Hyppää pääsisältöön

Israelin ja Saudi-Arabian epäpyhä liitto

Columbian yliopistossa New Yorkissa vertailevan kirjallisuustieteen professorina työskentelevä iranilainen kulttuurintutkija Hamid Dabashi on eräs maailman tunnetuimmista Lähi-idän tutkijoista. Hän on kirjoittanut ja toimittanut lähes 30 akateemista teosta, joiden aihepiiri on vaihdellut politiikasta elokuviin ja islamilaisesta filosofiasta arabimaiden kansannousuihin ja länsimaiden orientalistisiin ennakkoluuloihin.

Hamid Dabashi kirjoittaa myös säännöllisesti artikkeleita ajankohtaisista aiheista kansainvälisiin medioihin. Al Jazeera -kanavan verkkosivuilla kesällä julkaistussa artikkelissaan Dabashi pohtii Lähi-idän uusimpia geopoliittisia kiemuroita, Saudi-Arabian johtaman arabimaiden liittouman asettamien Qatarin vastaisten pakotteiden taustoja, Donald Trumpin presidenttikauden aikana kiihtynyttä Iranin vastaista kampanjaa sekä ennen muuta Israelin ja Saudi-Arabian lähentyneitä suhteita.

"On ollut tiedossa jo jonkin aikaa, että Israelin palestiinalaisvastaisilla päämäärillä on elävä yhteys Saudi-Arabian arabimaita ja koko islamilaista maailmaa hajottamaan pyrkivien suunnitelmien kanssa. Kysymys kuuluu, mikä voima on onnistunut saamaan aikaan liittouman Israelin siirtomaavallan ja Saudi-Arabian varuskuntavaltion välille, sysäten kaiken teeskentelyn arabimaiden veljeydestä ja muslimien yhtenäisyydestä yhä kiihtyvällä vauhdilla kulkevan sionistisen bussin alle. Al Jazeera raportoi jo aiemmin tänä vuonna Washingtonissa vaikuttavasta erittäin aktiivisesta lobbaajien joukosta, jonka toimia koordinoidaan Israelin, Saudi-Arabian ja Arabiemiraatien kesken tarkoituksena mustamaalata Qataria ja Irania ja viime kädessä heikentää Palestiinan ja miljoonien Palestiinan alueella tai pakolaisuudessa elävien palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta."

Hamid Dabashi toteaa, että Donald Trumpin hallinnolla on ollut huomattava rooli Israelin ja Saudi-Arabian viime aikojen lähentymisessä. Trumpin politiikkaa on ajanut etenkin presidentin vävy ja tämän Lähi-idän-politiikan pääneuvonantaja Jared Kushner, joka näyttäisi toteuttavan pitkälti Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun strategiaa rauhan aikaansaamiseksi Israelin ja palestiinalaisten välille, arabimaiden tuella mutta pitkälti Israelin ehdoilla.
Netanyahun strategiaa noudattaen Israel on Trumpin hallinnon avustuksella onnistunut muodostamaan kiinteän liittouman Lähi-idän epädemokraattisimpien öljyjättien Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien sekä sotilaiden hallitseman Egyptin kanssa yhteiseksi pääviholliseksi nimettyä Irania vastaan.

Kiitollisena amerikkalaisten kanssa tehdyistä uusista asekaupoista Saudi-Arabia, Arabiemiraatit ja Egypti näyttäisivät olevan Hamid Dabashin mukaan valmiita ja halukkaita käytännössä tunnustamaan Israelin valtion ja siirtämään palestiinalaiskysymyksen maailmanpolitiikan sivuraiteelle.

Uusien käänteiden taustoihin kuuluu myös se, että ortodoksijuutalaisen Jared Kushnerin isä on Benjamin Netanyahun hyvä ystävä ja tärkeimpiä tukijoita Yhdysvalloissa. 1990-luvulla, kun Jared Kushner oli teini-ikäinen, Netanyahu yöpyi Kushnerin perheen kotona New Jerseyssä.

Jared Kushnerin rinnalla Lähi-idän uusia liittolaissuhteita on juoninut Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman. Trumpin hallinnon korkeat virkamiehet paljastivat vastikään New York Times -lehdelle, että amerikkalaiset ovat tukeneet Saudi-Arabiaa Jemenin sodassa lähinnä vahvistaakseen sotatoimista vastanneen prinssi Mohammedin asemaa kuningashuoneen vallanperimysjärjestyksessä. Kuningas Salman nimitti 31-vuotiaan Mohammedin kruununprinssiksi kesäkuussa.
Hamid Dabashi kommentoi myös kesäkuussa Iranin pääkaupungissa Teheranissa tehtyjä terrori-iskuja maan parlamenttiin ja ajatolla Khomeinin hautamausoleumiin. Ulkomaiden uutisissa iskut on laitettu terroristijärjestö Isisin nimiin, mutta Iranissa viranomaiset ja media uskovat Saudi-Arabian olleen tavalla tai toisella iskujen takana.

"Vaikka tuskin koskaan saadaan pitäviä todisteita Saudi-Arabian mahdollisesta roolista Iranin parlamenttiin ja ajatolla Khomeinin hautamausoleumiin kesällä tehdyistä itsemurhaiskuista, Iranin viranomaiset osoittavat syyttävällä sormella juuri Saudi-Arabiaa. Mutta meidän ei tarvitse välttämättä edes hyväksyä Iranin viranomaisten versiota tapahtumista ymmärtääksemme, että Israel ja Saudi-Arabia ovat suurimpia hyötyjiä väkivallanteoista Irania ja iranilaisia vastaan."


Hamid Dabashin mukaan Teheraniin tehty hyökkäys ja Qatarin vastainen saarto antavat hyvät lähtökohdat tutkia, mitä Lähi-idän geopolitiikassa pinnan alla tapahtuu. Dabashi toteaa, että Saudi-Arabian ja Israelin liittouma näyttäisi pyrkivän murskaamaan palestiinalaisten unelmat omasta valtiosta, lietsovan sotaa Irania vastaan ja yrittävän heikentää Qatarin vaikutusvaltaa taloudellisilla ja diplomaattisilla pakotteilla. Samaan aikaan Iran on saanut valtavasti lisää vaikutusvaltaa osallistumalla Isisin ja muiden aseellisten islamistiryhmien vastaiseen sotaan sekä Irakissa että Syyriassa. Hamid Dabashin mielestä nämä päällimmäiset ilmiöt eivät kuitenkin kerro koko kuvaa siitä, mitä Saudi-Arabian kuningasperheellä ja Israelin valtaapitävillä on mielessä.

"Saudi-Arabian ja Israelin pääasiallisia vihollisia eivät suinkaan ole Iran ja Qatar tai mitkään muutkaan alueen nykyvaltiot, vaan pikemminkin alueen valtioissa elävät uhmakkaat kansat, ennen muuta Egyptissä, Turkissa ja Iranissa. Nämä ovat kolme voimakasta kansakuntaa, joilla on pitkä historiallinen muisti ja sen myötä vahva pyrkimys kohti demokratiaa. Juuri sen vuoksi ne muodostavatkin kaikkein suurimman uhan Saudi-Arabian ja Israelin kolonialistisille juonitteluille, joilla ei todellisuudessa ole minkäänlaista historiallista legitimiteettiä. Saudi-sionistinen liittouma dominoi alueen geopolitiikkaa tällä hetkellä pelkästään Yhdysvaltojen sotilaallisen ja diplomaattisen tuen ansiosta."

Hamid Dabashi toteaa, että siinä missä Egypti, Turkki ja Iran ovat vanhoja, tuhatvuotisia sivistyskulttuureita, niin Israel ja Saudi-Arabia ovat lähinnä siirtomaavallan aikana muodostettuja keinotekoisia varuskuntavaltioita.

Dabashin mukaan Saudi-Arabian ja Israelin hallitukset elävät parhaillaan siinä uskossa, että ne ovat onnistuneet neutralisoimaan Egyptin värväämällä presidentti al-Sisin johtaman sotilasjuntan hallitsemaan maata ja sen myötä tukahduttaneet kansalaisoikeuksia ja demokratiaa vaativan kansannousun. Dabashi muistelee Kairon vallankumousaukiolla kevättalvella 2011 järjestettyjä joukkomielenosoituksia, joiden seurauksena Egyptiä lähes 30 vuotta itsevaltaisesti hallinnut presidentti Hosni Mubarak ajettiin vallasta. Dabashin mukaan demokraattisia uudistuksia kaipaavaa Egyptin kansakuntaa ei pidä sekoittaa maan nykyiseen korruptoituneeseen sotilashallintoon, joka vangitsi maan ensimmäisen vapaissa vaaleissa valitun presidentin Mohammed Mursin ja tuhansia muslimiveljeskunnan kannattajia. Dabashin mukaan sotilashallitus näyttäisi vähät välittävän palestiinalaisten tilanteesta ja kaiken huipuksi sotilasjuntta on luovuttamassa Punaisenmeren saaria Saudi-Arabian kuningasperheelle.

Dabashin mielestä Israel ja Saudi-Arabia ovat väärässä myös Turkin suhteen kuvitellessaan, että presidentti Recep Tayyip Erdoganin hallitus edustaisi Turkin kansaa, jolla Dabashin mukaan on ”päättäväinen ja voimakas halu siirtyä kohti todellista demokratiaa”. Erdoganin hallitus on käyttänyt hyväkseen vuoden takaista vallankaappausyritystä oman valtansa pönkittämiseen ja ryhtynyt valtavan mittaluokan puhdistuksiin asevoimissa, poliisissa, tuomioistuimissa ja valtionhallinnossa. Samalla hallitus on käynnistänyt uudestaan sodan Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta vastaan, jonka jäseniä Erdogan kutsuu terroristeiksi. Dabashi muistuttaa siitä, että vallankaappausyrityksen pysäyttämiseen osallistui myös tuhansia kaduille lähteneitä kansalaisia, jotka halusivat suojella vaaleilla valittua hallitusta sotilaiden vallankaappaukselta.

Kun Israelin ja Saudi-Arabian liittouma ei näe tällä hetkellä uhkaa itselleen Egyptin ja Turkin suunnalta, se onkin kiinnittänyt huomionsa Iraniin. Dabashin mielestä Iranin pappisvalta tai ydinvoimaohjelma tai edes Iranin vallankumouskaartin sotaretket Syyriassa eivät ole päällimmäisiä syitä Israelin ja Saudi-Arabian pelkoihin. Dabashi uskoo, että Israelin johtajia ja Saudi-Arabian kuningasperhettä kauhistuttaa sen sijaan visio Iranista, jossa järjestetään säännöllisin väliajoin demokraattisia vaaleja, joissa äänestysprosentti on korkea ja maltillisimmat ehdokkaat usein voittavat.
Dabashi palaa vielä takaisin Teheranissa kesäkuussa tehtyyn hyökkäykseen, jonka terroristijärjestö Isis otti vastuulleen.

"Ei ole sattumaa, että noiden dementoituneiden palkkasotureiden ensisijaisena hyökkäyskohteena Iranissa oli nimenomaan parlamenttirakennus, joka sijaitsee presidentinkanslian ja kaupunginvaltuuston rakennuksen naapurissa. Nämä ovat kaikkein demokraattisimpia instituutioita Iranin muutoin niin teokraattisessa valtiokoneistossa. Vinoutuneen valtion puitteisiin loukkuun jääneen kansankunnan demokraattinen kuohunta Iranissa (kuten myös Turkissa ja Egyptissä) muodostaa suorastaan eksistentiaalisen uhan Saudi-Arabian ja Israelin liittoumalle. Kiinnittäkää katseenne siis näihin kolmeen kansakuntaan: Turkkiin, Iraniin ja Egyptiin – ja älkää antako näiden maiden valtiokoneistojen geopoliittisten temppujen häiritä näkemästä, mitä arabimaissa ja koko islamilaisessa maailmassa todellisuudessa on meneillään."

Iranilaistutkija Hamid Dabashi pohtii kirjoituksensa lopuksi myös Qatarin saarron taustoja. Maan epädemokraattisesta poliittisesta järjestelmästä huolimatta Dabashi pitää Qataria eräänlaisena arabimaiden keskustelukulttuurin uudistajana ja itseymmärryksen nostattajana. Dabashi toteaa, että Donald Trump näkee Qatarissa ainoastaan dollarinkuvia jaettavaksi hänen ystävilleen Yhdysvaltojen suurimmissa asefirmoissa ja sota-alan urakoitsijoissa. Israel puolestaan näkee Qatarissa pelottavan hyvin menestyvän arabipääoman, jota emiirikunta käyttää hyväksi myös pitääkseen palestiinalaisten kysymystä esillä Al Jazeera -kanavan lähetyksissä ja kansainvälisessä politiikassa. Saudi-Arabia taas pitää Qatarin emiirisuvun kannattamaa muslimiveljeskuntaa ja poliittista islamia uhkana omalle absoluuttiselle monarkialleen.

”Se, että Israel pitää Qatarin unelmaa painajaismaisena, on tietysti luonnollista”, Hamid Dabashi kirjoittaa. ”Mutta se, että Saudi-Arabia on liittoutunut Israelin sionistien kanssa tuhotakseen tuon unelman, on suorastaan sanoinkuvaamattoman törkeää”, hän jatkaa.
Israelin ja Saudi-Arabian tiivistynyttä yhteistyötä, jossa kaksi Yhdysvaltojen hampaisiin asti aseistamaa varuskuntavaltiota levittää uhkaa ympärilleen ja yllyttää yhden muslimien ryhmän toista vastaan, ei voi Dabashin mielestä kutsua muuksi kuin epäpyhäksi liitoksi.
Kun pakotteita kohdistetaan samanaikaisesti Qataria ja Irania vastaan, voidaan Dabashin mielestä myös laittaa lopullisesti piste väitteille, että olisi kyse arabien ja persialaisten tai sunnimuslimien ja šiiojen välisestä konfliktista. ”Arabi- ja sunnienemmistöinen Qatar on joutunut omien arabi- ja sunninaapureidensa tuhoisien pakotteiden ja mustamaalauskampanjan kohteeksi”, Dabashi kirjoittaa, ”samaan aikaan kun ei-arabialaisista maista Turkista ja Iranista lennätetään elintarvikkeita maan pääkaupunkiin Dohaan.”

"Muistakaamme myös, että Israel, joka niin mielellään toistaa naurettavaa väitettään olevansa ”Lähi-idän ainoa demokratia” (joka tosin on rakennettu palestiinalaisilta varastetuille maille), tämä sama Israel on tänään aktiivisessa liitossa alueen kaikkein taantumuksellisimman ja taaksepäin kulkevan hallituksen kanssa, joka nimenomaan pyrkii vastustamaan alueen kansakuntien pyrkimyksiä demokratiaan. Muistakaamme myös, että Saudi-Arabian hallitsijaperhe on aktiivisessa liitossa tämän eurooppalaisen uudisasukassiirtomaan kanssa, joka on varastanut Palestiinan maan sen laillisilta asukkailta. Kaikki muu tästä eteenpäin lähteköön liikkeelle näistä kahdesta tosiseikasta."

Peik Johansson

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta