Hyppää pääsisältöön

Hannu Lintu: ”Missa solemniksen loppu on kuin valtava kysymysmerkki”

ylikapellimestari Hannu Lintu
ylikapellimestari Hannu Lintu Kuva: Veikko Kähkönen hannu lintu

Hannu Lintu - eräässä kirjeessään Beethoven paljasti, että hän halusi Missa solemniksellaan ”herättää uskonnollisia tunteita niin laulajissa kuin kuuntelijoissakin”. Minkälaisia arvioit hänen omien uskonnollisten tunteidensa olleen?

Beethovenin suhde uskontoon oli yhtä ailahteleva kuin hänen poliittinen vakaumuksensakin. Hän oli tunneihminen ja uskoi siihen, mikä milloinkin sattui hänen mielialaansa sopimaan. Hän todennäköisesti uskoi Jumalaan, mutta kulloisestakin elämänvaiheestaan riippuen eri tavalla. Tiedetään esimerkiksi, että hänellä oli 1800-luvun alussa deistinen vaihe: hän uskoi, että Jumala on luonut maailman, mutta antanut sen sitten ihmisten hallintaan, etenkin sellaisten nerojen kuin hän itse.

Beethoven halusi teoksessaan irrottautua kirkosta ja papistosta, ja luoda oman katedraalinsa joka puhuisi ihmisille suoraan. Beethovenin aikana ja hänen kuolemansa jälkeen Missa solemnista ei esitetty kirkossa (jos sitä edes esitettiin), vaan Pietarin kantaesityksestä lähtien sen paikka oli konserttisalissa tai teatterissa. Messusta kuultiin osia mm. siinä samassa konsertissa, jossa yhdeksäs sinfonia sai kantaesityksensä 7.5.1824. Esityksen on täytynyt olla katastrofi, sillä kumpaakaan teosta ei osattu soittaa, saati sitten laulaa. Harjoitusaika oli olematon ja konsertti oli taloudellinen fiasko. Tuo ilta oli luultavasti ainoa hetki jolloin Beethoven saattoi olla onnekas että oli kuuro.

Enemmänkin kuin uskon julistuksena, pidän Missa solemnista paitsi Beethovenin oman, kaikkea syleilevän maailmankatsomuksen manifestina, myös siihen asti sävelletyn messu- ja kirkkomusiikin summana. Niin kuin muidenkin musiikin lajien alalla, Beethoven teki runsaasti esitutkimusta. Hän tutki 1500-luvun vokaalipolyfoniaa ja kaivoi Bachin h-mollimessun partituurin tukijansa kirjastosta. Luulen, että samalla kun hän pohti omaa uskonnollisuuttaan, hän tutki myös sitä, mikä on messusävellyksen tulevaisuus, samalla tavoin hän tuotannossaan pohti ja kehitti pianosonaatin, sinfonian ja jousikvarteton tulevaa formaattia. Bachilta hän omaksui mm. lukusymboliikan: jos esimerkiksi fuugan ”Et vitam venturi saeculi” kaikki alaspäiset terssit asetetaan jonoon, niitä on yhteensä seitsemän kappaletta. Luku 7 merkitsee kristillisessä symboliikassa Jumalan sanaa ja täydellisyyttä.

Häntä vaivasi se, että messuteksti sävelletään aina samalla tavalla, ja se antaa hyvin harvoin mahdollisuuksia suurmuotoa luovaan kehittelyyn. Tyypillisesti aiemmat messusävellykset on rakennettu osa kerrallaan: siinä vuorottelevat aariat, resitatiivit ja kuoro-osat. Beethoven halusi käyttää messussa omista sinfonioistaan tuttuja eeppisiä elementtejä. Rakenteen ja muodon ongelman hän ratkaisi palaamalla silloin tällöin takaisin omasta mielestään keskeisiin tekstin kohtiin ja käyttämällä niitä kertausjaksoina. Jotkut hänen ratkaisuistaan ovat täysin ainutlaatuisia, kuten pitkä, tummasävyinen instrumentaalivälike Sanctuksen keskellä ennen Benedictusta, se jossa ei ole diskanttisoittimia lainkaan Tuo "Präludium" on täsmälleen siinä, mihin messun ehtoollinen sijoittuu.

Kontrapunkti oli aina ollut Beethovenille vaikea pala. Nuorena hän poltti päreensä Haydnin oppitunneilla, kun tämä yritti opettaa hänelle kontrapunktia ja kenraalibassoa. Beethovenin aikaisemmassa tuotannossa fuugat alkavat teknisessä katsannossa todella kauniisti, mutta muuttuvat kohta vapaaksi fantasiaksi. Missa solemniksessa niin ei juurikaan käy. Tässä hän ensimmäistä kertaa kykeni takomaan eheitä fuugia. Ilmeisesti se oli hänelle jotenkin kunnia-asia; viimeinen taito, joka hänen vielä oli opittava.

Tuo kohta, jossa puhutaan ikuisesta elämästä – Et vitam venturi saeculi – tuntuu olevan Beethovenin pakkomielle. Sen fuuga on loputon, se on pituudessaan ja raskaudessaan tappaa koko kuoron. Missa Solemniksen Credo-osa saattaa olla yksi musiikinhistorian vaikeimpia kuoroteoksia. Kun tuosta fuugasta lopulta voitokkaasti selvitään, tuntuu siltä, että Beethoven on ainakin alkanut uskoa oman tuotantonsa ikuiseen elämään. Hänelle tuon on täytynyt tuottaa enemmän riemua kuin minkään muun.


Millaisia Beethovenin myöhäistyylille tyypillisiä piirteitä Missa solemniksessa on?

Ensinnäkin hän kirjoittaa laulajille hirviömäisen hankalasti. Mahdollisesti se johtui hänen kuuroudestaan. Ehkä hänen tajunsa sävelkorkeudesta muuttui jollakin tavalla, tai hän ylipäänsä unohti, mihin lauluääni pystyy ja mihin ei. Tai ehkä se on vain osa hänen tapaansa luoda kitkaa. Voi myös ajatella, että hänen käsityksensä ihmisäänestä oli luonteeltaan ylipäänsä liian instrumentaalinen; liikutaanhan vaikkapa aikaisemmassa Fidelio -oopperassakin vokaalisesti äärirajalla. Hänen kirjeistään käy kyllä ilmi jatkuva huoli sitä, mahtavatko hänen haasteensa laulajille olla ylipääsemättömiä. Vaikka Beethoven oli Missan sävellysaikaan umpikuuro, hänen tiedetään kuulleen hyvin korkeita ääniä, esimerkiksi lasten kiljahduksia. Olen usein miettinyt, olisiko hän voinut ajatella, että säveltäessään mahdollisimman korkeitä ääniä laulajille, hän kuvitteli voivansa kuulla teoksestaan edes jotain, mitä tahansa.

Harva messusävellys on niin dramaattinen kuin Missa solemnis. Beethoven sijoittaa esimerkiksi keskelle Agnus Deitä sotilasfanfaareja ja rummunpäristystä. Nämä fanfaarit ovat ilmeisesti Itävalta-Unkarin armeijan aitoja fanfaareja, mutta kukaan ei nykyään oikein tiedä mitä ne tarkoittavat, koska ne olivat sotasalaisuuksia eikä niitä koskaan saanut kirjoittaa ylös. Beethoven eli 20 vuotta keskellä sotaa ja oli läpeensä kyllästynyt sen kauhuihin. Rumpujen pauhatessa kuoro huutaa hädissään rauhaa. Sen jälkeen koko kappale hajoaa, muuttuu: seuraa epäilys.

Olen usein pohtinut kahden peräkkäisinä vuosina kuolleen neron yhtäläisyyksiä: espanjalainen taidemaalari Franciso de Goya kulki täsmälleen samanlaisen tien hempeästä klassismista kohti yötä ja sodan kauhujen kuvausta, valosta yöhön. Ja molemmat olivat kaiken lisäksi kuuroja. Goyan ”mustan kauden” teokset vastaavat syvällisyydessään Beethovenin myöhäistuotantoa.

Missa solemnis ja yhdeksäs sinfonia pitäisi oikeastaan esittää peräkkäin. Missa solemnis päättyy suureen epämääräisyyteen ja epätietoisuuteen; sen loppu on kuin valtava kysymysmerkki: onko minkäänlainen rauha mahdollinen. Mielestäni se asettaa jopa Jumalan olemassaolon epäilyksen alaiseksi. Missan esittämän kysymyksen vastaus on yhdeksäs sinfonia.

haastattelu Lotta Emanuelsson

  • Alttoviulun soittaja (tutti)

    Koesoitto pidetään Helsingin Musiikkitalossa 28.–29.11.2019.

    Koesoitto pidetään Helsingin Musiikkitalossa 28.–29.11.2019.

  • "Beethoven kehittää jatkuvasti uusia tapoja rikkoa odotuksia"

    Hannu Lintu ja Stephen Hough haastattelussa.

    RSO:n kevätkausi päättyy Beethovenin pianokonserttojen kokonaisesitykseen 22.-23.5. Musiikkitalossa. Konsertit johtaa ylikapellimestari Hannu Lintu ja solistina esiintyy Stephen Hough. Lotta Emanuelsson haastatteli Lintua ja Hough'ia ja kysyi mm. miten Beethoven uudisti konserton lajiperinnettä.