Audion voima on äänen varaan rakentuvissa maailmoissa. Podcastien, verkkoradion ja äänikirjojen suosio kasvaa. Digitaalisuus tuo uusia näkymiä myös radion fiktiosisältöjen ja -muotojen uudistamiselle.
Uudistuvaa Radioteatteria luotsaavat 1.11.2017 alkaen tuottaja Matti Kajander ja dramaturgi Antti Lehtinen. Dramaturgi Juha-Pekka Hotinen vastaa jatkossa podcasteista eli verkosta ladattavien äänitiedostojen julkaisusta ja feature-ohjelmista eli tarinallisesta journalismista.
Yle Draamassa työskentelevät Kajander ja Lehtinen ottavat vetovastuun myös kehityshankkeesta, jossa linjataan radiodraaman ja muun fiktiivisen radiosisällön tulevaisuutta.
Kajander on tuottanut useita kuunnelmia ja vuoden 2016 Radioteatteri liikkeellä -projektin kymmenen suomalaisen kaupunginteatterin kanssa. Lehtinen on työskennellyt dramaturgina ja sisältövastaavana.
"Tekemisen tapojen moninaisuuden vaaliminen on tärkeää, jotta tarjonta pysyy monipuolisena ja laadukkaana. Tehtävämme on pitää huolta siitä, että Radioteatterin monipuoliset ohjelmat löytävät yleisönsä sekä radioaalloilla että verkossa myös tulevaisuudessa”, painottavat Kajander ja Lehtinen.
Teemakokonaisuuksia ja kuratoitua sisältöä
Radioteatterin tarjontaan tulee myös lisää erilaisia teemakokonaisuuksia.
Yksi esimerkki teema-ajattelusta on jo syksyn ohjelmistossa, kun tulevaisuuskysymyksiin sukelletaan scifin kautta. Tällä viikolla alkanut Kuunnelmia tulevaisuudesta -sarja on yhdeksän tieteisfiktiokuunnelman kokonaisuus, jossa tarkastellaan Suomen seuraavaa 100 vuotta.
Ensi vuonna Radioateljee muuttuu Radiogalleriaksi. Ohjelmistojen kokoamisessa siirrytään kuraattorimalliin, joka on käytössä kuvataiteen kentällä.
“Radioteatterin feature-ohjelmat tunnetaan Radioateljee-nimestä vastikään eläkkeelle jääneiden tuottaja ja tekijä Harri Huhtamäen ja äänisuunnittelija Pekka Lapin lähes monumentaalisen työn ansiosta. Jatkossa varmistamme vaihtuvien kuraattorien avulla feature-ohjelmiston moniäänisyyden sekä sisältöjen, näkökulmien ja ilmaisutapojen rikkauden”, Juha-Pekka Hotinen sanoo.
Yle on tuottanut kuunnelmia läpi yhtiön historian. Viime vuonna Radioteatteri ja koko Yle juhlivat ysikymppisiä. Samoihin aikoihin Radioteatteri sai käyttöönsä tuliterät kuunnelmastudiot, mikä kertoo siitä, että Ylessä uskotaan äänitaiteen tulevaisuuteen.
"Käsikirjoitettu ja monipuolisesti toteutettu sisältö on radion kuninkuuslaji. Myös tämän päivän maailmassa mielikuvitusta ruokkivalla ääni-ilmaisulla on paikkansa. Nuorten keskuudessa leviää paikoin podcastingiksi kutsuttu henkilökohtainen audioilmaisu, joka parhaimmillaan täyttää vaativan radiofeaturen kriteerit. Tämä lupaa hyvää äänitaiteen tulevaisuudelle", sanoo Ylen luova johtaja Ville Vilén.
Lisätiedot:
Jarmo Lampela, päällikkö, Yle Draama, p. 050 5452027, jarmo.lampela@yle.fi