Hyppää pääsisältöön

"Emme ole käyneet edes kävelyllä neljään vuoteen" - Pari terapiassa -ohjelma paljastaa, ettei pelkkä rakkaus todellakaan aina riitä

Lena ja Roger ovat ajautuneet suhteessaan umpikujaan, ja edessä on parisuhdeterapia. Pari kertoo, kuinka suhteesta puuttuu henkinen yhteys ja vuorovaikutus. Kuvaavaa on, että he eivät ole käyneet yhdessä kävelyllä neljään vuoteen.

Kun yhteyttä ei löydy, Roger vetäytyy omaan koloonsa, nainen suuttuu ja mies pelkää. - Sanon häntä idiootiksi monta kertaa päivässä, Lena kertoo.

Suhteen alku oli lämmin. Roger kertoo Lenan olleen hänelle turvallinen guru, joka kuunteli ja ymmärsi. Kommentti herkistää sanojansa: - Olet upea, mies sanoo liikuttuneena.

Elokuvissa pari kertoo käyneensä kolme viikkoa aiemmin. Arkipuuhat ottivat kuitenkin vallan kymmenessä minuutissa elokuvan jälkeen.

Vaikeinta tuntuu olevan lähellä olo ja läheisyyden tunteminen. Lisäksi Lena tuntee, että seksi ei ole suhteessa ilo vaan vaatimus. Elokuvankin jälkeen hän tunsi, että he ovat pari, ja seksiä pitäisi harrastaa. Se ahdisti Lenaa.

Paluu lapsuuteen

Terapeutti Poul Perris vie keskustelun parin lapsuuden kokemuksiin, joista saatuja toimintamalleja saatetaan toistaa aikuisenakin.

Olen vihainen, olen vastustanut jotain. En tiedä kenen seurassa olen. Haluan vapautta ja tilaa.

Roger muistaa, että hänen lapsuudessaan oli vaikea kommentoida asioita riitatilanteissa. Hän ei muista mitään kovin kouriintuntuvaa riidoista, mutta kun perheessä tapahtui jotain, poika vetäytyi "luolaansa". Hän lähti mm. soutelemaan läheiselle koskelle. Perheen tapana oli, että kiukkua peiteltiin.

Lena kertoo, että elokuvan jälkeen hänelle tulee epämiellyttävä tunne. - Joku yrittää pitää minusta kiinni, mutta minä torjun hänet. Sanon POIS! Hän kertoo myös kokevansa, että samalla joku yrittää rauhoittaa häntä.

Perrisin pyytäessä Lenaa syventymään tunteeseen ja miettimään, onko se tuttu jostain varhaisemmasta vaiheesta naisen elämää. Lena tuntee, että hän on tuntenut samalla tavalla ollessaan alle 10-vuotias. - Olen vihainen, olen vastustanut jotain. En tiedä kenen seurassa olen. Haluan vapautta ja tilaa. Samalla haluan, että joku on lähellä.

Lenan ja Rogerin terapiaa voi seurata ruotsalaissarjassa Pari terapiassa (Par i terapi). Terapeutti Poul Perris tapaa pareja, jotka tarvitsevat apua ongelmien ratkomisessa ja uuden suunnan löytämisessä. Ohjelma on Areenassa syksyllä 2017.

Areenassa on katsottavissa myös muita parisuhdeterapiaan liittyviä ohjelmia, kuten Dokumenttiprojekti: Tahdon terapiaa.

Radio-ohjelma Lanttulataamo käsitteli turvallista ja onnelista parisuhdetta ja mm. pariterapiaa keväällä 2016.

  • Witlessin älyttömät väärät naiset

    Witless - BBC:n uusi jännityskomediasarja

    Yle Areenassa nyt katsottavissa olevassa jännityskomediasarjassa Witless pääsevät nousevat brittinaiskomediennet näyttämään kykynsä. Kämppäkaverit Leanne (Kerry Howard) ja Rhona (Zoe Boyle) joutuvat hillittömän hauskaan ja vaaralliseen seikkailuun todistettuaan alamaailman suorittamaa surmaa. Rikollisjengi haluaa päästää kaksikon päiviltä, joten poliisi katsoo parhaaksi passittaa naiset todistajansuojeluohjelmaan.

  • Kansallisoopperasta kolme suoraa lähetystä Yle Areenassa - Syyssonaatti aloittaa

    Lähetykset Kansallisoopperasta Yle Areenassa syksyllä 2017

    Suomen kansallisoopperasta lähetetään syksyllä 2017 kolme teosta suorina lähetyksinä Yle Areenassa. Ensimmäinen on ooppera, Syyssonaatti, joka nähdään lauantaina 23.9. Seuraava tulee jo vajaan viikon kuluttua, torstaina 28.9. Silloin päästään konserttiin, jossa kantaesityksenä kuullaan Kirmo Lintisen ja Minna Lindgrenin Koodi ilolle.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua