Hyppää pääsisältöön

Sauli Niinistö & Paul Auster – Katso keskustelu suorana lauantaina klo 13

Lukija kohtaa tekijän, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö haastattelee yhtä lempikirjailijoistaan, amerikkalaista Paul Austeria. Yle striimaa keskustelun suorana osoitteessa yle.fi/kirjojensuomi sekä Yle Areenassa lauantaina 2.9. klo13.

– Olen todella otettu. On kunnia, että presidentti haastattelee. Olen myös iloinen teidän puolestanne, että maanne presidenttiä kiinnostaa kirjallisuus, Paul Auster kommentoi tulevaa tapaamista Yle Uutisille.

– Kirjailijan ja presidentti Sauli Niinistön kohtaaminen kuvastaa kirjallisuuden ja lukemisen suurta merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tästä olemme kansainvälisestikin tunnettuja, sanoo Tammen kustannusjohtaja Outi Mäkinen.

Yhdysvaltalainen kirjailija Paul Auster nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä New York -trilogiallaan.

Austerin tuorein teos 4 3 2 1 (suom. Ilkka Rekiaro) julkaistiin Tammen Keltaisessa kirjastossa toukokuussa. Kirja on tarina yhden sukupolven Amerikasta, sattuman oikuista ja syntymäoikeudesta.

Paul Austerin muutaman päivän Suomen-visiitin ohjelmaan kuuluu esiintymiset esimerkiksi lukijatilaisuuksissa Kansallisteatterissa, Ateneum Live -keskusteluklubilla sekä Suomen tiedeseuran järjestämässä seminaarissa.

Presidentti Sauli Niinistön ja kirjailija Paul Austerin kohtaaminen välitetään suorana Yle Areenassa ja osoitteessa yle.fi/kirjojensuomi lauantaina 2.9. klo 13 alkaen. Ohjelma on katsottavissa maailmanlaajuisesti, ja keskustelu on englanninkielinen. Koska ohjelma on suora, sitä ei ole tekstitetty suomeksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Kirjojen Suomi