Hyppää pääsisältöön

Kuka oli Matti Pohto?

Infografiikka, jossa kerrotaan kuka oli Matti Pohto.
Infografiikka, jossa kerrotaan kuka oli Matti Pohto. Kuva: Heidi Gabrielsson / Yle. Matti Pohto,infografiikka

Matti Pohto on mies, jota kukaan ei tunne, vaikka kaikkien pitäisi. Hän syntyi Ylistarossa 200 vuotta sitten ja kuoli Viipurin lähellä 40-vuotiaana. Elämä päättyi ikävän sattuman kautta, raivostuneen rengin kirveeniskuun. Pohto oli kulkuri, joka keräsi matkoillaan tuhansien kirjojen kokoelman. Hänen työnsä ansiosta Turun palossa vuonna 1827 tuhoutunut vanhin suomalainen kirjallisuus saatiin pelastettua.

Lue ja katso, mitä kaikkea Matti Pohdosta on julkaistu viime vuosina:

Kirjailija, ohjaaja Juha Hurmeen kolumni vuodelta 2013.

Matti Pohto Yle Radio 1:n Kultakuume- ja TV1:n Strada -ohjelmissa keväällä 2014. Sisäministeri Päivi Räsäselle vietiin liputuspäivähakemus.

Radiokeskustelu keväältä 2017: Kirjailija Juha Itkonen ja elokuvakäsikirjoittaja Anna Heinämaa pohtivat, millaisen päähenkilön Pohdosta saisi elokuvaan tai romaaniin.

Uutinen Matti Pohdon 200-vuotissyntymäpäivästä keväältä 2017.

Matti Pohdolle vuonna 2014 haettua liputuspäivää ei myönnetä, artikkeli keväältä 2017.

Turun palo oli iso katastrofi monella tapaa. Kirjailija Mike Pohjola haastattelussa 5.9.2017.

Teemu Laaksosen perustelut, miksi Matti Pohdossa tiivistyvät Suomen parhaat puolet. 5.9.2017.

Avainasiat Matti Pohdosta: millainen mies, miten kuoli, kuka tappoi, mitä kirjoja keräsi ja kenen kanssa. 21.9.2017.

KulttuuriCocktailin lyhytelokuva- ja -videosarja Matti Pohdosta: elämä, kuolema, kirjansidonta, kotimaisemat, kesäteatteriesitys, Topi Sahan laulu ja Juha Hurmeen puhe. 5.9.2017.

Matti Pohto ei ole ainoa vähälle huomiolle jäänyt kulttuurin pelastaja ja säilyttäjä. Uutisartikkeli 5.9.2017.

Juha Hurme kertoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa Pohdosta. 5.9.2017.

Kultakuumeen radiokeskustelu kirjojen säilyttämisen tärkeydestä ja raportti Matti Pohdon kunniaksi järjestetystä tilaisuudesta Kansalliskirjastossa 5.9.2017.

Ylen tv-uutiset raportoi Matti Pohdosta Turun palon 190-vuotispäivänä 5.9.2017.

Aristoteleen kantapää -radio-ohjelmassa käydään läpi Turun palon aiheuttamia tuhoja akatemian kirjastolle ja suomalaiselle kirjallisuudelle. Haastateltavana on kirjahistorian tutkija Anna Perälä.

Ilta-Sanomat kertoo Pohdon elämästä ja ansioista 6.12.2017.

Edit: lisätty linkkejä 8. ja 13.9.2017 sekä 28.3.2018.

Kommentit