Hyppää pääsisältöön

Klarinetistin unelmalevy

Klarinetista on tullut liki kolmesataa vuotisen historiansa aikana jatkuvasti enemmän ja enemmän mainstream-soitin. Se omaa puhaltimeksi laajan rekisterin sekä oivat mahdollisuudet eri väreihin, sekä hiljaisiin että voimakkaisiin. Klarinetin ilmeistä kansanomaisuutta on käytetty hyväksi sekä vanhassa että uudessa musiikissa. Suomessa soihdunkantajana on kunnostautunut Kari Kriikku, ja naapurimaassa Ruotsissakin on Martin Fröst. Viime vuosina kansainväliseksi tähdeksi noussut ruotsalainen Emil Jonason loistaa uudella levyllään kahden itselleen hienosti sopivan uuden teoksen parissa: Christian Lindbergin näyttävän Klarinettikonserton sekä Osvaldo Golijovin Kvinteton – klezmer-klarinetille ja jousikvartetolle.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Lindbergin Konsertto, nimeltään The Erratic Dreams of Mr Grönstedt on säveltäjänsä lailla virtuoosinen, sujuva, hengästyttävän moni-ilmeinen ja eklektinen teos. Vuonna 2013 valmistunut Herra Grönstedtin erehtyväiset unet on kuitenkin melko ennalta arvattavaa ja yllätyksetöntä musiikkia – paitsi lopun soolokadenssissa, jossa Jonason loihtii ilmoille pienen ohjelmallisen puheenparren herra Grönstedtiin liittyen. Parasta teoksessa on se, että se hyödyntää klarinetin koko ilmaisurekisterin antaen solistille paljon tilaa loistaa. Käyttötarkoituksensa puolesta tämä helppotajuinen Konsertto on siis rautaa.

Eklektinen on toki myös Osvaldo Golijovin uniteos, The Dreams and Prayers of Isaac the Blind. Se nuotintaa klarinettistemman kahdella tavalla: perinteisen modernisti pienimpiä detaljeja myöten, ja paljon vapaammin klezmer-tyyliseen soittoon ohjaten. Golijov kirjoittaa esipuheessaan odottavansa teoksensa solistin opiskelevan 1900-luvun alkuvuosikymmenten klezmer-soittajien tyyliä ja soittotapoja.

Vuonna 1994 valmistunut kvintetto saa nimensä keskiajan Kabbalan-kirjoittajasta, sokeasta Iisakista, hänen unistaan ja rukouksistaan. Argentiinalais-juutalaiselle, Yhdysvalloissa muun muassa George Crumbin johdolla opiskelleelle ja siellä asuvalle Golijoville aihe on ollut ilmeisen inspiroiva. Klezmer-soitto kutoutuu mystishenkiseen post-tonaaliseen kudokseen puhuttelevasti sekä vetävästi. Emil Jonason sekä Vamlingbo-jousikvartetti soittavat sekä tarkasti että heittäytyen ja nostavat teoksen upeasti mystisiin, elokuvamaisiin korkeuksiin.

Christian Lindberg: The Erratic Dreams of Mr Grönstedt. Osvaldo Golijov: The Dreams and Prayers of Isaac the Blind. - Emil Jonason, klarinetti, Vamlingbo-jousikvartetti sekä Norrköpingin sinfoniaorkesteri, joht. Christian Lindberg. (Bis, BIS-2188)

Kuuntele Uudet levyt 1.9.2017, toimittajana Ville Komppa.

  • Säveltäjä Olli Kortekangas hurahti oopperaan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 16. toukokuuta!

    Olli Kortekankaan surrealistinen esikoisooppera Short Story vuonna 1980 oli nuoren vihaisen Korvat auki –säveltäjän vastaveto Suomen viralliselle Karvalakki-oopperakulttuurille. Short Storyn jälkeen Kortekangas on säveltänyt lukuisia oopperoita. Hän kutsuu oopperaa fantastiseksi taidemuodoksi ja nauttii oopperoista myös vapaa-ajallaan.

  • Suomen italialaisin tenori Veikko Tyrväinen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 16. toukokuuta.

    Toukokuun 16. päivänä syntynyt Veikko Tyrväinen (1922–1986) kuuluu Suomen unohtumattomimpiin tenoreihin. Pajatso-ooppera saatiin Tyrväisen laulamana televisioon, mutta radiolaulajaa hänestä ei tullut. Sattumusten kautta Neuvostoliiton radiosta äänitteitä löytyy kymmenittäin.