzie Melemedin kilpailusivulta.

Pianistit Mackenzie Melemed ja Väinö Jalkanen
Väinö Jalkanen tuli onnittelemaan Mackenzie Melemediä. Pianistit Mackenzie Melemed ja Väinö Jalkanen Kuva: Sandra Saulo mackenzie melemed

Harrastusta etsimässä

Eteläkorealainen Hyo-Eun Park käy mietteliääksi, kun häneltä kysytään, mitä hän tekee siloin kun ei soita.

- Se onkin oikeastaan ongelmani. Ymmärrän nyt oikein hyvin, että rentoutuminen on todella tärkeä, joten olen ikään kuin etsimässä harrastusta. Pidän elokuvien katselemisesta, päivätorkuista ja musiikin kuuntelemisesta.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Hyo-Eun Parkin kilpailusivulta.

Pianisti Hyo-Eun Park
Hyo-Eun Park kovan urakan jälkeen. Pianisti Hyo-Eun Park Kuva: Sandra Saulo Pianisti Hyo-Eun Park

”Ohjelmavalintani kertoo itsestäni”

Venäläinen Daria Parkhomenko on tyytyväinen välieräesityksensä jälkeen.

- Koitin tänään soittaa itselleni, ystävilleni ja perheelleni. Toivon, että kaikki nauttivat soitostani!

Miksi valitsit juuri nämä kappaleet välierään?

- Kaikki nämä säveltäjät, kuten Schumann, ja Prokofjev ovat lempisäveltäjiäni. Ohjelmavalintani kertoo paljon myös itsestäni ja tunnelmistani. Schumannista pidän erityisen paljon, koska hänen musiikkinsa on hyvin romanttista.

Lue koko haastattelu ja katso alku- ja välieräsuoritukset Daria Parkhomenkon kilpailusivulta.

Pianisti Daria Parkhomenko
Daria Parkhomenko esiintyi välierän viimeisenä perjantai-iltana. Pianisti Daria Parkhomenko Kuva: Sandra Saulo Pianisti Daria Parkhomenko

Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi toisen välieräpäivän kilpailijat

Pianistisesti huomattavan laadukkaan vaikutelman alkuerässä tehnyt eteläkorealainen Jiyoung Kim aloitti välieränsä Kaija Saariahon teoksella, jonka hän soitti erittäin tarkasti ja sujuvasti, karakterivaihdoksissa erinomaisesti onnistuen. Vakuuttava esitys vahvisti vaikutelmaa siitä, kuinka hieno kappale Arabesques et adages on. Toivottavasti se vakiintuu pianistien ohjelmistoon.

Kolme Sibeliuksen teosta opuksesta 76 Kim soitti herkästi ja hän pystyi saamaan jokaiseen omanlaisensa sointivärin. Tässä suhteessa hän tuntuu olevan Camerata-salin soittimen ja akustiikan kanssa nyt huomattavasti paremmin kotonaan kuin alkuerässä. Väriskaala tuntuu moninkertaistuneen. Henkilökohtaisesti pidin kovasti myös hänen luonteikkaasta rytminkäsittelystään varsinkin Harlequinade-osassa.

Pianisti Jiyoung Kim
Jiyoung Kim. Pianisti Jiyoung Kim Kuva: Sandra Saulo Jiyoung kim

Ravelin Miroirsin Pursi valtamerellä laajensi entisestään kuvaa Kimin hallitsemista soinneista. Usein pitkähköltä tuntuva teos eteni nyt henkisesti vaivattoman oloisesti, pitkin ajatuksin. Saliin Kimin taidolla luoma sointivaikutelma herätti onnistuneesti mielikuvan auringon kilosta valtameren rauhallisilla laineilla ja meren hetkittäisestä arvaamattomuudesta. Virtuoosisen Alborada del gracioson (Narrin aamulaulu) repetitiot toteutuivat sähäkästi ja välijaksossa kuultiin harvinaisen hienoja sointeja. Olen kuullut rytmisesti mukaansatempaavampia ja soinnillisesti mielikuvituksellisempia esityksiä, mutta huippuhyvä tämäkin esitys oli – muotoiltu, tasapainoinen ja kadehdittavan korkealla pianistisella kvaliteetilla toteutettu.

Prokofjevin 8. pianosonaatti kuultiin eilen toisen korealaisen, So Hyang In'in soittamana. Myös In on aikanaan opiskellut Seoulissa Kimin nykyisen opettajan, israelilaisen Aviram Reichertin opissa, ennen siirtymistään Müncheniin Antti Siiralan oppilaaksi. Odotinkin mielenkiinnolla, onko näissä kahdessa esityksessä jotain yhteistä.

Myös Kimin esitys osoittautui erittäin korkeatasoiseksi. Hänen tulkinnassaan kertovuus ja teoksen tuskaiset piirteet eivät nousseet ensimmäisen osan alusta lähtien aivan yhtä selkeästi esille kuin Inillä, mutta kehittelyjakson jälkeen hänkin tuntui pääsevän vauhtiin. Hänen fraseerauksessaan on pientä suoraviivaisuutta, tuskaisia hetkiä alleviivaavaa pientä kitkaa ei hänen soitossaan kuulla kovin usein. Tällainen lähestymistapa toi hänen tulkintaansa mielestäni pikemminkin veistoksellisen kuin kertovan vaikutelman. Lyhyehkö toinen osa oli esityksen huippukohta, se soi kuin painajaisunen vääristämä onnellinen muisto. Todella onnistunut tulkinta! Finaali oli teknisesti odotetun sujuva ja soi loistokkaasti. Tämän finaalin soittaminen todella vaikuttavasti tuntuu olevan erittäin haastavaa – motoriset kohdat eivät oikein tunnu sallivan kiltteyden tai rytmisen pehmeyden häivääkään. Jonkinlainen pakkomielteisyys olisi näissä kohdissa eduksi. Kimin esitys finaalistakin oli kyllä teknisesti hieno, ja hiljaiset jaksot kuulostivat sopvan sairaalloisilta.

Korealaiset ovat kieltämättä tehneet erittäin vahvan vaikutelman tässä kilpailussa. Sellaista musiikillista ja soittoteknistä osaamista ei voi kuin ihailla.

Eteläkorealaisen Yedam Kimin esitys Kaija Saariahon tilausteoksesta kuulosti harvinaisen kokonaiselta. Tarkasti toteutettu esitys tuntui jäsentyvän suorastaan kertovasti. Kimin kauniista, saliin lämpimänä ja elävänä välittyvästä soinnista oli helppo nauttia.

Sibeliuksen Valse tristessä Kimin kaunis sointi pääsi oikeuksiinsa. Teoksen alku soi orkestraalisen pehmeästi, legatot olivat suorastaan öljyisen saumattomia. Valssirytmissä oli sopivasti fantasiaa, vaikka välillä ehkä lähestyttiinkin maneristisuuden rajoja. Tulkinta oli kokonaisuudessaan hieno, läpieletty ja värikäs. Loppuhuipennuskin toimi vaikuttavasti.

Korealaisilla tuntuu myös ohjelmistosuunnittelu olevan hyvin hallussa. Teos teokselta Kimkin onnistui näyttämään uusia puolia soinnillisesta tai musiikillisesta osaamisestaan. Debussyn Images-sarjan toisen kirjan ensimmäinen osa, Kellot lehtien lomitse, oli ihastuttavan ilmava, helisevä ja monitasoisesti soiva tunnelmakuva. Seuraava osa (Kuu laskeutuu temppelin yllä, jota ei enää ole) oli viileä ja hyvällä tavalla etäinen. Kultakalat oli ihastuttavan väreilevä ja taitavasti pedaloitu esitys. Nämä tulkinnat vaikuttivat siltä, että Kim on syvällisesti perehtynyt Debussyn musiikkiin.

Pianisti Yedam Kim
Yedam Kim Riikka Holopaisen haastattelussa heti välieräsoiton jälkeen. Pianisti Yedam Kim Kuva: Sandra Saulo Yedam Kim

Viimeisenä numerona kuultu Mussorgskyn Näyttelykuvia on massiivinen teossykli, joka vaatii soittajalta paitsi virtuoositekniikkaa, myös todella monipuolista karakterisointia ja laajan kokonaisuuden tajua. Teos on myös hengeltään venäläinen, joten jollain tavalla tämän modo russicon (kuten säveltäjä kirjoittaa) olisi hyvä kuulua. On itsestään selvää, että Kimin esitys oli hyvin suunniteltu ja sujuva. Alun Promenadi (kävely) kuulosti reippaalta, slaavilaista raskasmielisyyttä siinä ei niinkään ollut. Maahinen-osa ei ehkä kuulostanut kovin ilkeältä, mutta lopun vaikea juoksutus oli ainakin kunnossa. Vanha linna oli hienon pitkälinjainen, ja siinä kuultiin myös persoonallisia äänenpainoja, kuten hyvän kertojan tarinassa menneiltä ajoilta kuuluukin olla. Lasten kinastelu Tuileries'n puistossa kuulosti ymmärtäväiseltä, ja sen tekninen toteutus oli aivan esimerkillinen. Härkävankkureita tuntuivat vetävän varsin hyvin levänneet härät. Pieni kitkan ja vaivalloisuuden tunne olisi ollut tässä mielestäni paikallaan. Kananpoikien tanssi munankuorissaan vahvisti mielikuvaa siitä että Kim on Näyttelykuvissa parhaimmillaan vikkelissä ja kevyissä osissa. Rikkaan juutalaisen Goldenbergin muotokuvassa olisin kaivannut enemmän puheenomaista retoriikkaa, sehän kuitenkin on käsittääkseni jakson koko idea. Köyhän juutalaisen muotokuva vilahti ohi nopeassa tempossa. Kim pääsi esittelemään huikeaa tekniikkaansa Limoges'n torilla -osassa. Esitys oli harvinaisen nopea, sujuva ja selkeä. Se oli myös totuttua kevyempi. Katakombit ja Kuolleiden kanssa kuolleiden kielellä olivat erittäin vaikuttavasti esitetyt. Harvoin kuulee jälkimmäisen osan tremoloita noin hiljaa. Baba-Yagan kananjaloilla seisova mökki oli tyylipuhdas virtuoosinumero. Kiovan suuren portin kelloista ja kuorokohtauksesta olisi ehkä voinut saada enemmänkin irti, mutta hienosti Näyttelykuvat silti huipentuivat.

Näyttelykuvien esitys oli hieno, kunnioitusta herättävä ja ensiluokkaisesti soitettu. Se tuntui nojaavan selvästi enemmän Ravelin siloiteltuun ja sadunomaiseen kuin vaikkapa Leo Funtekin raadollisempaan, venäläisen juurevaan tulkintalinjaan, jos vertaus teoksen orkesterisovittajien tulkintoihin sallitaan.

Espanjalaisen Enrique Lapaz Lombardon tulkinta Kaija Saariahon pakollisesta teoksesta oli selkeä, hyvin karakterisoitu, efektiivinen ja ehkä jossain määrin romanttinen. Tulkinnassa oli kiihkeyttä ja Lapaz Lombardo käytti esityksessään tähän astisista kilpailijoista laajimpia äänenvoimakkuusvaihteluita. Toimiva esitys, jota oli helppo kuunnella ja josta oli helppo pitää.

Schumannin pianosonaatin nro 3 avausosassa Lapaz Lombardo toi esiin erityisesti sävellyksen kiihkeitä puolia. Tuntui, että tässä Lapaz Lombardo onnistui hienosti laajentamaan kuvaa itsestään taiteilijana, äärimmäisen puleeratun ja korostuneen hienostuneen ensimmäisen erän jälkeen. Scherzo-osan rytminkäsittely oli hieno ja ja sointi värikäs. Kolmannen osan muunnelmissa, jotka perustuivat Schumannin elämän rakkauden, Clara Wieckin, teemaan, Lapaz Lombardo sai luotua voimakkaan atmosfäärin. Osan alakuloinen empaattisuus tuntui omakohtaisesti koetulta. Kolmannessa ja neljännessä muunnelmassa Lapaz Lombardo väläytteli ensimmäisestä erästä tuttua kultaista kosketustaan. Sonaatin finaali oli kertakaikkisen säkenöivä ja värikylläinen ja soittaja sai siinä välitettyä paljon erilaisia tunnetiloja. Lapaz Lombardo sai sonaatin, joka ainakin minun mielestäni on hyvin vaikeatajuinen, soitettua ymmärrettävästi, puoleensavetävästi ja koskettavastikin.

Pianisti Enrique Lapaz Lombardo
Enrique Lapaz Lombardo. Pianisti Enrique Lapaz Lombardo Kuva: Sandra Saulo Enrique Lapaz Lombardo

Debussyn preludi Delfoin tanssijattaret oli pehmeän aistillinen ja siinä oli sisäistä rauhaa, mikä toimi hyvänä vastapainona Schumannin kiihkolle. Lapaz Lombardo tuntuu hyvin tajuavan milloin kaivataan mitäkin. Ondine (Vedenneito) sai eloisan ja soinnillisesti hurmaavan tulkinnan. Puckin tanssi soi osuvan kevytmielisesti ja leikkisästi, mitä vaikutelmaa auttoi Lapaz Lombardon uskomattoman suvereeni ajoituksen hallinta.

Sibeliuksen Kyllikki-sarjaa Op. 41 on aina kiinnostava kuulla ulkomaalaisen taiteilijan esittämänä. Ensimmäinen osa soi komean orkestraalisesti, täyteläisesti ja lopussa sankarillisestikin. Lapaz Lombardo reagoi herkkävaistoisesti harmoniavaihdoksiin. Kolmas osa oli säkenöivä. Sääli, että soittaja oli jättänyt hienon hitaan osan pois, ilmeisesti ajanpuutteen vuoksi.

Loppuhuipennukseksi kuultiin Balakirevin huiman vaikea itämainen fantasia Islamey. Sen ryteiköt Lapaz Lombardo selvitti varsin sujuvasti, vaikka soinnissa oli aistittavissa rosoa hiukan enemmän kuin ohjelman muissa teoksissa. Hitaassa välijaksossa oli itämaista aistillisuutta. Loppukooda ei välttämättä noussut hurjimpaan mahdolliseen laukkaan, mutta aivan viimeisellä sivulla kuultiin temperamenttisia oktaavirymistelyjä.

Myös ukrainalainen Roman Lopatynskyi oli valinnut ohjelmaansa Kaija Saariahon tilausteoksen. Hän esitti se intensiivisesti, voimakkaita nyansseja suosien. Eduksi esitykselle olisi kyllä ollut tehdä enemmän eroja säveltäjän merkitsemien dynamiikkamerkintöjen välillä. Esityksen jännite pysyi kuitenkin hyvin yllä.

Seuraavaksi Lopatynskyi soitti neljä kappaletta Sibeliuksen opuksesta 76. Esquisse rullasi selkeästi, mutta hiukan paksulla soinnilla. Etydin esityksessä kuultiin persoonallisia bassokorostuksia. Consolationissa Lopantynskyi näytti lyyrisen puolensa. Sointi oli intiimi ja elävä, ja ajankäyttö hienostunuta. Piece enfantine pyöri karusellimaisella energialla, mutta sekin soi totuttua raskaammin.

Pianisti Roman Lopatynskyi
Roman Lopatynskyi. Pianisti Roman Lopatynskyi Kuva: Sandra Saulo Pianisti Roman Lopatynskyi

Schumannin Sinfoniset etydit Op. 13 on yksi täysromanttisen pianokirjallisuuden haastavimpia teoksia esittää. Jo etukäteen arvelin, että teos varmaan sopii Lopatynskyin temperamentille mainiosti. Lopatynskyi soitti teeman tunnelmallisesti ja erittäin kauniilla legatolla. Useimmat variaatiot hän soitti teknisesti erittäin hyvin, ja soitto tuntui musikaaliselta ja luontevalta. Usein nyanssit olivat kuitenkin tässäkin teoksessa mielestäni usein hiukan voimakkaanpuoleisia. Tulkinnassa oli myös eräitä väitetysti tulkintatraditioon liittyviä maneereita, kuten viidennen variaation pisteellisen kolmijakoisen rytmin soittaminen käytännössä tasajakoisena. Kahdeksannen variaation karakteri oli hienon majesteettinen. Yhdeksäs ja kymmenes variaatio olivat todela vaikuttavia virtuoosisessa energiassaan. Yhdestoista, kauniisti soiva nokturnomainen variaatio, oli pitkälinjainen ja loi valtavan kontrastin edellisiin muunnelmiin. Finaali oli varmaotteisesti soitettu ja siinä oli vahva tunnelma,

Lopuksi kuultu Hindemithin sarjan 1922 esitys oli yhtä väkevää soittoa kuin kaikki muukin Lopatynskyin välieräohjelmassa. Teoksessa kuultiin hienoja sointivärejä ja kiinnostavia karaktereja. Lyyrinen Nachtstück oli kuuntelevasti soitettu ja rienaava Ragtime anarkistisella tavalla viihdyttävä. Mielestäni esityksestä välittyi hyvin jonkinlainen Hindemithin hiukan pahantuulinen ja satiirinen suhtautuminen aikansa populaarimusiikin tyyleihin. Välieräohjelma huipentui hienosti Hindemith-osuuteen.

Välierän perusteella Lopatynskyi tuntuu olevan taiteilija joka suosii suuria kontrasteja. Hän hallitsee erinomaisesti voimakkaan ja energisen, tunnetta täynnä olevan virtuoosisoiton. Myös hiljainen laulava karakteri on hänellä upeasti hallussa. Tuntuu siltä, että hän on mieltynyt käyttämään näitä kahta, mutta ei ole välttämättä aivan yhtä lailla kotonaan näiden ääripäiden välillä olevissa tunnelmissa.

Alkuerässä suuren vaikutuksen tehnyt yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed aloitti poikkeuksellisen hitaalla Sibeliuksen Valse tristellä, jonka hän kuitenkin sai pidettyä ihmeellisen hyvin yllä. Valssi tuntui kuuluvan hänen tulkinnassaan unimaailman läpi. Tempon vähittäisellä kiihdytyksellä hän rakensi teosta kohden huipentumaa kohti. Vaikuttava, persoonallinen esitys, jonka henkiset juuret ovat ehkä enemmän Leopold Stokowskyn kapellimestaritaiteessa kuin meikäläisessä Sibelius-traditiossa.

Beethovenin Sonaatin F-duuri Op. 54 tahallisen ylihienostuneet hovieleet ja raisun vitsikkäät oktaavijaksot kuulostivat harvinaisen raikkailta Sibelius-esityksen dekadenssin jälkeen. Ehkä ensimmäisen osan omalaatuisuudesta olisi voinut saada enemmänkin irti. Toinen osa oli rullasi elävästi ja säkenöivästi, ja siitä jäi hyvä mieli.

Pianisti Mackenzie Melemed
Mackenzie Melemed. Pianisti Mackenzie Melemed Kuva: Sandra Saulo pianisti Mackenzie Melemed

Lisztin Funerailles'ssa (Hautajaiset) Melemed sai koko salin resonoimaan. Teos hahmottui yhtenä vaikuttavana kertomuksena, kuin sinfonisena runona. Orkestraalisten sointivärien kirjo oli valtava, ja virtuoosisessa katsannossa soitto oli ajoittain täysin ällistyttävää. En muista kuulleeni koskaan tässä teoksessa noin efektiivisiä oktaavijaksoja. Tässä esityksessä oli nyt se paljon puhuttu wow-efekti!

Melemedin oma improvisaatio tuntui syntyvän vaivattomasti. Se oli kauniisti soiva ja hauskan viihteellinen. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Melemed pääsi vauhtiin, mutta viimeiset minuutit olivat kekseliästä ja taiturillista menoa.

Viimeiseksi ohjelmanumerokseen Melemed oli valinnut kaksi teosta Medtnerin kokoelmasta Unohdettuja säveliä II. Harvoin kuultu Canzona matinata oli kaunis, keinuva tunnelmapala, joka tarjosi tarpeellisen suvannon ennen kuohuvaa Sonata tragicaa, johon Melemed heittäytyi myrskytuulen lailla. Sonaatin esitys oli hypervirtuoosinen ja soinnillisesti rikas, dynamiikkaerot olivat valtaisat kuiskaavimmasta pianissimosta valtavaan jylinään, mutta ennen kaikkea Melemedin oma vahva ja vakuuttava sisäinen näkemys teoksesta välittyi upeasti. Hän on esiintyjä, jolle juuri parhaillaan soitettava teos tuntuu olevan maailman tärkein ja paras teos. Se on suurenmoinen ominaisuus.

Eteläkorealaisen Hyo-Eun Parkin esitys Kaija Saariahon teoksesta kuulosti hyvin soivalta ja varmalta. Hän soitti teoksen laajalla dynamiikalla ja mielestäni kokonaisen kuuloisesti, mutta säveltäjän merkitsemien karakterimerkintöjen toteutus ei ollut aina tarpeeksi selkeää, jotta se olisi välittynyt salin perälle saakka.

Alkuerässä Parkista saamani kuvan perusteella odotin innolla Brahmsin Kuuden pianokappaleen Op.118 esitystä. Parkin lämmin ja soiva perussointi ja kyky luoda tunnelmia tuntuivatkin sopivan teokseen hyvin. Ensimmäinen Intermezzo a-molli olisi ehkä hyötynyt vielä intensiivisemmästä musiikillisen liikkeeseen eläytymisestä, mutta osa soi hienosti pienessä pidättyväisyydessäänkin. Toinen Intermezzo, kuuluisa A-duuri, oli intiimin ja lohdullisen kuuloinen. Sen keskijaksossa Park osoitti mielestäni kykynsä mennä syvälle nuottien takana oleviin merkityksiin. Lopputulos kosketti minua suuresti. Kolmannen osan, Balladin g-molli, vaikuttavin osuus oli toiveikas välijakso; pääteeman aksenttien parempi toteuttaminen olisi varmaan auttanut luomaan kiinnostavamman rytmisen jännitteen. Intermezzo f-mollin alku soi hauraasti, melkein riskirajoilla, mutta Park sai osan pysymään varsin hyvin koossa. Romanssissa F-duuri puolestaan oli onnistunut tunnelma mutta hetkittäistä pianistista epäonnea, kun taas viimeinen osa, Intermezzo es-molli kuulosti korviini alusta loppuun sisäistyneeltä, syvälliseltä ja koskettavalta.

Pianisti Hyo-Eun Park
Hyo-Eun Park Pianisti Hyo-Eun Park Kuva: Sandra Saulo Hyo-Eun Park

Sibeliuksen Op. 76:sta kuultiin neljä osaa. Carillon soi yllättävän mattapintaisesti kun taas Arabesque oli kirkas ja leikkisä. Elegiaco oli epätavallisen hidas, eikä säveltäjän merkintä poco agitato (vähän kiihkeästi) juuri kuulunut tulkinnassa. Cappriccietto oli onnistuneen värikäs ja läikehtivä.

Lisztin Dante-sonaatti on todella kinkkinen tulkittava, sillä siitä on vaikea rakentaa kokonaiselta tuntuvaa tulkintaa. Hieman yksinkertaistaen – toiset tulkitsijat tuntuvat suhtautuvan siihen pianofantasiamaisesta näkökulmasta, toiset taas ikään kuin teos olisi pianolle kirjoitettu sinfoninen runo, tavallaan siis orkestraalisesta lähtökohdasta. Ajankäyttö ja tietyt soinnilliset ratkaisut erottanevat eniten nätä kahta lähestymistapaa, joista Park tuntui valinneen ensimmäisen, fantasiamaisuuden. Teoksen pitkät pisteellisiä rytmejä ja usein myös oktaaveja täynnä olevat jaksot toteutuivat melko usein suhteellisen virtuoosisesti, mutta jännitteen rakentaminen ja ylläpitäminen varsinkin teoksen alkupuolella olisi kannattanut mielestäni suunnitella vielä paremmin. Lyyristen jaksojen sointi oli kaunis ja hallittu, mutta ne tuntuivat jäävän omiksi erillisiksi saarekkeikseen muun teoksen ryminän keskellä. Park sai yleisön puolelleen lopun hurjalla heittäytymisellään.

Venäläinen Daria Parkhomenkon Kaija Saariaho-tulkinta oli mielestäni yksi onnistuneimmista. Hän tuntui suhtautuvan tosissaan erityisesti säveltäjän karakterimerkintöihin, mikä teki esityksestä kiinnostavan kuunnella. Monet kohdat kuuli nyt uudessa valossa.

Parkhomenko oli valinnut pakolliseen osuuteensa kolme osaa Sibeliuksen nk. Puu-sarjasta. Haapa oli kaunis, vaikka ehkä hiukan staattinen esitys. Koivu oli sujuva ja kaunis, ehkä rytmisesti hiukan pyöreähkö esitys. Kuusesta kuultiin myös kelpo tulkinta.

Scarlattin h-molli oli kaunissointinen ja pitkälinjainen, koskettavakin esitys. A-molli-sonaatissa oli hieno tanssillinen rytminkäsittely ja kaunis elävä sointi. Parkhomenko tuntui lähestyvän Scarlattia enemmän pianistisen tradition kuin historiallisten tyylien kautta, mutta teki hyvin sen, minkä teki.

Ohjelman laajin ja varmaan haastavin teos oli Schumannin Humoreske Op. 20. Teos tuntui olevan erinomainen valinta Parkhomenkolle. Aivan alussa melodian hahmo ei ollut täydellisen selkeä, mutta heti ensimmäinen nopea jakso soi kauniisti, joustavasti ja hyvin Schumann-maisesti. Parkhomenko tuntui tavoittavan hämmästyttävän hyvin teoksen runsaslukuiset karakterit. Myös soinnillisesti tulkinta oli huomattavan rikas, ainoastaan silloin tällöin olisin kaivannut vielä selkeämpää samanaikaisten soinnillisten tasojen tai melodioiden erittelyä.

Prokofjevin kompakti ja syystäkin suosittu Pianosonaatti nro 3 päätti Parkhomenkon välierän, ja antoi hänelle mahdollisuuden näyttää jälleen uuden puolen itsestään. Esitys oli nopea ja se teki voimakkaan ja rytmisesti elinvoimaisen vaikutelman. Lyyrinen välijaksokin oli tempoltaan varsin rullaava. Teoksen intensiteettiä Parkhomenko rakensi mielestäni loistavasti etenkin teoksen loppupuolella. Myös monen pianistin kompastuskiveksi muodostuvat nopeat rannestaccatot teoksen loppupuolella sujuivat ilmiömäisen hyvin. Hieno esitys!

Kommentit
  • Virtuoosi Jiyoung, superpianisti Mackenzie ja syvällinen Hyo-Eun

    Maj Lind -pianokilpailun toinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -kilpailun toisessa orkesterifinaalissa kuultiin virtuoosista Jiyoung Kimiä, superpianisti Mackenzie Melemediä sekä introverttiä ja syvällistä Hyo-Eun Parkia. - Lue Ylen asiantuntijan pianopedagogi Niklas Pokin arviot toisen orkesterifinaalin esityksistä. Toisena orkesterifinaali-iltana torstaina 31.8.

  • Yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed voitti Maj Lind -pianokilpailun 2017

    Seuraa kilpailua osoitteessa yle.fi/klassinen

    Yhdysvaltalainen 22-vuotias Mackenzie Melemed on Maj Lind -pianokilpailun voittaja 2017. "Olen sanaton! Oli ihana kilpailla Suomessa. Aion maksaa opintolainojani tällä palkinnolla", totesi Melemed voittajahaastattelussa. Voittajan palkinto on 30.000 euroa.

  • Aito Hannu, karismaattinen Jun ja pianon sankaritar So

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäinen orkesterifinaali.

    Maj Lind -pianokilpailun ensimmäisessä orkesterifinaalissa kuultiin "aitoa Hannua", karismaattista Jun Bouyterey-Ishidoa ja pianon sankaritarta, So Hyang In'iä. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi ensimmäisen orkesterifinaalin esitykset.

  • Kamarimusiikkifinaali tulvi romanttista tunnetta

    Maj Lind -pianokilpailun kamarimusiikkifinaali.

    Kamarimusiikkifinaalin romanttiseen tunneaaltoiluun eläytyessään unohti viimeistään, että Maj Lindeissä on kysymys ankaran kansainvälisen pianokilpailun loppusuorasta. Ylen asiantuntija pianopedagogi Niklas Pokki arvioi kamarimusiikkifinaalin esitykset.