Hyppää pääsisältöön

Matti Yrjänä Joensuun teosten rikoskonstaapeli Harjunpää havainnoi elämää humaanilla tavalla

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu
Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu Matti Yrjänä Joensuu

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu tunnetaan erityisesti Harjunpää-sarjastaan. Rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää on selvittänyt rikoksia yhdessätoista romaanissa, joista on tehty myös elokuvia, tv-sarjoja ja kuunnelmia.


Rikoskirjailija Matti Yrjänä Joensuun (1948–2011) tyylilaji oli poliisiromaani. Hänen esikoisteoksensa Väkivallan virkamies julkaistiin vuonna 1976. Joensuulle myönnettiin Valtion kirjallisuuspalkinto vuonna 1982, ja hän sai myös kolme Vuoden johtolanka -palkintoa. Lisäksi hän oli kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaana. Joensuun teoksia on julkaistu noin 20 kielellä ja hänen romaaneistaan on tehty elokuvia, tv-sarjoja, näytelmiä ja kuunnelmia. Kirjailija itse oli myös poliisi. Hän valmistui poliisiksi vuonna 1973 ja työskenteli Helsingin poliisilaitoksessa eri työtehtävissä. Joensuu jäi eläkkeelle poliisin toimestaan syksyllä 2006.

Timo Harjunpää–empaattinen poliisimies

Joensuun dekkareiden tunnetuin hahmo on rikoskonstaapeli Timo Harjunpää. Nimensä hän sai vuonna 1966 virkatehtävissään kuolleen Reino Harjunpää -nimisen poliisin mukaan. Dekkareiden Harjunpää on empaattinen henkilöhahmo, joka suhtautuu kohtaamiinsa rikoksiin kuin perheeseensäkin inhimillisesti. Humaanin poliisihahmon taustalla ovat kirjailijan omat kokemukset väkivaltarikosten tutkijana. Radiokeskustelussa Joensuu kertoo, että komeiden seinien sisäpuolelta löytyi usein samanlaista tuskaa kuin vähäosaistenkin keskuudesta. Siksikin hänelle on ollut tärkeää ymmärtää rikoksentekijän taustaa. Se ei suinkaan merkinnyt samaa kuin hyväksyminen vaan pikemminkin mekanismin ymmärtämistä. "Näiden rikollisen tekojen takana usein olivat tunne-elämän ongelmat, jotka ovat saattaneet tulla sukupolvien takaa kasautuen juuri tähän yhteen ihmiseen", Joensuu toteaa.

Harjunpää muistuttaa todellista poliisiammattilaista, sillä Joensuu on omien sanojensa mukaan pyrkinyt kuvaamaan poliisin työtä realistisesti - toisinaan jopa liiankin. Hänen mukaansa ihmisillä on usein todellisuudesta poikkeava mielikuva ammatista, kyseenalainen kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea kirjoille ja elokuville. Harjunpää tavallaan puhkaisee tämän kuplan. Vaikka Harjunpää kulkee kaidalla polulla, hänellä on samanlaisia tuntemuksia kuin rikollisilla joiden perässä hän on. Harjunpää ja rakkaudennälkä (1993) -romaanissa niin konstaapeli kuin konnakin tuntevat tahoillaan, mitä tarkoittaa rakkaudennälkä.

Joensuun romaanien yhteiskuntakuvasta väitelleen Voitto Ruohosen mielestä Joensuu rikkoi dekkariperinteen kerronnan tuomalla teoksiinsa moniäänisen kerronnan, jossa kaikki osapuolet saavat samanlaisen painoarvon. Radio-ohjelmassa Sadan vuoden kirjat (2017) hän toteaa näiden romaanien teemana on usein yksinäisyys, joka koskettaa niin Harjunpäätä kuin useita eri romaanihenkilöitä.

Ruohonen myös toteaa, että suurin osa Joensuun teoksista on samaa tarinaa. Vain tapahtumat ja henkilöt vaihtuvat Harjunpäätä lukuun ottamatta. Aamun kirja -ohjelmassa (2010) Joensuu myöntää itsekin, että vuosien varrella tietyt asiat eivät teoksissa ole muuttuneet. Näitä ovat rikokset ja niiden elementit, inhimilliset tunteet sekä kärsimykset. Sen sijaan rikoksen tekotavat ja keinot, joilla rikoksia tutkitaan, ovat muuttuneet, kirjailija sanoo. "Uskoisin kuitenkin, että Harjunpää on pysynyt kutakuinkin ennallaan", hän toteaa.

Rikoskirjallisuus pyrkiikin pukemaan sanoiksi vaiettua todellisuutta yhteiskunnasta.― Kari Mäkinen

Kymmenen kirjaa rikoksesta -sarjassa käsiteltiin Joensuun teosta Harjunpää ja rakkaudennälkä (1996). Sekä juontaja Timo Harakka että vieraat Anna Kortelainen ja arkkipiispa Kari Mäkinen pitivät romaania yhtenä lajityyppinsä klassikkona, jota on mahdotonta ohittaa puhuttaessa rikoskirjallisuudesta. Keskustelijat nostivat esiin dekkareiden kaavamaisuuden, joka heidän mielestään on turvallinen tapa kohdata kuolema - joskin fiktiivisen henkilön kuolema.

"Syyllisyys ja armo ovat myös dekkareiden perusaineistoa", totesi Kari Mäkinen ja jatkoi, että "niille ei kauheasti ole sanoja tässä kulttuurissa." Mäkinen näki myös Harjunpään rakkauden kokemuksen pohjautuvan johonkin uskonnolliseen elementtiin, joka teoksessa on toisaalta piilotettu toisaalta näkyvissä.


Harjunpää ja rakkaudennälkä -romaani on keskustelijoiden mielestä kenties inhimillisin ja lämpöisin Joensuun romaaneista, jossa rikoksentekijä "Tipi" ja rikoskonstaapeli Harjunpää ovat tavallaan rinnakkaishahmot. Miehet kulkevat samojen teemojen kanssa elämässään. "Joensuu kuvaa yhteiskunnallisia ongelmia, joita poliisi näkee työssään mutta joita ei julkisessa keskustelussa haluta nähdä", Mäkinen lisäsi. Hänen mukaansa dekkarit pyrkivätkin pukemaan sanoiksi vaiettua todellisuutta yhteiskunnasta.

Harjunpää ja Pahan pappi tuo poliisin uudelle vuosituhannelle

Joensuun 2000-luvun ensimmäinen Harjunpää-romaani oli Pahan pappi (2003). Nimihenkilö on eräänlainen myyttinen olento, joka asustaa niin Kyöpelivuorella kuin kaupungin maanalaisissa onkaloissa. Hän tarvitsee uhreja, joita hän uhraa jumalalleen maammolle. Olli Saarela ohjasi vuonna 2010 romaanin pohjalta elokuvan, jossa niin mielenmaisema kuin empaattinen poliisimies Harjunpääkin poikkeavat romaanista. Kalle Kinnunen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että "pohdiskelevasta poliisista tuli valkokankaalla sihisevä kovanaama." Rikoskonstaapeli Harjunpäätä elokuvassa näytellyt Peter Franzén totesi haastatteluissa elokuvan tuoneen poliisin uudelle vuosituhannelle.

Lähteet: Suomen Kuvalehti 8.12. 2011, 20.10. 2010; Ruohonen Voitto, Paha meidän kanssamme: Matti Yrjänä Joensuun romaanien yhteiskuntakuvasta. Väitöskirja, Otava 2005; Nordman Risto & Nykänen Harri: Huumekyttä, Juva WSOY 1991

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto