Hyppää pääsisältöön

Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen
Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen Kuva: Pictuner Oy All Rights Reserved Helsingin kaupunginteatteri,Heikki Kinnunen,Ilkka Heiskanen,Arvoituksellisia muunnelmia

Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta.

Eksentristä, yksinäisellä Norjan saarella elävää Nobel-kirjailija Abel Znorkoa näyttelee Heikki Kinnunen ja palvottua tähteä haastattelemaan saapunutta paikallislehden toimittajaa Ilkka Heiskanen. Juonesta ei kannata kertoa lähtökohtia enempää, sillä esityksen nautinto perustuu paljolti yllätykseen.

Näytelmän nimi juontaa säveltäjä Edward Elgarin samannimiseen sävellykseen, jossa on teema ja sen 14 variaatiota. Näytelmän muoto toistaa samaa: näyttämöllä on koko ajan kaksi miestä, mutta heidän suhteensa toisiinsa muuttuu jatkuvasti. Mitä jos tämä olisi totta, entä tämä, vai sittenkin tämä?

Ranskalaisen kirjailija-filosodi Éric-Emmanuel Schmittin vuonna 1996 kirjoittama näytelmä on nyt toteutettu viiden teatterin yhteistuotantona. Helsingin kaupunginteatterin jälkeen esitys lähtee kiertämään Suomea.

Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen
Arvoituksellisia muunnelmia. Kuvassa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen Kuva: Pictuner Oy All Rights Reserved Helsingin kaupunginteatteri,Heikki Kinnunen,Ilkka Heiskanen,Arvoituksellisia muunnelmia

Etukäteen minua kiinnosti taitavien näyttelijöiden yhteispeli, samoin Sakari Kirjavaisen ohjaus – näin hänen ohjaamansa Tove Janssonista kertovan näytelmän Majakanvartija viime vuonna Teatteri Avoimissa Ovissa. Se oli tekijöiden herkkä, kipeä ja henkilökohtainen puheenvuoro Janssonille.

Arvoituksellisia muunnelmia jäi kuitenkin varsin laimeaksi kokemukseksi.

Viihdyin kyllä katsomossa, tylsää ei ehtinyt tulla. Nautin Schmittin purevasta kielestä ja juonen jatkuvista käänteistä. Kinnusen ja Heiskasen sanailu sai monet kerrat nauramaan ääneen. Esitys antoi tilaa ajatella omaa elämäänsä, omia rakkauksia, omia harhoja. Ketä olen rakastanut kun olen rakastanut? Olenko tiennyt heistä lopulta mitään? Entä mitä vastavuoroisesti minusta on tiedetty, toivottu, kuviteltu?

Miten hieno ajatus sekin, että usein rakkaussuhteissa kaksi ihmistä erheellisesti luulee, että heidän haaveensa kohtaavat. Ja onni syntyy tuosta suurenmoisesta harhaluulosta.

Studio Pasilassa nähty tulkinta pysähtyi pintatasolle, jotenkin sisäsiistiksi. Päällimmäisenä oli koominen lataus, joka kenties söi mysteeriä, muunnelmien arvoituksellisuutta. Mielestäni esitys olisi voinut pelata paljon intensiivisemmin, paljon vereslihaisemmin päähenkilöiden välisellä kitkalla ja vetovoimalla. Sillä näytelmän sukkelan dialogin alla kiepsahtelevat valtavat asiat: rakkauden pelottavuus, elämää hallitseva valhe, kuolemanpelko, tappava sairaus, kyky kohdata maailma, halu paeta sitä.

Éric-Emmanuel Schmitt: Arvoituksellisia muunnelmia. Suomennos Leo Kontula. Ohjaus Sakari Kirjavainen. Lavastus Juha Mäkipää, puvut Elina Kolehmainen, valosuunnittelu Petteri Unkila, äänisuunnittelu Janne Auvinen. Rooleissa Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen. Ensi-ilta Studio Pasilassa 30.8.2017.
Yhteistuotanto: Helsingin Kaupunginteatteri, Hämeenlinnan Teatteri, Kuopion Kaupunginteatteri, Logomo ja Riihimäen teatteri.

Penkkitaiteilija

  • Kadonneet: kukko, kirjat, painolaatat ja Daniel Medelplanin maine

    Medelplanin puuaapinen edisti lukutaitoa 1700-luvulla.

    Suomessa oli 300 vuotta sitten samanlaisia huolia kuin tänäänkin: miten sivistää kansaa ja estää lukutaitoa katoamasta? Siksi on syytä muistaa Pälkäneen puuaapista. Käsi pystyyn kuka tietää Daniel Medelplanin? (s. noin 1657 Turku – k. 18. elokuuta 1737 Pälkäne) Pelkään ettei moni, vaikka syytä olisi. Katoavaista on maine ja kunnia?

  • Avaruusromua: Maailman vaarallisin olento!

    Homo sapiens on biologian historian tappavin laji.

    Noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto. Uhan alla olevien lajien määrä on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Noin miljoona eläin- ja kasvilajia, joita ei kohta enää ehkä ole. Eikä se siihen lopu. Lajien kuoleminen sukupuuttoon kiihtyy valtavaa vauhtia. Meillä ihmisillä on kyseenalainen kunnia olla biologian historian tappavin laji. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri