Hyppää pääsisältöön

Radion Lukupiirissä lauantaina: Ennen kaikkea toivon, etten kadota Ronjaa itsestäni!

Kaisa Pulakka istuu puussa ja lukee Ronja, ryövärintytärtä
Kaisa Pulakka istuu puussa ja lukee Ronja, ryövärintytärtä Kuva: Yle Lukupiiri

Ronja, ryövärintytär saa Kaisa Pulakan itkemään jokaisella lukukerralla. Astrid Lindgrenin lastenromaani kasvaa lukijansa mukana ja auttaa lukijaa kasvamaan.

Iltasatuaika. Istun kuopukseni sängyllä, vedän syvään henkeä ja aloitan: ”Sinä yönä kun Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä…”. Pidemmälle en pääse, kun se tapahtuu. Ääneni alkaa vapista ja silmänurkkiin ilmestyy jotain kosteaa. Keskeytän lukemisen, pyyhin salaa kyyneleeni ja kerään itseni. Pystyn jatkamaan, mutta koko ajan olen liikutuksen äärirajoilla. En ole tilanteessa ensimmäistä kertaa. Tämä tapahtuu joka kerran kun luen Ronja, ryövärintytärtä.

Niin, että montako kertaa olen Ronjan lukenut? En tiedä. Lukemattomia. Olen lukenut sen vähintään kerran jokaiselle lapselleni. Lapsia on kolme. Ennen lasten syntymää minulla oli tapana lukea Ronja suunnilleen parin vuoden välein. Ja tietenkin sitä luettiin minulle myös lapsena.

Astrid Lindgrenin vuonna 1981 kirjoittama Ronja, ryövärintytär on minulle täysin maaginen teos. Se on kirja, joka ei koskaan tyhjene. Lapsena eläydyin kirjan seikkailuihin ja sen voimakkaaseen luontosuhteeseen. Kotini lähimetsikkö laajeni valtavaksi Matiaksenmetsäksi ja takapihan kallioista tuli päätähuimaavan syvä Helvetinkuilu. Olen myös varma, että Astrid Lindgren on yksi syypää minua läpi elämäni vaivanneeseen hevoshulluuteen. Matiaksenmetsän villihevoset laukkasivat unelmiini ja haaveisiini.

On vaikea vihata sitä, jota on kaikki elämänsä päivät rakastanut yli kaiken

Teini-iässä löysin itselleni Birk Borkanpojan. Yksi parhaista ystävistäni oli poika, jonka kanssa rakennettiin lauttoja, seikkailtiin, uitiin ja nautittiin ikuisesti aurinkoisista päivistä. Ja oli meillä riitojakin, ihan niin kuin Ronjalla ja Birkillä. Kesät ystävyyden karhuluolassa päättyivät aina talven tullen, kun minun Birkini matkusti takaisin Helsinkiin ja lopulta väliin tulivat aikuisuus, parisuhteet ja lapset.

Seuraavan kerran Ronja kolahti, kun olin vähän päälle parikymppinen. Nyt löysin itseni itkemästä Ronjan äärellä. Murrosiän kuohut olivat ohi. Olin muuttanut omilleni ja ensimmäistä kertaa olin myös ymmärtänyt, että omat vanhempani ovat loppujen lopuksi vain ihmisiä – omine murheineen ja puutteineen. Silloin samaistuin täysillä Ronja kipuiluun Matiaksen kanssa.

Yksi aikuiseksi kasvamisen kipeimpiä asioita on tajuta, etteivät omat vanhemmat olekaan jumalia. Ronjakin joutuu ymmärtämään, ettei Matias ole pelkästään se kiltti ja turvallinen isä, jollaisena Ronja on hänet oppinut tuntemaan. Matias on ryöväriruhtinas, omien tapojensa ja tottumustensa vanki. Mutta, kuten Ronja toteaa, on vaikea vihata sitä, jota on kaikki elämänsä päivät rakastanut yli kaiken.

Nykyään luen Ronjaa lasteni vanhempana, Matiaksena ja Loviisana. Luen kirjasta odotuksia, toiveita ja ylpeyttä omasta lapsesta. Luen sydäntä raastavaa huolta ja pelkoa. Luen sen, kuinka lapset niin usein ovat meitä vanhempiaan kypsempiä ja viisaampia, myös käytökseltään.

Ja että keväisin, uuden elämän herätessä, muistaisin huutaa keväthuudon.

Ja ihan kohta, kun nuo omat lapseni vielä hiukan kasvavat, luen Ronja Ryövärintyttärestä luopumisen tuskaa. Tulen varmasti olemaan Matias, joka itkee karvaita kyyneliä, kun Ronja haluaa muuttaa omilleen Karhuluolaan, mutta haluan olla myös Loviisa, joka kantaa luolalle tuoretta leipää ja maitoa, juuri sillä hetkellä kun se on päässyt loppumaan. Ronja olkoon tukenani myös siinä hetkessä, kun omat lapseni tajuavat, että minäkin olen pelkkä ihminen.

Ennen kaikkea toivon, etten kadota Ronjaa itsestäni. Että osaisin olla aistit yhtä avoimena ja yhtä uteliaana tutustumaan uusiin asioihin. Toivoisin, että koko maailma olisi minulle Matiaksenmetsä. Täynnä vaaroja, joita voi parhaiten varoa kohtaamalla ne rohkeasti. Ja että keväisin, uuden elämän herätessä, muistaisin huutaa keväthuudon. Kirkaista kirkkaasti kuin lintu, huutaa riemuhuudon niin että se kuuluu kauas metsään!

Mitä sinä ajattelet Ronjasta? Tule mukaan Lukupiiriin lauantaina 9.9. klo 19!

Kuuntele radion Lukupiiri-lähetystä ja osallistu keskusteluun osoitteessa yle.fi/kirjojensuomi. Kaisa Pulakan vetämän Lukupiirin vieraina ovat Juha Hurme ja Salla Simukka. Numero suoraan Yle Radio 1:n lähetykseen on 09 144 800, ja linja on auki 9.9. klo 19.03 alkaen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Kirjojen Suomi