Hyppää pääsisältöön

Mikko Kekäläinen hämmentyi palautteesta: "En ole naisjuontajien syntisten fantasioiden kohde!"

Mikko Kekäläinen 2017
Mikko Kekäläinen 2017 Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi Puoli seitsemän,Mikko Kekäläinen

”Kuka tämä Susannaa tuuraava henkilö on ja yrittääkö hän vampata Mikon kun pitää niin kyljessä kyhnyttää? Näpit irti ja HETI.” Näin lähestyi katsoja toimitustamme. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Aina kun saan uuden juontajaparin, katsojat kuvittelevat hänen yrittävän iskeä minut. Miksi ihmeessä?

Viime keväänä toimittajamme Inkeri Alatalo tuurasi pari viikkoa Susanna Lainetta juontajana. Välittömästi juontajavaihdoksen jälkeen toimitukseen alkoi vyörytä palautetta. Viesteissä ei suinkaan puututtu Inkerin juontajantaitoihin vaan pääosin katsojat olivat närkästyneitä siitä, kuinka lähekkäin me studiossa istumme.

Ei ole soveliasta näplätä, taputella polveen ja milloin mihinkin.

Ja vailla ainuttakaan poikkeusta kritiikissä syytettiin nimenomaan Inkeriä. Häntä moitittiin varatun miehen liehittelystä, kiehnäämisestä, sopimattomasta koskettelusta ja korostetun seksuaalisesta käyttäytymisestä.

"Inkeri tänään moneen kertaan kosketteli Mikon käsivarteen ja reiteen! Ei ole sopivaa!"

"Ärsyttää tämä uusi naisjuontaja. Ei ole soveliasta näplätä, taputella polveen ja milloin mihinkin juontajakaveriaan."

”Laittaisitteko juontajille pitemmän penkin, ettei naisjuontajan tarvis istua melkein Mikon syliin. Ärsyttävän näköistä. Näyttää ettei siitä oikein Mikkokaan tykkää.”

”Kuka tämä Susannaa tuuraava henkilö on ja yrittääkö hän vampata Mikon kun pitää niin kyljessä kyhnyttää? Näpit irti ja HETI.”

Palautteissa vaadittiin jopa vaimoani Kristiina Kekäläistä puuttumaan asiaan tiukemmin.

Nelikenttä, jossa Mikko Kekäläinen P7:n sohvalla Marja Hintikan, Susanna Laineen, Inkeri Alatalon ja Ella Kannisen kanssa.
Mikko Kekäläinen Puoli seitsemän sohvalla Inkeri Alatalon, Susanna Laineen, Ella Kannisen ja Marja Hintikan kanssa. Nelikenttä, jossa Mikko Kekäläinen P7:n sohvalla Marja Hintikan, Susanna Laineen, Inkeri Alatalon ja Ella Kannisen kanssa. Puoli seitsemän,Mikko Kekäläinen,Susanna Laine,Ella Kanninen,Marja Hintikka

Asetelma palautteissa oli selvä: minä olin kiltti sivustakatsoja, Inkeri paha viettelijätär. Palautteissa vaadittiin jopa vaimoani Kristiina Kekäläistä puuttumaan asiaan tiukemmin.

Eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen kerta kun katsojat ovat avioliitostani huolissaan. Sama palautetulva on toistunut niin Marja Hintikan, Ella Kannisen kuin Susannankin kohdalla. Ja aina syyttävä sormi on osoittanut naista. Istun lähetyksissä ihan yhtä lähellä juontajapariani kuin hän minua, mutta koskaan lähentely ei ole minun vikani. Yhdessäkään palautteessa ei ole sanottu, että siellä se pervo-Kekäläinen taas hinkkaa niitä naisparkoja.

Yhdessäkään palautteessa ei ole sanottu, että siellä se pervo-Kekäläinen taas hinkkaa niitä naisparkoja.

Olen saanut tv-urani aikana työskennellä toinen toistaan mahtavampien naisjuontajien kanssa. He ovat kaikki olleet ammattitaidoltaan alan kovinta kärkeä. Siksi olen salaa imarreltu, jos katsojat kuvittelevat, että olen näiden naisten syntisten fantasioiden kohde. Mutta lienee realismia tunnustaa, että tokkopa näin on. Ja jos näin kävisi, olen iso poika ja osaan pitää puoleni. Myös ihan ilman vaimon apua.

Miksi me sitten istumme niin lähekkäin? Koska meidän mielestämme se näyttää kivalta. Emme ole uutiset, eikä meidän siltä tarvitse näyttää. Sitäpaitsi aina jos istumme juontajaparini kanssa hieman etäämpänä toisistamme, ohjaaja komentaa meidät yhteen.

Aiomme Susannan kanssa istua ihan kylki kyljessä kiinni.

Monen palautteen mukaan läheisyytemme on sopimatonta ja ikävää katsottavaa. Se on erikoista, jopa vähän surullista. Vaikka me suomalaiset emme mitään läheisyyden lähettiläitä olekaan, niin kyllä tänne nyt vähän hiplausta täytyy mahtua.

Ensi viikolla aloitamme taas lähetykset ja aiomme Susannan kanssa istua ihan kylki kyljessä kiinni. Jos sitä tuntuu ikävältä katsoa, niin älä luovuta.

Kyllä siihen tottuu.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän