Meemeistä on tullut koko nettikansan sirkushuvia. Mutta kaikki meemit eivät ole pelkkää harmitonta viihdettä. Niillä myös hallitaan mieliä - kuka olisi vielä hetki sitten uskonut, että USA:n presidentinvaalit ratkaistaan meemisodalla? Ota siis haltuun Docventuresin astetta syvällisempi meemiopas!
Meemit voidaan jakaa niiden sisällön perusteella viiteen päägenreen:
- eläinmeemeihin
- poliittisiin meemeihin
- kulttuuri-ilmiöitä kommentoiviin meemeihin
- populaarikulttuurimeemeihin
- LOL-meemeihin
Kissameemit syntyivät netin alkuaikoina, kun näytti siltä, että netti täyttyy kissakuvista. Mutta luulitko, että netti kuuluu kissoille? Olit väärässä.
Koirien suosio on tilastojen mukaan ollut jo yli kymmenen vuotta suurempi kuin kissojen.
Suosituimpiin koirameemeihin kuuluvalla Doge -koiralla ilmaiset surrealistista suurten ja pienten asioiden ihmettelyä. Doge koostuu Shiba Inu -rotuisen koiran oudosta ilmeestä ja värikkäistä Comic Sans -fontilla kirjoitetuista doge speak -kielisistä hämmästelyistä. Sana “Wow” on vähimmäisvaatimus.
Doge lähti leviämään Reddit -kuvafoorumilla vuonna 2012.
LOLCatsit ovat netin vanhimpia ja suosituimpia kissameemejä. Niiden kreisi maailmankuva on luonut pohjaa myös mm. Doge -meemeille (kts. edellä). Ensin niitä tehtiin 4Chan -kuvafoorumilla vuonna 2005. Ilmiöksi ne nousivat I Can Has Cheezburger -sivuston lolcatgeneraattorin avulla.
Jos askartelet omaa LOLcatmeemiä, muista, että katin hassunhauska ilme ei riitä - tässä meemissä on käytettävä niin kutsuttua LOLspeak:iä, eli tiettyyn tapaan väärin kirjoitettua englantia.
Tältä näyttää 112 vuotta vanha kissameemi. LOLCatsien yksi varhaisipia esikuvia on postikortti vuodelta 1905. Kuvassa mekkoon puetun kissan alla lukee: "Miksi ruokani on myöhässä?".
Postikortti on amerikkalaiselta valokuvaajalta Harry Whitter Freesiltä, joka teki 50 vuoden mittaisen uransa hassunhauskoja kissa- ja koirapostikortteja tehtaillen. Teollistumisen myötä söpöt lemmikit nousivat nousukkaiden statussymboleiksi. Kulkukissat ja -koirat eivät enää olleet halveksittuja, vaan joutilaiden porvarisrouvien hoivan kohteita. Yhtäkkiä eläinkuvilla oli mahdollisuus tienata elantonsa.
On edelleen epäselvää, käyttikö Whitter Frees myös kuolleita pentuja, ja kuinka eettisin keinoin hän sai pennut pysymään aloillaan tuonaikaisten valotusaikojen vaatimaksi ajaksi.
Poliittiset meemit paljastavat meille poliitikkojen "toisen puolen". Poliittisen satiirin ja pilakuvien tapaan ne tuovat politiikasta myös visuaalisesti esille sen, mitä suuren yleisön ei haluta tietävän tai ajattelevan. Ne saavat meidät ajattelemaan pintaa syvemmälle.
Poliitikon turhamaisen piirteen korostaminen on meemeissä tavallista. #MachoPutin tai #BadAssPutin -meemit ovat netin peruskauraa siitä huolimatta, että Venäjä kielsi Putin-meemit vuonna 2015.
Pikkulapseksi muiden valtionpäämiesten rinnalle photaroitu Trump lähti leviämään eri versioina helmikuussa 2017.
Valtionpäämiehen suuruudenhullun omakuvan käänteistäminen toimii visuaalisesti paremmin kuin tekstinä. Klassisen kuva+teksti -meemin rinnalla yleistä on tehtailla photoshoppausmeemejä, joissa kommentointi tapahtuu pelkällä kuvankäsittelyllä.

Anarkistiset photarimeemit jatkavat piirrettyjen pilakuvien perinnettä. Yleisimpiä keinoja ovat mm. pään vaihtaminen (face swap) tai päiden monistaminen (face bombing).

Kaikki meemien tekijät eivät suinkaan ole yksityisiä vitsiniekkoja, vaan poliittisesti aktiivisia trolleja. Anarkistiset meemit uhmaavat sääntöjä ja normeja. Asiantuntijat varoittavatkin, että ne itse asiassa tuhoavat demokratian.
Ne, jotka käyttävät meemisodassa ääntään röyhkeimmin ja kovimmin, voittavat. Mitä yksinkertaisemmin pystyt asiasi ilmaisemaan, sitä yksinkertaisemmat ihmiset sen ymmärtävät. Ja sitä tehokkaammin meemi somessa leviää.
Todellisuus muuttuu siis meemien myötä yhä typistyneemmäksi, vääristyneemmäksi ja kyynisemmäksi.
Maailman suosituimmat meemifoorumit tehtailivat Trump -meemejä
"Me äänestimme meemin presidentiksi!" Näin juhlivat Trumpin kannattajat 4chan-foorumilla vaalien jälkeen The Washington Post -lehden mukaan. Trumpin valinta presidentiksi onnistui nimenomaan näiden kuvafoorumien oikeistomielisten kannattajien aktiivisen meemisodan avulla. Tätä mieltä ovat monet lehden haastattelemat asiantuntijat.
Trump-meemejä tehtiin, ja ne lähtivät jakoon sosiaaliseen mediaan anarkistisen trollauskulttuurin kehdoista 4chan ja Reddit -kuvafoorumeilta. Samat kanavat, jotka tehtailevat ja levittävät suosituimpia meemejä, vastaavat siis myös Trumpin sanoman levittämisestä meemien muodossa.

Unohda politiikka, jos sinusta ei tehdä meemejä!
Populisteille myös negatiivinen julkisuus on arvokasta julkisuutta. Mitä enemmän vastustajat jakavat ärsyyntyneinä populistin sanomaa somessa, sitä parempi.
Eikä tämä päde enää pelkkiin populisteihin. Meemeillä alkaa olla The Guardian -lehden mukaan niin paljon valtaa, että poliitikko, jonka sanomasta ei ole meemiksi, saattaa jäädä vaaleissa kokonaan vaille huomiota.
Populistien provokaatiot päätyvät sekä niiden kannattajien että vastustajien tekemiin meemeihin. Aina ei ole selvää, kumman etua ne palvelevat. Ole tarkkana, sillä harmittomilta näyttävät vitsit sisältävät joskus myös yllättäviä piiloviestejä.
Trumpin oli alunperin tarkoitus näpytellä keskellä yötä Twitteriin “Despite the constant negative press coverage”, mutta näpyttelikin “press covfefe”. Trump poisti pieleen menneen twiitin vasta lähes seitsemän tuntia myöhemmin.
Mahtoiko Trump tietää, että #Covfefe alkaa elää omaa elämäänsä, leviten sekä Trumpin kannattajien että vastustajien keskuudessa? Joka tapauksessa suosio oli varma: #Covfefe oli touko-kesäkuun vaihteessa 2017 maailman suosituin hashtag. Eikä edes Hillary Clinton voinut olla käyttämättä sitä.
Harmittomalta näyttävä sarjakuvahahmo Pepe the Frog on Yhdysvalloissa valkoisen ylivallan ja antisemitismin kannattajien symboli. Sarjakuvahahmon piirtäjän Matt Furien ei ollut tarkoitus tehdä Pepestä rasistista tai äärioikeistolaista hahmoa. Se alkoi kuitenkin elää omaa elämäänsä 4chan-sivustolla asian kannattajien keskuudessa.
Meemit tuovat esiin kulttuurisen ilmiön vinosta näkökulmasta satiirin lailla. Jos tämä uusi näkökulma on muidenkin mielestä oivaltava, meemistä alkaa syntyä versioita, ja pian somekansa on luonut aivan uuden tavan tulkita kyseistä ilmiötä.
Lisäksi meemeissäkin on omat kulttuurieronsa. Hyvänä esimerkkinä tästä käy suomalaisen Vainmuijajutut -meemien vertailu kansainväliseen JustGirlyThings -vastineeseensa.
JustGirlyThings -sivun "elämäni on naistenlehti" -henkiset meemit ammentavat inspiraatio- ja motivaatiokuvien genrestä. Tumblrin kuvapalveluun vuonna 2011 perustettu sivu on erittäin suosittu myös Instagramissa (227 000 seuraajaa).
Suomalainen vastine Vainmuijajutut on JustGirlyThingsiin verrattuna 180 astetta ironisempi ja räväkämpi. Meemitilin perustivat nimettömänä pysyttelevät kaksi nuorta opiskelijanaista vuonna 2016 seurattuaan somessa aktiivisesti muiden meemejä ja mietittyään, että he pystyisivät itse parempaan. Vainmuijajutut -Instatilillä on 50 000 seuraajaa.
Kulttuuri-ilmiö -meemit tuovat huumorin avulla helpotusta arjen suorituspaineisiin. Miehisyyden odotuksilla vitsaileva Ylimiehisen miehinen mies lähti valloittamaan somea Reddit -kuvafoorumilta vuonna 2012. Eikä se ole ainoa alfauroksen stereotypioilla ilkkuva meemi. Machoiluun väsyneet löytävät purkautumiskanavansa myös The Most Interesting Man in the World -meemin avulla.
Suomalaisella vastineella Vainmiesjutut -meemitilillä ei ole omaa alfauroshahmoa, vaan se tuo meemeissään sekalaisia "miehisiä" tilanteita esiin. Yllättävää kyllä suomalainen versio ei naureskele suomalaiselle äijäilylle, vaan on melkoisen pehmo ja teini. Silti Vainmiesjutut näyttävät toimivan: Instatilillä on nimittäin lähes 70 000 seuraajaa.
Äärimmäisyyksiin menevä selfie -kulttuuri on selvää meemiainesta. Näin kävi myös Der Spiegel -lehden kuvaamalle selfietä ottavalle hipsterille Hampurin G20-kokouksen mielenosoituksessa heinäkuussa 2017. Seuraavana päivänä #riothipster oli jo lukuisine variaatioineen meemi-ilmiö.
#Firstworldproblems -meemit ilkkuvat valkoisen etuoikeutetun penskan turhanpäiväisille whinetyksille. Toisaalta hashtagin käyttö tarjoaa hyvinvointivaltioiden kasvateille mahdollisuuden itseironiaan.
Käsite "Ensimmäisen maailman ongelmat" on muuten alunperin vuodelta 1995, jolloin kanadalaisen Matthew Good Bandin biisissä “Omissions of the Omen” mainitaan ajatus todennäköisesti ensimmäisen kerran.
Samaan aikaan toisaalla -meemit ovat klassisia kulttuuri-ilmiö -meemejä. Ne vitsailevat kulttuurisille, etnisille tai kansallisille stereotypioille. Fraasi tuli tunnetuksi jo 1900-luvun alun mykkäelokuvakauden westerneistä, jossa kohtauksesta toiseen mentiin planssilla: "Meanwhile, Back at the Ranch...".
Populaarikulttuurista ammentavat meemit varioivat mediassa suosittua hahmoa tai videota. Hahmo saattaa meemeissä saada aivan uusia merkityksiä kuin alkuperäisessä yhteydessään. Ja yllättäen jopa useampi suomalaisbiisi on päätynyt somemaailman meemikartalle.
Vanhin tunnettu Hitler kuulee -meemi oli pelifriikkien sisäpiirivitsi Sim Heil: Der untersim, jossa Hitler raivostui sille, että Microsoftin lentosimulaattori X:stä puuttuivat uudet ominaisuudet. Hitlerin olut -ongelma on suomenkielisistä Hitler kuulee -meemeistä suosituin (lähes miljoona näyttökertaa). Perikato -elokuvasta napattu Hitlerin raivokohtaus on jokaisessa meemissä sama, vain tekstitys, eli suuttumuksen aihe vaihtuu.
Kuten niin monesta muustakin meemistä, myös Hitler kuulee -meemistä on olemassa lukuisia Trump -versioita.
Etelä-korealaisen PSY:n Gangnam Style-rap oli Youtuben suosituin video (lähes 3 miljardia katselua) heinäkuuhun 2017 asti. Vuonna 2012 Youtubeen ladattu video on satiiri Seoulin rikkaiden kaupunginosasta Gangnamista. Videon suosion salaisuudeksi on arveltu koomisia hevosella ratsastamista imitoivia seksistisiä ja toistuvia tanssiliikkeitä.
Gangnam Stylestä on tehty lukuisia variaatioita, tietenkin myös oma Trump -versionsa.
Suomalaisen Loituma -yhtyeen Ievan polkka -biisiin perustuva Loituma Girl on yksi suositumpia anime-giffimeemejä. Vanha Ievan polkka (virheellisesti myös Levan polkka) alkoi kerätä yhtäkkiä Youtube-latauksia (yli 28 miljoonaa katselua), kun Suomi-rallatus oli sattumalta yhdistetty japanilaiseen animelooppiin meemiksi.
Ja niin, myös Loituman Ievan polkasta on olemassa Trump-versio.
”Darude Sandstorm” -vastauksella irvaillaan ulkopuolisen innostuneen tietämättömälle kysymykselle. Tämä tekstipohjainen meemi on lähtenyt leviämään League of Legends -verkkopelin pelaajilta, jotka soittivat Sandstormia taustalla pelatessaan. He joutuivat vastaamaan "Mikä tää biisi on?" - kysymyksiin niin usein "Darude Sandstorm", että siitä tuli verkkopelaajien sisäpiirivitsi ja vakiovastaus vakiokysymyksiin.
Biisistä itsestään on tullut biisimeemi, sillä siitä tehdään lelusoitinversiomeemejä.
...ja tietenkin myös Sandstormista on olemassa myös Trump-versionsa.
Meemit voivat muuttaa maailmaa - tai sitten eivät. Meemien anarkistisuus on useimmiten epäpoliittista. Meemien mainstream ammentaakin heppoisista puujalkavitseistä, alapäähuumorista ja kännisekoiluista.
Pelkkä älytön hokema tai taviksen outo, mutta autenttinen tunteenpurkaus voivat päätyä supersuosituiksi meemiksi. Nämä enemmän tai vähemmän naurettavat LOL -meemit saavat nimensä englanninkielisestä sanonnasta “nauraa ääneen”, eli “laughing out loud”.
Rankkameemi -Instagram -sivusto on kenties suomalaisen meemikulttuurin Putous. Suomenkielisten meemisivustojen suosituimpiin kuuluva Rankkameemit ammentaa kuvapankkikuvista ja teinien maailmasta: seksin, päihteiden käytön ja ulkonäköön liittyvien nolouksien parissa.
Tavallista Rankkameemeissä on frendeille kettuilu "Tägää frendi, joka..."-jakotekstin myötä. Rankkameemi -Instasivustolla on yli 50 600 seuraajaa.
Vainkuhajutut ovat meemimaailman puujalkavitsejä. Meemit perustuivat aluksi sanaleikkiin "Kunhan on varaa, niin..." muutettuna kuvaksi, jossa kuha ja varaani oli photoshopattu yhteen. Ilmiö kuhameemeistä tuli vuonna 2014, kun mäntyharjulainen kaveriporukka perusti Vainkuhajutut -Instagram -sivun. Variaatioita alkoi syntyä nopealla tahdilla sivuston yleisöltä.
Suomen kenties suosituimpiin meemisivustoihin kuuluva Vainkuhajutut varioi sittemmin myös muita sanaleikkejä. Kuvissa seikkailevat nykyään muun muassa voi- ja presidentti-kahvipaketit.
Instagram-sivustolla on yli 55 4000 ja Facebook-sivustolla yli 74 700 tykkääjää.
Mies huokailee, huutaa ja itkee ekstaattisesti, kun näkee kaksi sateenkaarta yhtä aikaa. Näetkö sinäkin niissä jotain erityisen merkityksellistä? Katso itse, ja päättele, mikä siitä tekee niin suositun. Yli 44,4 miljoonaa katselukertaa video on joka tapauksessa saanut. Ja meemiksi se muuttui variaatioilla. Tässä niistä se Trump -versio.
"Minulla on kynä, minulla on ananas. Ananas-kynä!" Tämä hokema ja tarttuva biitti sai netin villiintymään syksyllä 2016. Jos haluat uuden korvamadon itsellesi, katso japanilaisen Kazuhiko Kosakan aka. DJ Piko-Taro esittämä video, joka sai nopeassa ajassa lähes 124 miljoonaa katselua.
Entä tuleeko enää yllätyksenä, että löydät videosta myös Pineapple Trump-version?
Mikä ihmeen meemi?
Netissä leviävät kuvat, giffit ja videot, joissa on tekstiä tai kuvankäsittelyä ovat niin sanottuja meemejä. Mutta myös pelkkä teksti, pelkkä kuva ja pelkkä biisi voi muuttua meemiksi toiston ja uuden merkityksen myötä. Meemejä alettiin tehdä ja levittää sosiaaliseen mediaan 4Chan ja Reddit -kuvafoorumien kautta 2000-luvun alussa.
Wikipedian mukaan Meemi (engl. meme < kreik. μίμησις, mimesis) on idea, käyttäytymismalli, tyyli tai käyttötapa, joka leviää kulttuurissa henkilöltä toiselle. Se on kulttuurinen ja viestinnällinen kopioituja eli replikaattori. Käsitettä meemi käytti ensimmäisenä Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys. Esimerkkeinä meemeistä Dawkins luettelee ”sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodit, saviruukkujen ja rakennusten kaarten muodot”. Antaessaan keksinnölleen nimeä hän halusi ”substantiivin, johon sisältyy kulttuurin välittymisen yksikön eli matkimisen yksikön idea”.
Meemien idea on, että jokainen voi varioida oman kommentoivan versionsa mistä tahansa mediassa olemassaolevasta julkaisusta.
Tee itse meemejä vaikkapa tällä meemigeneraattorilla.
Lähteet:
Knowyourmeme.com, The Washington Post, Yle, Etiikka.fi, Factcheck.org, The Washington Post,
The Guardian, Lifewithcats.tv, Cosmopolitan -lehti, Länsi-Savo, Business Insider, Yle, Wikipedia List of most viewed Youtube videos