Hyppää pääsisältöön

Romanttista referenssiä ylväällä soittimella

Skotlannin kamariorkesterin soolokäyrätorvisti Alec Frank-Gemmill sekä oiva pianisti Alasdair Beatson käyttävät uudella levyllään neljää eri luonnontorven ja fortepianon yhdistelmää kattaen niillä koko 1800-luvun Beethovenin ajasta 1900-luvun alkuun. Sointierot ovat huomattavia, ja ilmaisullisesti erilaisten torvien käyttäminen – mäntämallisilla venttiileillä ja ilman – auttaa ymmärtämään miltä ne ovat aikanaan kuulostaneet yleisön ja säveltäjien korviin.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Beethovenin Sonaatti pianolle ja käyrätorvelle F-duuri vuodelta 1800 muistuttaa käyrätorven roolista edellisen vuosisadan kamarimusiikissa: toisin kuin modernisti ajattelisi, käyrätorvi oli hyvin suosittu soitin pienissä kokoonpanoissa. Pehmytsointista luonnontorvea käytettiin erityisesti Ranskassa suosituissa niin sanotuissa säestetyissä sonaateissa, joissa fortepianon tai cembalon mukana soitti sitä säestäviä jousi- tai puhallinsoittimia.

Beethovenin sonaatti soi Frank-Gemmillin sekä Beatsonin soittamana ajan ranskalaisella luonnontorvella ja wieniläistyylisellä fortepianolla sekä intiimisti että värikkään dramaattisesti. Tukitut äänet, jotka täydentävät luonnonääniä, tulevat Frank-Gemmillin soittamana esiin musikantisti. Kun Hector Berlioz orkestrointitutkielmassaan paria vuosikymmentä myöhemmin ylisti uutta mäntäventtiilikäyrätorvea, hän ylisti sitä nimenomaan sen vuoksi, että sillä saattoi soittaa sekä tukkien että tukkimatta – vanhojen teosten tukittujen äänten soittamista venttiileillä hän piti suorastaan epäilyttävänä.

Erityisen ihastuttavan tulkinnan Frank-Gemmill ja Beatson tarjoilevat levyn ehkä soitetuimmasta kappaleesta, sellistienkin suosimasta Robert Schumannin Adagiosta ja Allegrosta. 1800-luvun lopun wieniläistorvi ja vuoden 1847 Streicher-piano soivat samettisen unelmaisesti. Rossinin ja Saint-Saënsin hieman myöhemmissä teoksissa soittimet vaihtuvat puolestaan puurunkoiseen Blüthner-pianoon ja ranskalaiseen cor soloon, pitkälle kehiteltyyn luonnontorveen 1820-luvulta. Rossinin ja erityisesti Saint-Saënsin ajatuksena on ollut kirjoittaa rakastamalleen luonnontorvelle romanttisen nostalgisoivia teoksia aikana jolloin venttiilit olivat jo vakiovaruste orkesterissa.

Levyn täydentävät Glazunovin ja Dukas’n myöhäisromanttiset Rêverie ja Villanelle sekä brittiläisen Gilbert Vinterin jälkiromanttinen Hunter’s Moon vuodelta 1942. Ne soivat miellyttävän pehmeästi vuosisadan alun Bechsteinilla ja belgialaisella mäntäventtiilitorvella, jollainen oli Vinterin aikaan vielä Briteissäkin käytössä – muun maailman jo siirryttyä nykyisiin kiertoventtiileihin. Bis:n ja sen hoviäänittäjän Take5:n tuotanto on jälleen erinomainen ja tekee sekin osaltaan tästä levystä referenssihankinnan kaikille romantiikan ajan kamarimusiikista ja soittimista kiinnostuneille.

“A Noble and Melancholy Instrument” – musiikkia 1800-luvun käyrätorville ja pianoille säveltäjinä Ludwig van Beethoven, Robert Schumann, Franz Strauss, Gioacchino Rossini, Camille Saint-Saëns, Alexander Glazunov, Paul Dukas ja Gilbert Vinter. - Alec Frank-Gemmill, käyrätorvet, ja Alasdair Beatson, pianot. (Bis, BIS-2228)

Kuuntele Uudet levyt 1.9.2017, toimittajana Ville Komppa.