Hyppää pääsisältöön

Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen
Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen Kuva: Pictuner Oy All Rights Reserved Helsingin kaupunginteatteri,Heikki Kinnunen,Ilkka Heiskanen,Arvoituksellisia muunnelmia

Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta.

Eksentristä, yksinäisellä Norjan saarella elävää Nobel-kirjailija Abel Znorkoa näyttelee Heikki Kinnunen ja palvottua tähteä haastattelemaan saapunutta paikallislehden toimittajaa Ilkka Heiskanen. Juonesta ei kannata kertoa lähtökohtia enempää, sillä esityksen nautinto perustuu paljolti yllätykseen.

Näytelmän nimi juontaa säveltäjä Edward Elgarin samannimiseen sävellykseen, jossa on teema ja sen 14 variaatiota. Näytelmän muoto toistaa samaa: näyttämöllä on koko ajan kaksi miestä, mutta heidän suhteensa toisiinsa muuttuu jatkuvasti. Mitä jos tämä olisi totta, entä tämä, vai sittenkin tämä?

Ranskalaisen kirjailija-filosodi Éric-Emmanuel Schmittin vuonna 1996 kirjoittama näytelmä on nyt toteutettu viiden teatterin yhteistuotantona. Helsingin kaupunginteatterin jälkeen esitys lähtee kiertämään Suomea.

Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen
Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen Kuva: Pictuner Oy All Rights Reserved Helsingin kaupunginteatteri,Heikki Kinnunen,Ilkka Heiskanen,Arvoituksellisia muunnelmia

Etukäteen minua kiinnosti taitavien näyttelijöiden yhteispeli, samoin Sakari Kirjavaisen ohjaus – näin hänen ohjaamansa Tove Janssonista kertovan näytelmän Majakanvartija viime vuonna Teatteri Avoimissa Ovissa. Se oli tekijöiden herkkä, kipeä ja henkilökohtainen puheenvuoro Janssonille.

Arvoituksellisia muunnelmia jäi kuitenkin varsin laimeaksi kokemukseksi.

Viihdyin kyllä katsomossa, tylsää ei ehtinyt tulla. Nautin Schmittin purevasta kielestä ja juonen jatkuvista käänteistä. Kinnusen ja Heiskasen sanailu sai monet kerrat nauramaan ääneen. Esitys antoi tilaa ajatella omaa elämäänsä, omia rakkauksia, omia harhoja. Ketä olen rakastanut kun olen rakastanut? Olenko tiennyt heistä lopulta mitään? Entä mitä vastavuoroisesti minusta on tiedetty, toivottu, kuviteltu?

Miten hieno ajatus sekin, että usein rakkaussuhteissa kaksi ihmistä erheellisesti luulee, että heidän haaveensa kohtaavat. Ja onni syntyy tuosta suurenmoisesta harhaluulosta.

Studio Pasilassa nähty tulkinta pysähtyi pintatasolle, jotenkin sisäsiistiksi. Päällimmäisenä oli koominen lataus, joka kenties söi mysteeriä, muunnelmien arvoituksellisuutta. Mielestäni esitys olisi voinut pelata paljon intensiivisemmin, paljon vereslihaisemmin päähenkilöiden välisellä kitkalla ja vetovoimalla. Sillä näytelmän sukkelan dialogin alla kiepsahtelevat valtavat asiat: rakkauden pelottavuus, elämää hallitseva valhe, kuolemanpelko, tappava sairaus, kyky kohdata maailma, halu paeta sitä.

Éric-Emmanuel Schmitt: Arvoituksellisia muunnelmia. Suomennos Leo Kontula. Ohjaus Sakari Kirjavainen. Lavastus Juha Mäkipää, puvut Elina Kolehmainen, valosuunnittelu Petteri Unkila, äänisuunnittelu Janne Auvinen. Rooleissa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen. Ensi-ilta Studio Pasilassa 30.8.2017.
Yhteistuotanto: Helsingin Kaupunginteatteri, Hämeenlinnan Teatteri, Kuopion Kaupunginteatteri, Logomo ja Riihimäen teatteri.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri