Hyppää pääsisältöön

Biisiesittelyssä Sannin Timantit on ikuisia: Cheekin maskuliininen hitti muuttuu teini-iän kasvukipuja ymmärtäväksi voimalauluksi

Sanni vaihtoi biisin näkökulman täysin. Hänen versiossaan timanttia vasta hiotaan.

Sanni on yksi Vain elämää -ohjelman kiinnostavimmista artisteista. // Kuva: Promokuva: Nelonen/Petri Aho

Vain elämää -ohjelman viimeinen kausi alkoi perjantaina 8. syyskuuta Cheekin päivällä. Tällä kertaa show’ssa on mukana tuttuja tähtiä aiemmilta kausilta eli Cheek, Sanni, Jenni Vartiainen, Toni Wirtanen, Kaija Koo, Jari Sillanpää ja Juha Tapio.

Kauden ensimmäisen jakson onnistunein cover on Sannin versio Cheekin Timantit on ikuisia -kappaleesta, joka näyttää koulukiusaajille keskisormea. Biisi nousi viikonlopun aikana Spotify-listan sijalle kaksi.

Laulaja uudistaa kappaleen lähes tunnistamattomaksi räpistä poppiin ja lyriikat maskuliinisesta uhoamisesta teini-iän epävarmuuksiin. Sanni muun muassa kysyy lyriikoissa, miten luokan ainoa neitsyt voi olla huora. Sama ristiriita voi pyöriä monen nuoren päässä.

Siinä missä Cheek machoilee ja vertaa itseään James Bondiin, Sanni tukee samaistuttavalla tavalla kasvukipuista nuorta. Hänen versiossaan timantti on aluksi hiomaton.

Voitte sylkee naamaan, piirtää pulpettiin

mutku kesä alkaa muutan Helsinkiin...

Sanni on muuttanut kappaleen sanoja erittäin paljon, ainoastaan kertosäe pysyy koskemattomana. Myös viimeinen säkeistö on lähes muuttumaton. Siitä Sanni on vaihtanut vain Cheekin daamei-sanan mimmeiks.

Saatan herää Miamissa, rullaa illal Damissa

deittaamas daamei, joita sä kuolaat instagramissa

suotta mulkata tää on vaan mun tapa

vaikka Skyfalls, onneks on ystävät turvana...