Hyppää pääsisältöön

Mozartiaanit Andrew Manze ja Francesco Piemontesi esiintyvät RSO:n konsertissa

Pianisti Francesco Piemontesi
Pianisti Francesco Piemontesi Kuva: Benjamin Ealovega 2015 Francesco Piemontesi

”Mozart-dreamteamiksi” ylistetty pianisti Francesco Piemontesi ja kapellimestari Andrew Manze esiintyvät RSO:n kanssa 20.9. Musiikkitalossa. Ohjelmassa on Mozartin viimeinen pianokonsertto nro 27, Hubert Parryn Brahmsin muistolle säveltämä Elegia sekä Schönbergin Brahmsin pianokvartetosta sovittama orkesteriteos. Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/areena.

Syyskauden ensimmäisessä kamarimusiikkikonsertissa 24.9. on pääosassa kontrabasso. Teemu Kauppisen suunnitteleman konsertin ohjelma koostuu kokonaan kotimaisten säveltäjien musiikista Sibeliuksesta Lintiseen ja Antti Auviseen, jonka Duo Excelsis kahdelle kontrabassolle saa kantaesityksensä.

Ilmaisuvoimaisen ja teknisellä taituruudellaan häikäisevän Francesco Piemontesin kansainvälinen ura lähti nousuun menestymisestä mm. Queen Elisabeth-pianokilpailussa 2007. Piemontesi on sittemmin esiintynyt mm. Lontoon, Los Angelesin ja Münchenin filharmonikkojen, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Clevelandin ja Pittsburghin sinfoniaorkesterien sekä Lontoon Philharmonia-orkesterin solistina. Hän on vieraillut myös New Yorkin Mostly Mozart -festivaalilla, Varsovan kansainvälisellä Chopin-festivaalilla sekä Lucerne-festivaalilla. Kamarimusiikkia Piemontesi esittää mm. Emerson-kvartetin, Antoine Tamestitin ja Jörg Widmannin sekä Angelika Kirchschlagerin kanssa. Soolokonsertteja hän on pitänyt Amsterdamin Concertgebouwssa, New Yorkin Carnegie Hall’ssa sekä Lontoon Wigmore Hall’ssa.

Hannoverin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Andrew Manze on tunnettu erityisesti vanhan musiikin asiantuntijana. Hän vieraillut johtamassa mm. Los Angelesin, Münchenin ja Oslon filharmonikkoja, Leipzigin Gewandhaus-orkesteria sekä Camerata Salzburgia. Tulevina kausina Manze johtaa mm. Bambergin ja Melbournen sinfoniaorkestereita sekä Amsterdamin Concertgebouw-orkesteria.

20.9. klo 19
Keskiviikkosarja 2
Andrew Manze, kapellimestari
Francesco Piemontesi, piano
Hubert Parry: Elegy for Brahms, ensiesitys Suomessa
W. A. Mozart: Pianokonsertto nro 27 K 595
Johannes Brahms / Arnold Schönberg: Pianokvartetto g-molli

24.9. klo 15 Harjoitussali PAAVO
Kamarimusiikkikonsertti 1
KETJUREAKTIO - KONTRABASSO KAMARIMUSIIKISSA

Teemu Kauppinen, taiteellinen suunnittelu ja kontrabasso
Kati Salovaara, kontrabasso
Aapo Juutilainen, kontrabasso
Laura Vikman, viulu
Giuseppe Gentile, klarinetti
Satu Elijärvi, piano
Tauno Marttinen: Trio viululle, kontrabassolle ja pianolle
Antti Auvinen: Double Excelsis kahdelle kontrabassolle (2006), kantaesitys
Aulis Sallinen: Metamorfora
Jean Sibelius: Rondino op. 81
Jean Sibelius: Romance op. 78
Jean Sibelius: Tanz-Idylle op. 79
Kirmo Lintinen: Trio Concertante klarinetille, kontrabassolle ja pianolle

  • István Várdai esiintyy Truls Mørkin tilalla 18.‒19.10.

    Konsertin ohjelma ei muutu.

    Sellisti Truls Mørk on joutunut peruuttamaan esiintymisensä RSO:n solistina Musiikkitalon konserteissa 18.‒19.10. sekä Amsterdamin Concertgebouwssa 9.12. Hänen tilallaan Šostakovitšin 1. sellokonserton solistina soittaa István Várdai.

  • RSO:n Tulevaisuus-teema esittelee nuoria solisteja ja säveltäjiä

    Teema esittelee 5 nuorta solistia ja 2 säveltäjää.

    Radion sinfoniaorkesterin yhtenä keskeisenä tehtävänä on alusta lähtien ollut edistää ja tukea suomalaista musiikkia. Sen olennaisena osana on ollut nostaa esiin nuoria kykyjä, yhtä lailla esiintyviä taiteilijoita kuin säveltäjiä. Kaudella 2023-2024 se toteutuu erityisen Tulevaisuus-teeman konserteissa.

  • Nicholas Collon: "Straussin musiikissa minua viehättää ennen kaikkea harmonia"

    Ylikapellimestari Collon kertoo kauden Strauss-teemasta.

    Olet valinnut yhdeksi alkavan kauden teemoista Richard Straussin. Millainen on historiasi Straussin musiikin parissa, ja mikä sinua hänessä viehättää? Ensimmäinen johtamani teos oli luultavasti Metamorfoosit, ja johdin muitakin myöhäisiä teoksia, oboekonserttoa ja Neljää viimeistä laulua. Myöhemmin aloin johtaa sinfonisia runoja, Kuolemasta ja kirkastuksesta alkaen.